Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: steal - 02.08.13 - klo:15:08
-
Jos syntyy, myös kuolee, se on luonnonlaki meille Aatamin jälkeläisille.
Mitä sanontoja on ainakin, Heittää veivin, delaa ? :kahvi:
-
potkaista tyhjää
siirtyä ajasta ikuisuuteen
siirtyä rajan taakse
mennä manan majoille
nukkua pois
nukkua viimeiseen uneen
nukkua ikiuneen
päästä Taivaaseen
päästä pois
-
Kutsu viimeiseen iltahuutoon
Nuori, ainutkertainen elämä sammui
-
Heittää veivinsä
Nakata lusikka nurkkaan
siiryä autuaammille metsästysmaille
tulla ylennetyksi ihanuuteen (Pelastusarmeijan sanonta)
-
Heittää veivinsä
Nakata lusikka nurkkaan
siiryä autuaammille metsästysmaille
tulla ylennetyksi ihanuuteen (Pelastusarmeijan sanonta)
Ylennettiin autuuteen
-
Siirtyi tuonilmaisiin.
Kuolla kupsahti.
-
Karjalaisittain kai mennään tuonilmaisiin.
-
Karjalaisittain kai mennään tuonilmaisiin.
Ortodoksinen ilmaisu.
-
Ortodoksinen ilmaisu.
Käytössä Karjalassa, mutta ilmaisun juuret juontavat suomensukuisten kansojen esikristillisen ajan uskomusmaailmaan.
Mt
-
ilmaisun juuret juontavat suomensukuisten kansojen esikristillisen ajan uskomusmaailmaan.
Mt
Otankin ilmaisun käyttöön.
-
Karjalaisittain kai mennään tuonilmaisiin.
Ainakin Vienan Karjalassa. Muistan kun tv:ssä oli hieno elokuva "Sergei-veneenrakentaja",
siinä käytettiin tuota ilmaisua.
-
vaihtaa hiippakuntaa
-
päästä ikuiseen lepoon
päästä Isän syliin
-
Sanontojahan kuolemasta kyllä löytyy pilvin pimein, mutta kyllä kuolema joskus vie melko sanattomaksi. Tapasin äskettäin sukua, josta nuori mies oli menehtynyt auto-onnettomuudessa. Sitä surun määrää ei pysty mittaamaan. Sanovat, että puoliso lähtee vierestä, mutta lapsi lähtee sydämestä.
-
Ennenkin olen tämän virrensirun esiin laittanut, mutta sopii toki myös Kuolema-otsikon alle:
Jok´ ainut askel sun matkaltas/ on askel kohti sun kuoloas/.
-
Ennenkin olen tämän virrensirun esiin laittanut, mutta sopii toki myös Kuolema-otsikon alle:
Jok´ ainut askel sun matkaltas/ on askel kohti sun kuoloas/.
Uusin versio kuuluu näin virsi 433
Oi etkö, ihminen, muistakaan:
on lahjaa aikasi päällä maan
ja joka askele matkalla
vie kohti päivies loppua?
2.
Sä kätes voima ja sydämes
maas hyväks käytä ja veljies.
Jokainen hyödytön hetkistäs
on hukkaan tuhlattu leiviskäs.
3.
Sait kutsumuksesi Herralta,
ja siitä täytyy myös vastata.
On vielä päivä, sua kutsuu työ,
et tiedä, milloinka saapuu yö.
4.
Oletko Herraasi seurannut
ja hänen tiellänsä palvellut,
ja rauhan saitko sä Kristuksen,
sä turva olitko veljien? 5.
Niin vähän vasta, se muistahan,
sä kylvit siementä taivahan.
On kylvöaikasi juuri nyt,
ja korjuupäivää jo lähestyt.
6.
Siis kuule kutsua Luojasi
ja oikein käytä sun aikasi.
Kun vielä päivä on autuuden,
se käytä Herraasi palvellen.
