Nyt on menossa F. H. Burnettin Salainen puutarha. Se oli lempikirjani joskus vuonna kivi ja luen sitä varmaan toistakymmentä kertaa. Mut se vaan on niin ihana.
Silloin kun luin sen ensimmäistä kertaa, niin tuskaahan se oli, ainakin alku.
Niin synkkä, niin tylsä. Mutta siihen aikaan oli vielä jotakin periaatteitakin itsellä, kuten "Jos aloittaa kirjan, se on luettava loppuun".
Voi niitä aikoja.
Mutta sitten kun päästään puutarhaan, niin kyllä kelpaa. Niitä puutarhakohtia minä rakastin.
Oma, salainen puutarha!
Ja korkeat muurit!
Lukittu ovi!
Vau.