Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Mörtti-57 - 09.11.06 - klo:23:31
-
Siunakkaa niitä, jokka teitä kiroavat, rukoilkaa niiren erestä, jokka teitä pariaavat. Olokaa armahtavaaset, niinku teirän Isänne on armahtavaanen.
Äläkää tuamikko, niin ei teitä tuamita; äläkää karotustuamiota lausuko, niin ei teillekkään karotustuamiota lausuta. Luukas 6
Anteeksi antaminen on moninkertaasesti vaikiampaa ku pyytäminen.
Kun tullahan miälestämme loukatuksi tai väärin kohorelluksi on vaikiaa niällä oma ylypeys ja antaa anteeksi. Rakennellahan mialuummin aitoja ja muureja, kun yrittääsimmä ettiä siltoja, ymmärrystä ja sopua väliihin.
Syrämessään anteeksi antaminen on sellaanen neulansilimä, jonka läpi monelta jää kulukematta. Täytyys tulla aivan piäneksi, notta vois olla uskossaan niin suuripiäni.
-
Ehkä on alotettava anteeksi antaminen pinnalta. Ensin on sanottava se ääneen ja sitten yritettävä sovittaa tekojansa siihen mitä tuli sanotuksi. Ajatukset taipuvat toivottavasti vähitellen toistuvaan käytäntöön. Sydän voi olla sinnikäs, sen muuttumiseen pitää saada apua ylhäältä.
-
Anteeksi antaminen on moninkertaasesti vaikiampaa ku pyytäminen.
Kun tullahan miälestämme loukatuksi tai väärin kohorelluksi on vaikiaa niällä oma ylypeys ja antaa anteeksi. Rakennellahan mialuummin aitoja ja muureja, kun yrittääsimmä ettiä siltoja, ymmärrystä ja sopua väliihin.
Syrämessään anteeksi antaminen on sellaanen neulansilimä, jonka läpi monelta jää kulukematta. Täytyys tulla aivan piäneksi, notta vois olla uskossaan niin suuripiäni.
Hyvin kuvaat ihmisen luonnetta. Anteeksi antaminen on armahtamista, rangaistusvaatimuksista luopumista. Anteeksi antaminen vapauttaa piinasta, epäluottamuksesta, katkeruudesta. Anteeksi antaminen on työlästä, jos toinen osapuoli ei edes pyydä anteeksi.
Ihmissuhderistiriidoissa pitäisi minusta huomata se, että usein valtakilpailuissa herran roolin ottanut orjuuttaa toisen osapuolen. Orjan osassa oleva tuntee syyllisyyttä. Niissä tunnoissa pyytää kaiken aikaa anteeksi tai ainakin ajattelee anteeksipyytämistä.
Orjuus on kuitenkin lakkautettu. Siihen osaan ei kenenkään pidä suostua, vaikka Raamatussa kuinka kehotettaisiin kääntämään toinenkin poski.
Ihminen kantaa niin paljon turhaa syyllisyyttä ja epäilyä. Lapsen on paljon helpompi käsittää, että kasteessa meidät on sidottu anteeksiantajaan, joka on meidän vapauttaja.
Toista ihmistä en voi muuttaa, mutta itseäni kyllä. Armahtaa voisi myös itseään, hyväksyä itsensä.
"Elämme pääsiäisen salaisuudesta. Ihmisen arki on täynnä pieniä kuolemia. Niitä seuraavat ylösnousemuksen aamut, uudelleen aloittamisen mahdollisuus." Maan ja taivaan välillä, Reijo Ylimys, Herättäjä-Yhdistys 2006
-
Onko anteeksiantaminen ainoastaan rangaistusvaatimuksista luopumista?Minusta ei.Muutenhan kaikki rikolliset tulisi jättää rankaisematta,mikä vain lisäisi sen kaltaista käyttäytymistä ja muiden murheita. Miettikääpä ammattirikollisia, pedofiileejä ym.
-
Luterilaisen ajatuksen mukaan esivallan (yhteiskunnan) tehtävä on saattaa rikolliset oikeudenmukaisesti rangaistaviksi. Anteeksianto lähimmäiselle on taas kristityn oma henkilökohtainen toimintamalli. Sitä voisi pitää pikemminkin luopumisena kostosta kuin rangaistuksesta.