7.
Jo kohta Kristus on saapuva
ja tuomiollensa kutsuva.
Kun päättyy aika, hän voimallaan
luo uudet taivaat ja uuden maan.
8.
Oi Herra, lyhyt on aikani,
tee armos minulle kalliiksi,
niin että päivänä tuomion
sun luokses pääsisin ilohon.
-
Tuosta uudesta versiosta puuttuu napakkuus. Käytän vanhaa.
-
Tuosta uudesta versiosta puuttuu napakkuus. Käytän vanhaa.
Niin minäkin
-
Tuosta uudesta versiosta puuttuu napakkuus. Käytän vanhaa.
449
1. Oi etkö, ihminen, muistakaan
sun aikas että on rahtu vaan?
Jok'ainut askel sun matkallas
on askel kohti sun kuoloas.
2. Sä kätes voima ja sydämes
maas hyväks käytä ja veljies.
Jok'ainut hyödytön hetkistäs
on hukkaan tuhlattu leiviskäs.
3. Sä kutsumustasi muista vaan.
kun joudut siitä sä vastaamaan.
On vielä päivä, sua kutsuu työ.
Et tiedä milloinka saapuu yö.
4. Mit' oot sä Herrassa toiminut?
Sua onko sanansa valaissut?
Ja rauhan saitko sä Kristuksen,
sä turva olitko veljien?
5. Niin vähän vasta, se muistahan,
sä kylvit siementä taivahan,
sun kylvöaikasi loppun saa
ja korjuupäivä jo kiiruhtaa.
6. Sä kuule kutsua Herrasi
ja oikein käytä sun aikasi.
Nyt sulla päivä on autuuden,
miks kuljet tiellä sä turhuuden?
7. Luo kutsuu tuomioistuimen
sun ääni Herrasi Kristuksen,
tääl' elo maallinen mailleen saa
ja uudet taivahat aukeaa.
8. Ah Herra, lyhyt on aikani,
tee kalliiksi mulle sun armosi,
niin että päivänä tuomion
sun luokses pääsisin ilohon.
Sakari Topelius (1818-1898)
-
kuolemaa on hienoa katsella varmasti...
-
kuolemaa on hienoa katsella varmasti...
Oih mikä ihana aihe, siis niinku mun ajatuksissa pyörivä.
Etin sellasta videoo, kun sota on kaunis, mut ei löytyny, ni tää:'
http://www.youtube.com/watch?v=hw5Mcye28BI&list=PLABDBACA8ADF0BCE5
Jos jutellan ihan vakavista ja isoista asioista, niin kuolemastahan me juteltaisiin ja sen lopullisempaa ja vastaantulevaa varmasti asiaa ei tulekkaan.
Juhanin rakkaan pappimme kanssa samaa mieltä, että sitähäm me kaikki koko ajan katellaan. Tiedä sitten mitä hän todella tarkoitti.
Oon nähny kuolelavia, tai siis kaikkiahan me ollaan, # jokainen ku tavataan on kuoleva#? mut meinaan loppusuoralla olevien ja sellasten kun kuolee käsiin tai ihan viereen ja sitten hakkattuja, ku kohta kuolee, itsarin tehneitä ja ruumiinavauksessa olen ollut mukana, et ruumiit ja kuolema aika tuttuja ja tosi ku vesi, et se tulee kaikille meille eteen vielä.
Tässä iässä sitä tälläisenä seikkailijana ja kaikinpuolin epäonnistuneena ja jonkun verran nähneenä toivoisi jopa sen kuoleman tulevan ja viimesen eron euokosta ollessa olin jo lähdössä.
Musta kuolema on jännä asia jossa siirrytään vaan uusiin seikkailuihin ja se vaan on oikeasti hyppäys parempaan.
Kuolema kun tulet, ni mulle ihan sama koska ja missä, en tutise tai ala muutenkaan nöyristelemään edessäsi.
