Onko Paavo Rintalan 'Marian rakkaus' liian vapaasti luotu kaunokirjallinen teos kertomaan Bonhoefferista?
Voi ei ei ei, Pena, kiitos oikaisusta kerta kaikkiaan! Se on hyvää, todella nautittavaa kirjallisuutta, ja fiktiivisenä välittää ilmapiiristä jotakin - ajatuksen luulin tavoittavani, että Marian rakkaus suojeli Dietrichiä' niin, että se m istä itte ajattelin paljon, toteutui. Hänen roolinsa Canariksen liikkeessä oli näennäisen rauhanomainen, hänen tuli Hitlerin lennettyä surmanlentonsa välittömästi kutsuttaa itsensä länsiliittoutuneitten tai Ruotsin ekumeenisiin kontakteihin, ja ilmoittaa ettei kyseessä ole tapaturma eikä natsien sisäinen nahistelu vaan suunniteltu teko, Saksan armeija tahtoo aloittaa rauhanneuvottelut. No, kumpikaan pommi ei räjähtänyt, ja hän sekä von Dohnanyi tiesivät illalla, että heillä otti nyt ohraleipä. Puhelua jolla piti ilmoittaa tästä ei tullut.
Marian rakkaus suojeli maagisesti Dietrichin mielen, sillä hän ei sittenkään olisi voinut elää sen jälkeen, hän saattoi vielä tulla murhatuksi muttei olisi kestänyt päinvastaista... Jotain semmosta minä siitä luin... Tosi taide on niin kerroksittaista. Mutta arvelen että Dietrich kenties todella heittäytyessään Jumalan varaan, varjeltuikin - hänelle ei voinut tapahtua mitään pahaa - se mikä meidän silmillemme on pahaa, saattaa merkitä vähemmän pahaa kuin vaihtoehto - "Me saatamme erehtyä, me saamme erehtyä" Mutta passsiivinen välinpitämättömyys oli hänen mielestään väärin.
Joskus ajattelen Karol Wojtylan sanoja: Natsit palaavat, ellemme me rakasta, vain toisennimisinä. Hän itse sen joutui kokemaan. Dietrich otettiin pois näkemästä Saksan jakoa, ja natsien paluuta, Stalinin hirmuvaltaa,
Kenties Hitlerin tuli surmata itse itsensä - pahan päättyä sillä tavoin..