Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pirska - 12.09.11 - klo:15:19
-
Lapsuudessani ehtoolliskäytäntö oli se, että vanhemmat menivät ehtoolliselle ja lapset jäivät siksi aikaa penkkiin istumaan. Konfirmaatiossa nuoret saivat ensimmäisen ehtoollisensa ja saivat sen jälkeen osallistua itsenäisesti ehtoolliselle.
Omien lasteni kohdalla käytäntö oli muuttunut semmoiseksi, että lapset voitiin ottaa mukaan ehtoolliselle siunattavaksi ja sitten, kun vanhemmat olivat sitä mieltä, että lapselle voi antaa ehtoollisen, se annettiin heille vanhempien läsnäollessa.
Edellisessä oli huono puoli se, että kynnys ehtooliseen osallistumiseen oli aika korkea, kun iän kaiken oli tottunut jäämään penkkiin. Hyvä puoli taas oli se, että oli ihan selvä raja, mistä lähtien sai ehtoollisen.
Jälkimmäisessä taas hyvä puoli oli se, että kynnys ehtoolliseen osallistumiseen mataloitui huomattavasti. Huono puoli taas oli se, että lasten kasvaessa ehtoollisen jakajat alkoivat automaattisesti ojentaa lapselle ehtoollista vaikka vanhemmat olivat ajatelleet pelkkää siunaamista. Siinä sitten aikansa sählättyään varmaan moni muukin meidän lisäksemme tuli siihen tulokseen, että opetetaan sitten juurtajaksain ehtoollisen merkitys ja annettakoon se sitten näille rippikoulun käymättömille.
Luin kerran lehdestä, kuinka joku isä oli kauhuissaan, kun hänen puolitoistavuotiaalleen ei ollut tarjottu ehtoollista, vaikka hän oli sitä lapselleen pyytänyt. Seurakunnan työntekijöiltä taas olen kuullut semmoista, että seurakuntanuoret osallistuessaan joukolla ehtoolliselle eivät kaikki osaa käyttäytyä siellä asianmukaisesti. Osa irvistelee ehtoollispöydässä ja rippikoulun käymättömätkin osallistuvat sinne ilman vanhempiaan.
Mitä kannattaisi tehdä, jotta ongelmatilanteilta voitaisiin välttyä?
Lienenkö aiemmin aloittanut samasta aiheesta, en jaksanut selata ja tulkoot nyt kertausta jos tulee.
-
Ei minulla ole ongelmatilanteita. :icon_wink:
-
Ei minulla ole ongelmatilanteita. :icon_wink:
Oletetaan, että olet jakamassa ehtoollista ja sinne pyrähtää pöydällinen rippikoulun käymättömiä nuoria keskenään ja he pelleilevät siinä. Mitä teet silloin?
-
Mitä kannattaisi tehdä, jotta ongelmatilanteilta voitaisiin välttyä?
.
Kansankirkkosysteemi tuo mukanaan tällaisia ongelmia. Niitä on niin kauan kuin on kansankirkko. Eivät kaikki kirkon jäsenet valitettavasti ole kristittyjä eivätkä myöskään anna lapsilleen kasteopetusta. Kansankirkolle parempi vaihtoehto olisi tunnustuskirkko. Se ei olisi nykyisten "tunnustuskirkkojen" kaltainen pyhistä pyhimmiksi ja kiveäkin kovemmiksi muuttuneiden ehdottomien ihmisten täydellinen yhteisö vaan armahdettujen syntisparkojen kirkko jotka haluavat roikkua Evankeliumin lupauksissa kiinni. Kirkossa ja kirkoissa on liikaa kovuutta.
-
Oletetaan, että olet jakamassa ehtoollista ja sinne pyrähtää pöydällinen rippikoulun käymättömiä nuoria keskenään ja he pelleilevät siinä. Mitä teet silloin?
Antaisin korvatillikoita ja kieltäisin osallistumasta ehtoolliselle. Tosin pappisurani jäisi varmaan lyhyeksi.
-
Tuollaista Pirskan näkemää käytöstä en ole tavannut. Takavuosina oli kerran kirkossa rippikoululaisia jotka saarnan aikana pitivät "omat liturgiansa".
Heidän rippipappinsa keskeytti saarnan ja puhui suoraan heille kirkkorauhasta tms. Saivat valita olivatko tunnillaan. Osa lähti.
