Kirjoittaja Aihe: Herännäisyys ja pietismi  (Luettu 62529 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa Satunnainen Etsijä

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 30
Viimeinen tarkennus
« Vastaus #30 : 14.03.05 - klo:18:17 »
Yritän lyhyesti (yksinkertaistaen) vielä tarkentaa:

Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Mielestäni on hiukan väärin väittää, että jonkun huoli kirkon tulevaisuudesta, opista ja etiikasta johtuu vain hänen omavanhurskaudestaan.

Jos on huoli siitä, että jokin (oppi, etiikka, muotomeno tai vaihtoehtoisesti niiden puute) on ottamassa Kristuksen paikan uskon keskuksessa, niin ei johdu omavanhurskaudesta.

Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Ihan käytännön eettinen ponnistelu voi uskoakseni aiheutua vaikkapa synnintunnostakin.

Usein johtuukin, mutta metsään menee, koska synnintunto yrittää johdattaa meidät Kristuksen eteen, mutta maailman henki ponnistelujen pariin.

Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Hyvä lähtökohta on, että näkee sitä vastustajan työtä omissa pyrinnöissään ja jatkuvasti asettaa omat motiivinsa kyseenalaiseksi. Lähimmäisen motiiveista taas pitäisi ajatella parasta,...

Amen! (Mutta niin vaikeaa...)

Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Lainaus
Mikä kulloinkin näkyvästi on tuon kapinan kohteena, vaihtelee aikakaudesta ja tilanteesta toiseen.

Tähän joudun vielä pyytämään tarkennusta. Siis kuka tätä kapinaa käy ja miten ja missä se kohde sitten näkyy - siis jos tämä kapina ei ole vain tuota Kristuksen em. työtä.

Kyse on juuri tuosta Kristuksen aloittamasta kapinasta. Esim. jossain tilanteessa se kohdistuu änkyräiseen puhdasoppisuuteen, jossain tilanteessa "kaikki käy" -oppiin; mikä nyt kulloinkin peittää Kristuksen taakseen. (Tämä siis vain yksi esimerkki.)

Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Tämä on ollut mielenkiintoinen ja ainakin minulle näkökulmia laajentava keskustelu.

Kiitos samoin ja anteeksi, että eksyin kauaksi otsikosta.
Pietismin ja herännäisyyden suhde minuakin kiinnostaisi, varsinkin kun pietismi on minulle käsitteenä jäänyt jotenkin hyvin hämäräksi.

PS (myöhempi lisäys): Tuohon kapinaan tartuin alunperin siksi, että mielestäni körttiläisyys lähes ainoana vielä "kapinoi" kirkkoa kohti Kristus-keskeisyyttä. Haasteita kirkolle tokii tulee muistakin liikkeistä, mutta minusta näyttää, että ne kohdistuvat johonkin ihan muuhun kuin uskon keskukseen.

Kauhanen T

  • Vieras
Hurskaita toiveita nykyajan körttiläisyydessä
« Vastaus #31 : 15.03.05 - klo:20:55 »
Jatkan taas pietismilinjalla ja tarkastelen aikanaan mainitsemani Ph. J. Spenerin kirkon uudistusohjelman "Pia desideria" (1675, suomeksi esim. Spener: Kirkon uudistus. Pia desideria. Suom. Jussi Aro. Dialogos-sarja 1. Kirjayhtymä: Helsinki 1962) pääkohtia siitä näkökulmasta, että millaisia tavoitteita meidän aikamme körttiläisyydelle niistä voisi löytää.

a) Jumalanpalveluksen lisäksi on järjestettävä muita kokouksia, joissa käytettäisiin koko Raamattua eikä vain saarnatekstejä.

Speneriläiset pietistit alkoivat järjestää "konventikkelien" nimellä tunnettuja hartauskokouksia, jotka koostuivat puheista, virsistä, raamatunluvusta, mahdollisesti hartauskirjallisuuden luvusta ja rukouksesta. Meidän seuramme ovat näiden kokousten vähän karsittu suomalainen versio.

Idea konventikkeleihin saatiin Paavalin seurakunnan kokousten järjestystä käsittelevistä ohjeista: "Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala." (1. Kor. 14:26-33)

Periaate oli, että Pyhä Henki johtaisi konventikkeleita, mutta jottei tarvitsisi koko aikaa istua odottaen, että jotain tapahtuisi (niinkuin kveekarien kokouksissa periaatteessa tehdään), noudatettiin jonkinlaista kaavaa. Tilanne oli kuitenkin epämuodollinen: se mahdollisti maallikkojen osallistumisen ja keskustelun.

