Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Kauhanen T - 18.02.05 - klo:22:07
-
Päätin aloittaa uuden aiheen lähtien liikkeelle m.k:n erittäin olennaisista kysymyksistä, jotka osuvat suoraan kristillisyyden ytimeen:
Vai koskeeko armo kaikkia? Ja jos koskee niin mitä järkeä on pyrkiä käskyjen mukaiseen elämään, kun kerran kuitenkin sitten lopuksi armahdetaan?
Tämä on niin vaikea asia, etten väitäkään tietäväni miten asia on. Tuon vain esille sellaiset näkökulmat jotka itse olen viisaammilta kuullut.
Olisi aika johdonmukaista ajatella, että kun Jumala rakastaa kaikkia, hän haluaa myös lopulta armahtaa jokaisen. Tästä pitäisi seurata, että "kaikki pääsevät taivaaseen". Mutta Jumalan rakkaus näkyy myös siinä, että hän antaa ihmiselle vastuuta ja valinnanvapautta. Koska ihminen kuitenkin on langennut, hän käyttää aina vapauttaan väärin. Jos valinta maailman ja Jumalan välillä jää hänelle itselleen, hän valitsee maailman.
Jumala kuitenkin antaa joillekin syntisille heikon uskon kipinän, ja se on suuri mysteeri ja ihme. Mutta usko ei tee ihmisestä tahdotonta konetta vaan se antaa ihmiselle suuremman mahdollisuuden tehdä Jumalan mielen mukaisia valintoja. Hän ikäänkuin pikkuhiljaa kasvaa tahtomaan samaa kuin Jumala. Siksi hän yhä enemmän haluaa ainakin yrittää elää niinkuin Jumala tahtoo hänen elävän. Tähän hän tarvitsee kymmentä käskyä ja muita Jumalan ohjeita.
Näkisin asian oikeastaan näin päin: jos armo pitäisi ansaita teoilla, ei olisikaan mitään järkeä pyrkiä käskyjen mukaiseen elämään, kun ei siinä kuitenkaan lopulta onnistuisi!
-
Kauhanen T, puhuit asiaa. Olen itsekin joskus miettinyt tuota asiaa, ja tullut siihen lopputulokseen, että jos kaikki pelastuisivat, olisi se ristiriidassa sen kanssa, että Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon ja mahdollisuuden tehdä valintoja, koska muuten ihminen olisi vain tahdoton kone. Jumala haluaa kuitenkin, että ihminen rakastaisi häntä, joten sen takia ihmiselle on annettu vapaa tahto. Tätä vapautta valitettavasti vain enimmäkseen käytetään väärin.
Liberaaliteologinen käsitys kaikkien pelastumisesta on Raamatun sanan kanssa vastakkainen monelta osin, ja toisaalta turhentaisi usean kohdan. Siinä mielessä kaikkien osaksi tullut armo voidaan käsittääkseni kuitenkin ymmärtää, että Jeesuksen sovituksen tähden jokaisella on mahdollisuus pelastua. Tähän mahdollisuuteen taas voi tarttua vain sellainen ihminen, jolle on annettu usko. Eli ihminen ei voi omasta tahdostaan uskoa, mutta voi olla uskomatta, eli hyljätä uskon lahjan. Korjatkaa, jos olen tässä aivan hakoteillä.
Mutta loppujen lopuksi päätösvalta pelastuksesta on tietysti Jumalalla, eikä ihminen voi mennä sanomaan toisen pelastuksesta juuta tai jaata, sillä sydämeen ei kenenkään ihmisen katse yllä. Meillä ei ole sen sijaan muuta ohjetta kuin Raamattu, ja sen mukaan on varmasti viisasta elää.
-
Olisi kyllä pitänyt säästää ne viimevuotinen HS:n sunnuntaisivut, joilla oli keskustelua juurikin tästä asiasta. Joku Antti se oli, joka kirjoitti otsikolla "koskeeko armo kaikkia" tjsp. otsikolla sunnuntaidebatin, ja herätti näin keskustelua asiasta. Kaksi kirjaakin kyseinen Antti on kirjoittanut, ja pappismiehiä. Kun tulisi se sukunimi mieleen niin voisi vaikka kirjastosta käydä hänen kirjojansa lainaamassa...
