Kirjoittaja Aihe: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?  (Luettu 16807 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi
Meidän uskontoomme on ympätty sen perustajan tahdon vastaisia symboleita ja muuta hengellistä roinaa. No äskeisestä pelottavan jyrkästä alusta asenteeni tuli selväksi. Meillä on monia turhia asioita, joita teemme vain, kun niin on aina tehty. Aloitetaan vaarattomalla kynttilän poltolla rukouksen symbolina. Kynttilä on kaunis itsessään ja erityisesti palaessaan, mutta kynttilä ei rukoile puolestani jne. Messussa on on monia pakanallista alkuperää olevia tapoja kuninkaita matkivasta mahtailevasta vaatetuksesta alkaen. Piispan hiippa on kuninkaan kruunun korvike ja siksi eräät piispat ovat jättäneet sen pois. Listaa voisi jatkaa, mutta haluan jättää tilaa teille ja teidän mielipiteille. Huomautan kuitenkin, että mikään näistä ei tee mitään pätemättömäksi, vaan se on suuremmassa kädessä. Miksi emme voisi vain uskoa Jumalaan ja siihen mitä hän on tehnyt hyväksemme ja tulee toivottavasti tekemään.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10402
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #1 : 23.05.12 - klo:18:47 »

   Eivät ne minulle merkitsekään, vaan meille, yhdistävät meitä, ovat merkkejä, jotka osoittavat kokoontumisen syyn.

"Symboli (tunnuskuva, vertauskuva, merkki, tuntomerkki, tunnusmerkki) on merkki, joka edustaa jotakin asiaa.

Sanan symboli on sanottu olevan johdettavissa kreikan sanasta symballein, joka merkitsee yhteen, kokoon heittämistä. Selityksen mukaan aate ja esine on symbolissa yhdistynyt kokonaisuudeksi. Monet käytössä olevat symbolit ovat peräisin kaukaisilta ajoilta ja niiden alkuperä on häipynyt esihistoriaan."

                                      http://fi.wikipedia.org/wiki/Symboli

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #2 : 23.05.12 - klo:19:43 »
Aloitetaan vaarattomalla kynttilän poltolla rukouksen symbolina. Kynttilä on kaunis itsessään ja erityisesti palaessaan, mutta kynttilä ei rukoile puolestani jne.

Kynttilän suhde rukoukseen on suunnilleen sama kuin virren melodian suhde rukouksen sisältäviin sanoihin. Ehkä meidän pitäisi ruveta lukemaan veisaamisen asemesta. Kuorossako? Ei tunnu luontevalta, parempi kun jokainen käy läpi virren sanoja hiljaa mielessään. Kas, ollaankin jo aika lähellä kveekaritraditiota...

Toisaalta täytyy ottaa huomioon se, että näkyvän aineen ja sanan yhteys on opin sakramentaalista ydintä. Siellä on aineellisten ja muidenkin symbolien teologinen perusta. Kirkon sanaston mukaan "symbolit viittaavat siihen näkymättömään tai poissaolevaan, mitä ne kuvaavat".

Augsburgin tunnustuksessa asia on tiiviisti ja selvästi sanottu:
"Kirkollisista tavoista seurakuntamme opettavat, että sellaiset tavat tulee säilyttää, joita voidaan noudattaa ilman syntiä ja jotka edistävät rauhaa ja hyvää järjestystä kirkossa. Sellaisia ovat vakiintuneet pyhäpäivät, juhlat jne.
Ihmisiä kuitenkin varoitetaan näissä asioissa rasittamasta omiatuntojaan käsityksellä, jonka mukaan sellainen kultti on välttämätön pelastuksen saavuttamiseksi."

Mt

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #3 : 23.05.12 - klo:21:02 »
Meidän uskontoomme on ympätty sen perustajan tahdon vastaisia symboleita ja muuta hengellistä roinaa...

2. Moos 39
1 Sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villalangasta tehtiin myös pyhäkköpalveluspuvut sekä Aaronin pyhät vaatteet niiden ohjeiden mukaisesti, jotka Herra oli Moosekselle antanut. 2 Efodi-kasukka tehtiin kullasta ja sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villalangasta sekä hienosta kerratusta pellavasta. j.n.e.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2.+Moos.+39%3A1&rnd=1337795835796

Minun silmäni lepää kirkon kaunistuksissa. Jos Jumala on antanut ihmisille lahjojaan, toiset osaavat tehdä kauniita vaatteita, toiset rakennuksia, maalauksia niin miksi niitä ei saisi käyttää ja nauttia niistä ihan hyvällä omallatunnolla.
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22077
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #4 : 23.05.12 - klo:21:49 »
Symbolisuuden vastakohtana on diabolisuus, kokoamisen vastakohtana hajottaminen. Kannatan edellistä.