Nykyiseen seurakäytäntöön voisi mielestäni palauttaa joitain elementtejä pietistisistä konventikkeleista. On hyvä, että ulkonainen kynnys puhumiseen pidetään mahdollisimman matalana. Puhujien sisäinen kynnys vaan saisi olla korkeampi! Puhujan olisi hyvä tunnustella sisintään ja kysyä, haluaako Jumala hänen tuovan jonkun tärkeän ajatuksen nyt tähän tilanteeseen, vai palveleeko puhuminen vain puhujan omia tarkoitusperiä. Ulkonaista pakkoa puhumiseen ei saisi olla - pyydettyjenkin puhujien pitäisi voida tuntea, että he saavat olla vaiti jos ei sanoja anneta. "Viran puolesta" puhuminen ei minun mielestäni kuulu seuroihin.

Raamatun ja hartauskirjallisuuden lukeminen voisi olla seuroissakin hyvä tapa. Sillä varmistettaisiin hengenravinnon tarjonta, ja se voisi vähentää puhujien paineita; aina ei tarvitsisi olla kaikkea omasta takaa.

b) Kaikkien kristittyjen yleinen pappeus toteutettava maallikkoja aktivoimalla.

En pysty kuvittelemaan parempaa seurapuhujaa kuin maallikkoa, joka käy jatkuvasti seuroissa myös kuuntelijana. Sellainen porukalle tuttu ihminen, jolla on jo hiukan elämänkokemusta ja ristiä, peittoaa viran puolesta paikalle viitsiytyneen papin mennen tullen. Seuraliikkeen jatkuva uudistus voi mielestäni toteutua vain maallikoiden alhaalta lähtevänä spontaanina liikehdintänä. Organisaation pyörittämä säännöllinen seuratoiminta voi huolehtia siitä, että seurat eivät tyystin lopu ja että uusia ihmisiä voi löytää liikkeen piiriin. Sen sijaan seurojen hengellistä sisältöä ei mittavakaan seurakalenteri takaa.

c) Teologisissa erimielisyyksissä tarvitaan suurempaa suvaitsevaisuutta oikealla opilla lyömisen sijaan.

Suuremman suvaitsevaisuuden vaatimus ei tunnu ihan ajankohtaiselta herätysliikkeemme ja koko kirkkomme nykytilaa ajatellen! Hiukan enemmän saisimme kenties osoittaa käytännön suvaitsevaisuutta vähemmän "suvaitsevaisia" liikkeitä ja ajattelijoita kohtaan. Siinä suvaitsevaisuus todella punnitaan!

Käytännön moninaisuuden suvaitsemista kaipaisin Siionin virsiä koskevissa kysymyksissä. Yhdistys, joka haluaa pitää herännäisyyden perinnön elävänä, haluaa pitää Siionin kieliasun ja teologian ajan vaatimusten mukaisena ja yleiskirkollisuuteenkin sopivana. Suurin osa herännyttä kansaa ottaa tällaiset uudistukset vastaan positiivisella mielenkiinnolla. Mutta sitten on meitä, jotka olemme kasvaneet tai myöhemmin mieltyneet Malmivaaran Siioniin. Siellä tietyt teologiset painotukset, sanamuodot tai virsien rakenteelliset ratkaisut ovat tehneet meihin lähtemättömän vaikutuksen, ja niiden veisaaminen eri tavalla tuntuu oudolta tai suorastaan pahalta.

Kun toivomme, että olisi edes hiukan useammin seuroja, joissa voitaisiin veisata myös tai pelkästään Malmivaaraa, emme aja mitään vallankumousta tai ole tuomassa jotain vierasta uudistusta. Haluamme vain kokea ystävien yhteyttä niiden virsien äärellä, jotka meille ovat uskon ja epäilysten äidinkieltä. Nykykörttiläisyys voisi sitäpaitsi hyötyä siitä, että yhteys myöhemmän herännäisyyden kultakauteen pysyisi elossa virsienkin kautta.

Tiedän, että Haavion siioninvirsimuutos katkeroitti monet, ja heidän murskaavan tuomitsevat arvionsa koko uudistuksesta aiheuttivat puolestaan katkeruutta uudistajapuolella. Jos itse olen pahoittanut jonkun mielen lausunnoillani tästä aiheesta, pyydän nyt tässä anteeksi. Uskon että nyt yli 30 vuotta muutoksen jälkeen tilannetta voitaisiin katsoa rauhallisesti ilman ennakkoluuloja kumminkaan puolin. Ymmärrän, jos Yhdistyksen johtohenkilöiden näkökulmasta Malmivaaran veisaaminen vaikuttaa vastakkaiselta pyrkimykseltä Veisuut- ja Siion 2012-uudistusten kanssa, mutta mielestäni nämä pyrkimykset voi nähdä toisiaan täydentävinäkin. Kyse on rakkaudesta Siionin virsiin ja halusta pitää ne elävinä. Länsi-Suomen rukoilevaisille ne elävät v. 1790, minulle v. 1893, useimmille v. 1972 ja ehkä tuleville polville v. 2012 mallissa. Annetaan kaikkien näiden elää!

d) Pappiskoulutus uudistettava paremmin käytännön tarpeita vastaavaksi ja myös hengellisesti rakentavaksi.