-
Isäni kuolinpäivänä, samoin veljeni , sanoin äidilleni, että en ymmärrä kuolemaa.
Miksi meidän täytyy erota rakkaista ja jättää tämä kaunis maailma?
-
Syntymä, Elämä ja sitten Kuolema. Sen jälkeisestä emme tiedä. Toivomme.
Tänään on myös syntymäpäiviä. Nuoremman pikku-ukkoni 11-vuotispäivä on tänään. :059:
-
Pelottava, paha, tuntematon....olen aina "sysännyt syrjään" pois mielestäni... :icon_sad:
Jumala antakoon toivon, luottamuksen, uskon, rohkeuden...ylittää raja Isän kädestä pitäen....
Luin äsken ystäväni tuntoja leikkaukseen mennessä, varsin kovasti puhuttelevaa tekstiä.
Poikamme olivat pieniä kun äitini haudattiin.
Muistan varmaan aina vanhemman poikani sanat...hän ei halua tulla maahan haudatuksi... :'(
Miten me osaamme kertoa lapsillemme kuolemasta, kun olemme itsekin hukassa sen asian kanssa :'(
-
Todellakin, hautajaispäivät ovat aina olleet apeita. Jotenkin siitä asti on ollut helpompaa, kun omat ja vaimon vanhemmat saatiin haudan lepoon. Molemmat veljeni olivat sairaita ennen poismenoaan, heidän kuolemansa ymmärsin. Mutta ei ehkä sittenkään, koska muistelupuheissani oli pala kurkussa.
-
Synkintä elämässä taisi olla serkkuni menehtyminen auto-onnettomuudessa. Mauri oli tasan kuukautta minua vanhempi. Olin juuri päässyt yliopppilaaksi, ja vanhemmat matkustivat Pariisiin kai juhlimaan sitä että saisivat ensimmäisen uunista ulos. Keskellä viikkoa soitti täti ja pyysi äitiäni puhelimeen. Selitin miten on, ja kysyin kuulumiset, ja Airi kertoi, että "meidän Mauri on kuollut".
18-vuotiaana en ollut järin ajatellut kuolemaa - on kai tarkoituksenmukaistakin suuntautua kohti elämää silloin. Mutta siten kaikista uskoontuloista ja seurakuntayhteyksistä huolimatta (se oli silloin) olin kokonaan hukassa. En käsittänyt, missä Mauri siis oli, ellei kotona? Viitoslaisuuteen kuului kaikenlaisen välitilaopitkin, mutten minä mistään saanut lohtua, kaikki tuntui vain epätodelliselta, eikä oikein kenellekään voinut jakaa. Pelkäsin pikkusysterin järkyttyvän ja ajattelin että kerrotaan hänelle sitten, kun vanhemmat ovat palanneet.
Niistä hautajaisista muistan vain yhtä itkemistä, mutta nuoren papin sanat: Yhtä käsittämättömältä kuin tuntuu että Mauri on poissa, tulee kerran tuntumaan, että hän on läsnä.
Se minua lohdutti, ja vihdoin minusta tuntui, että joku käsitti.
-
Olin eilen sukuseuran retkellä Suomen kaartin hautausmaalla ja löysin sieltä yllätävän kiven, jossa oli runsaasti meiltä sukuselvityksessä puttuvaa tietoa. Muutenkin retki auttoi yhden sukuhaaran purkamista suunnattomasti. Tämä ei koskenut kuolemaa noin välittömästi vaan ainoastaan tietoja kuolleista.
-
Sankareitten kalmistoja minäkin kiertelen. Katselen kaatumispäivät ja yritän miettiä mikä tappelu oli kyseessä tai muu sellainen tieto.
