Kari Uusikylän kirjoitukset ovat aina ihmisyyttä lähellä ja täynnä viisaita ajatuksia ja huomioita. Hän kirjoittaa juttunsa jaettavaksi facebookissa, mutta kaikkihan ei naamakirjassa ole. Kopsasin Kari Uusikylän kirjoituksen tänne, kun se sopii miälestäni hyvin sunnuntaipäivän "epistolaksi".
Onko maailmasi mustavalkoinen?
Kansainvälisyyskasvatusta saimme 50-luvun kansakoulussa, kun opettaja näytti kartalta miten Neuvostoliitto vei meiltä sodalla Karjalan. Tottahan se oli; menetys oli evakoille mittaamattoman tuskallinen. Opettaja julisti, että olemme tyhmiä kuin pussmannit ja hottentotit; emme kyllä ymmärtäneet mitä ne sellaiset ovat.
Yle julisti 60-luvulla Suomen ja Neuvostoliiton ikuista ystävyyttä ja naapurin valtavia saavutuksia, jotka tosin ymmärsimme räikeäksi propagandaksi. Oli kuitenkin viisasta olla uhittelematta neukkuja, kun panssarit jyrisivät itärajalla; nyt jälkiviisaat nappulasarjalaiset, jotka syntyivät vasta maailmaa ja Suomea vuonna 1961 uhanneen Kuuban kriisin tienoilla, antavat tiukkoja neuvojaan miten Venäjää pitää kohdella. Kriittisyys ja vanha ryssänviha ovat eri asioita, mutta sitä eivät kaikki, ymmärrä, tai halua ymmärtää. Myös satavuotinen jako punikkeihin ja valkoisiin elää yhä Pohjanmaalla, monien mielissä ihmisarvon mittana. On se typerää.
**
Katsoin järkyttävän amerikkalaisen dokumentin Vietnamin sodasta ja pohdin mitä minä, nuori opettaja ajattelin sodasta vuosina 1967-1970. En ajatellut paljon mitään. Toki lehdet siitä kertoivat, mutta nuorella isällä oli muutakin ajateltavaa, perhe, työ, opiskelu, jalkapallo… Ei ollut kansainvälisiä tv-kanavia olohuoneessa.
Dokumentin karmein osa oli kuvaus My Lain verilöylystä, jossa tapettiin noin 500 avutonta vietnamilaista naista, lasta ja vanhusta. Amerikkalaissotilaiden moraali oli romahtanut. Moni vihasi sotaa, Nixonia, esimiehiään, jopa asetovereitaan. Kun käsky oli annettu, alkoi teurastus, vaikka sotilaat näkivät, että kylässä ei ollut sissejä, vaan siviilejä.
Entinen sotilas kertoi tappaneensa 12 siviiliä, myös vauvoja. Pyssyn piippu päähän ja aivot mäsäksi. Ei ollut ihme, että sodasta palasi nuoria miehiä, joiden mielenterveys oli tuhottu lopullisesti. Moni tappoi itsensä, joku pelastui kuin ihmeen kaupalla. Veteraani kertoo miten päätti ampua itsensä, mutta päästi ensin koiransa ulos. Pistooli oli jo ohimolla, kun koira raapi ovea. Mies päästi koiran sisään ja koiran hellä lähestyminen päin isäntäänsä, esti ampumisen.
**
Tästä tapauksesta on paljon opittavaa. Koiran käyttäytyminen kertoo miten paljon hyvää vilpitön rakkaus ja toisen hyväksyminen voivat saada aikaan. Kasvattajan pitää välittää kotona ja kouluissa rakkauden ja välittämisen sanomaa; ihmisen vihaaminen, halveksunta ja alistaminen on tuomittavaa, onpa syyllinen opettaja, oppilas tai kuka tahansa. Niitä pitää vastustaa yhdessä; arjen keskellä ei kenenkään pidä kääntää selkäänsä pahalle.
Älykkäät ihmisaivot ovat tuottaneet valtavasti teknisiä keksintöjä, joita maallikko voi vain ihmetellä: Miten tämä on mahdollista? Moraalisesti ihminen superaivoineen on kuitenkin alkeellisella tasolla: itsekäs, vihamielinen, ahne ja kykenevä tappamaan lajitovereitaan. Miksi hän tähän pystyy? Vietnamin veteraanit kertoivat: Esimies käski ja minä tottelin.
Jokainen voi kysyä itseltään, missä ovat minun symboliset ja elävät esimieheni? Määrääkö poliittinen puolueeni mitä mieltä saan olla? Toiminko sokeasti palkkion tai pään silityksen toivossa? Uskallanko nousta vääryyttä, ahneutta ja ihmisarvon loukkauksia vastaan? Nämä ovat koulukasvatuksen ydinkysymyksiä. Jokainen koulu on koelaboratorio hyvän ja pahan, viisauden ja typeryyden alituisessa taistelussa.
**
Tätä psykoterapeutin tekstiä vudelta 1991 siteeraan taas kerran:
”Yhteiskunnan ilmapiiri heijastuu yksilöissä. Länsimaista yhteiskuntaa on kutsuttu narsistiseksi yhteiskunnaksi eli yhteiskunnaksi, jossa tärkeintä on omanarvontunteen pönkittäminen, toisiin vaikuttaminen, vaikuttamalla hinnalla, millä hyvänsä. Tämä on hyvin lähellä ns. rajatila-problematiikkaa. Rajatilapersoonallisuudelle on ominaista, että tästä häiriöstä kärsivän henkilön käyttäytyminen ohjautuu täysin muiden ihmisten reaktioiden mukaan. Oma identiteetti puuttuu, ja henkilö hakee jatkuvasti muiden hyväksyntää tämän aukon täyttämiseksi. Seurauksena on se, että ihmissuhteet käyvät hyvin raskaiksi ja sisäiset voimavarat ehtyvät. Se puolestaan johtaa masentuneisuuteen, sisäiseen uupumukseen ja korviketyydytyksen hakemiseen lääkkeistä ja alkoholismista.
Rajatilaproblematiikalle on tyypillistä myös se, että ihmisarvoa etsitään suorituksista. Ihminen itsessään ei ole mitään, siten myös omaa arvoa on jatkuvasti etsittävä saavutuksista. Mikäli niitä ei jatkuvasti tule lisää, omanarvontunto romahtaa ja seurauksena on masennus. Äärimmilleen vietynä tämä johtaa siihen, että eri ihmisten arvo on suhteellisen helposti mitattavissa, joten voimme asettaa ihmiset arvojärjestykseen. Häntäpäässä voimmekin sitten aloittaa kaasuttamisen, koska ne eivät oikeastaan olekaan ihmisiä. Mielenkiintoista on, miten EY-jäsenhakemus perustellaan. Mielenkiintoista olisi joskus kuulla politiikon perustelevan kantaansa sillä, että näin maasta tehdään ihmisille hyvä elää.” (Pekka Roponen, lääkäri, psykoterapeutti, HS 10.12.1991)