Henkilökohtaisesti kannatan pappien peruskoulutuksen antamista tunnustuksettomassa yliopistossa. Kuitenkin rohkaisisin tulevia tai olevia herännäispappeja hakeutumaan raskaankin opiskelun ja työn ohella vielä enemmän seuroihin ja herännäiskirjallisuuden pariin. Hyvältä seurapuhujalta ja körttiläiseltä sielunhoitajalta odotetaan yhteyttä heränneen kansan syviin riveihin ja liikkeemme arvokkaaseen perintöön.

e) Saarnojen oltava hengellisesti rakentavia hartauspuheita eikä teologisia esitelmiä.

Tuntemani herännäispapit ovat tässä melko vahvoilla. Vielä enemmän voisi tähänkin panostaa. Kyllä kirkossa saa uskaltaa julistaa ilman pitkiä anteeksipyyteleviä esipuheita ja maallisista asioista johdettuja aasinsiltoja. Harva tulee kirkkoon välttyäkseen hengellisiltä asioilta!

---

Tässä joitain speneriläisestä pietismistä johdettuja ajatuksia sovellettuna nykykörttiläisyyteen. Toivooko kukaan muu mitään tällaista tai jotain aivan vastakkaista?

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Re: Huomioita Soopelin kysymyksistä
« Vastaus #32 : 16.03.05 - klo:23:34 »
Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Käyttäjälistamme kirkkohistorioitsijat vasta terottavat kyniään tai asentelevat näppäimistöjään, minä vastaan jotain omien tietojeni pohjalta ja korjatkoot viisaammat sitten kun joutavat.

Lainaus käyttäjältä: "Soopeli"
...antipietismi on siis osa nykypäivän körttiläisyyttä?


Körttiläisyyden valtavirtaan on tullut 60-luvulta alkaen vahvasti pietismiä kaihtava henki. Mutta jos "antipietismillä" tarkoitetaan nimenomaan pietismin vastustamista, ei vain kaihtamista, niin sitten se sana on mielestäni liian vahva nykykörttiläisyydestäkään käytettäväksi. Nykykörttiläisyyden paras puoli on mielestäni matalakirkollisuus, ja ankara pietismiä vastaan saarnaaminen on aina ollut korkeakirkollisten (Linko: "piilokatolilaisten") heiniä. Ei WNn kannattajan heiniä korkeakirkollisuus ole ei S-----a, vaan kyllä minoon piilokatolinen

Lainaus
J.Hellman on myös usein mainittu antipietismin yhteydessä.


Jos tarkoitat virsirunoilija Jonas Hellmania (1697-1741) - hän "riitaannuttuaan pietistien kanssa liittyi herrnhutilaisiin" (Siionin virsien runoilijat. Haavion Siionin tuoreimpien painosten takasivuilla.), siis varsinaisesta pietismistä (Spener, Francke) erilliseen saman ajan suosittuun hurskausliikkeeseen. Herrnhutilaisuutta monet pitävät vielä pahempana kuin varsinaista pietismiä!
 
Lainaus
Mutta eikö körttiläisyys ole oikeastaan viidesläisyydestä erillään oleva "kapinaliike" ?


Viidesläisyydellä ja körttiläisyydellä ei ole mitään yhteistä, ei historiansa eikä korostuksensa puolesta. Herännäisyyden "kapina" kohdistui ensin puhdasoppista papistoa, sitten valistushenkistä liberalismia ja lopulta kirkon maallistumista vastaan, kunnes se lähti itse siihen mukaan. Mitään kapinaa ei nykykörttiläisyydessä enää ole, paitsi ehkä omia juuria vastaan. Viidesläisyys sen sijaan jatkaa herätysliikkeiden kapinaperinnettä oikein menestyksekkäästi, ja näen sellaisen terveeseen  luterilaisuuteen erottamattomasti kuuluvana ilmiönä.

Lainaus
Ja viidesläisiin liikkeisiin kuuluu tietynlainen pietismi, vai kuinka on?


Joo, uuspietismi. Malmivaaralaiselle "vanhapietismille" siinä on yhteistä parannuksen vaatimuksen ottaminen vakavasti. Mitään muuta yhteistä ei sitten olekaan. Uuspietistit tosin ihailevat paljolti samaa vanhaa hartauskirjallisuutta kuin herännäiset; Arndt, Bunyan, Wilcox, jopa Paavoa monet lukevat. Tosin he lukevat näistäkin aivan eri asioita kuin körttiläiset.

