Mie olin elisistä seuroista niin onnen-pyörrytksissä kun pääsin kotiin, etteä vetelin ihovoiteen silmälasit päässä, siis laseille.
En ollut puoleentoista kuukauteen ollut itekseni missään, ain oli Matti kavaljeerina. Oikein rupes pelottamaan ennen lähtöä että miten selviän ajamisestakin lumipyryssä, mihin saan auton parkkiin ym. turhaa huolehtimista.
Kaikki meni, ja oli hienoa. Puheet seuroissa käsittelivät esim. Hyvää kuolemaa, hyvää elämää, kaikkea ajankohtaista ja syvällistä.
Memen halaus seurojen jälkeen oli lämmin, se muistuu yhä. Puhuimme tietty sairastamisesta kun molemmille se on tuttava . Jaakko Löyttykin puhui.
Tämä aamu on tähän asti ollut tavanomaisen hyvänmakuinen. Mitä nyt Matti tiputti aamun silmätipat terveeseen silmään. En huomannut ihan heti. Sitten se silmä huuhdeltiin ja laitettiin tippa toiseen silmään.
Tämmöistä aamuhöperöintiä alkaa meillä tapahtua, ei mitään isompaa. Olemme onnellisia siitä että meillä on toisemme.
