Mainittakoon vielä, että kokoontumislaissa on tehty ero yleisen tilaisuuden ja yleisötilaisuuden välillä. "Yleisötilaisuudella tarkoitetaan tässä laissa yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, kilpailuja, näytöksiä ja muita niihin rinnastettavia tilaisuuksia, joita ei ole pidettävä yleisinä kokouksina."
Keskustelutilaisuus ei lain (ja sen esitöiden) mukaan ole yleisötilaisuus, vaan yleinen kokous.
Tässä erottelussa mielenkiintoista on se, että kun lain 15 § säädetään tilaisuuden kieltämisestä, säädös koskee vain yleisötilaisuuksia, ei yleisiä kokouksia, joista ei edes tarvitse ilmoittaa ennakolta, ellei kokousta järjestetä ulkona. Laissa ei edes mainita mahdollisuutta kieltää yleinen kokous.
Olisi mielenkiintoista nähdä poliisin kirjalliset ohjeet ja määräykset puheena olevassa tapauksessa. Kokoontumislain 4 § mukaan näet "Julkisen vallan on edistettävä kokoontumisvapauden käyttämistä turvaamalla oikeus kokoontua ilman ulkopuolista häiriötä ja luomalla edellytyksiä yleisten kokousten järjestämiselle." Hallituksen esityksessä todetaan, että "--- Euroopan ihmisoikeustuomioistuin [on] vahvistanut valtion velvollisuuden
aktiivisin toimenpitein turvata kokoontumisvapauden käyttämistä ulkopuolisilta loukkauksilta."
Lain 19 § mukaan kokoontumisvapauden turvaaminen käytännössä on annettu poliisin tehtäväksi: "Poliisin tehtävänä on turvata kokoontumisvapauden käyttämistä." Esityksessä korostetaan: "Antaessaan sitovia määräyksiä
poliisin olisi otettava erityisesti huomioon lakiehdotuksen 19 §:n 1 momentissa poliisille asetettu velvollisuus turvata kokoontumisvapauden käyttämistä."
Ihmettelen, että poliisin toiminta ei ole tähän mennessä herättänyt enemmän huomiota. Kokoontumisvapaushan kuuluu kansanvaltaisen yhteiskunnan kivijalkoihin. Tämän on vastikään todennut mm. Jyrki Katainen blogissaan.
Kokoontumisvapauden rajoittamisesta kokouksen sisällön mukaan on yllin kyllin esimerkkejä niin historiasta kuin nykyajaltakin. Nykyisiä esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea.
Mt
Kokoontumislaki:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990530Hallituksen esitys:
http://www.edilex.fi/virallistieto/he/19980145