-
Olisi kyllä pitänyt säästää ne viimevuotinen HS:n sunnuntaisivut, joilla oli keskustelua juurikin tästä asiasta. Joku Antti se oli, joka kirjoitti otsikolla "koskeeko armo kaikkia" tjsp. otsikolla sunnuntaidebatin, ja herätti näin keskustelua asiasta. Kaksi kirjaakin kyseinen Antti on kirjoittanut, ja pappismiehiä. Kun tulisi se sukunimi mieleen niin voisi vaikka kirjastosta käydä hänen kirjojansa lainaamassa...
m.k:lle tiedoksi, Kylliäinen on hänen nimensä.
-
Kiitoksia Linko J :)
-
Voi ei... Tulee Antti Kylliäistä aina ikävä kun joku hänestä puhuu. Antti on ihana ihminen... Pitääkin yrittää päästä Pakilaan Anttia tapaamaan. Niin, Antti on kai kirjottanut kirjat "Kaikki pääsevät taivaaseen", "Kompastuskiviä", ja Maan päällä niin kuin taivaassa".
En pysty tällä hetkellä osallistumaan minkäänlaisiin keskusteluihin. Juuri kun on saanut ittensä taas pysymään edes jotenkin kasassa ja erossa ahdistuksesta...
Armoon uskova
Reetta
-
Jatkan aloittamastani aiheesta hieman eri näkökulmasta.
Jumala on armollinen, mutta hän odottaa ihmiseltä käskyjensä mukaista elämää ja vielä enemmän "uskonkilvoitusta". Käskyjen mukaisen elämän vaatimuskin tähtää mielestäni perimmiltään siihen, että ihminen sydämessään tuntisi olevansa käskyjen, varsinkin ensimmäisen käskyn, rikkoja. Siitä pitäisi seurata jotain tällaista, mistä Ukko-Paavo sanoo: (Muuan sana heränneille talonpojan säädystä. Paavo Ruotsalaisen kirjeet 89. Herättäjä-Yhdistys 1986.)
Ensimmäinen askele uuteen syntymiseen on tämän kaltainen: niin pian kuin sinä tunnet omassa tunnossas, joko suuremmassa eli vähemmässä mitassa, että en minä tule onnelliseksi tässä tilassa, niin tiedä se, että tämä on Jumalan kutsuminen; niin antaa sinä kutsumiselle kunnia.
Tämä synnintunto on siis Jumalan kutsu ja sitä pitäisi seurata ihmisen ikävä armon puoleen: (edellinen lainaus jatkuu)
Vaan millä tavalla sinä taidat anna kunnian, joka olet hengellisesti kuollut? Tässä seuraa lyhykäinen neuvo: aseta Jumalan kaikkinäkeväisyys ymmärrykses silmäin eteen; sinä et tunne Häntä, vaan Hän tuntee sinun; ja jos et taida rukoilla, niinkuin Sana vaatii, niin ikävöitse, että Herra katsois armossa sinun puolees.
Tästä murhehuoneesta ihmisen ei pidä kiirehtiä pois etsimään nopeaa lohdutusta ahdistukseensa. Se on märkivän haavan sitomista likaisella siteellä; vamma vain pahenee. (lainaus jatkuu)
Älä tässä huikentele sinne ja tänne, jos et mitään vastausta saa, vaan pitkitä niinkauvan Herran edesä ikävöimistä, kuins saat sisällisesti tuta: nyt tohdin minä omistaa Kristuksen Auttajakseni, vaikka olisin kuinka suuri syntinen.
Kun tämä armonvilaus annetaan, alkavat aikanaan "toiset läksyt", Jumala alkaa vaatia kilvoitusta. Miksi? Paavo: (Oikiat ja eksyväiset kristityt vanhurskauttamisen jälkeen. Paavo Ruotsalaisen kirjeet 88.)
Sillä vanhurskaaksi tekemisessä tulevat ihmiselle kokonansa toiset läksyt kuin ennen, joista harvat ymmärtävät vaaria ottaa. Silloin pannaan kaikki armotyöt kilvoituksen alle saataviksi, ei sillä muotoa, että kilvoituksen kautta jotaki ansaita, vaan se on vapaatahtoisen luontokappaleen velvollisuus, jota Jumala vaatii järjelliseltä luontokappaleelta, jos hän tahtoo muutoin uskossa kasvaa, ja ei tietämättömän puoleen juosta.
Mitä on käytännössä tämä kilvoitus, jonka alla saatavina kaikki armotyöt ovat?
-
Mitä on käytännössä tämä kilvoitus, jonka alla saatavina kaikki armotyöt ovat?
Tutkinpa aiheen tiimoilta Roomalaiskirjettä, josta seuraavaksi lainaan. Ensimmäiseksi täytyy toki tuoda esille armon ihmeellisyys :)
3:19-24
Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on. Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesuksesen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan ahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Korostan siis vielä sen mitä 3:28 sanoo: Katsomme siis että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja."
