Olisi kätevää olla vapaa kaikenlaisista haluista ja peloista. Olla möllötellä vain, huolia vailla.
Vielä jos kykenisi muistamaan, ettei niistä ole helppo vapautua, niin ei lankeaisi muille saarnaamaan että kyllä te pystytte vapautumaan, jos vain tahdotte.
Taitavat vapahtajallakin tarkoittaa sitä, joka vapauttaa tuomiosta, kun on halunnut tehdä pahaa ja sitten tehnytkin. Mutta olisihan se yksinkertaisempaa, jos vapahdettaisiin jo siitä halusta. Tyytyisi vähään ja ihmettelisi tätä maailmaa tällaisena kuin se on tässä ja nyt. Eikä tarvitsisi vastata siihen minne haluaisit matkustaa -ketjuunkaan 
.
Isä Meidän - rukouksessa pyydetään että äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Minulla on kesken hyvä kirja kaikesta. Ennätin perehtyä vasta tuohon kohtaan pyhitetty olkoon. Se ymmärrettiin siinä, että milliin näin on niin mielen maailmassa ei ole yleistä hälinää. Tai jotain. Jumalan nimen pyhittyessänse merkitsee niin suuria ettei mahdu juuri muuta.
Mutta jos vallan kaikki halut häviää niin sukupuutto uhkaa. Pelko on hyödyllinen ja tarpeellinen varottaja, peloton yksilö ottaa liian helposti suuria riskejä, sille on tosin oma nimitys eli uhkarohkeus.
Sitten jos pelkää aiheetta tai ei oikein tule toimeen sen kanssa ettei saa haluamaansa voi etsiä hyvän psykoterapeutin. Siis hyvän. Toisaalta tuohon toisinaan arvelen, joutuu yksikseenkin sopeutumaan, on paljon epävarmuusseikkoja ja pettymyksiä.
Kiitollisuudella itsessään on paljon onnellistuttavaa vaikutusta. Mutta ei sellaisesta jota Porterin tyttökirjasta tuttu Pollyanna harrasti eli ilonkeksimisleikistä. Jos havainnoi hyviä pieniä asioita ja on niistä onnellinen, herää kiitollisuus, arvelen. Riippuu kai siitä mihin suuntaa katseensa.
Mutta. Mietin toisinaan kirjoittelenko aivan pöhköä tänne, jostain vain tulee mieleen jotakin itselle tärkeää tai juuri mietittyä.