Lainaus
Kansankielellä ilmaistuna, mitä se pietismi sitten tarkalleen ottaen on


Suppeimmassa merkityksessään: Ph. J. Spener-nimisen papin kirkon uudistusohjelman "Pia desideria" (1675, suomeksi esim. Spener: Kirkon uudistus. Pia desideria. Suom. Jussi Aro. Dialogos-sarja 1. Kirjayhtymä: Helsinki 1962) kannattajat. Spener vaati mm. seuraavia asioita. a) Jumalanpalveluksen lisäksi on järjestettävä muita kokouksia, joissa käytettäisiin koko Raamattua eikä vain saarnatekstejä. b) Kaikkien kristittyjen yleinen pappeus toteutettava maallikkoja aktivoimalla. c) Teologisissa erimielisyyksissä tarvitaan suurempaa suvaitsevaisuutta oikealla opilla lyömisen sijaan. d) Pappiskoulutus uudistettava paremmin käytännön tarpeita vastaavaksi ja myös hengellisesti rakentavaksi. e) Saarnojen oltava hengellisesti rakentavia hartauspuheita eikä teologisia esitelmiä. Spenerin kirjoituksen nimi tarkoittaa "hurskaita toiveita" - tästä nimitys pietistit eli "hurskastelijat".

Vähän laajemmassa merkityksessä: Saksasta 1600-1700 -luvuilla maailmalle levinnyt yksilöhurskautta, raamatunlukemista, maallikkoaktiivisuutta ja pyhityselämää korostava luterilainen suuntaus. Huomattavia piirteitä ainakin "armonjärjestysoppi": 1. "Suruttomalle" saarnataan lakia, hän tulee herätykseen ja 2. "heränneenä" hänen omatuntonsa on pelästynyt ja tarvitsee armon evankeliumia. Kun hän uskaltaa ottaa sen vastaan, hän on 3. "uskova", joka alkaa vähin erin edistyä pyhityselämässä.

Nykytilanteeseen sovellettuna useimmiten: Sydämen uskon korostaminen aivojen uskon sijaan, tunteiden korostaminen järjen sijaan, omakohtainen hartauselämä tärkeämpää kuin kirkolliset muotomenot jne.

Lainaus
ja kuinka körttiläisyyden painotus eroaa tässä asiassa?


Nyt puhun vain tästä nykykörttiläisyyden valtavirrasta. Muut älkööt loukkaantuko! Eroja on ainakin se, ettei körttiläisyys a) katso lain saarnaa tarvittavan synnintunnon herättämiseen b) pidä synnintuntoa ylimalkaan tarpeellisena jotta ihminen voisi kohdata Kristuksen c) lainkaan salli uskon rakentamista tunteiden varaan, vaan pitää sitä suorastaan vaarallisena d) haluaa pitää seuraliikkeen organisoituna ja tietyissä muodoissa, eikä suosi spontaania maallikoista lähtevää hartauselämää ja e) on innolla mukana kaikessa kirkollisessa muotomenojen uudistamisessa ja toteuttamisessa.

Lainaus
Onko pietismi juuri tuota "me vastaan muut" -asetelmaa?


Armonjärjestysopin perintöä on uuspietismissä usein esiintyvä jaottelu "uskovaisiin" ja "muihin". Tämä asenne loukkaa muita tavattomasti - en kyllä ymmärrä miksi. Uskonratkaisun vaatiminen itseltä tai muilta on mielestäni tietenkin väärin, mutta en käsitä miksei uuspietistin kanssa voisi keskustella hyvin rakentavasti ja ystävystyäkin, vaikkei hän minua ihan oikeana "uskovaisena" pidäkään. Enhän itsekään pidä itseäni uskovaisena!
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Satunnainen Etsijä

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 30
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #33 : 17.03.05 - klo:15:33 »
Löysinpä rovasti Olavi Peltolan kirjoituksen pietismistä (http://www.sro.fi/opetuksia/peltola/Teemoja/Ajan_ilmioista/Mit__on_pietismi.htm). Asiaan aiemmin perehtyneille tuossa ei varmaan ole mitään uutta, mutta minulle, jolle pietismi on ollut aikalailla hämärä käsite, on kirjoitus varsin valaiseva, joten jaanpa linkin tässä, jos siitä jollekulle muullekin olisi kenties iloa.

Peltola kirjoittaa pietismistä muun muassa:
"Mikä on tämän liikkeen hengellinen sanoma ja sen perustana oleva oppisisältö? Siitä ei olla tutkijoiden keskuudessa yksimielisiä vielä tänäänkään, yli 300 vuotta pietismin syntymän jälkeen (9). Pietismi on ollut niin monimuotoinen liike, ettei ole pystytty täsmälliseen ja kaikkien hyväksymään määrittelyyn."

Eipä ihme, että pietismmin syvin olemus on jäänyt minullekin epäselväksi. ;-)

Aluksi Peltola määrittelee herätyskristillisyyttä yleensä:
"Herätyskristillisyyden tuntomerkkinä kansankirkossa on omakohtaisen uskonelämän korostaminen. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen on tultava eläväksi. Pelkkä kirkkoon kuuluminen ja osallistuminen sen toimintaan ei riitä. Ihmisen on koettava synnin ja armon todellisuus omassa elämässään ja tietoisesta otettava vastaan Jeesus Kristus omana Vapahtajanaan."