Seppos näkee maagisen ajattelun vaaran eikä varmaan turhaan. Rukousta säestävä kynttilä ei saa kääntyä rukouksen korvaavaksi taikakaluksi.

myyrä

  • Vieras
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #5 : 23.05.12 - klo:21:52 »
Köyhän kadunmiehen kommentti.

Jos kaikki uskonnot riisuttaisiin niihin kertyneestä rekvisiitasta, niin ihmiset keksisivät välittömästi uusia. Ihminen nyt vaan sattuu olemaan sellainen. Olen melko satavarma, ettei esim. Jeesus tullut perustamaan mitään uskontoa. Kristinuskontokin on ihmisten keksintöä.


Kveekareista.

Ei kveekarit ole mikään yhtenäinen ryhmä. Siihen kuuluu monia eri suuntauksia, joita yhdistää muutama asia. Esim. ehdoton pasifismi ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja sen hyväksi toimiminen ja luonnonsuojelu. Mm. eräs Greenpeacen perustajista on/oli kveekari.

Jotkut kveekarit ei kuulu mihinkään kirkkoon tai uskonnolliseen suuntaukseen ja niinpä ei makseta kymmenyksiäkään eli kirkollisveroja. Jotkut ovat täysiä universalisteja. Amerikassa on myös ryhmittymä, joka pitää pitkää partaa ja tukkaa miehellä hurskauden osoituksena. Näinhän tekivät myös Vanhan testamentin nasiirit ja nykyisin rastafarit.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21732
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #6 : 23.05.12 - klo:23:37 »
Luulisin että Jumala ei tarvitse meidän muotomenoja ja symboleitamme, Hän on kiinnostunut ja rakastaa ja haluaa pelastaa meidät, "vain" pelkkinä ihmisinä.
Mutta me ihmiset kyllä tarvitsemme kaikenlaisia...esineitä, merkkejä, kaavoja, ohjelmia, rituaaleja, messuja, musiikkia, laulua, mietiskelyä, hiljaisuutta....ja vaikka mitä...myös uskomme vahvistukseksi...
Paljon enemmän on kaikenlaista mikä tuppaa viemään meitä pois uskosta.

Poissa maisakai

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 760
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #7 : 23.05.12 - klo:23:42 »
Monet kaipaavat ja tarvitsevat uskonsa ilmentäjäksi tai ajatustensa keskittäjäksi katseltavia tai kosketeltavia esineitä, ääniä, tuoksuja, sävelmiä, rituaaleja... Ehkä osittain niidenkin vuoksi ortodoksinen kristillisyys vetoaa esteetikkoihin ja taiteilijoihin.

Helposti kylläkin käy niin, että epäolennainen peittää olennaisen, kääre kätkee todellisen aarteen, totuus vääristyy ja hukkuu sälään. Sen vuoksi tarvittiin myös aikanaan uskonpuhdistus.    

Joskus kristillinen symboli yllättävässä paikassa, vaikkapa kala tai risti, voi olla kuin kuiskaus toisesta todellisuudesta.

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #8 : 24.05.12 - klo:17:20 »
Aikoinaan olin hyvin jyrkkä kävelevä EI kaikelle symboliikalle, muotomenoille ja kruusailulle. Kun en enää jaksanut vaahdota, aloin huomata liturgiassa ja symboliikassa jotain kokonaan uutta. Se ei enää ollutkaan yksiselitteisen "turhaa" roinaa itse asian ympärillä, vaan sanoiksi puettuja sanomattomia huokauksia.

Luin kirjan "Puhuva hiljaisuus" (C.H.Martling) jota suosittelen kaikille lämpimästi! Lieneekö ollut johdatusta että opus sattui käsiini kun asiaa kovasti pohdin.    -     Jokaisella liturgian ja symboliikan osasella oli kerrottavanaan oma tarinansa. Leikkokukat alttarilla kertoivat ettei täällä ole mitään pysyvää. Laiva kirkon katossa kertoi että olemme matkalla. Papin rukoilu alttarilla selin kuulijoihin päin oli hänen kääntymistään minun puolestani Jumalan puoleen. Violetti väri kertoi katumuksesta joka oli pyhän saarnan aiheena. Punainen kertoi helluntain sanomaa Lohduttajasta.