Omassa perheessä ei ole eletty muita aikoja kuin että vasta konfirmaation jälkeen on päästy ehtoolliselle. Olen jo jonkin aikaa miettinyt että Lotan veisin joskus perhekirkkoon "harjoittelemaan". Sitten mummin ja vaarin kanssa siunattavaksi.
Mikään ei ole suloisempaa kun nuoret isät ja äidit kantavat vauvojaan alttarille.
Sitten on sellaisia yksinäisiä hiljaisia poikia jotka, aivan tosissaan, ihan itekseen käyvät ehtoollisella. Se on niin liikuttavaa että kyynelehdin kun näen heitä.
Paras on mielestäni: Opetus, oma rehellinen sydän ja uskossa leivän ja viinin nauttiminen. Tapa-käyntejä taitaa meilläpäin olla nykyään harvassa.
-
Oletetaan, että olet jakamassa ehtoollista ja sinne pyrähtää pöydällinen rippikoulun käymättömiä nuoria keskenään ja he pelleilevät siinä. Mitä teet silloin?
Olen ollut usein ehtoollisavustajana, mutta tuollaista ei ole sattunut. Meillä rippikouluryhmät tulevat kirkkoon opettajansa kanssa, jolla ei ole silloin muita tehtäviä (jotain on opittu vuosien varrella). Jos sellaista sattuisi ehtoollispöydässä niin ohittaisin levottomat ja kehottaisin poistumaan.
-
Meillä kävi viime keväänä sellainen tapaus, että rippikoulunuoria oli isompi porukka yhtaikaa kirkossa. Osa porukasta lähti ehtoollispöytään vähän tisrkuen ja virnistellen, ilmeisesti testaamaan ehtoollista ja koettelemaan tilannetta. No, he polvistuivat alttarikaiteelle. Mutta näin pienessä seurakunnassa kirkkoherra tunnisti nuoret riparioppilaiksi ja siunasi heidät jokaisen ilman vanhempiaan kun olivat. Kappalainen perässä tullen myös siunasi heidät.
Tirskunta loppui siihen paikkaan. Nuoret lähtivät ehtoollispöydästä aika vakavan näköisinä. Nyt hymyilivät ne riparinuoret, jotka olivat jääneet penkkiin.
Heille varmaan tähdennettiin sitten jälkikäteen, että konfirmaation jälkeen he saavat osallistua itsenäisesti ehtoolliselle ihan ilman vanhempiaankin.
-
Tapa-käyntejä taitaa meilläpäin olla nykyään harvassa.
Tiedän ettet sitä tarkoitakaan, mutta tuo lause kirvoitti vielä sanomaan ettei kirkossa käyminen ole ollenkaan huono tapa. Minun on lisäksi vähän vaikea uskoa että joku lähtee kirkkoon pelkän "tavan" vuoksi. No ehkä konfirmaatioon tai joulukirkkoon mutta muuten. Kyllä siinä joulukirkossakin jokin on jos siitä kerran on tapa tullut että sinne pitää päästä. Riitta ei niin teekään, mutta ei ole kenenkään muunkaan tarpeen väheksyä kenenkään motiiveja tulla kirkkoon. Onneksi ovella ei ole kyselijää että tulitko "tavan vuoksi" vai onko vaikuttimesi aidot?
Kenelläpä meistä puhtaat paperit olisi? Jumalan edessä.
-
Minullakin on tapana käydä joka sunnuntai ja muinakin pyhinä kirkossa, eikä kyseessä ole minulla "pelkkä tapa", vaan nimenomaan menen sinne kohtaamaan Jumalaa sanassa ja sakramentissa. Lisäksi toivon kohtaavani ihmisiä, uskonveljiä ja -sisaria, kokemaan kristittyjen yhteyttä (se toteutuukin täälläpäin hyvin kirkkokahveilla, joita on lähes joka sunnuntai). Jeesuksellakin oli tapa käydä synagogassa sapattina.