Kysymys: Kuinkas herännäisyys tuollaiseen määritelmään sijoittuu? Voipiko körtti tuon omalla kohdallaan allekirjoittaa? Joiltakin osin? Vai ei lainkaan?

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
onko rakasteltu körttiläisyys kuoliaaksi
« Vastaus #34 : 17.03.05 - klo:17:38 »
kyllä se on... inhorealistisesti... "pietismi" ja "körttiläisyys" ovat sanoina hyvin pahoja siis vaikeasti ymmärrettäviä... nimenomaan körttiläisyys... minoon körttiläinen, mutta minä mietin hyvin paljon erilaisia näkökulmia elääkseni mustan kansan elämää... aika lailla paradoksaalisia näkökulmia... juttelin ystäväni kanssa tänä päivänä... hän on esikoislaestadiolainen ja hän kiitteli uusista näkökulmista... lestadiolaisilla on yksi totuus... körttiläisillä on monia näkökulmia... satunnaiselle etsijälle minä joudun sanomaan, että mitään körttiläistä kantaa ei olekaan...
wilhelmi niskasen jäljillä

Kauhanen T

  • Vieras
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #35 : 17.03.05 - klo:22:05 »
Lainaus käyttäjältä: "Satunnainen Etsijä"
Aluksi Peltola määrittelee herätyskristillisyyttä yleensä: .... Kysymys: Kuinkas herännäisyys tuollaiseen määritelmään sijoittuu? Voipiko körtti tuon omalla kohdallaan allekirjoittaa? Joiltakin osin? Vai ei lainkaan?


"Vanhapietististä" malmivaaralaista herännäisyyttä edustavana vastaan omasta puolestani.

Aluksi on huomattava, että Peltola puhuu suomalaisen 1900-luvun herätyskristillisyyden viitekehyksestä käsin. Körttiläisyyden "herätyskristillinen" tai pietistinen vire periytyy jo 1700-luvun kansanherätyksistä ("vanhempi herännäisyys"). Siksi Peltola puhuu pakostikin eri tavalla kuin körttiläiset, mutta jotain tuttua seuraavissa riveissä tunnistan.

Lainaus
Herätyskristillisyyden tuntomerkkinä kansankirkossa on omakohtaisen uskonelämän korostaminen. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen on tultava eläväksi.


Allekirjoitan. Tarkennan vain, että omakohtainen uskonelämä ei tietenkään tarkoita omatekoisen hurskauselämän korostamista, vaan uskon ikävöimisen tulemista eläväksi arkisen ajattelun ja aherruksen keskellä.

Lainaus
Pelkkä kirkkoon kuuluminen ja osallistuminen sen toimintaan ei riitä.


En allekirjoita, jos ei rovasti Peltola tarkenna, että riitä mihin? Pelastukseen ei riitä, muttei siihen riitä mitkään omat tunteetkaan tai muukaan oma mikään. Sen sijaan kristittynä elämiseen omalla paikallaan pitäisi kirkkoon kuulumisen ja toimintaan osallistumisen riittää, jos ei Jumala katso tarpeelliseksi erityisemmin kutsua herätyksen ahdistuksiin.

Lainaus
Ihmisen on koettava synnin ja armon todellisuus omassa elämässään


Edelleen: on koettava, jotta mitä? Olisi kristitty tai herätyskristitty? Tähän voisi sanoa, että kaikkihan sen kokevat, tiesivät kristillisyydestä jotain tai eivät - toisaalta aniharvat tiedostavat elämänkokemustensa olevan tätä synnin ja armon todellisuutta.

Jos Peltola tarkoittaa, että on edes vähässä määrin herättävä tietämään, huomaamaan ja tunnustamaan syntisyytensä ja surtava sitä voidakseen tulla tarpeeksi tyhjäksi ja särjetyksi, että siten painuisi niin alhaalle kuin missä armokin on, sitten voisin varovaisesti myönnellä.

Lainaus
ja tietoisesti otettava vastaan Jeesus Kristus omana Vapahtajanaan.


Pitääpä todella harkita sanojani tässä kohtaa. Tällaisenaan en hyväksy ollenkaan, mutta jos saisin muotoilla sen jotenkin tällä tavalla: "Jonkinlainen sanan eli aivon tieto Jeesuksen merkityksestä Vapahtajana pitää olla", niin voin ymmärtää tällaisen vaatimuksen.

Mutta ehdottomasti vastustan sellaista ajattelua, että kukaan ihminen voisi "ottaa Jeesuksen vastaan" mitenkään muuten kuin rakentamalla uskonsa hurmoksellisten tunteiden tai pelkän sanan tiedon varaan. Se, mitä Peltolankin edustamissa hengellisissä piireissä tarkoitetaan tällaisella "vastaanottamisella", on uskonratkaisu, jossa ihmisellä ei Lutherimme opetuksen mukaan ole omaa ratkaisuvaltaa, eikä ihminen siksi voi sellaista tehdä. (Luther: Sidottu ratkaisuvalta. Suom. A. E. Koskenniemi. Helsinki: Sley 1952.) Siksi kaikki mitään ihmisen omaa tekemistä vaativa opetus tässä asiassa on, minun mielestäni, toisin ajattelevia tuomitsematta, haluamatta sortua liialliseen jyrkkyyteen, pyrkien pitämään keskusteluyhteyden auki jne., väärin.