-
Kiitos viisahista sanoosta!
Suamalaanen ja ennenkaikkia pohojalaanen "ei tartte auttaa" menttaliteetti tukahruttaa ja kaventaa monen elämänlaatua. Jurotahan vaan itteksemmä pohojamuriis murheinemme tukehtumispisteesehen asti.
Joskus aivan karehtii romaaneja ja muita luannonlapsia, ku he pystyy kattomahan tätä elämää niin avarasti, "iliman hualenhäivää".
Osaaspa ittekki klaarata tätä elämää nupissaan vähän väliemmän sihirin läpitte.
Joku viisas on sanonu, että toiset on syntyny palavelijaksi, toiset taas palaveltaviksi. Itte oon kyllä iloonen, kun oon syntyny palavelijaksi, vaikka joku sitä tiatoosesti hyväksi käyttääskin. Hyvän miälen tuattaminen ja saaminen on paras palakka.
-
Sydämessään anteeksiantaminen on ollut ennen vaikeaa, se on todella vaikeaa. Jumalalta siihen tulee voima, sillä "kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa". :)
Anteeksiantavaisuus on myös Hengen hedelmä, joka kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi kun etsimme Jeesuksen kasvoja... Jumalan valtakuntaa...
Siunausta!
Muistan rukouksissa, anteeksiantavaisuus on tärkeää! "Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet".
-
Kiitos viisahista sanoosta!
Suamalaanen ja ennenkaikkia pohojalaanen "ei tartte auttaa" menttaliteetti tukahruttaa ja kaventaa monen elämänlaatua. Jurotahan vaan itteksemmä pohojamuriis murheinemme tukehtumispisteesehen asti.
Joku viisas on sanonu, että toiset on syntyny palavelijaksi, toiset taas palaveltaviksi. Itte oon kyllä iloonen, kun oon syntyny palavelijaksi, vaikka joku sitä tiatoosesti hyväksi käyttääskin. Hyvän miälen tuattaminen ja saaminen on paras palakka.
Sinähän avoimuudellasi rohkaisit asiaa miettimään ja jotain omien kokemusten pohjalta myös kertomaan.
Luulen, että palvelu perustuu vuorovaikutukseen, ainakin sen pitäisi olla tasapuolista. Orjalla ei ole oikeuksia, eikä mahdollisuutta vuorovaikutukseen.
Mitä palvelu oikeastaan on?
-
Eilen olin seuratuvalla seuroissa ja siellä just anteeksiannosta puhuttiin ko eilen oli päivän aiheena "antakaa toisillenne anteeksi" mikäli muistan oikein. Joku niistä puhu oikeen hyvin, oisko Viljasen Martti ollu, siitä mitenkä asian painaminen villasella ja unohtaminen on eri asia mitä anteeksiantaminen. Mun mielestä soli tosi mielenkiintonen.
-
Minusta kristillinen palvelu ei perustu vastavuoroisuuteen, vaikka saattaakin usein tuottaa vastapalveluksen. Palvelemisen lähtökohta on yksinkertaisesti se, että toinen tarvitsee sellaista minkä minä voin antaa. Se ei saisi olla kaupankäyntiä.
Orjaksi joutunut on onneton ja sidottu, mutta Jeesuksen antama malli on luopua vapaudestaan ja vapaaehtoisesti sitoutua orjan asemaan.
Miten se nyt menikään? "Olkoon teillä se mieli, joka Jeesuksella Kristuksella oli...."
-
Eilen olin seuratuvalla seuroissa ja siellä just anteeksiannosta puhuttiin ko eilen oli päivän aiheena "antakaa toisillenne anteeksi" mikäli muistan oikein. Joku niistä puhu oikeen hyvin, oisko Viljasen Martti ollu, siitä mitenkä asian painaminen villasella ja unohtaminen on eri asia mitä anteeksiantaminen. Mun mielestä soli tosi mielenkiintonen.
Tuo on aivan todellinen tosi, anteeksianto on jotain suurempaa :)
-
Minusta kristillinen palvelu ei perustu vastavuoroisuuteen, vaikka saattaakin usein tuottaa vastapalveluksen. Palvelemisen lähtökohta on yksinkertaisesti se, että toinen tarvitsee sellaista minkä minä voin antaa. Se ei saisi olla kaupankäyntiä.