-
Tiedän ettet sitä tarkoitakaan, mutta tuo lause kirvoitti vielä sanomaan ettei kirkossa käyminen ole ollenkaan huono tapa. Minun on lisäksi vähän vaikea uskoa että joku lähtee kirkkoon pelkän "tavan" vuoksi. No ehkä konfirmaatioon tai joulukirkkoon mutta muuten. Kyllä siinä joulukirkossakin jokin on jos siitä kerran on tapa tullut että sinne pitää päästä. Riitta ei niin teekään, mutta ei ole kenenkään muunkaan tarpeen väheksyä kenenkään motiiveja tulla kirkkoon. Onneksi ovella ei ole kyselijää että tulitko "tavan vuoksi" vai onko vaikuttimesi aidot?
Kenelläpä meistä puhtaat paperit olisi? Jumalan edessä.
Minäkin käyn kirkossa kun on mieluisa tapa. Tarkoitin nimenomaan ehtoollisella kävijöitä. Sinne mennään muusta syystä.
Ei ole puhtaita papereita, ei ainakaan minulla. Jospa näkisin mitä siellä kirjassa lukee, kyllä se vakavaksi vetäisi. Omilla parannuksilla ei ole niistä
selviäminen. Vain Risti niiden päälle on mahdollisuuteni.
:039:
-
Nuoruudessa meitä oli kyllä seurakunnassa nuoria semmonen sakki, että jumalanpalvelus oli myös eräs seurustelun sakramentin muoto, ja kun nuoriso sitä harjoittaa, niin vaikka miten me ei oltaisi tultu kirkkoon tapakristillisyyttämme, ennemmin päin vastoin, niin olihan meidän olo toisinaan aika hälisevää. Meillä kun oli keskiuviikkoisin omat ns varttikirkot vasemmalla lehterillä Kotkan kirkossa, niin sinne me silloin mentiin kun sovittiin että nähdään siellä. Virsikirjoija tipahteli kirkkosalissa istuvien päähän ja muuta... ei siis tahallaan, niillä vain pelattiin pelastusoperaatioita kun putoilivat käsistä... Ehtoollisella, jos alkoi naurattaa kun oli yliväsynyt valvottuaan Seuriksessa edellisyön Kathryn Kuhlmanin viimeisen profetian äärellä (kiitos nuorisopastorin!) alkoi muitakin hihityttää. (meillä oli siis tapana unohtua rakentamaan lumilinnoja tms jumiksen jälkeen kirkon pihalle tai muuta kehittävää...)
Seurakunta oli kiitollinen runsaasta nuorisostaan, mutta muutamia kertoja esitti, että he eivät tulisi jumalanpalveluksiin, niin pitkälle se meni. Meillä oli vielä tapana vaeltaa hälisevänä saattueena milloin mihinkin kolmesta kirkosta siellä. Joskus jäi kysymättä minne mentäis, ja sillooin menin yksin lähimpään, mutta ne oli lukukerrat. Kotkan ja Langinkoskjen papistolla oli tapana irvistellä, että nyt he ymmärtävät, miten Jeesus teki nuorista ruoskan... :003:
-
Meidät on pienestä pitäen otettu mukaan ehtoollispöytään, vanhemmat on vaan aina meidän kohdalla sanoneet papille, että siunaus.
7-vuotiaana wähäväkisten juhlaveisuussa Kemin lumilinnassa sain ekaa kertaa ehtoollisen ja säännöllistä siitä tuli kun olin n. 11-vuotias.
Vanhemmat on aina papille sanoneet, että kumpi, eikä oo tullu mitään ongelmaa.
-
Ylevöittävä ehtoollisvirsi. VK 229
http://www.youtube.com/watch?v=TT3iZSckZ_8&feature=related
-
Tietääkö joku miten kirkko suhtautuu maallikkoehtoollisiin?
Jos esimerkiksi kaverini kanssa ostaisin viinipullon ja leivän ja tarjoilisimme toisillemme ehtoollisen vaikka leffaillan päätteeksi, niin olisiko se väkevää eksytystä vai ihan ok käytäntö?
Olen ymmärtänyt että jotain rajoja lut.kirkko asettaa oikeaoppiselle ehtoolliselle mutten ole ihan varma mitä. En ainakaan Raamatusta löydä mitään mikä olisi tuota käytäntöä vastaan, mutta onko lut.opissa, en ole perehtynyt asiaan, siksi kysyn.
