Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?

[Leena]

Yllätyin Italiassa asiasta jota en ollut osannut ollenkaan kaivata:  Kauneudesta. Jokin renessanssimaalaus viimeisestä tuomiosta teki sen tosi todeksi, kun perinteen mukaan siinä kappelissa yksi papeista luki Ilmestyskirjasta sitä sanoittavan kappaleen. Kuinka opettaa lukutaidotonta ellei kuvin?  Kuinka lapsi viihtyy ellei ole mitä katsella?  

Olen ikiaikaisuudesta suhtautunut hyvin epäillen ja varovasti "liikakoreiluun" mutta kun mietin vaikka nyt Kouvolan keskuskirkkoa, joka on sellainen robusti betonilaatikko jonka edustalla on it-tykki, ja mietin Pyhän Cecilian kirkkoa jossa meillä oli messu Roomassa,  niin mietin miksi juuri usko sitten tulisi riisua noin karkeasti sellaisesta joka on persoonallista ilmaisua sille, kuinka kirkko on kautta vuosisatojen uskon ilmaissut, eihän kukaan kotiaankaan riisu sellaisesta, mikä tekee siitä oman?  Itse osaan nimetä jokaisen omistamani esineen historian Lundian hyllynosista alkaen. Koti on osa minua, minun symbolini, ja kertoo asujastaan.

 Roomalaiskatolilaisuuden lupa myös tuntea on hyvä, sillä tunteet kuuluvat ja integroituvat kirkon uskoon, ja haihattelijoita patistetaan kirkkoon.  Tosin messun ymmärtäminen luisui Pietarinkirkossa ohi, ja luterilaiselle oli vierasta katsella sitä eriarvoisten pappien punaisenliilaa kulkuetta.  Olimme iloisia siitä että isä Teemu Sippo sai osallistua messun toimittamiseen, se ei ollut varmaa, mutta hän näytti siinä omassa yhteisössään tuolla onnelliselta kuin mikä ja se riittikin siitä jutusta.  

Jos taas joku alkaa uskoa kynttilän korvaavan oman rukouksensa, hän oletettavasti hankkii kohta LED-lampun kestorukoilijaksi ja hetken kuluttua Jumala saa nykiä hänet hengellisiin realiteetteihin takaisin - ilman Häntä me emme kuitenkaan kykene uskomaan.

Jotakin on solmussa jos noin tekee arvelen.

Italiassa on paljon kelvotonta, mutta    Dosentin ekklesiologian ymmärtäneenä ja hyväksyneenä paljon entistä ekumeenisempana olen avoimempi kuin ikinä sille että symboli saa minulle puhua. Lukutaitoisena Raamattu jää joka tapauksessa käyttöön vaikka juuri nyt en oikeastaan voi sillä retostella. Minulla on symboleja nyt myös pohjoisseinällä...   ruusukkoa voi rukoilla tein siihen luterilaistuksen vain...   Neitsyttä en osaa rukoilla, en vaikka. En vain osaa.

[Pyryharakka]

Päiväkerhossa sytytimme kynttilän hartaushetken merkiksi. Se tarkoitti sitä, että nyt hiljennytään kuuntelemaan, mitä kerhotäti lukee ja rukoillaan. Sitten joku kerholaisista sai puhaltaa kynttilän sammuksiin. (Vuoroista pidetiin tarkkaa kirjaa  )

Risti kokoushuoneen seinällä kertoo, että on kysymys kristittyjen käyttämästä tilasta. Jos seinällä olisikin puolikuu ja tähti, jing ja jang tai jotain muuta, osaisin heti olettaa, että tila on pyhitetty jollekin muulle kuin meidän tuntemallemme Jumalalle.

Siis minulle symbolilla täytyy olla jokin tunnistettava merkitys. Silloin se voi puhutella minua. Muuten se jää koristeeksi tai muotomenoksi.
Lähetyskynttilänkin sytytän vain siksi, että sen hinnalla kerätään varoja lähetystyölle ja kynttelikkö on kauniimpi, kun siinä on palamassa kynttilöitä. Rukoukset lähetystyön puolesta rukoilen sitten ihan erikseen.