-
Tänne maalle muutettuani tuli kuolema konkreettisemmaksi. Nuoruudessani en joutunut kuin kaksiin hautajaisiin. Täällä käytiin useammat hautajaiset vuodessa. Täällä oli vielä se perinne, että kaikki naapurit ja tutut kutsuttiin ja sinne tavattiin mennä perhekunnittain. Siis minäkin, vaikka oli juuri taloon tullut nuorikko, enkä tuntenut montaakaan haudattavaa. Se oli siis edustustehtävä. Sitten vielä luottamustoimien tähden jouduin edustamaan hautajaisissa harrastepiiriä.
No, onhan noita sitten tullut läheisiäkin hautajaisia. Jopa oman lapsen hautaaminen.
Kuolema on tullut tutuksi. Töissä sovin viikoittain hautajaisia. Katsomme omaisten kanssa hautapaikkaa. Mietimme sopivaa ajankohtaa. Pohdimme muistotilaisuutta. Yritän neuvoa ja opastaa sen minkä osaan.
Yritän olla avoin myös omaisten surulle. Annan tilaa puhua niin paljon kuin he itse haluavat. En kysele, mutta heitän jonkun kommentin, johon omainen saa tarttua jos haluaa. "Tämä taisi tulla teille yllättäin" on yksi paljon käyttämäni. Siihen voi vastata vain joko lyhyesti, tai halutessaan omainen voi purkaa sydäntään enemmänkin.
Hesarin sarjakuvan Rauta-Reetta istuu silloin tällöin kuoleman kanssa kahvilla. He juttelevat aina siitä, millä tavoin kuolema on korjannut kenetkin. Siinä siis heitetään vitsiä erilaisista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, mutta olen alkanut ajatella, että suhteeni kuolemaan on jotenkin saman tapainen. Voisin siis istuskellä kuoleman kanssa kahvilla ja jutella niitä näitä.
-
Minä jouduin myös työssäni muutamia kertoja vuodessa, suunnitteen, kuolleen asiakkaan tiliasioiden kanssa selvittelemään näitä maallisia. Testamentti, sen valvominen, sukuselvitys kehdosta hautaan, perukirja, valtuutukset ym. virallisia paperiasioita. Joskus se oli hankalaa kun jälkeläiset olivat riitaisia , eikä asioinnin järjestystä ymmärretty.
Oli mös hienoja keskusteluja elämän loppumisesta ja sen mahdollisesta jatkumisesta toisessa muodossa. Ne olivat vain kaikkein tutuimpien ja läheisimpien asikkaiden kanssa käytyjä. Pienessä pankkiikonttorissa tutustuttiin. Vieläkin muutamat muistelevat vuosikymmenien takaisista asioista.
Omat läheiset ovat kuolleet iäkkäinä, paitsi veljeni oli 56-vuotias hänen vaikean sairautensa päättyessä itsemurhaan. Se oli todella erilainen kuolema. Sinänsä ymmärrettävä, mutta vieläkin nousee ajatuksia ja kuvia ainoasta sisaruksestani. Miksi hänen elämänsä oli niin raskas.
Lapsen hautajaisissa olen ollut vain kerran. Pieni koulutoveri jäi auton alle. Olimme koko luokka laulamassa haudalla. Muuta en muista kuin omaisten itkun.
-
Muistan myös oman luokkatoverin hautajaiset.
Kansakoulun ekan luokan jälkeen luokkatoveri-poika hukkui uimataidottomana pudottuaan sillalta onkireisulla.
Kesällä olimme suunnilleen koko luokka Perttiä saattamassa. Minulle heikkoluontoisena pienen kappelin
huono ilma ja tilanteen vakavuus teki tepposet, meinasin pyörtyä.
Syksyllä toisen luokan aloittaminen oli outoa kun yksi oli poissa, pienessä kyläkoulussa tämä tuntui.
Sikäli tämä Pertin kuolema vaikutti että omat vanhempani ja Pertin vanhemmat löysivät toisensa
ja olivat läheiset ystävät kuolemaansa asti.