Joillekin on loukkaus se samankaltaisuus, mikä on Joonan kirjan ja Sindbad merenkulkijan sadun välillä. Kipling on kirjoittanut oman versionsa Kuinka valas sai nielunsa ja Collodin Pinocchio päätyy myös suren meripedon vatsaan. Jeesus taisi arvostaa Joonan kirjaa. "Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. Onko kertomus Joonasta historiallisesti totta vai ainoastaan sepitetty kertomus tärkeän totuuden havainnollistamiseksi? Sillä ei mielestäni ole väliä. Emmehän usko Joonaan emmekä suureen kalaan. Uskomme Herraan.
No joo, oikeastaan odotin tätä näkökulmaa tai esimerkkiä. Apokryfikirjoissa vasta meheviä juttuja löytyykin, kuten se tarina morsiamesta, jonka sulhaset demoni tappoi kunnes saapui joku Prinssi Oikeamielinen ja tappoi demonin.
Sanoisin että neuroosia syvemmät häiriöt piiskasi tyttörukkaa, ja eroottinen tyydytys hoiti ainakin jonkun niistä.
Joku toinen sanoisi jotain muuta.
Joonan tarina löytyy tietty evankeliumikirjallisuuden viitteenä, eli se kannattaa lukea ja lapsena luin lastenraamatustani paljon mieluummin vanhaa kuin uutta testamenttia.
………………….
Olisiko jälleen niin, että Joonan tarinan tehokkuus perustuu helposti ymmärrettävään kertomuksen, johon uskomisesta me emme tosiasiassa tiedä, sen antiikin ajan totuuskäsitys oli toinen eikä maailmasta tiedetty niin paljon kuin nyt. Saattoivat mene tiedä pitää totuutena. Se juttu se oli myös kuulijoille takuulla tunnettu.
Tunnen tietty kovastikin sakkia joka kinaa siitä valaasta ja vatsasta ja selittää sitä todeksi ja vaatii jopa siihen uskomaan. Sitten taas sakkia joka korostaa kolme--luvun merkitystä isä-äiti-lapsi -- dynamiikalle, eli Oidipus-tarun hullaannuttamat teologit, jostain suyystä numerot ei ole psykoanalyytikkojen heiniä, en osaa selittää … Kaikkeen tarvitaan kolme nimeä -- allekirjoittaja ja kaksi todistajaa, Joona oli kolme päivää valaan vatsassa, Kristus nousi kolmantena päivänä kuolleista (tosiasiassa kai havaittiin kolmantena päivänä elävän) Jumala on kolmiyhteinen jne.
--Oma ajatteluni täydentää Sepposin kysymyksen sadusta ja todesta siten, että on objektiivista ja subjektiivista totuutta. Kun se objektiivinen värittyy kuten esimerkiksi käy silminnäkijähavainnoissa aina, voitaneen puhua astian mausta, olkoon vain alkuaan hengellisten piirien käyttämää.
Partiolaisilla on semmoinen KIM-leikki, on ainakin ollut. Siinä kerätään juuri havaintoja, ja niitä verrataan siihen mitä oikeasti oli --- punainen soutuvene jossa oli soutaja jolla oli pelastusliivi jne. Filosofian suueria kysymyksiä on, onko mitään objektiivista totuutta, onko havaintomaailmaa ylipäänsä muualla kuin havaitsijan päässä.
Pienempi riittää minulle. Filosofiani mukaan on minän ulkopuolinen maailma josta teen havaintoja. On myös tosimaailma tai totuus, joka kohtuullisella tilastollisella merkitsevyydellä voidaan jakaa yhteisenä totuutena.
Ilman tätä viittaa psykiatri on täydellisemmin hukassa, kuin on jo nyt, ihan riittävästi kiitos. Myös psykoottiset havainnot ovat havaitsijalleen totuutta, emmekä me ikinä sano että kaveri valehtelee. Hän kuulee ääniä, joita kukaan muu ei ilmeisesti kuule. Hän tekee niiden ohjaamana ratkaisuja joita psykiatri toivottavasti ei hänen mukanaan tee. Tarkasta Tiinalta.