[Viisveisaaja]

Tälläselle kun tykkää yliluonnollisesta ja symboliikasta, niin melkoinen vaara on hairahtua itse pääasiasta, eli Raamatun sanomasta jonnekin hakoteille.
Juutalaisilla on se kabbala johon joskus aion syventyä enempikin. Sellainen symboliikkaa täynnä oleva salatiede.

Minusta kristinuskoon riittäisi sokeripala ja musta paita papeilla ja tietty jonkunlaiset ehtoollisvälineet ja sitten risti kaikenlaisina kokoina ja muunnoksina, kunhan siis on kristillisenä ristinä ei haka ja muuna.
Kirkot ja loistavat puvut papeilla ja muu koreilu ei ole kivaa, kun on niin paljon köyhyyttä ja muuta.

Oppi isäni Ukko-Paavohan oli kaikenlaista koreilua vastaan aika voimakkaastikkin.
Vaatimattomuus kaunistaa.

[Pirska]

---Minusta kristinuskoon riittäisi sokeripala ja musta paita papeilla ---

Olin kerran sisätilassa (ei kirkossa) pidettävässä jumalanpalveluksessa, jossa papilla näkyi papinkaulus kauhtuneen villapaidan alta. Hiukset oli värjätty osittain liturgisen värin (paastonaika) mukaan. Ei tuntunut oikein mukavalta.

[Leena]

Olin kerran sisätilassa (ei kirkossa) pidettävässä jumalanpalveluksessa, jossa papilla näkyi papinkaulus kauhtuneen villapaidan alta. Hiukset oli värjätty osittain liturgisen värin (paastonaika) mukaan. Ei tuntunut oikein mukavalta.

Uh   

Aikoikohan pastori pitää paastonkin vain osittain kun ei värjännyt koko kuontaloa, vai eikö vain osannut??

[juhani]

...mitäköhän se pappi puhui... olisi hieman kiinnostavampaa...

[Leena]

...mitäköhän se pappi puhui... olisi hieman kiinnostavampaa...

Totta.  Toisaalta olen huomannut että näin piintyneellle käy alttiisti niin että kiinnostun katselemaan ja ihmettelemään kuuntelemista enemmän...  Huomasin jo Roomassa tottumattomana matkustelijana miten Pietarinkirkon messusta en muuta muista kuin ne eri tapaan lakitetut ja eri määrään purppuraa puetut prelaatit, olisin nii-in halunnut tietää enemmän siitä mihin heitä kaikkia tarvitaan, mikä heifän arvojärjestyksensä on, saako mustan tupsun tilalle violetin virkavuosien perusteella, onko kalotti alempiarvoinen piispa kuin nelikanttinen...     ja noin...   

Sitten jälkikäteen harmitti sillä messua olisi kyllä voinut seurata kun jokainen sai opaskirjankin.  En muuta muistakaan kuin sen kulkueen, ja että lähdin eteen siunattavaksi (siis kun emme saa ehtoollista heiltä niin näin)  kun vierustoveri tönäisi. 

[Jampe]

Uh   

Aikoikohan pastori pitää paastonkin vain osittain kun ei värjännyt koko kuontaloa, vai eikö vain osannut??

Tuo tuli itsellekin mieleen. Meidän pitäisi totisesti opetella enemmän kuuntelemaan mitä sanotaan eikä kuka ja minkä näköinen sanoo, mutta tuo on aika inhimillistä. Kyllä minäkin kerran menin tilaisuuteen jossa piti saarnaaman jonkin sortin "rokkipappi", en enää muista edes nimeä. Ennakkoluuloista huolimatta rokkipappi kyllä saarnallaan hämmästytti minut. Kirkasta lakia ja evankeliumia ihmisten ymmärrettävällä kielellä. Se oli juhannusaatto Lohtajan Ohtakarilla ja evankelisten seuroja ja silloin oli muutenkin lempeä kesänhenkinen ilta. Pappi puhui ulkomuodostaan huolimatta tekstiä joka osui ja upposi.

