Mopopoikien ele surusaaton saapuessa teki vaikutuksen
Tällä paikalla Luka Kojola, Iisakki Laurila ja Iiro Luoma pysähtyivät kunnioittamaan vainajaa ja suruväkeä. Kypärät ne riisuivat mopon penkille.
Lapualla ja paikoin muuallakin maaseudulla edelleen elävä tapa on pysähtyä vainajan saaton kohdalla ja ottaa lakki pois päästä. Lapualaisten mopopoikien pysähtyminen ja kypärien riisuminen liikutti suruväkeä ja yllätti monet, joille tapa on vieras.
Oli heinäkuinen torstai-ilta, kun kaverukset Iiro Luoma, Iisakki Laurila ja Luka Kojola olivat ajelemassa mopoillaan Lapuan keskustassa lähellä Alangon alueen kiertoliittymää.
Iisakki huomasi ensimmäisenä sairaalan suunnalta rauhallista vauhtia lähestyvän autosaattueen, jossa etummaisena ajoi musta vainajankuljetusauto.
Näky on Lapualla tuttu vainajan saatto, ja pojat tietävät, mitä se tarkoittaa: vainajaa kuljetetaan sairaalan kappelista Simpsiön talvihautaan odottamaan hautaan siunaamista. Talvihauta on vainajien säilytyskylmiön lapualainen nimitys. Saattoon liittyneet, mustan auton jäljessä ajavat autot ovat lähiomaisia ja ystäviä.
Pojat ovat vanhemmiltaan oppineet, miten vainajan saaton tullessa toimitaan.
- Siinä pysähdytään tien sivuun ja otetaan lakki pois päästä, kertoo Iiro.
Tässä tapauksessa pojilla olivat kypärät, joten ne nostettiin mopon istuimelle tai käsivarrelle. Sitten jäätiin kiireettömästi odottamaan, että autosaattue oli ohittanut paikan.
”Kyyneleet nousivat silmiin”
Yksi saattoon osallistuneista vainajan lähiomaisista liikuttui poikien eleestä kovasti. Kyyneleet nousivat silmiin, kun hän näki poikien vakavat kasvot ja mopon penkille nostetut kypärät.
Aiemmin Lapualla asuneena hän tunsi perinteen ja näki matkalla muidenkin ihmisten pysähtyvän tai hiljentävän vauhtiaan autoillaan tai kävellen. Erityisesti häntä kosketti se, että osanottonsa ilmaisivat nuoret mopopojat ottamalla kypäränsäkin pois päästä. Hän halusi kiittää heitä yleisönosastokirjoituksen kautta.
- Se oli sellainen ele, että tuntui palautteen antamisen paikalta. Liian paljon parjataan mopopoikia – hekin ovat kumminkin jonkun äireen poikia kaikki, hän kertoi Sanalle.
Kirjoittaja ei halua julkisuutta itselleen, ja merkitsi allekirjoitukseksi vain etunimen Katja ja paikkakuntansa Kurikan.
Kirjoitus julkaistiin Lapuan Sanomissa, josta se levisi monien tietoon Lapualla asuvan Sanan päätoimittajan Heli Karhumäen jakaman postauksen kautta. Ilta-Sanomien toimittaja Tuomas Manninen huomasi postauksen ja teki aiheesta oman uutisen, johon haastatteli saattoperinteestä laajemmin myös Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan suntiota ja paikallista hautaustoimistoyrittäjää.
Uutinen ponnahti useaksi tunniksi Ilta-Sanomien luetuimmaksi jutuksi ja valtakunnallisesti huomatuksi tapaukseksi. Runsaat palautteet ja kommentit kertoivat, että poikien käytös oli tehnyt vaikutuksen lukemattomiin ihmisiin. Eräs yrittäjä aivan eri puolelta Suomea halusi kiittää poikia myös konkreettisesti pienellä muistamisella, ja pyysi Karhumäen apua poikien löytämiseen.
Saattoperinnettä vielä maaseudulla
Surusaaton kohdalla hiljentyminen tunnetaan vanhana hyvänä tapana muuallakin kuin Lapualla, erityisesti maaseutupaikkakunnilla eri puolilla Suomea. Mainintoja surusaaton kunnioittamisesta pysähtymällä tuli Heli Karhumäen Facebook-seinälle Lapuan lähipitäjien lisäksi muun muassa Vetelistä, Hämeenkoskelta, Töysästä ja Kokemäeltä. Nimityksiä ovat myös hautajaissaatto tai surusaatto.
