Aikanaan perustettiin ensimmäisetvSOS lapsikylät Sveitsiin muistamani mukaan Appenzelliin. Se oli sodan jälkeen, sinne päätyi orpolapsia joista jokainen oli menettänyt paljon, osa ei ollut varma kansallisuudestaan eikä nimestäänkään.
Toisinaan mietin katsellessani jotakin viheliäistä neljättä vuotta pystyssä pysytettävää pakolaistelttaleiriä keskellä kuraa ja sadetta ja kylmyyttä voisiko perustaa SOS-pakolaiskyliä. Niillä olisi minun unelmassani ehkä ensin vain parakkityyppiset asunnot mutta mitä pikimmin toipuneet rakentaisivat kelvollisia, ja ensimmäisenä lapsille koulut, pakolaisten keskuudessa löytyisi ehkä opetusalan ihmisiä ja niin he rakentaisivat kaupunkia jossa voisivat asua tai palata kotimaahan tilanteen rauhoituttua siellä. Tai muuttaa nuualle kun saisivat paperiasiansa järjestykseen jos nyt joku tahtoisi sillä minun unelmassani niistä kehkeytyisi miellyttäviä kauniita kulttuurisia keskuksia.
Jotakin yhteistä kieltä opittaisiin kuten se Appenzellissa oli saksa, mutta lähtömään kielen säilymisestä huolehdittiin myös. Siellä olisi heti muutakin tekemistä kuin odottaa ja olla ja antaa ammattitaitonsa rapistua. Niissä olisi ammatillista koulutusta aikuisillekin, kaikenlaista järjellistä tuottavaa työtä, ja todella, rauhankasvatusta jossa joku piispa imaami rabbi ja mitä heitä on tekisivät yhteistyötä. Se olisi heti alkuun erilaista humanitaarista apua kuin riisinjakelua ja kaikillekin työpaikkaa pukkaisi ja saisi sinne muuttaa paikallinenkin avustustyöntekijä tai sellaiseksi koulutettu. Alkaisi ikärasismi karista koska duuni vaatii paljoa elämänkokemusta.
Tietysti rakennettaisiin omat terveydenhuoltojärjestelmät.
Jos se vaikka tulisi edullisemmaksi kuin nykykäytäntö jossa kasvaa tyytymättömyys pelko ja viha. Avoin Pakolaiskaupunki. Jos kenellä olisi ammatti osoittaa hän saisi sitä ryhtyä harjoittamaan ja lasten elämä järjestettäisiin kuntoon heti.
Monestiko olen kertonut tämän unelman vai oliko se joku eri foorumi?