Yllättäen koko kirkko oli täynnä saarnaa, minne vain katsoi, oli siellä huokaus puettu kauniiksi sanoiksi. Se kertoi siitäkin että myös joku muu oli ollut samalla paikalla ennen minua. Minusta aivan tuntui että Kristus itse puhui vaikka ääntä ei kuultukaan.


Ennen väheksyin lähetyskynttilän sytyttäjää jota pidin muotomenona. Nyt ajattelen että hän pukee sanoiksi/teoiksi sen mitä muuten ei osaisi ehkä sanoa. Se on hänen tapansa rukoilla ja lähestyä Jumalaa.

Tärkeintä kuitenkin on, että Jumala on ensin lähestynyt meitä. Sen päällä on hyvä levätä ja harjoittaa hartautta, kuka sanoin, kuka virsin ja kuka äänettömin huokauksin.
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33800
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #9 : 24.05.12 - klo:18:00 »
Olipa kauniisti puettu sanoiksi, Jampe.
Minulle yhteys, alkaen kirkkorakennuksesta. Kellot, jotka soittavat (kokoavat) yhteen.Yhteinen synnintunnustus, yhteinen uskontunnustus, yhteinen veisuu, kerovat sen mitä Jeesus meiltä toivoi: Että he yhtä olisivat.

Kyllä kirkolliset esineet, olivat ikivanhoja tai moderneja, ovat kauneutensa(yleensä) lisäksi äänettömästi puhuvia. Ikoneista pidän vaikka en ortodoksi olekaan. On meillä muutama krusifiksikin seinillä. Niihin katsominen muistuttaa mistä oli ja on kysymys.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #10 : 24.05.12 - klo:19:41 »
Minulla on risti-kaulakoru mutten osaa sitäkään pitää.
En ole muutenkaan oikein koru-ihminen, sormukset ovat ja joskus korvakorut, aika harvoin nekin.
Muita symboleja kodissani ei taida olla lukuunottamatta erästä taulua jossa on "esirukouskädet" kipsisinä seinällä.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22077
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #11 : 24.05.12 - klo:20:47 »
Nuo 'esirukouskädet' ovat alunperin Albrecht Dürerin luonnos apostolin käsiksi vuonna 1509 maalaamansa alttaritauluun.
http://de.wikipedia.org/wiki/Heller-Altar
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Albrecht_D%C3%BCrer_Betende_H%C3%A4nde.jpg

myyrä

  • Vieras
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #12 : 24.05.12 - klo:23:41 »
..."Lähes jokaisessa italialaisessa kirkossa on jokin "pyhäinjäännös". Jo 1800-luvulla mafia ryhtyi valmistamaan myös niitä. Tähän tarvittiin kyläpapin yhteistyötä, joka oli useimmiten vain järjestelykysymys. Pyhäinjäännösten kirjo on loputon. Jos kaikki Jeesuksen rististä peräisin olevat puunpalaset kerättäisiin yhteen, saisi aikaiseksi metsän.
Palermolainen L'Ora-lehti teki tutkimuksen Italian pyhäinjäännöksistä vuonna 1962. Se löysi 17 Pyhän Andreaan kättä, 60 Johannes Kastajan sormea ja 40 Pyhän Julianuksen päätä. Mafia tuotti innokkaasti pyhäinjäännösten kaksoiskappaleita. Mitä suurempi ja tunnetumpi pyhimys, sitä kovempi oli hinta"...

...L'Oran tutkimuksen mukaan Yhdysvaltoihin oli myyty 20 Orleansin Neitsyen, Jeanne D'Arcin, haarniskaa ja 20 Franciscus Assisilaisen munkinkaapua"...

(Teksti sivuilla 112-113 Ilkka Ahtokiven teoksessa "Joten me päätimme tappaa hänet - mafian historia".

Seuraavassa luvussa "Jumalan sana suussa ja Saatana sydämessä" kuvataan mafian ja kirkonmiesten läheistä yhteistyötä.

"He pitävät toisessa kädessä Raamattua, toisessa luparaa (lyhyt haulikko, myyrän huomautus), heillä on Jumalan sana suussaan mutta Saatana sydämessään".

*teksti alkaa*...Kirkonmiesten ja mafian yhteys on saanut irvokkaita muotoja. Mazzarinossa 1950-luvulla neljä fransiskaanimunkkia hoiti kiristystä mafian laskuun"...

