Hiljaista pohdiskelua

[Riitta-mummi]

Eilen löysin hyvän virren 1701 Virsikirjasta. Sen on tanskalainen Hans T. Thomesen
runoillut, ja hyvin mielestäni.

Tietoja en hänestä löytänyt kuin tämän virren verran. Uskonpuhdistuksen aikaan hän eli ja kuoli. Ymmärrys synnistä ja armosta oli kirkastunut , sekä pelastus yksin armosta Kristuksessa.

Vanhalla suomenkielellä teksti on mielestäni 'kohtikäyvää, ja kuitekin luottavaista, kuin lapsella.

En haluaisi tästä lukea tai veista uudella suomennoksella pilatulla kielellä.

Vk 1701  numero 260:

1.Jesusta tahdon kiittää, Kuin minun syn-
tini kantoi, Uskoll' itseni häneen liittää,
Kuin kasteessa vannoin, Hänen nimens' tahdon kan-
taa, Hamaan kuolemaan ast', Se murheess' levon an-
taa, Päästää myös mun hädäst'.

2.  Jesu, kuin mieles rikoin, Töill', puheill', ajatuksill',
Minua verelläs virutit vihdoin, Holho minua sen tur-
vill'. Rukoilen piinas kautta, Ettes olis' minull' vihainen,
Teinhän paljon pahuutta, Jota valitan vaivainen.

3.  Synnissä olen siinnyt, Synniss' äitin' minun sai,
Syntisess' elämäss' kiini Rippunut olen ain'; Ann' an-
teeks', älä näit' soimaa, Sinun armohos turvaan, Si-
null' siihen on voimaa, Auta alt' synnin kuorman.

4.  Niin kauvan kuin mailmass' Suot mun elää ja olla,
Pyydän sinult' ikänä ilmass', Ett' syntin' mahtais' kuolla;
Se tapahtuu piinas kautta, Ja sen Pyhän Hengen, Kuin
hän armollans' auttaa, Uudistaa sydäntän'.

5.  O Jesu kointähti! Kuin pimiäss' valaiset, Sinä
suruss' apuuni ehdi, Sydäntän' rohvaise, Sinun sanas
kautta kirkkaan Minull' lohdutus lainaa, Suo ett'en tu-
lis pilkkaan, Ilo itkust' anna.

6.  O Jesu, Isä oma! Sinua nöyräst' rukoilen,
Ole tykönän' alinomaa, Sitt' hyväss' turvass' olen;
Anna armos minun saada, Koskan täältä lähden, Ett'en
helvettiin kaadu, Suo taivaan iloo nähdä.

Hans T. Thomesen, (tansk.) s. 1532 † 1573.

[Riitta-mummi]

Penan linkittämä teksti Aamuhartaudessa jäi ajatteluttamaan.

"Veljeni, niin kauan kuin sielussa on himoja, ihminen on itselleen kaupunki ja täynnä suurten väkijoukkojen hälinää, olipa hän missä tahansa. Tämä on se, mitä Daavid nimitti kaupungiksi, ja siltä pelastuakseen hän haki turvaa erämaasta*.

En osaa 'oman kaupunkini' hälinää sanoa himojen aiheuttamiksi. Uteliaisuus ja kiinnostus hyvin moniin asioihin voi myös ajaa saman, pelastuksen merkityksen  unohtamista.

Nyt vanhuudessa tapahtuu luopumista, erämaan hiljaisuuden luonnollista
hyväksymistä.

' Elämästä kyllänsä saaneina he menivät lepoon isiensä tykö'.

[Pena]

Lainaamiani Johannes Viiniköynnöksen ajatuksia kannattaa lukea muistaen, että hän oli erakko ja askeetti. Hän saattoi kokea tavallisessa arjessakin ’maallisia himoja’.

[Riitta-mummi]

Niin. Munkeille ja kai etenkin erakoille on ollut säännöt joita noudattamalla pelastus varmentuu. Liekö he tienneet pelastusvarmuuden saavansa, kuka tiennee ?

Kun luen nyt metropoliitta Panteleimonin kirjoittamaa Timanttiristiä, siinä nuorelle viitankantaja-munkille annetaan neuvoja kilvoitteluun:

Alastonta ihmisruumista ei pidä katsella, siitä syntyy viettelys

Kukaan ystävä ( miepuoleinen ) ei saa olla liian rakas, siitä syntyy himo

Mitään maallista ei pidä kovin katsella, vaan on kuljettava pää alaspäin painuneena.
Näin voi vastustaa viettelyksiä.