-
Leena kirjoitti: "Seurakunta oli kiitollinen runsaasta nuorisostaan, mutta muutamia kertoja esitti, että he eivät tulisi jumalanpalveluksiin, niin pitkälle se meni. Meillä oli vielä tapana vaeltaa hälisevänä saattueena milloin mihinkin kolmesta kirkosta siellä. Joskus jäi kysymättä minne mentäis, ja sillooin menin yksin lähimpään, mutta ne oli lukukerrat. Kotkan ja Langinkoskjen papistolla oli tapana irvistellä, että nyt he ymmärtävät, miten Jeesus teki nuorista ruoskan... "
Minä vuosina Leena kuuluit tuohon piiriin? Itsekkin lähinnä Lankkarin porukoissa pyörineenä allekirjoitan, että nuoret olivat ahkeria kirkossakäviöitä. Muttei minusta siellä kovin suurta häiriköintiä tapahtunut.
Sitten ehtoolisesta: Ev- lut kirkon sivuilla sanotaan:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/66AE67B9B0EFB2B0C225728B003F4EC2?OpenDocument&lang=Fi
http://evl.fi/evlfi_selko.nsf/sp2?open&cid=Content0F707&vasennavinf=Valikko\Kirkolliset toimitukset\Jumalanpalvelus ja ehtoollinen\Ehtoollinen&vasennavinfa=o (kopioi linkki loppuun asti. Tämä ohjelma katkaiseen sen sanavälistä)
Jeesus aterioi yhdessä opetuslastensa kanssa kuolemaansa edeltävänä iltana. Jeesus siunasi leivän ja viinin, ja kehotti opetuslapsia viettämään yhteistä ateriaa hänen muistokseen.
Ehtoollinen on pyhä ateria. Leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri. Kun vietämme ehtoollista, muistamme Jeesuksen kuolemaa ristillä. Hän kuoli ja kärsi rangaistuksen kaikkien ihmisten sijasta.
Jokainen ehtoollisen vastaanottaja saa syntinsä anteeksi. Kun Kristukseen luottaen otamme vastaan leivän ja viinin, se on hengellinen ateria, joka yhdistää meidät Kristukseen ja lisää meissä rakkautta lähimmäisiimme.
Pelkkä syöminen ja juominen eivät saa sitä aikaan. Jumala synnyttää luottamuksen siihen, että Kristuksen ruumis on elämän leipä ja Kristuksen veri on kuolemattomuuden lähde.
Ehtoollinen ja kaste ovat luterilaisen kirkon sakramentteja
Ehtoollinen on kasteen lisäksi toinen luterilaisen kirkon pyhistä toimituksista eli sakramenteista. Ehtoollinen vahvistaa kasteessa alkanutta hengellistä elämää ja lupausta iankaikkisesta elämästä. Se on yhteyden, ilon ja kiitoksen ateria.
Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. (1. Kor. 10:16)
Katekismuksessa myös samasta asiasta:
http://www.evl.fi/katekismus/sakramentit/37.html
Käsittäkseni Luterilainen kirkko ei hyväksy maalikkoehtoolisia, mutta maalikot voivat saada kirkkoherralta ehtoollisenjakoavustamisen-oikeudet koulutuksen jälkeen. Tällöin he saavat avustaa pappia ehtoollisen jakamisessa.
-
Kysymys ehtollisen jakamistavasta ei ole niinkään opin kuin järjestyksen asia. Niinpä valaisua asiaan kannattaa katsoa Kirkkojärjestyksestä (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931055). Ehtoollista käsitellään Kirkkojärjestyksen 2. luvun pykälissä 9-12. Yleisperiaate on se, että ehtoollista vietetään jumalanpalveluksessa, mutta tarvittaessa ehtoollinen voidaan jakaa yksittäiselle henkilölle muuallakin.
Preban esittämään lysymykseen liittyy lähinnä 12 pykälän kolmas momentti:
"Jos joku on kuoleman vaarassa tai muuten erityisessä hätätilassa ja hän haluaa ehtoollista, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollisen, jos pappia ei ole saatavissa."