Luvussa 6 Paavali puhuu siitä että kasteessa olemme kastetut kuolemaan Kristuksen kanssa, jotta myös yhtäläisesti voimme nousta kuolleista niinkuin Kristus. Tämä tarkoittaa, että (6:6) "Tiedämme että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä olisi sen orjia." Kohdassa 6:12-14 Paavali jatkaa: "Synti ei siis saa hallita teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja. Älkää antako ruumiinne jäseniä synnin käyttöön vääryyden aseiksi! Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain van armon alaisia." Viimeisen lauseen koen itse kehoitukseksi; aina kun taistelussa kokee synnin päässeen lihansa herraksi, voi vakuuttaa itselleen että minä en ole lain vaan armon alainen.
Viitasin jo siihen taisteluun jonka perustelen seuraavalla kohdalla: (7:5-6) "Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. Mutta nyt kun olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina" Koen että tämä uudella tavalla palvelemiseen pyrkiminen on juuri sitä kilvoitusta. Sitä että pyrimme antamaan itsemme Jumalalle hänelle otolliseksi työkaluksi. Tämä vaatii sitä että jatkuvasti kamppailemme (tietenkin Jumalan armosta :) syntisen lihamme kanssa, pyrkien alistamaan sen Hengen alaisuuteen.
Tähän kamppailuun on kannustavat sanat luvussa 5:3-5: "Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen." Näin saamme taistella "aatamimme" kuolettamiseksi tietäen että Pyhä Henki on kanssamme ja että jokaisesta taistelusta selviytyminen luo toivoa seuraavaa taistelua varten.
Niinpä, ei se taistelu helppoa ole :) Tätä taistelun tuskaisuutta kuvaa Paavali seuraavassa kohdassa: (7:14-25)
"Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän ettei minussa, nimittäin minun luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia."
Korjatkaa toki jos olen väärässä :) en ole mikään teologi, joten turhan hienoja sanoja en ymmärrä!
Helvi
-
Tuli tässä mieleen tuo Jaakko Löytyn Syntinenkin veisata saa viimeinen säkeistö:
Ikävissään nyt veisaa / ilman toivoa orja Baabelin
Vaikka apua ei saa / eikä näy tietä laulaa kuitenkin
Virsi siionin riittää / kelpaa armosta edes vilaus
Vielä en osaa kiittää / sydämestä kun nousee valitus
Kyllä syntinenkin veisata saa / huutaa avuksensa vapahtajaa
Siksi laulan ja siksi veisaan.
-
"Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina" Koen että tämä uudella tavalla palvelemiseen pyrkiminen on juuri sitä kilvoitusta. Sitä että pyrimme antamaan itsemme Jumalalle hänelle otolliseksi työkaluksi. Tämä vaatii sitä että jatkuvasti kamppailemme (tietenkin Jumalan armosta :) syntisen lihamme kanssa, pyrkien alistamaan sen Hengen alaisuuteen.
Selität hienosti Roomalaiskirjettä! En kuitenkaan luule Paavon vielä tarkoittaneen tällaista pyhityselämää kun hän puhuu kilvoituksesta, vaikkakin jo toisien läksyjen jälkeisestä. Kirjeessään (Oikiat ja eksyväiset kristityt vanhurskauttamisen jälkeen, P. R:n kirjeet 88.) hän esittelee eksyväiset kristityt näin:
Ne eksyväiset lähtevät silloin elämän vanhurskauden tietä... heillä ei ole ymmärrystä nöyrällä sydämellä hengen köyhyydessä totisen kilvoituksen kautta etsiä Kristuksen sisällistä ja elävätä tuntoa... Tämän kautta he joutuvat lähes parantumattomaan tilaan.
"Kilvoitus" merkitsee siis nähdäkseni tässä paluuta ensi herätyksen aikaiseen hengen köyhyyteen.
Oikea kristitty taas
kaipaa, suree, murehtii ja ikävöitsee, sanoen: missä on Herra, minun johdattani? eikä uskalla askelettakaan ottaa pyhityksen tiellä, niinkuin olisi hän totinen kristitty ja siihen mahdollinen, ennenkuin Herra katsoo armollisesti hänen puoleensa.
Pyhityselämään ei siis ole mitään kiirettä, eikä kilvoitus näin ollen voi tarkoittaa "lihan kuolettamista" (paitsi vertauskuvana hengellisen vanhan aatamin kuolettamiselle) eikä Jumalan palvelemiseen pyrkimistä lähimmäisenrakkauden keinoin. Se on ainoastaan se tapa, jolla Jumala vetää ihmistä jatkuvasti, päivästä toiseen armotöidensä ulottuville, myös ensi herätyksen jälkeen.