[Leena]

Pitäisi kylläkyllä, ehdottomasti samaa mieltä, eikä vain kirkossa.

[öppiäinen]

Meidän uskontoomme on ympätty sen perustajan tahdon vastaisia symboleita ja muuta hengellistä roinaa.

Lapsilla saa ja pitää olla leluja, ja rakkaan lelun menettäminen on raskasta. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta?

Myös sanat ovat symboleja, ja etenkin uskontunnustuksesta käytetäänkin termiä symboli. Tunnustus on kuvia täynnä: miten siellä Isän oikealla puolella oikein konkreettisesti istuttaisiinkaan? Uskon kielen sanasto, vaikkapa "armo" tai "pelastus", jonka merkityssä toisessa ketjussa kyselin, ovat väljiä samaan tapaan kuin kuvalliset symbolit, sallivat jos jonkinlaisia tulkintoja. Silti niitä käytetään ja niillä puhutaan kuin termi merkitsisi kaikille samaa. Symbolit eivät ole yksiselitteisiä, vaan niiden kautta avautuu monia ulottuvuuksia, tulkintoja ja viestejä. Tähän perustuu symbolien voima. Löysin netistä Marjaana Kanervan evlut. kirkon aikuiskatekumenaatin päivillä pitämän esityksen, siitä tuo lause, jossa minustakin on perää.

Meillä on keskuudessamme ihmisiä jotka eivät vielä tai eivät enää tai eivät koskaan ymmärrä puhuttua kieltä, eivät he voi olla uskosta osattomia sen takia, enkä minä voi olla heitä parempi vain siksi että tässä sujuvasti kirjoittelen. Vanhainkodin dementikolle on saarnamiehen turha mennä armosta enää mitään selittämään, mutta se lohduttaa, kun lauletaan vanhaa tuttua virttä tai jos vaikka vain soitettunakin sävelmän kuulee.

Symbolit merkitsevät minulle turvaa tulkintayrityksiä vastaan. Mieluisin messukin on se, jossa kaikki on aina samanlaista ja ennalta arvattavaa, sanallisina symboleina vain ennalta tutut uskontunnustus, rukoukset ja liturgian osat. Eli se, mihin mahdollisimman moni voi yhtyä, minäkin melkein. Kun niitä pappi alkaa selittää (eli kertoo, miten hän on ne ymmärtänyt, mutta virkansa puolesta ei yhtenä meistä vaan muka viisaampana), herää minussa pikku diabolos sanomaan, että tämä ei ole minun paikkani, en minä noin usko. Olen siis tällainen uskossa kovin heikko ja herkästi häiriintyvä henkilö. Usein tuntuu että helpompaa olisikin jos en puhetta ymmärtäisi, jokin sopiva afasia vaikka.

[Pirska]

...mitäköhän se pappi puhui... olisi hieman kiinnostavampaa...

Piti p i t k ä n  esitelmän vanhoista suomalaisista laskiaisperinteistä: pitkiä pellavia j.n.e. Minua ei kiinnostanut. (oli laskiaissunnuntai)

[Leena]

Itse myönnän olevani allerginen papeille, jotka kertovat kuinka he henkilökohtaisesti ymmärtävät.  Kuunmtelen erittäin mielelläni pappia, joka kertoo jotakin uutta esimerkiksi siitä, kuinka ylösnoussut Jeesus kysyi Pietarilta kolmasti rakastaako tämä häntä.  Jeesus käytti alkukielen mukaan erilaista rakkautta merkitseviä sanoja nimittäin. Samoin hän ei enää nimittänyt Pietaria antamallaan nimellä, vaan palasi lähtöruutuun, Simon, Johanneksen poika.

