Piti asua sen verran etäisyyksien päässä eli kehä ykkösen pohjoispuolella
Kyllähän minä sielläkin asuin, useampaan otteeseen jopa. Mutta ensimmäinen (jossa taisin olla kahdeksan vuotta) oli kerrostalolähiö, josta kulki hyvin busseja, ja juna-asemakin oli. Äkkiähän töihin pääsi, kun työpaikka sijaitsi Pasilassa tai Sörnäisissä. Korsosta Eiraan sen sijaan oli hankala matka. Kävipä niinkin päin, että yksi työpaikka oli Tikkurilassa, kun itse asuin Vallilassa.
Siinä minulla kyllä kävi säkä, että opintojen päätyttyä onnistuin löytämään Vallilasta hyvien kulkuyhteyksien päästä viihtyisän melko edullisen vuokrayksiön, johon pääsin asumaan, vaikka olin työttömänä silloin. Jos asiat olisivat menneet vähän toisin, ties vaikka asuisin siinä vieläkin. Isoisältäni pyysin lainaksi takuuvuokran verran ja maksoin sen säntillisesti takaisin. Satuin vielä samana päivänä saamaan sen asunnon ja yhden työllistämispuolivuotispätkän, joka oli vartin kävelymatkan päässä siitä asunnosta.
Muutenkin jos jokin asia elämässäni on onnistunut niin asuminen; jostakin kumman syystä minulla on ollut tapana päätyä asumaan paikkoihin, joiden ohi olen aikaisemmin ihastellen kulkenut - tai kerran jopa ihan nimenomaiseen asuntoon, josta olen ajatellut että olisipa se ihana. Työpaikkojen ja ihmissuhteiden kanssa on sitten mennytkin huonommin.
Olisi kyllä kätevää, jos olisi vakituinen työpaikka, josta tosiaan tietää, että se on vakituinen. Voisi asettua asumaan sopivan matkan päähän. Mutta kun ei elämä nykyään ole sellaista.