...
Omasta puolestani voin sanoa, että hiljaisuus on siunattua yhteyttä Kristukseen.
Se on myös rukoukselle otollista. Tosin yhteinen kirkkorukous on mahtavaa.

...
Lahdessa on seuroissa vieraillut muutaman kerran puhumassa muistaakseni Maarala-niminen pappi.Hän on puhunut erämaaisien, erakkojen ajatuksia.
Ne, samoin kuin Pauli Annalan puheet fransiskaaneista ovat antaneet minulle pohdittavaa.

[Pena]

Johanneksen kaltaiset erakot kilvoittelivat pyhittyäkseen, saavuttaakseen hurmoksessa kiinteämmän yhteyden Jumalaan. Käytetään näköjään jopa buddhalaisuudesta tutumpaa termiä ’valaistuminen’.

[Riitta-mummi]

Olemme kuulleet surullisia uutisia nuorison pahoinvoinnista, aina murhasyytteisiin asti.

Nuoret ovat sydämelläni enemmän kuin me vanhat, joilla on takana jo monet kokemukset niin hyvästä kuin pahasta. Me kestämme, ainakin Taivaan Isän avulla , ja voimme myös voimiemme mukaan tehdän jokainen jotakin.

Täsään minua kosketti tämä Otiskko:

Lahdessa on paljon nuoria, joilta kukaan ei kysy, mitä kuuluu

sisältö:  https://www.ess.fi/kaupalliset/4170220

( mainostaja Lahden Diakonialaitos )

[Riitta-mummi]

Pena linkitti Aamuhartauteen :

On linnoituksia, joita sielunvihollinen on rakentanut pitkään voidakseen sulkea saamansa vangit niiden pimeyteen. Pienestä viittauksesta katumus puhaltaa niihin ja ne luhistuvat. Silloin valo sarastaa pimeydessä istuvien kasvoille. Heidän kahleensa katkeavat, heidän ahdistuksensa muuttuvat iloksi ja kyyneleensä riemuksi. Heidän sitojansa sidotaan pimeyden kahleilla ja luovutetaan ruoskijoiden käsiin.
Katumus turmelee kaikki sielunvihollisen työt. Se parantaa ja eheyttää kaikki tuskat, joita vihollinen on tuottanut palvelijoille, jotka eivät kuulu hänelle. Kaikki vihollisen surmaamat se herättää henkiin, kaikki hänen ansansa se hajottaa ja kaikki hänen verkkonsa se rikkoo.

Palava ruoko

Tämä on syvällisen ajattelijan viisautta, jykevää ja väkevää. Jäin pohtimaan ja luin kolmeen kertaan.
Omalla kohdalla tuttu kokemus josta koetan katumuksilla pitää kiinni.

Mietin vain sitä mitä sielussa tapahtuu kun unelmoivassa uskossa , jossa ei syntiä tunneta, kun ja jos, heräämisen pitää tapahtua.
Mikä on se valo joka murtaa tyytyväisenä köllöttelevän, katumattoman syntisen.

[Riitta-mummi]

Aamuhartaus tänään:

Kunnia olkoon Hänelle, joka tuli pelastamaan meidät ja julisti meille katumusta omalla äänellään sanoen: ”Katukaa! Kun kadutte, te pelastutte ja löydätte valtakunnan, joka on lähellä teitä ja kätkettynä sisällänne.” Hän nimittää valtakunnaksi ilmestymistään niissä, jotka Häntä rakastavat. Samaan tapaan Hän sanoi myös omasta tulemisestaan: ”Valtakunta on tullut lähelle.” Ja apostoli sanoo: ”Jos Kristus ei ole teissä, teidät hylätään” - nimittäin muukalaisiksi suhteessa valtakuntaan.

Palava ruoko

 Omalla kohdalla vanhojen syntien muistaminen, niiden tekojen ja sanojen katuminen, jatkuu ja jatkuu...

Tämä on ymmärtääkseni väärin. Onhan sanottu: Synnit on upotettu meren syvyyteen. Eikä niitä saa sieltä onkia.

Miten tämä pitäisi käsittää. Onko vihollinen niistä yhä muistuttamassa vai onko tämä ehkä korona-ajan ehtoollispöydän puutetta? Vaiko vain inhimillistä muisteloa, ajankulua. ?

[PekkaV]

   Rukouksessa pyydät iloa ja rauhaa. Anokaa niin teille annetaan.

[Riitta-mummi]

Kiitos.   

Enhän  i t s e   enää voi niitä turhuudessa hukattuja vuosia korjatakaan. Herra voi.

