Laitanpa tähän vaikkei täällä kai kovin paljoa foorumilla ihan tästä läheltä olekaan, mutta automatkan päässä kumminkin. Eli sunnuntaina on kello 14 seurat Lapinlahdella Telppäs-niityllä. On vuosittainen tapahtuma. Ihan muistin virkistykseksi että se niitty on se paikka, jossa silloin vuonna 1 ja 2 kaatui porukkaa kesken heinätöiden ja tuli herätykseen. Itse en ole vielä ihan varma, kerkiänkö, mutta jos vain aikataulu antaa myöten niin olen menossa.
En ole ihan varma säävarauksesta, kun ainakaan paikallislehdessä ei ollut mitään siitä -pelkästään että niityllä pidetään. Se latokin on purettu jo sieltä kymmeniä vuosia sitten, niin en tiedä, pistetäänkö sinne nyt teltta tai jotain, mutta sittenhän sen näkee ken sinne menee.
Ja olihan siinä semmonenkin, että aamulla klo 10 on jumalanpalvelus kirkossa nykyistä edellisen jumalanpalveluskaavan mukaan. Luultavasti on Kirkastussunnuntai tulossa, koska se on Lapinlahden kirkon nimikkopyhäpäivä ja joka vuosi on aina silloin käytetty edellisiä jumalanpalveluskaavoja. Pitäisi tarkistaa, menikö arvaus oikeaan. :wink: Viime vuonna oli muistaakseni joku 1800-luvun kaavoista. Itse en ollut, mutta paikallislehden jutun kuvassa näytti, että ihmiset olivat pukeutuneetkin mustiin ja muistaakseni oli ollut miehet ja naiset eri puolilla ja joitain muitakin erikoisuuksia, jos en ihan väärin muista. Nyt ei ole kai luvassa niin radikaalia, kun tuo edellinen kaava oli voimassa kai joskus 1980-luvulle asti. Itse en tosin sitä ainakaan muista.
Sitten talven aikana on Herättäjän kirkkopyhiä ja opistolaispyhä (Portaanpää), mutta ne on vasta talvella.