Orjaksi joutunut on onneton ja sidottu, mutta Jeesuksen antama malli on luopua vapaudestaan ja vapaaehtoisesti sitoutua orjan asemaan.
Miten se nyt menikään? "Olkoon teillä se mieli, joka Jeesuksella Kristuksella oli...."
Ajattelen kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta. Jumala on Luoja. Hänen edessään ihmiset ovat samanarvoisia. Ihminen ei ole ihminen ilman toista ihmistä. Jumalan luomana ihminen on ainutkertainen ja hänet on luotu rakastamaan. Tältä pohjalta en pysty ajattelemaan palvelun lähtökohdaksi että, minä annan toiselle sen mitä häneltä puuttuu. Siinä minä, antaja olen vallankäyttäjä ja voin määritellä toisen avuntarpeen. Ikään kuin tietäisin, mitä toinen tarvitsee.
Mielenkiintoinen on ajatuksesi orjan asemasta. Tässä on yksi Rtun ristiriita. Jeesus opettaa vapaaehtoisesti suostumaan orjaksi, mutta toisaalla vakuutetaan ihmisten tasa-arvoisuudesta ja että Kristus tuli vapauttamaan ihmiset. luomistyön perusteella kaikilla ihmisillä on korvaamaton arvo, sen perusteella orjia ei voi olla.
-
Sellaisen tuputtaminen toiselle, mitä tämä ei tarvitse, on valitettavan yleistä. Se ei ole palvelemista, vaikka ehkä olisikin palveluelinkeino.
Ratkaisevaa on suostuminen toisten palvelemiseen. Orjalta ei edes kysytä, mitä hän haluaa elämässään tehdä. Kristityn tulisi palvella lähimmäistään ja sitä kautta Jumalaa kiitollisena siitä, että on saanut niin paljon. Tätä voi tietysti pitää vastavuoroisuutena.
-
Sellaisen tuputtaminen toiselle, mitä tämä ei tarvitse, on valitettavan yleistä. Se ei ole palvelemista, vaikka ehkä olisikin palveluelinkeino.
Ratkaisevaa on suostuminen toisten palvelemiseen. Orjalta ei edes kysytä, mitä hän haluaa elämässään tehdä. Kristityn tulisi palvella lähimmäistään ja sitä kautta Jumalaa kiitollisena siitä, että on saanut niin paljon. Tätä voi tietysti pitää vastavuoroisuutena.
Katsoin kirkon sivuilta, miten kirkko määrittelee kristillisen palvelun. Kirkko määrittelee krist.palvelun diakoniaksi. Määrittelyä seuraa viranhaltijoiden ammatillisuuden määrittelyä, työn, organisaation,jne. määrittelyä. Kristillisen palvelun lähtökohta on kirkon mukaan Jeesuksen työ, esimerkki.
Jos lähtökohta on Jeesuksen esimerkki tai ihmisen kiitollisuudenvelka Jumalalle, seuraa siitä mielestäni kaupankäynti, tilinpito ja lainan lyhennykset.
Silloin herkästi oletetaan ja kuin kirkko määrittelisi, että on olemassa joku kristityn ihmisen täydellinen prototyyppi. Tähän tyyppiin verrataan itseä ja mitataan, kuinka hyviä ollaan. Tämä tyyppi mielessä kristillisen palvelun suorittaja katsastaa muita ihmisiä ja suorittaa mittauksen, mitä tältä tutkittavalta puuttuu, kuinka paljon, eli mitä häneen on lisättävä.
Ihmisen koko ja paikka, hauraus ja heikkous, tehtävä ja tarkoitus aukevat minusta Jumalan luomistyön kautta.
Silloin ihmisen kohtaaminen ei perustu selvityksiin:
Mitä olet?, Missä olet? Mitä teet?
Vaan kohtaaminen olisi kysymys:
Kuka sinä olet?
Vastaus:
Olen minä ja sinä.
