Rydmannista en tiedä, mutta noin muuten lakkoilu käy kalliiksi.
-Olisiko poliittisiin leikkauksiin muita tapoja vaikuttaa?
Sen ymmärrän jos joku yhtiö alkaa laskemaan palkkoja ja jo sovittuja asioita muuttamaan, niin silloin ammattiyhdistykset lakkoilee.
Tai jos työpaikalla on jotain syrjintää tai muuta, silloin on ok lakkoilla.
Poliittisiin kiristyksiin joita hallitus tekee työoloihin, palkkoihin ja muihin työssä tuleviin asioihin leikkaamisiin niin tulisi jotenkin muuten kuin työpaikoilla lakkoilemalla vaikuttaa, josko se olisi mahdollista.
Miten sitä sitten voisi, no mielenosoitukset hallitusta vastaan, EU ta voi aina huutaa apuun ja pyytää heiltä näkemystä tekeekö EU lain ja hengen mukaan hallitus leikkauksia, sinne voi valittaa.
No äänestää voi ja yrittää vaikuttaa puolueisiin, mutta seuraava äänestyskin taitaa olla aika kaukana.
Nuorena suoratoiminta ja terrorismi olisi ollut vaihtoehto, mutta näin vanhana ei se taida olla järkevä vaihtoehto, vaikkakin sellaista muissa maissa on tapahtunut, kun on yritetty vaikuttaa työntekijöiden sortoon poliittisissa päätöksissä.
En tiedä, mutta outoa on että eikö ole olemassa lainsäädöstä miten paljon jo sovittuja malleja voi hallitus muuttaa.
Tuntuu kyllä minustakin oudolta, että esimerkiksi nyt olen kesään mennessä tienannut kesälomapäiviä ja kesälomarahoja noin 15 vuorokautta. Jos nyt firma jossa olen menee konkurssiin tai siltä loppuu työt ja jään työttömäksi, niin tienatut kesälomapäivät pistetään karenssipäiviksi ja niistä ei anneta työttömyyskorvausta, vaan ne mielivaltaisesti otetaan pois.
En tiedä onko kansainvälisen lain mukaista?
Lakkoilu kuitenkin poliittisten päätösten vastustamiseksi ei minusta ole ihan paras ratkaisu.