Kysyttäessä sanon että olen körtti-agnostikko, mikä on harhaanjohtava termi, mutta kai vähiten harhaanjohtava kaikista mahdollisista yksinkertaisista tiivistyksistä. Otan uskonnon muotoilut vakavasti, kaikkein vakavimmin tämän paikallisen vähäisen ja osaamattoman kristinuskon tulkintamme, mutta asiat joista se puhuu, hiljaisuudessa, ovat lähes mahdottomia muotoilla loogiseen ja rationaaliseen muotoon. Johonkin josta voisi vaikka bussissa ventovieraan kanssa ohimennen rupatella. Tavallaan toki olisin - periaatteessa - valmis saarnaamaan surun ja ikäväntuntoa ihmisille, ja sitä toivoa mikä niiden kautta kokemukseemme sisältyy, mutta näitä kysymyksiä, tätä hiljaisuutta, tätä ikävää ja kuulostelua, ei oikein osaa saarnaksi, kehoittamiseksi, käteväksi reseptiksi muotoilla. Perinteinen teologia, yksityiskohtaiseksi hiottu, täysin itse omistettu, dogmaattinen oppi on juuri tälläinen pikaresepti, kaikella kirjaimellisella tasolla minusta vain väkivaltaa Jumalan absoluuttista rajattomuutta kohtaan tekevä muotoilu, osoitus ihmisen maailmallisesta vallanhalusta. Virallinen kirkko ei halua, ei uskalla tehdä valintaa ihmisen ja Jumalan viisauden välillä, joten viallisesti, rikkovastikin, se sisältää kummatkin komeassa, raskaassa organisaatiossaan, jälkimmäinen kuitenkin jossain eteisessä, palvelusväen huoneistossa visusti piiloteltuna, pelättynä. Jos kysytään niin vastaan auliisti - jos keskustellaan tästä aihepiiristä niin en mitenkään peittele näkökantojani, Siionin virret tosin niin paljon paremmin puhuvat puolestaan, mutta en osaa, en halua, ketään mihinkään käännyttää.