Papin pitäisikin tietää enemmän;  hänelle on tarjottu mahdollisuus vuosien ajan perehtyä kirkkomme uskonkappaleisiin, alkukielisiin teksteihin ja paljoon muuhun, etiikkaan, ekumeniikkaan...   Itseäni loukkaa se, että seurakuntaa pidetään joskus ihan ymmärtämättöminä kakaroina joille pitää syöttää jotakin, jonka nyt suunnilleen kaikki nielevät. Viimeksi kaikesta menen kirkkoon kuuntelemaan kerrontaa papin perheen  mökkimatkasta tai meidän mummon keittokirjasta tai suomalaisista laskiaisperinteistä.  Ei saarna sillä tavoin "pääse lähelle seurakuntalaisen arkea", uhhuh.  Jos läksyt on luettu niin ei sitä saarnaa pitäisi olla mahdotonta kirjoittaa.

Kävelen ulos ja kesällä istun portailla kunnes saarna on ohi ääritapauksessa. Sitten palaan takaisin. Ääritapaus on pappi joka hokee:  Me kaikki saamme yhdessä...  taas riitaisa työntekijäkokous.  tai käpertyy hellään syliin yksitoista kertaa.  Ei saa ihan kaikkea erotisoida.

[myyrä]

Symbolit merkitsevät minulle turvaa tulkintayrityksiä vastaan. Mieluisin messukin on se, jossa kaikki on aina samanlaista ja ennalta arvattavaa, sanallisina symboleina vain ennalta tutut uskontunnustus, rukoukset ja liturgian osat. Eli se, mihin mahdollisimman moni voi yhtyä, minäkin melkein. Kun niitä pappi alkaa selittää (eli kertoo, miten hän on ne ymmärtänyt, mutta virkansa puolesta ei yhtenä meistä vaan muka viisaampana), herää minussa pikku diabolos sanomaan, että tämä ei ole minun paikkani, en minä noin usko. Olen siis tällainen uskossa kovin heikko ja herkästi häiriintyvä henkilö. Usein tuntuu että helpompaa olisikin jos en puhetta ymmärtäisi, jokin sopiva afasia vaikka.

Tähän saattaa perustua ortodoksikirkon lisääntyvä suosio. Siellähän liturgia on kaiketi sama aina ja iankaikkisesti aamen. En minäkään papin omista tulkinnoista ja viisasteluista välitä. Joka tapauksessa olen melkein aina eri mieltä kuin tämä tulkitsija.

[öppiäinen]

^Minusta tulkinnat ja niistä keskustelu ovat kyllä ihan mielenkiintoisia, mutta mielelläni pitäisin ne tällaisilla nettipalstoilla tai lukisin niitä itse kirjoista tai voisihan seurakunnassakin olla vaikka sitten koulutetun papin vetämä "koetamme ymmärtää" -kerho. Messut pitäisin tästä opiskelutoiminnasta erillään, koska en halua että juuri niissä pääsisivät eriävät mielipiteet ja yksilölliset tulkinnat esiin.

^^Papeilla on koulutus joo, mutta mikään ei estä seurakuntalaista olemasta tietävämpi tai varsinkaan ymmärtävämpi kuin pappi. Jos pappi on saanut koulutuksensa 30 vuotta sitten niin eipä hän välttämättä enää kaikkea muista eikä välttämättä ole alan sen jälkeistä kehitystä seurannut. Etenkin jos on vielä niitä pappeja, joille teologinen tiedekunta on vain välttämätön paha ennen pääsyä toiveammattiin. Jos asenne on ollut se että kursseista läpi vaikka rimaa hipoen mutta parempi olla uskomatta kaikkea mitä siellä sanotaan.

[Jampe]

Piti p i t k ä n  esitelmän vanhoista suomalaisista laskiaisperinteistä: pitkiä pellavia j.n.e. Minua ei kiinnostanut. (oli laskiaissunnuntai)

Jos puheen pääsisältö oli tuo, niin kelvoton oli puhe. Seurakuntalaisella on täysi oikeus odottaa pappinsa suusta edes vähintään  Jumalan sanan selitystä. Maksaahan seurakuntalainen hänen palkkansakin, ja muutenkin; pappi on vannonut valan ettei saarnatuolissa lörpöttele turhuuksia vaan koettaa kaikin keinoin selvittää lakia ja evankeliumia ja sitä varten koko kirkko on olemassa papin virkoineen.