Miten se voisi käytännössä ilmetä? Vai riittävätkö Paavon määrittelyt jo selittämään asian?
Paavon kirjeitä voi muuten lukea netistä Kirjasillan sivuilta: http://www.kirjasilta.net/ruotsalainen/kirjeet/kirjeet.html
-
Niinpä, ei se taistelu helppoa ole :) Tätä taistelun tuskaisuutta kuvaa Paavali seuraavassa kohdassa: (7:14-25)
"Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän ettei minussa, nimittäin minun luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia."
Olen miettinyt näitä Paavalin sanoja ehkä eniten Paavalin sanoista.(no en ole mikään teologi tai edes Raamatun tuntija).
Jos joku raamatttua paremmin tunteva, joka on myös pysähtynyt näitä sanoja miettimään, kertoisi miten on nähnyt/ymmärtänyt ko. tekstin osaksi kristityn ihmisen elämää?
-
Raamattu sanoo että meille on kirjoitettu sydämiin Jumalan Laki :)
Armo on kaikkia varten, armosta saamme myös noudattaa käskyjä ;) tämä on minun näkökulmani, saattaa erota hieman perinteisestä!
Vanhassa liitossa yritimme ansaita Lain teoilla asioista, kun taas uudessa Jeesus on ansainnut kaiken! Nyt voimme noudattaa Lakia Pyhän Hengen voimassa ansaitsematta mitään vaan rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Myöskin tiettyjä siunauksia tulee kun vapautuu synnin orjuudesta, esimerkiksi tupakoivalle pienempi riski sairastua keuhkosyöpään ja sydänongelmiin.
Raamattu ilmoittaa, että Jumala haluaa antaa meille vapauden sillä vapauteen Kristus meidät vapautti :)
Eli käskyjen noudattamisella ei pelastu mutta pelastukseen kuuluu se, että Jumala siunaa meitä vapauttamalla meidät synnin orjuudesta, että voimme elää puhdasta elämää olemalla hyviä lähimmäisillemme ja itsellemme.
Jouni:
Kyllä, on tuskallinen taistelu lihan voimassa :) sanoohan Paavali, että mitään hyvää ei asu minussa, se on minun lihassani! Paavali kuitenkin ilmaisee vapauttajansa viimeisissä jakeissa.
Toinen kohta raamattua kertoo myös sen, että kun vaellamme Hengessä, emme lihan himoa täytä :)
Uskon, että Jumala haluaa meidän vaeltavan levossa sisimmässämme suorittamatta, eli olematta Lain alla, koska Laki on kirjoitettu sydämiimme että voimme sitä noudattaa Hengessä vaeltaen ilman stressiä, paineita ja suorittamista yleensä, levosta käsin :)
Uskon että armosta meillä on kaikki! Armosta me elämme. Armosta me pelastumme. Armosta me voimme olla tekemättä syntiä, kiitos Jumalalle meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä :)
Ansaitsematon armo on hienoa :) armosta olemme vapaita tekemään hyvää.
-
Joo, kyllä minä sen ymmärrän ettei ihminen pelastu omista teoista vaan uskosta Jeesukseen Kristukseen Jumalan Armosta
Uskova, kiitos vastauksestasi...mutta hain takaa vähän eriasiaa.
Tai sitten samaa, mutta en ymmärtänyt.
Mutta alla olevassa lainauksessa puhutaan selvästi Tekemisestä.
Siis jotenkin näin, näkeekö paavali lihan haureuden teot täysin autonomisina toimintoina irti hengestä?
vai miten aisian pitäisi ymmärtää?
Ei ehkä mikään keskeinen pointti kristinuskossa, mutta minua se jäi vaivaamaan...laittakaa kommenttia.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
-
Joo, kyllä minä sen ymmärrän ettei ihminen pelastu omista teoista vaan uskosta Jeesukseen Kristukseen Jumalan Armosta
Uskova, kiitos vastauksestasi...mutta hain takaa vähän eriasiaa.
Tai sitten samaa, mutta en ymmärtänyt.
Mutta alla olevassa lainauksessa puhutaan selvästi Tekemisestä.
Siis jotenkin näin, näkeekö paavali lihan haureuden teot täysin autonomisina toimintoina irti hengestä?
vai miten aisian pitäisi ymmärtää?
