Se tartuntapinta, se tartuntapinta. Rosoiseen kiinnittyy todennäköisemmin kuin sileään ja sujuvaan. Mitä rouheampi sitä enemmän on pintaa eri suuntiin. Sileällä lipsuu, ei saa kiinni.
Entinenkin puhuja kysyi aluksi: "Miksi tämä penkki narisee." Ja vastasi itse: "Se narisee, koska se on vaivan alla."
Näin on yleensä meidän ihmisten laita. Narina herättää reaktion. Sujuva puhe joko menee toisesta korvasta ulos tai parhaassa tapauksessa antaa. En tiedä. Lämpimikseni kirjoitan. Mut hei! Kelatkaa.
Särkynyt sydän. Rosoisuus tässä yhteydessä on apua tarvitseva, apua kaipaava, vastaanottavainen, avoin mieli, tyhjä astia, anova.
Sileys, liike, vauhti, ei odota, toimiva, päämäärätietoinen, vapautunut, terveeksi itsensä tunteva, terve, tasapainoinen, sovussa itsensä ja elämän kanssa ei ole vastaanottavainen, vaan antaa niin kuin rikas pöydältään putoavan murun.
Tietoisesti vapaaehtoinen on pohjimmiltaan apua anova: katsokaa, kuinka hyvä olen, olkaa tekin hyviä minulle. Kun palvelen, ansaitsen option.
Hädässä olevan auttaminen on pyyteetöntä, vaistomaista - jos se toteutuu. Usein se jää valokuvauksen tasolle. Näkijä ei koe, ei samaistu hädässä olevan tilanteeseen, jolloin apua tarvitseva ei saa kaipaamaansa. Auttaminen toteutuu silloin, kun ihminen on avoin.
Miksi ei aina näin ole? Viidakon laki? Katastrofissa monet pyrkivät selviytymään itse hengissä, toimivat kuolemanpelon ajamina lähimmäisistä piittaamatta, jopa joskus heidän kustannuksellaan. Sijaa
inhimillisyydelle on ja ei. Sanalla on kaksinainen sisältö:
On inhimillistä... ja
ihmisrakkaus.
Antaa kaikkensa sanonnalla myös:
kaikki ja
kaikki, mihin pystyy.
Entäs sitten se
En kehtoo? En viitsi, ei kiinnosta. Tällaiset ilmaisut sisältyvät myös
inhimillisyyteen. Kun kaikki eivät ole pohjalaisia:
Hyvään pyritään, priimaa tuloo.Ihmisten kohtalonyhteys pakottaa toimimaan epäitsekkäästi, sillä se on samalla itsekästä. Ihminen ei ole mitään yksin. Ihminen on sosiaalinen eläin, apina sieluineen päivineen. Siksi tietoinen ja teoreettinen motiivi toiminnalle on yhteishyvä.