Thomas Wilcox:

Lainaus
Sinä olet tunnustava kristitty ja käytät kaikkia armonvälikappaleita. Siinä sitä teet hyvin, ne ovat ihania etuoikeuksia. Mutta ellei Kristuksen veri ole tunnustuksesi perustana, on sinun tunnustuksesi kuivettuva tyhjiin, ja se on osoittautuva vain valheelliseksi näyttelemiseksi, joka vie helvettiin.

Jos tunnustaessasi säilytät syyllisyytesi ja itsevanhurskautesi, tulevat nuo kyykäärmeet imemään kaiken elämän sinun tunnustuksestasi. Kokeile ja tutki joka päivä tarkasti, mille perustalle sinun tunnustuksesi ja sinun autuudentoivosi ovat rakennetut, onko Kristus laskenut niille perustuksen. Ellei niin ole, ei se perustus tule kestämään myrskyssä, joka on nouseva sitä vastaan. Saatana on sortava sen maahan, ja sen sortuminen on oleva suuri, Matt. 7: 27.


(Thomas Wilcox: Kallis hunajan pisara. Lapua: Herättäjä-Yhdistys 1998)

Poissa Satunnainen Etsijä

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 30
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #36 : 18.03.05 - klo:00:34 »
Noita pitää sulatella.

Lainaus käyttäjältä: "juhani"
... körttiläisillä on monia näkökulmia...

Kuulostaa oikeastaan aika vapauttavalta.

Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
... omakohtainen uskonelämä ei tietenkään tarkoita omatekoisen hurskauselämän korostamista, vaan uskon ikävöimisen tulemista eläväksi arkisen ajattelun ja aherruksen keskellä.

Uskon ikävöimisen??? (No joo, on minulla jonkinlainen käsitys, mutta viitsisitkö kuvata?)

Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
... on, minun mielestäni, toisin ajattelevia tuomitsematta, haluamatta sortua liialliseen jyrkkyyteen, pyrkien pitämään keskusteluyhteyden auki jne.,...

 :D

Kauhanen T

  • Vieras
Ikävöivän uskon ikävöimisestä
« Vastaus #37 : 18.03.05 - klo:13:00 »
Lainaus käyttäjältä: "Satunnainen Etsijä"
Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
... omakohtainen uskonelämä ei tietenkään tarkoita omatekoisen hurskauselämän korostamista, vaan uskon ikävöimisen tulemista eläväksi arkisen ajattelun ja aherruksen keskellä.

Uskon ikävöimisen??? (No joo, on minulla jonkinlainen käsitys, mutta viitsisitkö kuvata?)


Toki. Ensin selitän, miksen kirjoittanut "uskon tulemisesta eläväksi". Körttiläinen puhuu harvoin rohkeasti uskosta, sillä sydämessään hän kokee olevansa epäuskoinen. Tämä siksi, että vaikka hänellä on Raamatusta, katekismuksesta ynnä muusta oikea tieto asioista, häneltä puuttuu elävä luottamus Jumalan armoon Kristuksessa. Tämä näkyy siten, ettei hän uskalla syntisyytensä (joka on pohjimmiltaan juuri tätä epäluottamusta) kanssa tulla Jumalan kasvojen eteen. Niinpä hän ei saa sydämensä eikä tekojensakaan pahuutta tunnustettua, eikä niin myöden koe tuntuvaa anteeksiantoa. Siksi hän jää osattomaksi uskon ilosta, pyhityselämästä, pelastusvarmuudesta jne.

Mutta sen oikean tiedon ansiosta jonka Jumala on hänelle armossaan suonut, hän ei pidä itseään täysin epäuskoisena, vaan rakentaa toivonsa Jumalan Raamatussa antamien lupausten varaan. Jumala antaa hänelle uskallusta ikävöidä ja huokailla Vapahtajan puoleen siinä toivossa, että hän joskus saisi heikon armonvilauksen nähdä.

Omalla kohdallani en tätä heikkoa ikävöintiä uskalla "uskoksi" nimittää, mutta toisissa näen sen olevan jo uskoa, "ikävöivää uskoa". Tämä on nyt vähän paradoksaalista, ehkä olen sitäpaitsi väärässä, mutta tämä ikävöivä usko on toisaalta jo uskoa, toisaalta se on vielä sen uskon (tai ikävöivän uskon) ikävöimistä. Siis ihminen odottaa uskoa, ja sitä odottaessaan hän jo uskoo.