[vn]

Kyllähän sitä menneet tekemiset ja tekemättömyydet ym. mukana roikkuu.
Varmaan kiusaaja niistä muistuttaa omassa muistissamme.
On tämä elämä jatkuvaa kilvoittelua, armon ja anteeksiannon pyytämistä.
Kyllähän meille muistutetaan:
Ole luja ja rohkea, älä pelkää, iloitkaa lakkaamatta, vieläkin minä sanon iloitkaa......ym....jne....
Mutta, Jumala tuntee meidät läpikotaisin, ymmärtää, tietää ihmisen heikoksi.
Silti meillä on tulevaisuus ja toivo, usko ja luottamus.

[Riitta-mummi]

Pahuuden olemus ja sen ilmentyminen on usein ajatuksissani kun luen, näen tai kuulen ihmisen tai vallannkäyttäjien joukkojen tekojen seuraamuksista.

Luin ( kuuntelin ) äsken Anneli Kannon kantaaottavat kirjat Sisällissodan ajasta.
Lahtari ja  Veriruusut kuvasivat hirmutekoja ja niiden seurauksia vahvasti ja värikkäästi. Toinen oli musta/sinistä, toinen verenpunaista menoa tulvillaan.

Ei nämä minua enää uniin tule. Näihin vuosikymmeniin ovat eniten arpia tehneet lapsuus, äitiys ja parisuhde. Sekä ruuhkaiset ja pakkotahtiset työvuoden. Niistä näkyy erilaisia versioita painajaisissani.

Juutalaisilla on omat kauhukokemuksensa. Tutkin hiukan Hanna Arendt´n näkemyksiä kirjoissaan:

Adolf Eichmann ja pahuuden arkipäiväisyys
Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä herätti ilmestyessään 1963 suurta huomiota. Arendt kertoo kirjassa Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä Israelissa 1961.[2] Kirjan keskeinen väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiaan rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus. Pahuuden ongelma onkin päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin tapaiset rikolliset ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan seuratessaan byrokraattisia ja ”oikeita” sääntöjä.[2][6] Eichmannilta puuttui Arendtin mukaan moraalista mielikuvitusta – hän ei osannut pohtia tarkoin, mitä oli varsinaisesti tekemässä, eikä näin ollen myöskään kyseenalaistaa ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata eettisen huomion siihen, miten hyvän ja pahan välinen ero voi riippua varsin banaaleista arkielämän seikoista.lähde?

Siis, tavalliset, kiltit ihmisetkin ovat syyllisä jos seuraavat diktaattorien mielipuolisia sääntöjä.

Positiivisen ja hienon elämän elänyt Eleanor Roosevelt edustaa toista ääripäätä. Kuitenkin hänenkin lapsuus oli aika kamala ja avioliitossa ongelmia, jotka selvisivät, tavallaan.

[Thomas McElwain]

Siis, tavalliset, kiltit ihmisetkin ovat syyllisä jos seuraavat diktaattorien mielipuolisia sääntöjä.

Tavalliset ihmiset osallistuvat julmuuksiin hiljaisuuden kautta.

[vn]

No näin taitaa olla.

[Riitta-mummi]

Heräsin aamuyön puolella kovaan naisääneen, jonka luulin aluksi tulevan radiosta. Nousin katsomaan oliko näin.

Alhaalla kadulla käveli nainen pitkässä vaatteessa ja saarnasi . Ääni oli voimakas ja kaikui isojen kerrostalojen välissä asvattiselta kujalta hyvin.

Hänellä oli älypuhelin kasvojensa edessä ja ikäänkuin siihen hän huusi tuomiopäivän olevan tulossa. Maailman kansoille tuhoa , ja paljon muuta josta en ihan saanut unenpöperöisenä selvää.

Sitä jatkui ainakin 20 mi, kunnes hän kirkaisi, ja siihen se loppui.

Ei tullut uni silmään kun jäin kyselemään: Miksi yöllä ? Miksi ulkona ja keille tämä oli ?
Oliko jumalalta vai häneltä itseltään. Oliko profetia vai sairasta uskonnollisuutta ?

Kun on tämä korona-pandemia, laajat tulipalot Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Venäjällä. Vesimassat vyöryvät Keski-Euroopassa tappaen ihmisiä koteihinsa.

Merkkejä on ainakin ilmastomuutoksesta. Entä Ajan merkit ?

Tietääkö ihminen, jos Herramme Kristuskaan ei sanonut tietävänsä. Vain Isä tietää.