Pääsimme viimein Kankaalaan. Kaunista auringonpaistetta pikkupakkasessa -6 astetta. Tavanomaiset lämmitysrutiinit aloitin muistaen, että pitää nettiin mennä nopsaan, koska jotain outoa taphtui Oulussa täänne lähtiessämme. Lööpissähän se tieto jo oli: rintamamiestalo tulessa Torpantiellä. Heti paikalle tulleena tajusin, että täyskäännös ja pois ennenkuin tulevat byrokraatit paikalle. Savua oli ihan hirveästi, mutta tulenlieskoja en ennättänyt kurkistella.
Täällä rauhanmaassani kiitän Taivaan Isää, että hän minulle salli remontin onnistumisen 12 v sitten. Painovoimainen ilmastointi pelaa näin kylmillä erityisen hyvin. Kesäkuumilla pitää ikkunoita availla, että tuuletus olisi riittävä. Näiden asioiden kanssa jouduimme poikani kanssa ähertämään hänen asunnossaan. Siellä ilmastointi ei pelannut, vaan sellainen köyhyyden haju nenääni pisti aina, kun sinne menin. Painovoimainen ilmastointi oli keittiössä katkennut silloin, kun oli liesituuletin asennettu. Se on liian tiivis paketti. Ei sitä poikakaan halunnut aina päällä pitää. Sitten vessasta löytyi ratkaisu, sillä siellä on huushollin ilmareikä ulos korkeimmassa kohdassa. Nyt vain ikkunoihin sellaiset litteät restaurointiventtiilit, josta korvausilma tulisi sisälle ja eteisestä putki vessaan, niin alkoi ilma hissukseen kiertää.
Talon piirroksissa on katolla ilmastointiputkien keruu merkitty, mutta ei sellaista ollut sitten lopputarkastuksessakaan vaadittu. Kummallisia hiilidioksiidiasukkaita. Ja yhtä kummallisia viranomaisia.