Monet kirkkomme hengenliikkeet haluavat päästää ihmisen eteenpäin tästä uskon ikävöimisestä. Tapoja on monia, mutta yhteistä on se, että johonkin pitää tästä edetä. Voivathan ne olla oikeassa. Ehkä minä vain olen tuomittu jäämään epäuskoon - minulle epäusko on kenties sitä, että en usko pääseväni ikävöimisestä yhtään eteenpäin. Mutta ikävöivien ystävieni uskonkäsitystä kyllä puolustan noiden muiden liikkeiden vaatimuksia vastaan. Mikä on suurempaa luottamusta kuin se, että uskaltaa pysyä armon ikävöimisessä ja luottaa siihen, että Jumala antaa tuntuvia uskon ja armon kokemuksia juuri sen verran, kuin ihminen tarvitsee! Ei ihminen saa itse rynnätä Jumalan lahjoja omimaan, vaan hänen on odotettava, että Jumala niitä armossaan jakaa tarpeen mukaan.

Toki ikävöidessä joskus ajautuu toivottomaan tilaan.

Paavo: (Muuan sana heränneille talonpojan säädystä. PRK 89. Lihavointi minun.)

Lainaus
Noh, neuvovathan ne oppineet teitä Kristuksen tykö; minkätähden se neuvo ei teitä auta? Se ei auta, ja syy siihen on se, että murheen Jumalan mielen jälkeen teet epäuskoksi, sentähden se ei virvoita sinua mitään, jos sinulle sata Vapahtajaa luvattaisiin. Lue apostolein kirjoituksia, joissa on näin kirjoitettu: että te olitte Jumalan mielen jälkeen murheelliset, niin katsokaat, kuinka suuren ahkeruuden se on teissä vaikuttanut 2 Kor. 7: 11; ja niinkauvan kuin sinä olet kärsimätön jumaliselle murheelle, niin olet kuuliainen petolliselle sydämmelles, joka synnyttää aina pelvon Jumalaa vastaan ja täyden epäuskon.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #38 : 18.03.05 - klo:14:35 »
Lainaus käyttäjältä: "Satunnainen Etsijä"

"Herätyskristillisyyden tuntomerkkinä kansankirkossa on omakohtaisen uskonelämän korostaminen. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen on tultava eläväksi. Pelkkä kirkkoon kuuluminen ja osallistuminen sen toimintaan ei riitä. Ihmisen on koettava synnin ja armon todellisuus omassa elämässään ja tietoisesta otettava vastaan Jeesus Kristus omana Vapahtajanaan."

Kysymys: Kuinkas herännäisyys tuollaiseen määritelmään sijoittuu? Voipiko körtti tuon omalla kohdallaan allekirjoittaa? Joiltakin osin? Vai ei lainkaan?


Allekirjoitan  :D  Olen yrittänyt miettiä, mitä herännäisyys omalla kohdallani on ja siinähän se tuli kuin apteekin hyllyltä! Siinä se on melko täydellisesti sanottu. Joitain kohtia vierastan mutta tuossapa se pääpiirteissään on.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

santtu-62

  • Vieras
Vs: Re: pietistejähän me olemme kaikki
« Vastaus #39 : 15.03.10 - klo:16:55 »
Lainaus
Aivan aluksi tuon kiitokseni KauhanenT:lle. On ollut ilo lukea pohdintaasi, kuin myös muiden pohdintaa.
Täytyy vähän aikaa märehtiä viestien sisältöjä.

santtu-62

  • Vieras
Vs: Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #40 : 15.03.10 - klo:19:11 »
"Herätyskristillisyyden tuntomerkkinä kansankirkossa on omakohtaisen uskonelämän korostaminen. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen on tultava eläväksi. Pelkkä kirkkoon kuuluminen ja osallistuminen sen toimintaan ei riitä. Ihmisen on koettava synnin ja armon todellisuus omassa elämässään ja tietoisesta otettava vastaan Jeesus Kristus omana Vapahtajanaan."
:eusa_angel:

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #41 : 15.03.10 - klo:21:39 »
Hyvä ketju, johon ei pitäisi näin väsyneenä ja miettimättä tietenkään kajota vielä ollenkaan, mutta:
- Kyllä viidesläisyydessä on erittäinkin runsaasti menestysteologian piirreetä. Kunhan  teet "vapaantahdonratkaisun" (siis, en oikein luota koko vapaaseen tahtoon tällä sektorilla) ja tulet uskoon (niin, mihin minä siis uskonkaan siinä tapaksessa?) niin Jumala kyllä avaa ovet yliopistoon ja etsii sen poikaystävän. Osut kahvinjanoisena juuri tiettyyn kadunkulmaan kun siellä tarjotaan ilmaista vaalipullaa ja vaalikahvia, Jumala järkkäsi sen. Etsimäsi nuotti osui käteesi ihan ilman vaivannäköä. Hieman noloa tietenkin on että tunnilla huomaa oppilaasi ettei se tämä konsertto kyllä ollut, mistä oli puhe viimeksi... Mutta Jeesus järkkää jopa lampiunvarjostinalennusmyynnin, kun sinä sisustat asuntoa! Tämä on ihan totta, itse elettyä, tai toisilta kuultua todistuksen sanaa.

