Voisko vihaaminen olla sitäki, että päättää ettei aio ikinä antaa toiselle anteeksi?
Anteeksi antamisesta on hyötyä.
Tämä oli kokonaisuudessaan hienoa kuten kaikkien tekstit.
Kyllä, tunteiden poistyöntäminen ja kieltäminen on haitaksi mielenterveydelle. On terveellistä tietää mistä suuttui, ja osata yhdistää asia, tapahtuma ja tunnesisältö toisiinsa. Jos koettaa leikata niitä toisistansa irralleen, ja päättää ettei ole luvallista kokea jotakin affektia, niin se on erittäin epäterveellistä ja lisäksi epärehellistä. Olen oikein iloinen tuosta viikunapuulle raivostumisesta. Suuttua saa. Jeesus ei kironnut yhtäkään ihmistä, nimittäin.
Toista on sitten osata erottaa toisistaan ajatus, sana ja teko. Ajatus ei tapa ketään, sana on jo vaarallisempi, sillä se saattaa suistaa aivan yllättäen heikoille osuneen ihmisen sinne avantoon mistä ei noustukaan... hyvä olisi osata katsoa miten puhuu (Leena opettelee) eikä vihastuessaan pidä hankkia käsiasetta ja posauttaa toiseen hiippakuntaan suuttumuksen kohdetta. Kuitenkin on vaarallista hyysätä vihaa, ja jokin "ikinä en anna anteeksi" on itselle aivan yhtä epäterveellistä, kuin "ei kristitty saa kokea näin".
On muitakin vaarallisia tunteita, kuten kateus, eli lähimmäisen minkä-tahansa-omaisuuden tai ominaisuuden himoitseminen. Yhtäläisesti vahingollista on päästää kateutta juurtumaan mieleensä, se johti Daavidin kohdalla lopulta tekoihin jotka olivat traagisia hänelle itselleenkin. Parempi päästää kaikki tunteet mieleensä, ja katsella ne realistisesti läpi. Kyllä kokea saa. Siinähän niitä tulee käsiteltyä.
Mietin tässä ja hämmästyion, ovatpa kymmenen käskyä mielenterveydelle kuten muullekin terveydelle (älä tapa) varsin oivallisia.