Kirjoittaja Aihe: Joulua valmistellaan . Jatkokertomus.  (Luettu 7099 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Joulua valmistellaan . Jatkokertomus.
« Vastaus #15 : 21.12.13 - klo:13:46 »
Viikko on vierähtänyt pieniä juhlavalmisteluja hiukan joka päivä tehden, niin ei kiire ole yllätänyt. Koristeita olen kaivanut ullakon kätköisä, kynttiläjalkoja kiillotellut. Valkoiset kynttilät vaihdoin tänään punaisiin. Lanttu- ja porkkanalaatikot panin uuniin tänä aamuna seitsemän jälkeen. Se kävi aiemmin keittämistäni soseista joutuin.

Joulumieli meni piiloon hetkeksi kun satojen muiden kanssa kävimme yhtáikaa samassa kaupassa. Mitään liikennesääntöjä ei täpötäydessä ruokakaupassa noudateta. Ei sentään tarvinnut tapella kalatiskillä, eikä kauneimmista joulutähdistä.
Piparjuuriraastetta en meinannut millään löytää, mutta ystävällinen hyllyjen täyttäjä viisasi sillipurkkien yläpuolelta sen minulle.

Perunasäkit ja virvoitusjuomat eivät mahtuneet jääkaappeihin. Onneksi on lauha keli, ja nostimme ne ulkovarastoon.
Kuistilla jäähtyvät, ja säilyvät sopivasti laatikotkin.

Nukuttiin päiväunet ja juotiin torttukahvit. Kävin vielä kerran läpi työjärjestyksen, ja totesin että hyvässä mallissa kaikki on.
Kuinka sitä nuoren työssäkäyvänä ehtikään ! Meillä on sentään lähes aina oltu suuremmalla sakilla. Nyt ei sentään tule yövieraita.
Tämä on meillä Matin kanssa 50. yhteinen joulu. Ja aina olemme viettäneet sen omassa kodissamme.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Joulua valmistellaan . Jatkokertomus.
« Vastaus #16 : 21.12.13 - klo:14:23 »
Loistavaa R-m, Sinä jaksat ja hommat järjestyksessä ja hanskassa...
Minä yritän toimia annettujen ohjeiden mukaan...toivoen että saisin jouluksi itseni hiljentymään...
pääni tyhjäksi kaikesta muusta...
No, joululauluja on tullut kuunneltua ja itsekin lauleskeltua...
Huomenna olisi sellainen tällä paikkakunnalla perinteinen metsäkirkko...jospa sinne muutaman vuoden
tauon jälkeen.. :023:
 :039:

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Joulua valmistellaan . Jatkokertomus.
« Vastaus #17 : 21.12.13 - klo:14:34 »
En ole enää jaksavainen. Paremminkin tunnustaudun laiskanlaiseksi. Aina kun vain sielu sietää, pistän maate, avaan radion klassiselta puolelta tai Dei: stä, luen ja nukun. Päivittäiset hommat hoidamme yhteen-pekkaan. Alkaa oikein välillä naurattaa meidä aamiaisen kattaminen, kahvin keitto ja koiran huoltaminen. Ahtaahkossa keittiönnurkassa pitää olla liikennesäännöt, ettei kompastuta toisiimme. Koira siinä vielä aina jaloissa.

Siivoaminen sujuu myös roolijaon mukaan. Matti tekee raskaat hommat, minä tarkkaa silmää (yhtä!) ja hyvää maku-aistia vaativat  kuorrutukset.  :icon_wink:
...
Koska minulla ei ole lähi-omaisia, en tykkää erityisesti olla puhelimessa vaikka juttua piisaisi, kirjoittelen seurustelun tarpeessa tänne. Elämämme ei ole salaisuuksia täynnä. Jumala on.
 :icon_xmascool:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Joulua valmistellaan . Jatkokertomus.
« Vastaus #18 : 23.12.13 - klo:09:50 »
Joulun valmisteluihin kuuluu myös haudoilla käynti. Käymme Levon hautuumaalla iltahämärissä.  Kolme lähiperheen omaista on kuollut joulukuussa. Samoin kolme, pikkutytöt ja isänsä, viettävät syntymäpäiviään.

Kinkunpaiston ja rosollin silppuamisen välillä muistelen myös heitä, Elämän ja Kuoleman mysteeriin osallistuvia ja osallistuneita. Tasan kolme vuotta tuli tänä aamuna kun rakas anoppini kuoli elämästä kyllänsä saaneena. Hän sai elää kuukautta vaille 99 vuotta.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)