Kömmähdykset kirkonpenkissä

[Tiitiäinen]

Koskapa olen ahkera sähläri niin kodissa kuin kirkossakin, koen velvollisuudeksi kertoa mokailuistani täälläkin...valitettavasti tilannekomiikka-arvo heikentyy näitä jälkikäteen kertoillessa, mutta sikäli mikäli jonkinlaisella mielikuvituksella olet varustettu voinet eläytyä tilanteisiin...

Mielessäni ovat pyörineet eräätkin ehtoollisen vietot, jotka omalta osaltani ovat sujuneet kaikkea muuta kuin hillityn arvokkaasti...tänä syksynä Kallion kirkossa oikeaa leipää murtaessaan ehtoollisen jakaja on antanut leipää niin ison palan, että sen jauhaminen on jo käynyt työstä ja juohtuipa mieleeni kerta jolloin yhteismaljasta viiniä jakanut kallisti maljaa niin varoen, että pelkäsin jääväni kuivin suin ja päätin hörpätä vähän reippaammalla otteella...niin reippaalla, että ryystämiseni on taatusti kuulunut ensimmäisille penkkiriveille asti.

Erityisesti mieleeni on kuitenkin piirtynyt Kiuruveden Herättäjäjuhlien messu, jossa ehtoollisen jakaja kastoi leivän viiniin ja ojensi leivän suoraan suuhuni...sillä seurauksella, että suuhuni päätyi Kristuksen ruumiin ja veren lisäksi myös pastorin sormet.  Ja samaisella hetkellä, kun tajusin syöväni pastorin kättä, tulin piinaavan tietoiseksi omasta säikähtäneestä ilmeestäni, joka oli mielestäni hiukkasen ylimitoitettu tilanteeseeen nähden. Ja kun tajusin näyttäväni auton valokeilaan jähmettyneeltä eläimeltä, alkoi ilmeeni naurattaa itseäni aivan suunnattomasti. Yritin luikkia paikalta takavasemmalle mahdollisimman rivakasti ja samalla tein kaikkeni, jotten repeäisi aivan hillittömään nauruun. Jos on taipumusta äärimmäisen voimakkaisiin naurukohtauksiin, tietää, ettei nauramista ainakaan merkitsevästi hillitse tietoisuus siitä, että tilanteen luonteeseen ei nauraminen millään muotoa sovi. Päin vastoin, naurua on yleensä sitä vaikeampi vastustaa, mitä enemmän päässään hokee: elä naura, elä naura, elä nyt hyvän tähden naura, nyt keskity, elä naura, hengitä, elä naura, muutu normaalin väriseksi, elä naura... Hehkuvan punaisena ja hytkyvänä palasin paikalleni ja kerroin äidilleni syyn nauruun. Äiti vielä koitti lohduttaa, että eihän tuo mittään, taatusti joku muukin on niitä papin sormia ehtoollisella nuollut. Seikka, joka ei ollut aiemmin tullut mieleen ja joka olisi saanut jäädä mieleen tulemattakin... 

[Pyryharakka]

Ei ole omena kauas puusta pudonnut. Siis Tiiti on tullut äitiinsä ainakin ehtoollisviinin ryystämisessä. 

[1944]

Kaikki on kunnossa. Ehtoolliselle menossa minä aina pälyilen, mihin jonoon tulisi mennä. Ei minulla kiire ole, ei sen vuoksi, mutta järjestys olla pitää. Siis mielessäni, eikähän  kukaan sellaista edellytä.

[Riitta-mummi]

Moi Tiiti !  Eläydyin tilanteisiisi kuin entinen pappi joka kertoi miltä tuntuu kun pöydässä on kaunispovinen nainen kumartuneena saamaan leipää. Etenkin jos naisilla on avonainen miehusta. Ihmisiä vain olemme.

Onhan sinussakin näyttelijän vikaa ? Paina kädet kasvoillesi ja ole itkevinäsi jos naurattaa. Molempi pahempi . Hyi mitä mummi lapselle opettaa !