Mt
-
Olen kuullut näistä kimpparakkaudenaterioista, sellaisista on tullut jokin uusmuoti, mutta kun nyt kysyit oppia niin YT:n systiksen cumun (heh, 5/5) ja tunnarit tenttineenä hapuilen jotakin tällaista:
opillisesti taitaa olla niin, että leipä ja viini konsekroidaan tietyllä sovitulla tavalla. Meillä on, totta, käsittteenä ja tunnustettuna yleinen pappeus, mutta siitä huolimatta myös erityiseen palveluvirkaan kutsuttu ja vihitty pappi, jolle on uskottu tietyt palveluviran tehtävät, kaste, konfirmointi konsekrointi ja eri sortin vihkimiset... siunaamiset... eli tuo konsekrointi on uskottu papille. Se on siis tapahtuma, jossa luetaan epikleesirukous -- pyydetään Isältä Pyhä Henki joka - oikea termi, apua - no, muuttaa ehtoollisaineet, niin, että vaikka ne ovat yhä leipä ja viini, ne ovat täydellisesti myös Kristuksen ruumis ja veri. Eivät siis muisteluateria tai muistoateria, vaikka Jeesuksen omia sanoja olisivatkin: Tehkää se minun muistokseni - vaan painottuu tuo: Tämä on minun ruumiini -- minun vereni.
Kuulostaa muodolliselta ja oli kai hieman muuta kuin aivan varhaisimmat rakkaudenateriat, joista löytyy Paavalilta huomautettavaakin: Toiset päissään toiset nälissään, eli tapa meni aika tavattomaksi meiningiksi ainakin Korintossa (1 kor jotakin, helppoa löytää). Noissa kimppaehtoollisissa pulmaksio saattaa muodostua ihan käytännöllinen, ero hämärtyy ehtoollisenvieton ja muun aterioinnin välillä, , ja saattaapa joku olla nälissään ja joku päissäänkin kun ilta on vietetty... pelkkä korkeakirkolliseltä muotomenolta tuntuva vaatimus saattaa sittenkin tukea kykyä erottaa sakramentti muusta syömisestä ja juomisesta.
Suuri käytännön juttu on kai että ehtoolliskutsu kuuluu jokaiselle kastetulle, ja sinne pitäisi sitten haalia aikamoinen sakki halukkaita. Käy kalliiksi ja mahtuuko teille?
Tietääkö kuka näistä muuta? Minä en. Katolisissa kirkoissa ehtoolliseen liittyy lisäksi jokin uhriteologia, mutta en ole törmäillyt. Kai täällä joku teologikin on, jotta korjatkaa virheet.
.................................
Mutta mikäs estää muutoin hiljentymästä ja vaikka samalla jakamasta siitä mitä itsellä on tarpeeksi: ei ostetakaan pizzaa ja punkkua, vaan jokainen luovuttaa ne rahansa Afrikan sarven nälkäalueelle, keitetään ja syödään yhdessä kaurapuuroa (tai mitä nyt karppaajat voi) siunataan ruoka, kiitetään siitä, ja taustalle hyvää gregoriaanista musiikkia ja syödään hitaasti ja ollaan hiljaa. Saadaan samalla hyvä mindfullness-harjoitus ja rahaa vaikka KUA:lle.
-
Tänne tulikin samanaikaisesti kaksi muutakin vastausta. Totta, esimerkiksi rintamaoloissa on tarjottu kyllä vanikkaa ja sulatettua vettäkin, väitti joku joskus jossakin, kun ei ollut edes ehtoollisaineita, haavoittunut hädissään kuolemaisillaan sitä kaipasi, ja mottiin oli mahdoton päästä... olisiko pitänyt jättää lohduttamatta, vain, koska ei saatu öylättiä ja malagaa/madeiraa?
Olin siellä Kotkan kirkossa pudottelemassa virsikirjoja 73 - 76 viime vuosituhatta ja sataa. Uhhuh, meillä oli kaikkia spontaaneja Jeesus-marsseja, eikä kukaan tiennyt, että lupa pitäisi pyytää poliisilaitokselta. Joensuussa Petri Karttunen oli yhä katkera, sillä kun hän oli Kymin puolella nuorisopastorina, jotkin innokkaat sielut olivat tehneet hyökkäyksen hänen riparilleen ja kesken jotain oppituntia kitarakuorona evankelioimaan niin pappia kuin laumaansakin... sain pitkään selittää etten taatusti ole ollut semmoisessa mukana... Ihmiset ei päässeet kotiin, kun nuorilla oli koko ajan traktaattipinoja taskussa ja piti "astua esiin myös sopimattomalla hetkellä" eli vaikka sen toisen olisi pitänyt päästä vessaan niin ei... Kaiki viikonloppuyöt meni seuriksella käsittelemässä "todempaa historiaa" eli profetioita joiden valossa luettiin sitten Hesariakin. Sakramentteja emme ehkä niin arvostaneet, tosin, sillä meillä oli omamme: Piti "nykäistä isosta hihasta" ja sitten "tunnustaa uskonsa julkisesti".