Ei ehkä mikään keskeinen pointti kristinuskossa, mutta minua se jäi vaivaamaan...laittakaa kommenttia.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Niin tosiaan, uskoisin että tuo raamatunlause meinaa sitä, ettei Paavali pysty hallitsemaan synnin tekemistä vaeltaessaan lihassa, ettei hän itse tee sitä vaan hänessä asuva synti. Koska Johanneksen kirje täydentää, ettei kukaan joka on Jumalasta syntynyt, voi tehdä syntiä.
Lihan teot ovat täysin hengestä irtonaisia. Uudistuneella mielellä oleva mutta lihan mukaan vaeltava tekee syntiä vaikkei haluaisi. Sitä uskon Paavalin tarkoittaneen tuossa. Täydentäähän Paavali läheisessä jakeessa, että hän tarkoittaa sanalla "minä" jossa synti asuu, lihaa. Taas kun se "minä", jossa synti ei asu, on uusi luomus.
Eli Paavali antaa ymmärtää, että ihmisessä on kaksi minää synnyttyään uudesti ylhäältä, syntiä tekevä ja täysin synnistä vapaa. Monessa paikkaa Paavali kertoo, että ihminen voi vaeltaa tuon synnistä vapaan minän voimassa tai sitten syntisen minän voimassa. Hengessä vaeltaminen ja lihassa vaeltaminen.
Tekeminen kuuluu myös armon aikaan, mutta tekomme eivät vaikuta pelastukseemme. Teot ovat vain pelastuksen aikaansaannosta. Siis hyvät teot. Lihan teot ovat ilmeiset kertoo raamattu :)
Uskoisin, niin kuin edellä mainitsin, että pelastuneella ihmisellä on kaksi minää. Kumman mukaan elää, sen mukaan tekee. Lihan tekoja ei tee hengessä vaeltava ihminen. Lihalla lihan teot ovat pakonomaisia mutta uudelle luomukselle lihan teot ovat mahdottomia, on vapaus elää hengen mukaan. Vapauteen Kristus meidät vapautti :)
En tiedä ymmärsinkö oikein kysymystäsi mutta ainakin koetin vastata parhaani mukaan rakas veli Kristuksessa Jeesuksessa! Toivottavasti sait edes jotain apua kun vajavaisella ilmaisullani koetin ainakin tuoda esille sitä, mitä uskon tuosta asiasta.
-
Käsite "liberaaliteologinen" on ongelmallinen ja olen lopettanut sen käsitteen käyttämisen n. kaksikymmentä vuotta sitten. "Liberaalius" on laaja ajatus ja kun yhdistetään siihen vielä käsite "teologia" niin ollaan hetteisellä suolla ja vieläpä rämeellä. 8) Rauhallista Joulua.
-
Fundamentalismi taas tuo mieleeni hedelmättömän aavikon. Siellä on kaikki avaraa ja selkeää, mutta mikään ei elä ja kasva. Keskipäivän aurinko tappaa janoon.
-
Fundamentalismi taas tuo mieleeni hedelmättömän aavikon. Siellä on kaikki avaraa ja selkeää, mutta mikään ei elä ja kasva. Keskipäivän aurinko tappaa janoon.
Tietynlainen fundamentalismi kyllä. Fundmentalismi siinä mielessä että ei ole fundamentalisti yhdessä tai sadassa raamatunkohdassa, vaan koko raamatussa on erittäin avaraa, selkeää ja kaikki elää ja kasvaa :)
Ainakin sen perusteella että miljoonien ihmisten elämä muuttuu täysin, poliisi saa lisää työtä siksi että rikolliset palauttavat varastamansa tavarat, ihmiset elävät täynnä iloa Herrassa vaikka olosuhteet eivät olisi niin iloiset. Samoin tämä tietynlainen fundamentalismi tuottaa uutta elämää siinä mielessä, että monet ihmiset pelastuvat syntyen uudesti ylhäältä, parantuvat sairauksistaan ja saavat veljellisen yhteyden toisiinsa. Samoin moni oppii rakastamaan sillä rakkaudella, jota ihmisessä itsessään ei ole. Kreikankielessä tämä rakkaus on agape-rakkaus, se rakkaus jolla Jumala rakasti maailmaa. Uhrautuva rakkaus, rakkaus joka ei etsi omaansa.