Kiinnostavaa luettavaa  :)


Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #13 : 25.05.12 - klo:16:15 »

Minulle yhteys, alkaen kirkkorakennuksesta. Kellot, jotka soittavat (kokoavat) yhteen.Yhteinen synnintunnustus, yhteinen uskontunnustus, yhteinen veisuu, kerovat sen mitä Jeesus meiltä toivoi: Että he yhtä olisivat.

Kyllä kirkolliset esineet, olivat ikivanhoja tai moderneja, ovat kauneutensa(yleensä) lisäksi äänettömästi puhuvia. Ikoneista pidän vaikka en ortodoksi olekaan. On meillä muutama krusifiksikin seinillä. Niihin katsominen muistuttaa mistä oli ja on kysymys.


OIkeastaan olen alkanut suhtautumaan aika kriittisesti sellaiseen ajatukseen, että Jumala puhuisi meille suoraan, välittömästi. Syynä siihen se, että niinkuin kirkko ja katekismus, sekä Raamattu opettavat että on asetettu välikappaleita joita ovat sana ja sakramentit. Jumala sääti että pitää saarnata ja kastaa. Ne ovat vlikappaleita joiden kautta kristillisyyden piti leviämän ja ylläpidettävän eikä niin että jokainen istuu kotonaan ja saa uusia ilmoituksia suoraan päähänsä. No, kotona voi tietysti istua eri syistä, en minäkään missään kiinteässä seurakuntayhteydessä ole mutta tajuan että seurakunnan kokouksessa Jumalan sanaa viljellään ja käytetään armonvälineitä. Jossain mielessä kritisoin sanaa "ei yksi puu kauan pala" koska se ei aina pidä paikkaansa. Sen perusteella ei pidä kovin mustavalkoisia ja suoria viivoja alkaa piirtelemään. Sitä käytetään turhan usein myös henkisen/hengellisen vallankäytön välineenä.

Kuitenkin pääsääntö on että seurakunnan kokouksessa on armonvälineet käytössä joka on sunnuntainen jumalanpalvelus luterilaisessa kirkossa. Siellä on kaikki tarpeellinen tarjolla mitä tulee hengellisyyteen. Pääsääntö on myös se, että on annettu yksi ilmoitus jota pitää julistettaman eikä uusia ilmoituksia ole eikä tule. Raamatun, kasteen ja ehtoollisen kautta siis tulee kaikki kristillisyys, muu on itsevalittua jumalanpalvelusta.

Poikkeuksista huolehtii Jumala, mutta en ole vielä yhtäkään koskaan nähnyt. Luther oli apostolien jälkeen merkittävin Jumalan valtakunnan julistaja eikä hänkään istunut odottelemassa ilmoituksia päänuppiinsa vaan saarnasi ja opiskeli Raamattua sekä käytti ahkerasti kastetta ja ehtoollista ja teroitti niitä muillekin.


edit::  vaikka tuossa alkuu oli lainattu Riitan tekstiä, en viittaa tässä mitenkään ko. tekstiin enkä Riittaan. Tuosta vaan juontui mieleeni tämä asianhaara ihan sivukommenttina sillä tavalla asiaan kytkeytyen, että kuten sanottu, liturgian ym. kautta voi nähdä ja kuulla Jumalan puhetta, Jumala puhuu meille monin tavoin kuten Raamattukin sanoo, mutta sitä ei aina vain huomata.  Se vaatii jonkinlaista pysähtymistä/hiljentymistä ja korvien aukaisua.
« Viimeksi muokattu: 25.05.12 - klo:16:19 kirjoittanut Jampe »
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33800
Vs: Mitä uskonnolliset symbolit merkitsevät minulle?
« Vastaus #14 : 25.05.12 - klo:19:17 »
Kiva kuitenkin kun lainasit. On ikäänkuin osoitus juuri siitä mikä seurakunnan merkitys on minulle. Totta, ei tarvita opetuksia, että yksin ei puu pala.
Jokainen palaa miten palaakaan. Paloin tai olin palamatta, huomaan pian, kun joudun olemaan pidempään pois kirkonmenoista, kuinka sinne olikaan ikävä.
Vaikka siellä ei mitään kenenkään kanssa juttelisi , niin se yhteen kokoontuminen jne... sillä on ainakin minulle suurempi merkitys kuin yksin harjoitetussa hartaudessa.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)