Se oli, sisaret ja veljet vakavassa foorumikeskustelussssa, legendaarista aikaa. :repee:
Siitä väki vielä lisääntyi mutta alkoi sitten vähetä.
-
Tänne tulikin samanaikaisesti kaksi muutakin vastausta. Totta, esimerkiksi rintamaoloissa on tarjottu kyllä vanikkaa ja sulatettua vettäkin, väitti joku joskus jossakin, kun ei ollut edes ehtoollisaineita, haavoittunut hädissään kuolemaisillaan sitä kaipasi, ja mottiin oli mahdoton päästä... olisiko pitänyt jättää lohduttamatta, vain, koska ei saatu öylättiä ja malagaa/madeiraa?
Olin siellä Kotkan kirkossa pudottelemassa virsikirjoja 73 - 76 viime vuosituhatta ja sataa. Uhhuh, meillä oli kaikkia spontaaneja Jeesus-marsseja, eikä kukaan tiennyt, että lupa pitäisi pyytää poliisilaitokselta. Joensuussa Petri Karttunen oli yhä katkera, sillä kun hän oli Kymin puolella nuorisopastorina, jotkin innokkaat sielut olivat tehneet hyökkäyksen hänen riparilleen ja kesken jotain oppituntia kitarakuorona evankelioimaan niin pappia kuin laumaansakin... sain pitkään selittää etten taatusti ole ollut semmoisessa mukana... Ihmiset ei päässeet kotiin, kun nuorilla oli koko ajan traktaattipinoja taskussa ja piti "astua esiin myös sopimattomalla hetkellä" eli vaikka sen toisen olisi pitänyt päästä vessaan niin ei... Kaiki viikonloppuyöt meni seuriksella käsittelemässä "todempaa historiaa" eli profetioita joiden valossa luettiin sitten Hesariakin. Sakramentteja emme ehkä niin arvostaneet, tosin, sillä meillä oli omamme: Piti "nykäistä isosta hihasta" ja sitten "tunnustaa uskonsa julkisesti".
Se oli, sisaret ja veljet vakavassa foorumikeskustelussssa, legendaarista aikaa. :repee:
Siitä väki vielä lisääntyi mutta alkoi sitten vähetä.
taistolaista
-
Olen kuullut näistä kimpparakkaudenaterioista, sellaisista on tullut jokin uusmuoti, mutta kun nyt kysyit oppia niin YT:n systiksen cumun (heh, 5/5) ja tunnarit tenttineenä hapuilen jotakin tällaista:
opillisesti taitaa olla niin, että leipä ja viini konsekroidaan tietyllä sovitulla tavalla. Meillä on, totta, käsittteenä ja tunnustettuna yleinen pappeus, mutta siitä huolimatta myös erityiseen palveluvirkaan kutsuttu ja vihitty pappi, jolle on uskottu tietyt palveluviran tehtävät, kaste, konfirmointi konsekrointi ja eri sortin vihkimiset... siunaamiset... eli tuo konsekrointi on uskottu papille. Se on siis tapahtuma, jossa luetaan epikleesirukous -- pyydetään Isältä Pyhä Henki joka - oikea termi, apua - no, muuttaa ehtoollisaineet, niin, että vaikka ne ovat yhä leipä ja viini, ne ovat täydellisesti myös Kristuksen ruumis ja veri. Eivät siis muisteluateria tai muistoateria, vaikka Jeesuksen omia sanoja olisivatkin: Tehkää se minun muistokseni - vaan painottuu tuo: Tämä on minun ruumiini -- minun vereni.
Kuulostaa muodolliselta ja oli kai hieman muuta kuin aivan varhaisimmat rakkaudenateriat, joista löytyy Paavalilta huomautettavaakin: Toiset päissään toiset nälissään, eli tapa meni aika tavattomaksi meiningiksi ainakin Korintossa (1 kor jotakin, helppoa löytää). Noissa kimppaehtoollisissa pulmaksio saattaa muodostua ihan käytännöllinen, ero hämärtyy ehtoollisenvieton ja muun aterioinnin välillä, , ja saattaapa joku olla nälissään ja joku päissäänkin kun ilta on vietetty... pelkkä korkeakirkolliseltä muotomenolta tuntuva vaatimus saattaa sittenkin tukea kykyä erottaa sakramentti muusta syömisestä ja juomisesta.