Tämä rakkaus on hyvin kuvailtu ensimmäisen korinttolaiskirjeen 13 luvussa. :)
-
Maanpäällinen ihanneyhteiskunta, jossa poliisi työllistetään katuvien rikollisten palauttaessa saalitaan, ei ole mielestäni kristillinen tavoite. Pikemminkin se kuullostaa kommunismin utopialta, jonka toteuttamisella saatiin paljon onnetonta aikaan. Tottahan meidät on kutsuttu edistämään oikeuden ja laupeuden toteutumista, mutta todellisten tilanteiden ja käytännöllisten ongelmien kautta eikä pyrkimällä jonkin mielikuviin maalaillun paratiisin rakentamiseen.
-
Noh, noin nyt vain on käynyt, eikö se ole hyvä? Minun mielestäni on erittäin hienoa että rikolliset ottavat Jeesuksen vastaan vapahtajanaan ja tekevät parannuksen synneistään :)
-
Maanpäällinen ihanneyhteiskunta, jossa poliisi työllistetään katuvien rikollisten palauttaessa saalitaan, ei ole mielestäni kristillinen tavoite. Pikemminkin se kuullostaa kommunismin utopialta, jonka toteuttamisella saatiin paljon onnetonta aikaan. Tottahan meidät on kutsuttu edistämään oikeuden ja laupeuden toteutumista, mutta todellisten tilanteiden ja käytännöllisten ongelmien kautta eikä pyrkimällä jonkin mielikuviin maalaillun paratiisin rakentamiseen.
Uskovan puheista tulee mieleen minuun vaikuttanut Georg Orwellin teos "Eläinten vallankumous" (Animal farm).
-
Luterilaisen teologian ja huomauttaen nimenomaan luterilaisen sosiaalietiikan mukaisesti ei ole kristillistä etiikkaa. Luther sanoi, että armo kuuluu evankeliumiin ja käskyt ovat moraalia. :wink: Käskyt ovat kaikille ihmisille tarkoitettuja.
-
Jos joku tulee synnintuntoon ja palauttaa varastamansa, se on hyvä asia. Fundamentalistit lukevat Raamattua kirjaimellisesti ja pitävät Raamattua kaikkien alojen oppikirjana esim. sulkien silmänsä arkeologian tutkimustuloksilta. He, rankasti yleistäen, lukevat kuin piru Raamattua, kuten isoäitini tapasi sanoa jonkun venyttäessä asioita omien toivomustensa mukaisiksi.
-
Joka ikinen aamu, mihin minä olen saanut elämänkaareni aikana herätä. Vanha-Aatu istuu olkapäälläni ja kysyy minulta ” No mitäs pahaa tänään tehdään ” ja Herrani vastaa ” Tänään olet armosta saanut herätä ”. Hyvä voitti hetkeksi ehkä pieneksi hetkeksi tai sitten ei ollenkaan.
Kun joutuu maalisen tuomarin eteen tai Herrani, on minulla toivo että saan armon paheistani. Maalinen tuomari antaa tuomion ehdottomana ,ehdollisena, vankeusrangaistuksena, sakkomääräyksenä tai voi todeta syyttömäksi , vaikka mahdollisesti olisin syylinenkin. Herrani taas toteaa minut syyttömäksi vaikka en ole ensinmäistäkään käskyä pystynyt noudattamaan, enkä edes olisi sitä ansainut.
Joka päivä pyrin noudattamaan Hänen käskyjään ja kulkemaan kohti täydellisyyttä.
Minun ei tarvitse antaa itsesäälini jäynää itseäni sen vuoksi, etten kykenisi saavuttamaan Hänen kaltaisuuttaan ja tulemaan Hänen kuvakseen nappia painamalla. Kasvaminen ihmisenä ja kohti Hänen täydellisyyttä on Kristus. Kun yön häämöttäessä ennen nukkumaan menoa , polviumpiot lattiassa, kädet ristissä kyynelten valuessa. Totean,että tässä sitä taas ollaan, himoineen ja haluineen. Ei jää minulle kuin usko siihen lupaukseen minkä Kristus minulle on antanut.
-
Fundamentalismi taas tuo mieleeni hedelmättömän aavikon. Siellä on kaikki avaraa ja selkeää, mutta mikään ei elä ja kasva. Keskipäivän aurinko tappaa janoon.
Aijaa noinko?
Musta fundamenalismi ainakin Raamatun suhteen on hyvä.
Enemmän mua pelottaa sellaiset kun vesittää ihan selviä kohtia Raamatusta ja jotenkin selittää, että ihmisten kokoama kirja ja otan sieltä mitä tykkään.
Raamatun hyvät neuvot kuitenkin toimivat ja ne arvot, kuten avioliitto, anteliaisuus, korkeamoraali,ei päihtyminen sun muut ovat hyväksi ihmiselle.