-
Oho! Ei kai lähimmäisen palveleminen ole hänen puutteellisen kristillisyytensä paikkailemista. Ei siihen ole kenelläkään mahdollisuutta tai oikeutta. Diakonia on Pelastusarmeijan määritelmän mukaan soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Niitä lienee helpompi mitata. Jos oma maha on täynnä, naama puhdas ja mieli hyvä, voi auttaa lonttaposkista, nokinaamaista tai itkeskelevää lähimmäistä ilman sen kummempia ongelmia.
-
No, minä olen tuohon syntiin hairahtanut. Lukuisia kertoja olen myös itse joutunut palvelun myötä määrittelyn kohteeksi, jossa toinen on tasan tarkkaan tiennyt mitä minulta puuttuu.
-
Eilen olin seuratuvalla seuroissa ja siellä just anteeksiannosta puhuttiin ko eilen oli päivän aiheena "antakaa toisillenne anteeksi" mikäli muistan oikein. Joku niistä puhu oikeen hyvin, oisko Viljasen Martti ollu, siitä mitenkä asian painaminen villasella ja unohtaminen on eri asia mitä anteeksiantaminen. Mun mielestä soli tosi mielenkiintonen.
Ei voi antaa anteeksi toiselle, jos ei ole antanut anteeksi itselleen. Olen tuntenut muutaman perfektionistin, jotka eivät ole antaneet anteeksi omia virheitään. Seurauksena on ollut mielenterveyden ongelmia, itsensä vahingoittamista ja jopa itsemurha.
Minun on helppo antaa anteeksi. Vaikka joskus mökötänkin, en kuitenkaan muistele minua kohtaan tehtyjä vääryyksiä. Nollaan tehdyt ja tapahtuneet asiat, ja polkaisen eteenpäin.
-
24. Sentähden sanon minä teille: kaikki, mitä te rukoillen anotte, se uskokaat saavanne; niin se tapahtuu teille.
25. Ja kuin te seisotte ja rukoilette, niin anteeksi antakaat, jos teillä on jotakin jotakuta vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antais teille anteeksi teidän rikoksenne.
26. Mutta jos ette anteeksi anna, ei myös teidän Isänne, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikoksianne.
Markus 11
Armoa me tosiaan tarvitsemme! Onneksi Jumala armostaan antaa meille voiman antaa anteeksi ja halun myöskin, rukoilkaamme sitä uskossa. Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa.
-
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2000/2000-11-22/ajankohtaista/teemajuttu
-
Miten olette omasta mielestänne oppineet antamaan paremmin anteeksi? Olisin kiitollinen konkreettisista vinkeistä, koska minä en pääse irti kokemistani vääryyksistä tms. sitten millään - jauhan ja jauhan enkä saa rauhaa. Onko joku muu (ollut) samassa tilanteessa ja miten olette oppineet OIKEASTI antamaan anteeksi, ei vain sanatasolla? (Osaan minäkin sen sanan sanoa.)
-
Minua toisinaan kiusattiinkin yläasteaikaan, kun olin joissakin asioissa erilainen. Vieläkin toisinaan mietin asiaa, mutta en ole täysin pystynyt antamaan anteeksi, varsinkin kun tiedän, että ne tyypit on vieläkin ihan samanlaisia, kovisteleevat pienemmilleen ja ryyppäävät baarissa nykyisin yhtenään ja koittavat olla mukamas niin hauskoja. Ja kädessä on vieläkin arpi, kun otettiin yläasteella biologiassa verikokeita toisiltamme ja yksi pölli neulan (ei palauttanut) ja sillä sohi liikuntatunnilla pukuhuoneessa meitä pienempiä. Se arpi muistuttaa aina vain asiasta. Olisi kai aikanaan pitänyt sanoa jotain jollekin, opettajalle tms. mutta se on myöhäistä nyt.
Myönnän katkeroituneeni ja asiat nousevat silloin tällöin mieleen. Kun jokin asia menee pieleen, niin nousevat kaikki asiat mieleen ja tulee entistä pahempi olo. Anteeksi antaminen ei ole helppoa, mutta ehkä minä joskus siihen vielä pystyn.
-
Olipa hiano ja opettavaanen tua Vantaan Laurin sivuulla oleva juttu. Kiitos!
Voi auttaa monia perkaamahan tukkuusia tuntojaan anteeksiantamisen vaikeuresta.