Suuri käytännön juttu on kai että ehtoolliskutsu kuuluu jokaiselle kastetulle, ja sinne pitäisi sitten haalia aikamoinen sakki halukkaita. Käy kalliiksi ja mahtuuko teille?
Tietääkö kuka näistä muuta? Minä en. Katolisissa kirkoissa ehtoolliseen liittyy lisäksi jokin uhriteologia, mutta en ole törmäillyt. Kai täällä joku teologikin on, jotta korjatkaa virheet.
.................................
Mutta mikäs estää muutoin hiljentymästä ja vaikka samalla jakamasta siitä mitä itsellä on tarpeeksi: ei ostetakaan pizzaa ja punkkua, vaan jokainen luovuttaa ne rahansa Afrikan sarven nälkäalueelle, keitetään ja syödään yhdessä kaurapuuroa (tai mitä nyt karppaajat voi) siunataan ruoka, kiitetään siitä, ja taustalle hyvää gregoriaanista musiikkia ja syödään hitaasti ja ollaan hiljaa. Saadaan samalla hyvä mindfullness-harjoitus ja rahaa vaikka KUA:lle.
Akat asialla
-
Jaa, en minä tiedä - kun näitä pykäliä sorvattiin oli vain ukkoja asialla tiämmä. :003:
-
Ehtoollisen ihmeellisen voiman ja vaikutuksen sain taas tänään kokea.
Jo aamulla minuun joku vihollisuuksista iski ja tuli vähän toraakin aamiaispöydässä. Kannoinko huonoa omaatuntoa vai vielä ilkeämpää taakkaa kirkkoon. Koko ajan penkissä oli paha olo. Ajatus ehtoolliselle menosta oli:En mene, en mene. Menin kuitenkin, kuten aina.
Usein minulla on monia aiheita vietävänä sinne, tänään vain oma syntinen itseni. Ja katso, pöydästä noustua olin puhdas kuin vastasyntynyt lapsi.
Tämä on totta minun kohdallani. Muutamia muitakin yhtä voimallisia kokemuksia on ollut.
Kiitos Vapahtajalle !
-
Ehtoollisen ihmeellisen voiman ja vaikutuksen sain taas tänään kokea.
Jo aamulla minuun joku vihollisuuksista iski ja tuli vähän toraakin aamiaispöydässä. Kannoinko huonoa omaatuntoa vai vielä ilkeämpää taakkaa kirkkoon. Koko ajan penkissä oli paha olo. Ajatus ehtoolliselle menosta oli:En mene, en mene. Menin kuitenkin, kuten aina.
Usein minulla on monia aiheita vietävänä sinne, tänään vain oma syntinen itseni. Ja katso, pöydästä noustua olin puhdas kuin vastasyntynyt lapsi.
Tämä on totta minun kohdallani. Muutamia muitakin yhtä voimallisia kokemuksia on ollut.
Kiitos Vapahtajalle !
Jokin käsittämätön ajatus äärimmäisestä rakkaudesta, joka ei tyydy sanoihinkaan, vaan lopulta, rakkauden epätoivossa, repii ittens kappaleiksi, jotta meille riittäisi sitä elämän leipää... Tämä useimmiten...
Usein ajatus siitä mistä Riitta-mummi edellä puhuu, syvä toivo ominaisuuksien vaihdosta: Hän ottaa siinä minun syntini eikä muuta odotakkan, ja minä saan hänen ominaisuutensa...
Useasti ajattelen Lutherin selitystä laupiaasta samarialaisesta, joka oli Jeesus itte.
Kaikki toiset ohittavat kyllä, mutta hän jää auttamaan - viimetteks vielä pyytää isäntää majatalos hoitamaan hyvin. "Tässä on tällä kertaa kaikki mitä minulla suinkin on annettavana korvaukseksi - jos ei tämä - kaikkikaan - riitä, tullessani takaisin maksan loput". En voi kuvitella suurempaa rakkautta. En voi kuvitella näin suurta rakkautta.
:026: