Kirkko vuotaa 3 ( vaan ei uppoa?)

[karjalaisenkyösti]

Tulin vain toteamaan, jottei kukaan ajattele, että kaksi viimeistä kommenttia olisivat jotenkin ristiriidassa keskenään, kun asioita ajatellaan ilman mitään ennalta valittua näkökulmaa: evankeliumi on siis todellakin yksilöiden asia samaan aikaan, kun se on myös kristillisen seurakunnan asia.

Onesimus kuitenkin käsitteli asiaa eräässä tietyssä näkökulmassa, eli hän vertasi suuria massoja vähäiseen ihmisjoukkoon. Tästä näkökulmasta katsoen evankeliumi on siis yksilöiden asia, ei seurakunnan, eikä minkään muunkaan asia. Ei seurakunnan asia siksi, koska kyseinen näkökulma ei ota mitään kantaa seurakuntaan.

[Pena]

Yksilökeskeisyys on mielestäni yksi aikamme synneistä: 'Uskonto on jokaisen yksityisasia'. Se lienee yksi kirkon vuotamisenkin syistä.
Kristinuskon eräs tärkeimmistä piirteistä on yhteys, jopa ykseys.

[onesimus]

Seurakunta koostuu nykyisin uskovista ja ei-uskovista. Jo ammoin ovat menneet ne ajat, jolloin seurakunnan pyhyys esti ei-uskovien liittymisen seurakuntaan.

Toivottavaa olisi, että evankeliumi olisi koko seurakunnan asia. Näinhän ei enää ole ollut aikoihin. Mediassa olleitten tietojen mukaan vain murto-osa kirkon jäsenistä uskoo siihen Jumalaan, mitä kirkossa on ainakin ennen julistettu.

[öppiäinen]

Jo ammoin ovat menneet ne ajat, jolloin seurakunnan pyhyys esti ei-uskovien liittymisen seurakuntaan.

MIloin ne menivät?

En nyt oikein saa kiinni ajatuksestasi. Tarkoitatko ei-uskovilla seurakuntaan liittyvillä näitä, jotka nykyään liittyvät kirkkoon saadakseen kirkkohäät? Sehän on tosiaan aika uusi, vasta uskonnonvapauden luoma ilmiö. Ennen uskonnonvapautta oli kirkkoon usein pakko kuulua, uskoi sitten mitä kirkko opettaa, tai oli uskomatta.

[karjalaisenkyösti]

MIloin ne menivät?

EN tunne kirkkohistoriaa kovin hyvin tältä osin, mutta eiköhän se tapahtunut varsin varhaisessa vaiheessa, ehkä muutaman sadan vuoden kuluttua seurakunnan synnystä.

[karjalaisenkyösti]

Yksilökeskeisyys on mielestäni yksi aikamme synneistä: 'Uskonto on jokaisen yksityisasia'. Se lienee yksi kirkon vuotamisenkin syistä.
Kristinuskon eräs tärkeimmistä piirteistä on yhteys, jopa ykseys.

Minäkin ymmärrän, että tuo yksilökeskeisyys on aikamme synti, pahimmasta päästä vielä ja toki vierastan lausumaa, että 'Uskonto on jokaisen yksityisasia', koska se on korkeintaankin vain puoliksi totta.  Välillä jopa ärsyynnyn siitä, kun sitä usein viljellään.
Ykseys ja yhteys Raamattua lukiessa tuntuu kuuluvan kristinuskoon hyvinkin kiinteästi.
En tiedä, olenko kovin hyvin päässyt sisäistämään, mitä ne ovat, tuskin. Voi olla, että ehkä joskus lyhytaikaisesti, silmänräpäysten ajaksi olen noita tiedostanut/kokenut, voi olla, että en ole.
Luulen, että ne ovat asioita, jotka enemmänkin ovat kristikunnassamme kadoksissa.
HEnkilökohtaista suhdetta Jumalaan korostetaan, ja niin korostaa mielestäni Raamattukin, mutta Raamattu myös tosiaan korostaa voimakkaasti tuota yhteys/ykseyspuolta.
Luulen, että yleinen ilmiö todellakin on se, että yhteys&ykseys on jollain tavalla päässyt pahasti katoamaan, niin pahasti, että sen tärkeyttä ei enää juurikaan tiedosteta.

[Lothar]

Nykyihminen on selviytynyt ja askel askeleelta kehittynyt ankarissa oloissa kymmeniä tuhansia vuosia aikanaan Itä-Afrikan hautavajoaman alueella ja myös myöhemmin lähdettyään asuttamaan muuta maapalloa, esimerkiksi jääkauden Euroopassa. Pääasiallisena suojanaan ja menestysreseptinään ihmisellä oli kaikista lajeista poikkeava poikkeuksellinen piirre, kyky tuntea myötätuntoa ja yhteisyyttä oman lähipiirinsä kanssa. Aluksi perhe sen laajassa merkityksessä , mutta myös oma klaani. Myöhemmin erilaiset ruhtinaskunnata ja viimeisen parinsadan vuoden keskintönä kansallisvaltiot.

Nykypäivän postmodernissa yhteiskunnassa on kuitenkin ihmisen keheityshiostorian kannalta vasta silmänräpäyksen aika tätä äärimmäisen yksilökeskeisyyden, jopa itsekkyyden aikaa. Aikanaan huomataan että se ei ole ihmiselle hyväksi. jo nyt on myös vastakkaista megatrendiä havaittavissa.

Kyllä yhteisyyttä voi aistia syvästi vieläkin erilaisissa nykypäivän klaaneissa, erilaisten ihmisiä kokoavien asioiden ympärillä. Esim. Herättäjäjuhlilla voi aistia joka solullaan yhteisyyden ilmapiirin. Ja laajemminkin maailmalla hienoissa katolisissa kirkoissa turistina vieraillessa, aistii sen saman yhteyden.

Myös Suomen evankelisluterilainen kirkko voi saavuttaa hyvinä hetkinään ihmisiä arjessa ja vaikeuksien keskellä lähimmäisiään kohdatessaan tuon saman ykseyden tunteen. Siinä on myös kirkolle selvitytymisresepti, niin kuin on ollut koko nykyihmisen lajille jo parisataa tuhatta vuotta.
  

[onesimus]

EN tunne kirkkohistoriaa kovin hyvin tältä osin, mutta eiköhän se tapahtunut varsin varhaisessa vaiheessa, ehkä muutaman sadan vuoden kuluttua seurakunnan synnystä.

Minäkään en tunne kirkkohistoriaa häävisti, mutta olen Kyöstin linjoilla. Käsitykseni mukaan seurakuntaan alettiin liittymään muista syistä (kuin henkilökohtaisesta uskosta) siinä vaiheessa, kun jäsenyydestä alkoi saada henkilökohtaisia etuja. Näin se ilmeisesti on nykyisinkin.

[öppiäinen]

Kaipa pikkulapsia on kuitenkin kastettu alusta pitäen, "henkilökohtaista" uskoa kyselemättä?

Voisiko meille kastetuille ei-uskoville (tai itseään sellaisiksi luuleville), mutta kuitenkin kiinnostuneille, olla jonkinmoinen seurakunnan eteinen, jossa saamme norkoilla, jos emme itse pyhään seurakuntaan ole kyllin pyhiä? Ja sitten toinen vielä vähän kylmempi eteinen niille, joita ei ole edes kastettu, mutta joita kuitenkin kiinnostaa.

[Riitta-mummi]

Minua alkoi kiinnostaa missä seurakunnassa on " pyhien yhteisöjä " ?   Vai onko se kokijasta itsestään kiinni !

Suurissa kirkkosaleissa ei tietenkään tule sellaista olohuone-tunnelmaa kuin pienissä uusissa kirkoissa jotka on varustettu myös erilaisten ryhmien toimintaan. On päiväkotitilat, nuorten paikka, kokoushuoneet ja ruokasali. Erityisesti aulatilat sohvaryhmineen ovat tutustumiseen tarkoitettuja.
Tällaisten suunnittelussa on ollut viisautta muuhunkin seurakuntalaisten yhteyteen kuin kirkon penkissä istumiseen.

Vanhat kirkot tarjosivat kirkonmäen. Vanhaan aikaan maaseuduilla ihmiset tunsivat ja tiesivät toisensa aika hyvin. Yhteisö oli valmis jo ennestään.

Suuriin kaupunkeihin yksi pieni ihminen helpommin hukkuu ja jos ei itse ole yhtään aloitteellinen, myös unohtuu.
En keksi muuta neuvoa kuin kokeilla jotakin ryhmää tai keskustella mukavan tuntuisen papin kanssa ko ongelmasta.

Kyllä etsivä löytää. Eikä tarvitse olla "uskovainen ".  Kiinnostus jo ilmaisee sen että kuulut seurakuntaan.

[öppiäinen]

En minä oikeastaan yhteisöllisyyttä kaipaa, kunhan mietin sitä, kuinka pahasti tahraan seurakunnan pyhyyttä. Mutta onhan se mukava kuulla, että joillekin kelpaan.

[mt]

Luuk. 15:1-2.

Mt

[onesimus]

Luulen, että yleinen ilmiö todellakin on se, että yhteys&ykseys on jollain tavalla päässyt pahasti katoamaan, niin pahasti, että sen tärkeyttä ei enää juurikaan tiedosteta.

Mielenkiintoista on ollut havaita, että paras yhteys syntyy sellaisissa kokoontumisissa, joissa on mukana uskovia eri seurakunnista ja niiden ulkopuolelta. En tarkoita ns. yhteiskristillisyyttä, jossa erilaiset näkemykset lakaistaan maton alle siksi aikaa, kun ollaan yhdessä. Tarkoitan kristittyjen yhteyttä, joka kestää myös erilaisten oppinäkemysten käsittelemisen. Pidän yhteiskristillisyyttä ja kristittyjen yhteyttä tyystin eri asioina. Kristittyjen yhteys muodostuu siitä, että kaikki ovat keskeneräisiä ja kaikilla on rakkaus totuuteen, vaikkakin saavutetun totuuden määrä vaihtelee.

[vn]

Mielenkiintoista on ollut havaita, että paras yhteys syntyy sellaisissa kokoontumisissa, joissa on mukana uskovia eri seurakunnista ja niiden ulkopuolelta. En tarkoita ns. yhteiskristillisyyttä, jossa erilaiset näkemykset lakaistaan maton alle siksi aikaa, kun ollaan yhdessä. Tarkoitan kristittyjen yhteyttä, joka kestää myös erilaisten oppinäkemysten käsittelemisen. Pidän yhteiskristillisyyttä ja kristittyjen yhteyttä tyystin eri asioina. Kristittyjen yhteys muodostuu siitä, että kaikki ovat keskeneräisiä ja kaikilla on rakkaus totuuteen, vaikkakin saavutetun totuuden määrä vaihtelee.

 

[öppiäinen]

Luuk. 15:1-2.

Jooo, mutta voihan sitä kuulemassa käydä seurakuntaan kuulumattakin? Ihan kuten katekumeenit ennen vanhaan osallistuivat vain messun alkuosaan eli kuuntelivat opetusta, mutta poistuivat, kun alettiin pyhää mysteeriä viettää.

Mutta sitä en ymmärrä, onko lapsena kastetulla ei-uskovalla jokin velvollisuus erota kirkosta, ja sillä hiiren klikkauksellako saa kasteen pestyä pois? Ei tarvitse minnekään Katumajärvelle vaivautua, vaan homman voi hoitaa mukavasti kotisohvalla istuen.  Jos seurakunnan pyhyyden vaalijoiden mielestä on tällainen velvollisuus, niin silloinhan kirkon vuotaminen on iloinen asia   .