[Mirjami]

Voi sua Tiitiäinen  Oikeasti helpottavaa lukea tälläisista tapahtuneista. En siis ole yksin hassuine ajatuksineni.

Menneenä kesänä teologian opiskelija oli ilmeisesti joko ensimmäisiä kertoja ehtoollista jakamassa tai sitten päätti juottaa viinin lopuille ehtoollisvieraille. Tiedä häntä. No jokatapauksessa hän kaasi sen mun pikarin ihan täyteen viiniä. Mun piti oikein kulautella sitä useampaan otteeseen. Ei siinä mitään, hyväähän se on. En antanut tuon seikan häiritä tilannetta. Eikä se sinänsä häirinnytkään.

Toisella kerralla vieraileva pappi pudotti just edellisen ehtollisvieraan kohdalle niitä leipiä. Siis lattialle. Siinä sitten vähän ehkä hämmennystä herätti meissä muutamassa. Muistan kun päässäni vain oli ajatus, että eihän tämä voi näin mennä, Kristuksen ruumis on nyt tuolla lattialla. Toisaalta ymmärsi, että ei sentään kuitenkaan. Sen jälkeen olen oikeasti vähän jännittänyt, että jos töpeksin itse tuossa alttarikaiteella jotenkin.

[Tiitiäinen]

Myös jotkut virret herättävät hilpeyttä...lähinnä painotukset ovat sävelkulun ja tauotuksen vuoksi omituisia ja saavat sanat kuulostamaan hieman kummallisilta...pari klassikkoesimerkkiä: "...lensi maahan enkeli, joutui Sampituulta" sekä "Leipää peloilta maan. Ruumiin ruoaksi saamme." ja jälkimmäisessä herää kysymyksiä syödäänkö matkalla alttari vai alttarin leipää, sillä leivän ja alttarin väliin on tungettu sana myös... Ja sitten on ihan sitä omaa koiranleukuuttakin mukana, kun virsi on pakko ymmärtää tahalleen väärin...Jouluna hymyilyttää aina, kun lauletaan: "Juhlimaan tulkaa, nyt Toivon täyttymistä" (Väkisin tulee mieleen jouupöydässään kinkkua ja laatikoita ähmällään syövä Topi... 

Herännäisnuorten kuorolaisena voisin kertoa myös liudan kuoromokia. Silti yksi piinavimmista tilanteista oli, kun kevättalvella konserttikiertueen konserttia sabotoi jonkin sorin siivekäs ötökkä. Ötökkä oli varmaankin heräillyt talviunilta, kun puukirkkoa oli lämmitetty. Ötökkä oli huomattavan iso, vartaloltaan harmaa ja kapea... Ötökkä lähti surraamaan kuoronjohtajamme ympärillä kesken biisin ja ilmeisesti johtajan partavesi oli ötökän mieleen sillä kuoron johtamisen ohessa tehdyillä vaivihkaisilla hätistelyillä ja huitomisilla ei ollut karkoittavaa vaikutusta.  Erityisesti muistan kauhunsekaisen hilpeyden kun laulamme "...käy ylhäiseen yrttitarhaan" ja samalla ötökkä lentää kuoronjohtajamme päähän. Ötökän vaellusta johtajan hiuksien sekaan ja lopulta korvaan oli aivan kamalaa katsoa! Oli ihan mahdotonta katsoa kuoronjohtajaan ilman, että meinasi pasmat hajota täysin...ei muuta kuin silmät tiukasti kohti kansiota ja välillä vaan pikaiset vilkuilut lähdöistä ja lopetuksista.... Onneksi ko.kappaleen jälkeen tuli puhe ja kolehtivirsi niin pääsimme kokoamaan itseämme kirkon penkkiin...sitä ötökkää ei vaan tällä välin saatu hengiltä...ja kuinka ollakaan, kun palasimme lauteille, oli ötökkä taas kuoronjohtajan naamalla...  Onneksi ensimmäisen kipaleen aikana kuoronjohtaja sai hyvin huomaamattomasti listittyä ötökän ja ajotus oli sikälikin mainio, että kaikkien kasvoilla näkynyt vilpitön helpotus ja voitonriemu kuuluivat myös alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ko.säkeistön nyansseiksi!!! Oli ainakin aitoa eläytymistä jos ei muuta... 