Ilikas oli juttu Joel Hallikaasen isättömästä lapsuuresta. Isän kaipuu kalvoi häntä monin tavoon, tyhyjyyrestä vihaan. Siitä kertoivat myäs hänen tekemät laulunsanat ja sävelet. Tunnetila vaivas häntä 40-vuatta, kunnes eräällä keikalla hän tunnisti isänsä olevan yleisönjoukossa. Keikan jäläkehen tuli tämä vanaha miäs poikansa tyä ja sanoi: "voitko antaa anteeksi". Nua sanat pyyhkivät Joel Hallikaasen vuasikymmenien isän puuttumisen aiheuttaman katkeruuren.
Mukavaa ku nuata onnellisia loppuja löytyy viälä täältä kuurankukkaasesta elämästäkin. :smt020
-
Miten olette omasta mielestänne oppineet antamaan paremmin anteeksi? Olisin kiitollinen konkreettisista vinkeistä, koska minä en pääse irti kokemistani vääryyksistä tms. sitten millään - jauhan ja jauhan enkä saa rauhaa. Onko joku muu (ollut) samassa tilanteessa ja miten olette oppineet OIKEASTI antamaan anteeksi, ei vain sanatasolla? (Osaan minäkin sen sanan sanoa.)
Mulla on auttaneet monet jutut: minuun kohdistunut rakkaus, joka on korjannut vanhoja rikkinäisyyksiä - mutta sitä ei voi ottaa tai ansaita, eli ei kai suositellakaan "lääkkeeksi", kun se ei ole omassa vallassa.
Jostain olen saanut voimaa huomata, että anteeksiantamattomuus katkeroittaa itsen ja siitä on noussut halu taistella sitä vastaan, että jonain päivänä tajuaa olevansa katkera vanhus. Tai aikuinen. Loppu on sellaista pitkää puurtamista, että joka tilanteessa yrittää vaalia sitä hyvyyttä, jota on itse saanut osakseen, kuin hentoa kasvia sielussaan, ja suojella sitä katkeroitumisen kuristajaköynnöstä vastaan. Usein ei onnistu, mutta joskus.
Puhuminen toisille auttaa selvittämään omia ajatuksia ja tunteita: miksi mulla on paha olo, mitä minulle on tarkkaan ottaen tehty ja miltä se minusta tuntuu. Viisailta ihmisiltä saa myös palautetta, eikä ajatukset kierrä enää niin suljettua kehää.
Kun pahin tunnemyrsky on käyty läpi, voi yrittää pohtia, miksi toinen oli niin ilkeä ja paha minulle, mitä heikkoutta ja vajavaisuutta hänessä on, jonka takia piti kohdistaa se minuun. Ehkä taustalta löytyy jotain sellaista pahaa, mitä hänelle itselleen on tehty, ja silloin voi edes vähän samastua toisen asemaan ja nähdä yhteyksiä siellä, mikä ensin näytti mielivaltaisuudelta.
Vähän aikaa sitten oli semmoinen tilanne, että yksi ihminen kohtelia minua miten sattui ilman mitään syytä, käveli ylitseni niin että jäin vain haukkomaan henkeäni. Eikä tajunnut itse tilannetta yhtään. Itkin ja puhuin ystäville, ja sattumalta yksi ystävä tunsi tämän ihmisen ja tiesi kertoa, että sillä on ollut elämässä tosi vaikeaa ja ettei se ole ihan kasassa (lievästi ilmaistuna). Heti oli helpompi olla, kun tajusin, ettei sen ihmisen käytös ollut mitenkään itse ansaittua tai normaalia, vaan sen omaa pienuutta ja katkeruutta. Vaikka antaisikin anteeksi, ajattelen ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri: minä ainakin aion pysytellä ko. henkilöstä mahdollisimman etäällä itseni suojelemiseksi, vaikken kaunaa kannakaan. En vain halua joutua enää samanlaiseen tilanteeseen.
-
Kiitos eeva-kaisa.
