Ei mennyt ihan jakeluun. Luther puhdisti katolista uskoa ja Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydän. Seppä Högman sanoi Paavolle kuuluista sanat vain yksi on tarpeen. Joskus on hyvä päästä eroon tästä tarpeettomasta uskon roinasta, jota raahaamme mukanmme luullen, että siitä on jokus tai taivaan tiellä jotain hyötyä. Mitä se kullakin on, on taasen paljon monimutkaisenpi ja henkilökohtaisempi juttu.
*Huokaus* On ehkä sitten syytä vähän selittää. Se roina, mitä minä kannan mukanani, on juuri tuota itse tehtyä vanhurskautta, siis minua ja minun nokkeluuttani ja pätevyyttäni ja pystyvyyttäni. Sitä, että ajattelen, että
minä uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, vaikka siinä uskossa ei voi olla mitään minusta, tai se ei enää ole uskoa sen todellisessa merkityksessä. Minun pitää vähetä, tulla olemattomaksi. Tai oikeastaan ei sitäkään, minun ei pidä enkä voi tehdä mitään sen eteen, että Jumala armahtaisi, ottaisi omakseen ja antaisi vielä uskoa sen todeksi.
Lutterin vähästä katekismuksesta siteeraan:
Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.
Nyt saattaa olla niin, että (alunperin toki hyvää tarkoittaen) olen pikemminkin estänyt Hengen työtä itsessäni, kun olen keksinyt yhä uusia keinoja uskoni vahvistamiseksi ja sen laadun määrittelemiseksi. Olen yrittänyt saada itseäni
tuntemaan uskoa.
Se, mitä sanoin esimerkiksi rukouksesta, oli ihan perstuntumalta lausuttua. Kuitenkin esimerkiksi Luther sanoo mielestäni osuvasti (nyt selittelyjä varten isosta katekismuksesta katsottuna):
Voit muistuttaa häntä tästä ja sanoa: "Tässä minä nyt käännyn puoleesi, rakas Isä, ja rukoilen sinua. Omasta mielijohteestani en sitä tee enkä oman ansioni varassa, vaan nojaan sinun käskyysi ja pidän kiinni lupauksestasi, joka ei voi jäädä täyttymättä eikä pettää minua."
Voinko minä todella uskoa omasta voimastani ja luottaa Jumalan lupauksiin koko sydämestäni? Edes rukoileminen ei ole omaa keksintöäni eikä ansiotani, vaan Lutherin sanoin Jumalan käskyn toteuttamista. Toki melko mieluisaa sellaista.
Onkohan tässä vieläkään mitään tolkkua?