- Olen ihmetellyt itse, millä perusteella herännäisyys ei olisi pietistinen liike. Asia ei ole minulle edelleenkään selvä, Mutta pietismiäkin on montaa sorttia, todellakin.  Kai ensin olisi esitettävä konsensuslasuma siitä, mikä on jokaiselle pietistiselle herätykselle yhteistä - ja onko se juuri herätyskristillisyyden olennaisin piirre - pietistinen sisäänpäin kääntynyt henkilökohtaisutta painottava uskontulkinta.

- Ettäkö voisi olla kristitty olematta pietisti?  Vain siksi, että Kristus on totta, uskon kohde ja sisältö, elävä jokin, johon on yhtä kaikki jonkinlaisissa suhteissa? Ettäkö voisi elää jo vähän koko pelastustematiikan tuolla puolen, se asia on hoidettu, Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, kuulin tästä ja tulinpa siitä erittäin hyvilleni. Mitäs ihmeen uskoontuloja tai kääntymyksiä tai heräämisiä tässä enää tarvitaan. MInä tahtoisin tietää tästä Jeesus Kristuksesta enemmän. Elämän perimmäinen realiteetti (Bonhoeffer...sori jos jankutan).












« Viimeksi muokattu: 15.03.10 - klo:21:46 kirjoittanut ikävöivä »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #42 : 15.03.10 - klo:22:10 »
Pietismiä on kahta lajia. Yltiöpietismi vaatii täydellistä kilvoitusta ja herrnhutilaisuus lepää Kristuksen haavoissa. Viidesläisyys on katunut ja karsinut aika lailla yltiöpäisyyttään. Miten lie körttien verimystiikan laita?

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Vs: Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #43 : 15.03.10 - klo:22:39 »
Pietismi on kirkkohistoriallinen ilmiö, sidoksissa omaan aikaansa ja käsitteenä erittäin monitahoinen. Matka pietismin isiksi mainituista Arndtista ja Speneristä württembergiläisen pietismin maaperässä kasvaneeseen J. T. Beckin raamatullisuuteen ja Suomen beckiläisyyteen on pitkä. Siksi pietismi-käsitteen käytössä nykyisiä hengellisiä liikkeitä kuvattaessa on syytä olla pidättyväinen. Ainakin olisi mainittava ne erottavat piirteet, joilla pietismi kussakin yhteydessä määritellään. Sitten voi tutkia, missä hengellisissä liikkeissä kyseisiä piirteitä on nykyisin havaittavissa. Pelkät järjestöyhteydet ja muut perinteet eivät välttämättä kerro paljoakaan.

Suomessa käsite "uuspietismi" on jossain määrin käyttökelpoinen, koska se on kirkkohistoriallisesti varsin selkeästi rajattu organisaatioiden ja vaikuttavien henkilöiden perusteella - ainakin 1970-80-luvuille saakka. Sen jälkeisestä ajasta en uskalla sanoa mitään, koska en ole seurannut uuspietismin piiriin luettujen järjestöjen julkaisuja, muusta toiminnasta ja tutkimuksesta puhumattakaan.

Jos tässä ketjussa hyviä ja painavia puheenvuoroja käyttäneeltä "vanhapietististä malmivaaralaista herännäisyyttä edustavalta" nimimerkki T Kauhaselta nyt tiedusteltaisiin, onko hän körtti, en ole lainkaan varma siitä, mitä hän vastaisi.

Mt
« Viimeksi muokattu: 16.03.10 - klo:07:50 kirjoittanut mt »

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #44 : 16.03.10 - klo:08:48 »
Olen ihmetellyt itse, millä perusteella herännäisyys ei olisi pietistinen liike. Asia ei ole minulle edelleenkään selvä, Mutta pietismiäkin on montaa sorttia, todellakin.  Kai ensin olisi esitettävä konsensuslasuma siitä, mikä on jokaiselle pietistiselle herätykselle yhteistä - ja onko se juuri herätyskristillisyyden olennaisin piirre - pietistinen sisäänpäin kääntynyt henkilökohtaisutta painottava uskontulkinta.

Pietismi korostaa puhtaimmillaan uskoa suorituksena ja tekemisenä. Pietismiin liittyy myös oma paremmuus suhteessa "vääräuskoisiin" luterilaisiin. Pahimmillaan se on eristäytymistä "paheellisesta" yhteiskunnasta.

Herännäisyys ei ole ratkaisu- tai suoritususkovaisuutta. Ihmisen ei pidä rakentaa oman uskonsa eikä tekojensa varaan. Vaikka kuinka tekisi parannusta, ihminen on vain ja ainoastaan Jumalan armon varassa. 






[/quote]
Acta, non verba.