Multa vain huijattiin melkein vuosi sitten omaan tulotasooni nähden kohtuullinen tukko rahaa, ja koska tekijät oli ulkomaalaisia, ei poliisi olettanutkaan saavansa niitä kiinni (en mennyt mihinkään nigerialaiskirjehalpaan, mutta yhtä sinisilmäinen olin kuitenkin). En vaan pysty ajattelemaan, että ehkä niiden huijarien oma elämä on jotenkin solmussa ja sitä kautta antamaan anteeksi; mietin vain jatkuvasti, miten kukaan voi olla niin itsekäs, että teeskentelee todellista hätää tuntemattomalle pelkästään oma etu mielessään. Se tuntuu kipeältä. Niiden tietoinen päätös oli tehdä pahaa jollekulle (joka satuin olemaan minä), eikä sellaista voi ymmärtää minusta edes sen kautta, ettei ne ehkä oo lapsena saaneet rakkautta.
Vuodenkin jälkeen jaksan avautua tästä näin paljon, pahoittelut.
-
Multa vain huijattiin melkein vuosi sitten omaan tulotasooni nähden kohtuullinen tukko rahaa,
Vuodenkin jälkeen jaksan avautua tästä näin paljon, pahoittelut.
Huijarin tai psyko/sosiopaatin uhriksi joutuminen on raskas juttu, johon voi liittyä mm. erilaisia syyllisyyden tuntoja. Ne ovat luonnollisia. Yhteisö näet perustuu yksilöiden suhteellisen samantyyppiseen tunne-elämään ja suhteellisen ennustettavaan reagointiin. Kun joku sitten toimii ilman normaalia tunne-elämää, se satuttaa, ja toipuminen kestää.
Edellä kirjoittamani perustuu omiin kokemuksiin. Vuosi on lyhyt aika, usko pois, ja "avautuminen" eli asian käsittely ystäväpiirissä puhumalla on varmasti paras, ellei peräti ainoa keino päästä asiasta eroon. Joten ei syytä pahoitteluun.
Ellet ole vielä tutustunut seuraaviin kirjoihin, suosittelen:
Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli (ohut ja yleistajuinen)
Robert D. Hare: Ilman omaatuntoa (vähän paksumpi ja tieteellisempi, mutta silti hyvin ymmärrettävä ja selkeä, hyviä tapausesimerkkejä).
Aivan erinomainen radio-ohjelmasarja on
http://www.yle.fi/radiopeili/kiusaaja19.php
Tämä vahingossa radiosta kuultu ohjelma avasi meidän porukassa silmät, ja Haren kirja antoi vankan pohjan toiminnalle.
Suosittelen näitä julkaisuja muillekin. Tiedosta on apua, jos sattuu omalle kohdalle.
mt
[/quote]
-
Miten olette omasta mielestänne oppineet antamaan paremmin anteeksi? Olisin kiitollinen konkreettisista vinkeistä, koska minä en pääse irti kokemistani vääryyksistä tms. sitten millään - jauhan ja jauhan enkä saa rauhaa. Onko joku muu (ollut) samassa tilanteessa ja miten olette oppineet OIKEASTI antamaan anteeksi, ei vain sanatasolla? (Osaan minäkin sen sanan sanoa.)
Kuten jo muutkin kirjoitti niin vaikeaa se on. Yhteen aikaan rukoilin mielessäni Isämeidän-rukouksen anteeksiantamus-kohtaa sanoilla "anna meille anteeksi niinkuin mekin yritämme antaa toisillemme anteeksi" sillä tuntuisi kovalta että Jumalan anteeksiantamus olisi sidottu siihen miten me annamme toisillemme anteeksi ("...niin kuin mekin annamme anteeksi niille..."). Heikosti kävisi!
Mutta anteeksiannon opettelu on hyvä tavoite jottei sido ajatuksiaan ikäviin asioihin loppuelämäänsä. En tiedä oppiiko sitä muuten kuin ajan kanssa ja asioita rukoillen. Joskus kai auttaa oman syntisyytensä kohtaaminen, ts. kun tajuaa miten muut antavat anteeksi omia vikojani niin samalla oppii antamaan anteeksi muillekin heikoille. Joissain tilanteissa kai auttaisi sekin että kohtaisi loukkaajan ja keskustelisi asiat läpi mutta varmaan on monia tapauksia jossa tuota ei pysty tekemään.