Tietenkään Armoa unohtamatta, mutta esimerkiksi lestadiolaiset painottavat armoa, vaikkakaan ei ilman lakia.
Eli armoa armon päälle, ei synnin päälle.
Körteillä kuitenkaan tuskin on syytä huoleen, kun asenne on minä maanmatoinen mahdoton Jumalani edessä.
Armokerjäläisyys on hieno asenne ja tapa vaeltaa elämässä.
Fundamentalismia suhteessa Raamattuun sivaltelu täällä on ennenkin käynny mun hermoille ja pikkasen toivoisin parempaa suhtautumista meitä siihen ehdotomana totuutena uskoviin.
Emmäkään valita teidän väärässä olemisesta monessakin, joskus pikkasen tuon omaa näkemystäni, mutta en lyö Sanalla vaikka välillä tekisi mieli.
Mut ei huoli, ei mun hermot ihan lopussa ole, yksi tuttu joka on 14 aina valittaa,et sillä on kauhee stressi. Samaa luokkaa kai munki hermojeni kireys taitaa olla, eli enempi sanonta. :roll: :shock:
-
Kun vertasin fundamentalismia aavikkoon, en toki tarkoittanut Raamattua ohjenuoranaan pitävää kristillisyyttä. Fundamentalismi ei ajatuksissani ole sitä. Raamattu on kaikessa kirjavuudessaan ja monikerroksisuudessaan varsinainen Eedenin yrttitarha.
Fundamentalismi on mielikuvissani tämän yrttitarhan yksinkertaistamista tehokkaaksi viljelmäksi, joka lopulta köyhdyttää maaperän ja kuivaa pohjaveden. Aavikkohan siitä syntyy.
-
hei, eikös tämä ole KESKUSTELUpalsta. Keskustelua ei synny, jos kaikki jurottaa omissa nurkissaan. Tuokaa vaan erilaisia näkökantoja esiin! Ei tämä ole mikään paavinistuin, jossa sanotaan viimeinen sana. :D
-
Viisveisaaja ja Pena keskustelevat asiasta. Minä arvostan molempien näkökulmia. "Fundamentalismi" on käsitteenä liian laaja. Minä olen fundamentaalinen ajatuksissa kuten esim. sakramenttiteologiassa. Mutta olen myös liberaali moraalissa kuten esim. homo- ja lesboparien keskustelussa. Voisi olla se hetki armon vuonna 2008, että "konservatismi", "liberalismi" ja "fundamentalismi" poistettaisiin teologian suomalaisesta sanastosta. Olemme vain armon kerjääjiä. :wink: ps. pikkasen enempi ajattelen penan ajatuksia ja näkökulmia
-
hei, eikös tämä ole KESKUSTELUpalsta. Keskustelua ei synny, jos kaikki jurottaa omissa nurkissaan. Tuokaa vaan erilaisia näkökantoja esiin! Ei tämä ole mikään paavinistuin, jossa sanotaan viimeinen sana. :D
Juu Ankkuri. Anteeksi ku valitin.
Tää foorumi on niin täynnä Jumaluusoppineita et ei tässä varaa mistään napista.
Oikeesti oon tosi kiitollinen kaikista, sillä parhaat vastaukset ja perustelut täällä on tullut jokaiseen kysymykseeni oli se sitten Jumalanpalvelusta tai mitä koskevaa.
Niinku paikoista missä oon kysellyt.
Ehkä liiankin fiksua porukkaa mulle?
-
Ehkä liiankin fiksua porukkaa mulle?
Niin myös minulle!
-
Tää foorumi on niin täynnä Jumaluusoppineita et ei tässä varaa mistään napista.
Oikeesti oon tosi kiitollinen kaikista, sillä parhaat vastaukset ja perustelut täällä on tullut jokaiseen kysymykseeni oli se sitten Jumalanpalvelusta tai mitä koskevaa.
Niinku paikoista missä oon kysellyt.
Ehkä liiankin fiksua porukkaa mulle?
Korjaus edelläsanottuun. Yllättävää kyllä täällä on suurin osa kirjoittajista maallikoita ilman teologista koulutusta ja kyllä sen huomaa kirjoituksista, kun vertaa niitä teologien ryhmiin. Onneksi kaikki eivät ajattele asioista aina samalla tavalla. Yhtä oikeaa tapaa tai oppia ei ole, enkä ainakaan minä edusta sitä. Edustan vain omaa käsitystäni, joka on muotoutunut muiden ajattelusta ja raamatun sanasta. Tuskin siinä paljoakaan minun omaani on.
