^No mutta jos niitä tarvitaan, niin pakkohan on kouluttaa? Ajatus kai olisi, että työttömyysturvan ym. sosiaalietuuksien taso olisi niin matala, että ihmisillä olisi motivaatiota ottaa vastaan työtä kuin työtä, ja myös kouluttautua siihen. Onhan se alalle sopiminenkin osin tahdon asia. Tosin esim. äitini joutui lähtemään hoitajan työstä tahdosta riippumatta eläkkeelle, kun ei reuman runtelemilla sormillaan enää saanut lakanasta tarpeeksi tukevaa otetta potilaiden nosteluun. Miksei sinne kouluteta raavaita duunarimiehiä tarpeeksi; eivät ehkä ottaisi potilaiden kiroiluja ja potkimisiakaan niin henkilökohtaisesti? Sisar hento valkoinen ei jaksa nostaa eikä pysy pitkään valkoisena kun eritteet roiskuu.
Kerroin vain mitä näin. Ja kuka sanoi, että he kaikki olisivat naisia olleet. tuli pahat porut ja kalliit kustannukset. Tätä voi vaikka kymmenen viisasta öppiäistä ja palvelualtista penaa perustella toisin, minä jouduin suorimaan sitä lähetepinoa ja kohtaamaan tarpeeksi monia. Perustui sitten tahtoon, traumaan tai tunnollisuuteen näihin ammatteihin ei kerta kaikkiaan jokainen sovi. En minä tiedä, mistä kaikista syistä ei.
Työvoimatstossa oli tuohon aikaan kaksi järkevää, työvoimapulaan perustuvaa uudelleenkoulutusvaihtoehtoa työttömänä lorvehtijoille: datanomi tai lähihoitaja.
Oli kai juuri unohdettu psykiatri Ilkka Taipaleen tutkimus. Hän tuli ajatelleeksi, ettei jokainen ehkä vetelehdi velttouttaan vaan sairastaa, ja sitten tutki ennen kuin pakotti mihinkään.
Tosin itse olisin kai kuntouttanyt sitäkin poikaa joka löydettiin peräkamarista peiton alta, nostettiin viltin kulmaa ja kysyttiin, kelpaisko eläke. Eihän se kuukausittainen rahantulo kai hänen kärsimystään muuksi muuta jos apu tuohon jää. Työskentelin sitten tiimissä, joka oli perinyt tämän työnäyn edelliseltä lääkäriltään. Koska nimenä oli kuntoutustyöryhmä minä rupesin lähettelemään nuoremmasta päästä kuntoutukseen ja kyllä ne oli kamalasti vihoissaan. Lauhtuivat sitten ja peräti toivoivat että jatkaisin heidän tiimissään mutta kun se ei muista syistä ollut mahdollista.
Reuma runtelee ja muut taudit ja niittaavat nekin. Muutoin sairas jaksaa käsitellä ja harkita pystymisensä, osalla psykiatrille ajautuvista tuo instrumentti on rikki. Tällöin hoitoala vain on liikaa. Osalle se on vaikka olisivat alalla jo. He joutuvat pois koska mielen sairaus, siis ei mielentervenyden ongelma, runtelee.
Elämä on mutkikasta.
Ja nyt tosin kuntasektoria purettaessa ne psykiatrille ohjattavat lähihoitajat joiden kanssa on ensiksi etsittävä uutta amnattia kadonneet katukuvasta. Loppuiko koulutus kokonaan?
Elämä on.