On väsynyttä monta,
heikkoa, toivotonta,
ihmisten sanat kovat
kun heitä lyöneet ovat.
- SV 183:3 -
-
Yhteen aikaan rukoilin mielessäni Isämeidän-rukouksen anteeksiantamus-kohtaa sanoilla "anna meille anteeksi niinkuin mekin yritämme antaa toisillemme anteeksi" sillä tuntuisi kovalta että Jumalan anteeksiantamus olisi sidottu siihen miten me annamme toisillemme anteeksi ("...niin kuin mekin annamme anteeksi niille..."). Heikosti kävisi!
Minulle on tuntunut tuo tismalleen sama kohta vaikealta pienestä pitäen (tuntuu ihan kuin siinä kasvatettaisiin Jumalaa: "tee sinä tällä tavalla kuin mekin tehdään, niin kaikilla on kivempaa"), mutta varsinkin tämän kertomani tapauksen jälkeen.
Kiitos mt ja tosikkoko konkreettisista vihjeistä ja lohdutuksen sanoista. Niille on käyttöä.
-
Miten olette omasta mielestänne oppineet antamaan paremmin anteeksi? Olisin kiitollinen konkreettisista vinkeistä, koska minä en pääse irti kokemistani vääryyksistä tms. sitten millään - jauhan ja jauhan enkä saa rauhaa. Onko joku muu (ollut) samassa tilanteessa ja miten olette oppineet OIKEASTI antamaan anteeksi, ei vain sanatasolla? (Osaan minäkin sen sanan sanoa.)
"Antakaa anteeksi toisillenne, niin kuin teidän taivaallinen isänne on antanut teille kaiken anteeksi."
Minulle oli oivallus se, että meidän VELVOLLISUUTEMME on antaa anteeksi toisille; niin on Jeesus itse käskenyt. Me saamme pahat tekomme anteeksi Jumalalta, ja me kyllä sisimmässämme tiedämme itsemme syntisistä suurimmiksi, vaikka omia virheitä aina katsoo herkemmin läpi sormien - siksi tulee meidänkin koettaa parhaamme mukaan antaa anteeksi toisillemme, hyväksyä toistemme inhimillisyys ja vajaavaisuus.
Ja miten onkaan tuntunut vapauttavalta irrottautua niistä katkeruuden kahleista! Suosittelen! Katkeruudessa rypeminen vaan synkistää ja saastuttaa mieltä entisestään - ihan turhaa touhua.
-
"Antakaa anteeksi toisillenne, niin kuin teidän taivaallinen isänne on antanut teille kaiken anteeksi."
Minulle oli oivallus se, että meidän VELVOLLISUUTEMME on antaa anteeksi toisille; niin on Jeesus itse käskenyt. Me saamme pahat tekomme anteeksi Jumalalta, ja me kyllä sisimmässämme tiedämme itsemme syntisistä suurimmiksi, vaikka omia virheitä aina katsoo herkemmin läpi sormien - siksi tulee meidänkin koettaa parhaamme mukaan antaa anteeksi toisillemme, hyväksyä toistemme inhimillisyys ja vajaavaisuus.
Ja miten onkaan tuntunut vapauttavalta irrottautua niistä katkeruuden kahleista! Suosittelen! Katkeruudessa rypeminen vaan synkistää ja saastuttaa mieltä entisestään - ihan turhaa touhua.
Sepä juuri on minulla kun en voi katsoa omia virheitäni läpi sormieni.
Tällöin minun on vaikea antaa anteeksi itselleni. Koska olen vihaa ja katkeruutta täynnä.
Minusta ei pitänyt tulla ”vajavainen ihminen vaan täydellinen”.
Välillä käy mielessä: ” Miksi nöyryytit Jumala minua”.
-
Sepä juuri on minulla kun en voi katsoa omia virheitäni läpi sormieni.
Tällöin minun on vaikea antaa anteeksi itselleni. Koska olen vihaa ja katkeruutta täynnä.
Minusta ei pitänyt tulla ”vajavainen ihminen vaan täydellinen”.
Välillä käy mielessä: ” Miksi nöyryytit Jumala minua”.