Luotan Jumalan ohjaukseen elämässä ja sitä olen saanut kokea runsaasti. Ensin en ymmärtänyt miksi näin, mutta kun meni aikaa asia aukesi yllättäen ja sitten ymmärsi miksi minulle kävi niin kuin kävi vastoin toiveitani. Toiveeni ei useinmiten olisi ollut hyväksi minulle kuten niin monesti on kohdallamme.
-
Ehkä liiankin fiksua porukkaa mulle?
Niin myös minulle!
Tarkoitin vain, että joskus menee jotkut keskustelut "fiksujen huulenheitoksi". Sekin kuuluu tietysti foorumin henkeen. Niissä itse vain en tahdo pysyä mukana. Se onkin minun heikkouttani. Tällä foorumilla on kaivattu perusteluja mielipiteisiin. Tähän pyyntöön minäkin yhdyn.
Jatkettakoon keskusteluja entiseen malliin, mutta körttihengessä. Hyvin ovat moderaattorit pitäneetkin siitä huolta.
Ps. Lehdissä on ollut kannanottoja keskustelupalstojen rajuun kielenkäyttöön. Ihmiset purkavat masennustaan ja pahaa oloaan keskustelupalstoilla. Tähän ei minun ymmärtääkseni ole tällä keskustelupalstalla menty. Ja - niin hyvä!
-
Tunnustan olevani teologi mutten kovin fiksu. Ja armoa minä tarvitsisin armottoman paljon omien syntieni päälle. Kovin mielelläni eläisin oikein ja Jumalan hyvän lain mukaan -en pelastuakseni, vaan ihan niiden ihmisten tähden, jotka joutuvat elämään lähelläni.
Luotan siihen, että kaikki koituu lopulta parhaaksemme - Jumalan tahdon mukaan.
-
Tunnustan luvattoman taipumukseni 'fiksuun huulenheittoon'. Tarvitsen siis armoa minäkin. Lain saarnakin taitaisi olla tarpeen silloin tällöin.
Teologiaa on periytynyt kirjahyllyihini enemmän kuin koskaan jaksan lukea tai ymmärtää. Jotain aina joskus.
-
Tunnustan luvattoman taipumukseni 'fiksuun huulenheittoon'. Tarvitsen siis armoa minäkin. Lain saarnakin taitaisi olla tarpeen silloin tällöin.
Teologiaa on periytynyt kirjahyllyihini enemmän kuin koskaan jaksan lukea tai ymmärtää. Jotain aina joskus.
Mitä vikaa fiksussa väittelyssä on vaikka joukossa onkin huulenheittoa. Pitäähän elämässä olla huumoria, miksei myös ihmisten välisessä keskustelussa.
Aika huolettomasti - väittelystä huolimatta - täällä suhtaudutaan fundamentalismiin vaikka tiedetään, kuinka suuria ongelmia se aiheuttaa. USA:n kouluissa opetetaan jo kreationismia eli uskonnollista hömppää.
ikäänkuin tieteellisesti todistettuna asiana. Ajatus on noussut maihin myös Suomessa, mikä Kotimaan mielipidekirjoituksiin on uskomista.
-
Salis kirjoitti:
"Mitäs vikaa fiksussa väitt vättelyssä on vaikka joukossa on huulenheittoa.Pitäähän elämässä olla huumoria, miksei myös ihmisten välisessä keskustelussa."
Olen samaa mieltä! Palautampa mieliin kahden viisaan ja fiksun huumorin käytäjän sanailun keskenään: Kaikkien tuntemat kaverukset Professori Ilmari Turja ja Presidentti Urho Kkkonen.
Turjan täyttäessä 70 Urho onnitteli näin: Parahin veli. Ootko sä, rumahinen,täyttäny salaa nua kahareksankymmentä vuattas? Jons oot,niin mää onnittelen Sua sanomall kohteliaast, että Sä kyll näytät ikääsi nuaremmalt.
Taito fiksusti käyttää huumoria on taitolaji. Eläköön se!
:lol: :lol:
-
Fiksu huulenheitto on haitaksi esimerkiksi silloin, kun tasaisemmalla tavalla viisaat luulevat olevansa itseään fiksumpien kanssa tekemisissä ja pysyvät vaiti.
-
Fiksu huulenheitto on haitaksi esimerkiksi silloin, kun tasaisemmalla tavalla viisaat luulevat olevansa itseään fiksumpien kanssa tekemisissä ja pysyvät vaiti.
Tuossa on perää. Porukassa ollaan hiljaa, mutta takana puhutaan viisaita.