[vn]

Kovin on Tiitillä tuttua tekstiä...
Ei ehkä omat kokemukset niinkään kirkon penkkiin liittyviä...ellei torkahtamisia ja pilkkimisiä lasketa...
Mutta muuten aiheeseen liittyen kylläkin.
Meidän kuoronjohtaja sanoo jatkuvasti tuosta miten sanat pitää laulaessa ääntää että ymmärtää mistä
puhutaan...Tiiti, osuit suoraan kohti kovilla ammuksilla...
Toinen oma kokemukseni häiriökäyttäytymisestä liittyy takavuosien suntion tuurauksiini...
kuten tiedetään kirkossa suntio on sellainen viranhaltija joka ei saa näkyä...eikä ainakaan kuulua...
ja hommien pitää hoitua...siis näkymättömästi ja äänettömästi...
harmin paikka jos kesken ehtoollispikareiden täydennyksen jokunen tippuu lattialle...varsinkin metalliset
kilisee aika ilkeästi...
nimimerkki kokemusta omaava

[1944]

Ylempänä Mirjami kuvaa piripintaista pikaria. Tunsin aikoinani kenttärovastin, joka sotilaiden ehtoollisjumalanpalvelukseen varasi riittävästi "verta" kuten itse sanoi. "Piripintainen ja jokaiselle". Olimme molemmat samalta murrealueelta.

[Leena]

Nuoruusvuosien kuului useampi ilmoitus porttarista messuun, ja valitus että pitääkö teitä olla niin monta. Joku työntekijä totesi että Herra teki jälleen nuorista ruoskan. Mutta vaikka kuinka olisi jakauduttua niin meitä oli kauheasti. Se tietenkin oli täysin totta, ettei olisi pitänyt tungeksii sinne vasemmalle lehterille, jossa meidän pidettiin varttikirkot keskiviikkoina.

En minä tiedä kuka sen virsikirjan pudotti kirkkosaliin, se oli tipahtanut jotakuta päähän. Minun se lähtökohtaisesti oli, pudotin, lähti liukumaan, pojat alkoi pelata sillä futista, ei tahallaan, vaan sohia ettei se lipeä alas, mutta se siis putosi ja tämmöistä sattui useita kertoja, naurunpuuskista puhumattakaan. Kuvitelkaa. kolmisenkymmentä nuorta, jotka on valvoneen edellisyön arpomassa Kristuksen paluuta ja uskovien tempausta. Millä mielellä ne on.  Ei tarvitse kuin yhdelle sattua hullunkurinen assosiaatio mistä vain,   niin koko sakki ulvahtaa nauruun.

Lapsina päiviteltiin serkkujen kesken mummon iltalaulua. Lapseksi Teemua taivahan.  Kun meistä eu kukaan ollut Teemu.

[Pena]

Eräs lapsistani tallusteli pienenä jumalanpalveluksessa ihan hiljaa sinne tänne. Annoin sen tapahtua, kun ei näyttänyt häiritsevän. Kerran ipana hiippailikin kuoriin. Liturgi kääntyi rukouksen jälkeen seurakuntaan päin juuri, kun nassikka oli kyynärvarret alttarikaiteella kuin pieni Rafaelin enkeli. Siinä meni muutama sekunti ennen kuin pastori sai ajatuksensa kokoon ja jatkoi käsikirjan oikeasta kohdasta edelleen.

[Pyryharakka]

Eräs naapuriseurakunnan naispapeista kertoi, kuinka kerran oli liturgina vaikea alttarilla pitää pokkaa. Hänen lapsensa olivat isänsä kanssa kirkossa. Kuopus lähti päättäväisesti pääkäytävää kohti äitiä. Isosisko tuli vähän varovaisemmin perässä. Kun kuopus oli tulla ihan alttarikaiteelle asti, isosisko sanoi kuuluvalla, kirkkaalla lapsenäänellään: "Älä mene, äiti potkasee."