Lapualla vainajan saatto on kuitenkin niin vakiintunut perinne, että kuolinuutisen tultua ystävät alkavat ilman muuta kysellä, milloin on saatto. Saatosta ei ilmoiteta lehdessä, vaan sana kiertää suusta suuhun lähiomaisilta sukulaisille ja ystäville. Nykyisin jotkut ilmoittavat siitä Facebookissa.
Liikennevalot asetetaan Lapualla vilkuttamaan keltaista saaton lähtiessä liikkeelle sairaalan kappelista ja kirkonkellot säädetään soittamaan saattokelloja saaton ohittaessa tuomiokirkon ja tapulin. Usein saatto ajaa matkalla vainajan kotitalon kautta ja pysähtyy hetkeksi sen kohdalle.
Saaton saavuttua talvihaudalle arkku siirretään sen kylmätilaan hautajaisiin saakka. Lähiomaiset asettuvat talvihaudan edustalle ja saattoon osallistuneet käyvät esittämässä heille osanottonsa kätellen ja halaten.
”Pysähdytään, vaikka olisi kiire”
Sana löysi kirjoituksessa mainitut pojat Facebookin kautta tiedustelemalla ja kutsui heidät pieneen haastatteluun. Heidän ikäluokassaan tapa on aivan tunnettu, ja he tietävät kaveriensakin toimivan tilanteessa samoin.
Pojat ovat oppineet tavan vanhemmiltaan. Nämä ovat kertoneet, mistä on kysymys, ja näyttäneet myös itse mallia saaton osuessa kohdalle.
- Saatto osuu kohdalle muutaman kerran vuodessa. Kyllä siinä pysähdytään aina, vaikka olisi itsellä kiire jonnekin. Sen verran ehtii aina odottaa, sanoo Iiro Luoma.
Pojat ovat nähneet useiden kymmenien autojen saattoja, joiden hidas ohiajo voi kestää useita minuutteja.
- Helposti yli 50 autoa, sanoi Luka.
Saatto alkaa kappelissa
Pojista jokainen on myös itse ollut saattojoukossa. Luka muistaa, miten hienolta tuntuu katsoa autosta, kun ihmiset pysähtyvät tien vierille kunnioittamaan vainajaa.
Iisakki oli juuri edellisellä viikolla itse isänsä tädin saatossa.
- Katsoin ajaessamme ihmisiä, jotka pysähtyivät tien sivuun, ja se tuntui hyvältä.
Pojat tietävät, että tapa on Lapualla erityisen vahva. Autosaattue on perinteen näkyvä osa, mutta tilaisuus alkaa jo sairaalan kappelissa. Siellä pidetään hartaushetki, jossa jätetään jäähyväiset vainajalle.
- Joskus arkku on auki, että voi vielä viimeisen kerran nähdä vainajan, Iisakki kertoo.
- Sitten puhutaan muutama sana ja veisataan virsiä.
Perinne pitää pintansa
Saattoperinnettä on joskus kritisoitu siitä, että se pysäyttää liikenteen ja voi aiheuttaa vaaratilanteita. Jotkut ovat julkisestikin vaatineet tavasta luopumista. Lapualla ei kuitenkaan näy vähäisintäkään merkkiä, että tapa olisi hiipumassa.
Poikien mielestä vetoaminen liikenneturvallisuuteen on liioiteltua.
- Tämä on hieno tapa. Ei siitä pidä luopua, Iiro toteaa, ja muut ovat samaa mieltä.
Samaa mieltä olivat kymmenet somessa kommentoineet lapualaiset. Perinne opetetaan lapsille pienestä pitäen. Lapualainen Leena Jänikselä kertoi seuraavaa.
- Minua kosketti viime kesänä Liuhtarin urheilukentällä pelatussa pesäpallo-ottelussa, kun kesken kaiken peli vihellettiin poikki ja kaikki kääntyivät seuraamaan vainajan saattoa. Kenttä sijaitsee juuri sairaalanmäen alapuolella, josta saatto lähtee. Kyseessä oli noin 10-vuotiaiden tyttöjen peli. Näin oli tytöille opetettu.
Lähde Sana-lehti