Eikö se ole ihan hyvä, ettei voi katsoa omia virheitä läpi sormien. Kaikkein vapauttavinta on, kun tunnustaa omat virheet, pyytää anteeksi, saa anteeksi ja uskoo saaneensa anteeksi. Minua vaivasi yksi asia monta kymmentä vuotta. Lopulta sain aikaiseksi soittaa sukulaiselle ja kertoa, että asia vaivaa minua ja samalla pyysin häneltä anteeksi. Hän kertoi aivan unohtaneensa koko asian. Koin suurta helpotusta, että sain asian itse pois tunnoltani.
-
Lopetan anteeksi antamisen ja ryhdyn poistamaan kaikki kirjoitukset, joissa lainattua tekstiä on jotenkin muutettu. Se on rehellisesti sanottuna sikamaista ja tahallista harhauttamista eikä sovi rehelliselle ihmiselle.
-
Lopetan anteeksi antamisen ja ryhdyn poistamaan kaikki kirjoitukset, joissa lainattua tekstiä on jotenkin muutettu. Se on rehellisesti sanottuna sikamaista ja tahallista harhauttamista eikä sovi rehelliselle ihmiselle.
Pahoittelen vielä kerran toimintaani, mutta kun asia on nyt saanut tämän tapaiset mittakaavat.
Niin eikö silloin alun perin ylläpidon olisi pitänyt toimia viestini suhteen toisella tavalla?
Pohtia nimimerkin eli minun Bengt Sandberg:n kanssa viestini suhteen.
Mitä, miten jatkossa on lainausten suhteen toimittava , yksityisviestillä.
Kuin alkaa julkisesti nöyrryttämään ja kyseenalaistamaan rehellisyyttäni.
Joten ehkä on suositeltavaa että poistatte viestinne ja suljette minut pois foorumilta.
ps. katson kyllä nyt että molemmat osapuolet käyttäytyvät huonosti.
-
Pahoittelen vielä kerran toimintaani, mutta kun asia on nyt saanut tämän tapaiset mittakaavat.
Niin eikö silloin alun perin ylläpidon olisi pitänyt toimia viestini suhteen toisella tavalla?
Pohtia nimimerkin eli minun Bengt Sandberg:n kanssa viestini suhteen.
Mitä, miten jatkossa on lainausten suhteen toimittava , yksityisviestillä.
Kuin alkaa julkisesti nöyrryttämään ja kyseenalaistamaan rehellisyyttäni.
Joten ehkä on suositeltavaa että poistatte viestinne ja suljette minut pois foorumilta.
ps. katson kyllä nyt että molemmat osapuolet käyttäytyvät huonosti.
En nyt puhunut sinusta ja viestistäsi, se on jo käsitelty, vaan vääristelijöitä on muitakin.
-
Lopetan anteeksi antamisen ja ryhdyn poistamaan kaikki kirjoitukset, joissa lainattua tekstiä on jotenkin muutettu. Se on rehellisesti sanottuna sikamaista ja tahallista harhauttamista eikä sovi rehelliselle ihmiselle.
Pahoittelen vielä kerran toimintaani, mutta kun asia on nyt saanut tämän tapaiset mittakaavat.
Niin eikö silloin alun perin ylläpidon olisi pitänyt toimia viestini suhteen toisella tavalla?
Pohtia nimimerkin eli minun Bengt Sandberg:n kanssa viestini suhteen.
Mitä, miten jatkossa on lainausten suhteen toimittava , yksityisviestillä.
Kuin alkaa julkisesti nöyrryttämään ja kyseenalaistamaan rehellisyyttäni.
Joten ehkä on suositeltavaa että poistatte viestinne ja suljette minut pois foorumilta.
ps. katson kyllä nyt että molemmat osapuolet käyttäytyvät huonosti.
En nyt puhunut sinusta ja viestistäsi, se on jo käsitelty, vaan vääristelijöitä on muitakin.
Toivon että Te Körttifoorumille rekisteröityneet nimimerkit otatatte tästä opiksi.
Ettei tule väärin toimittua oli se sitten tiedostamatta tai tietoisesti tehty.
-
Tämä on itseasiassa hyvin helppo juttu. Kaikki vain noudattavat sääntöjä. Mielipiteisiin tai uskonkäsityksiin tämä ei vaikuta millään tavoin.