Tämä maailmanaika = syntiinlankeemuksen jälkeinen aika?
Usein kai tuo ilmaus tulkitaan niin, että parempi olisi pitäytyä vanhassa kuin mennä mukaan kaikkiin muodikkaisiin muutospyrkimyksiin, mutta yhtä laillahan sen voisi tulkita tasan toisinpäin: älkää mukautuko tähän nykyiseen, vaan etsikää uutta.
Perusasioista ainakin itsekkyys, omahyväisyys, mammonan palvonta ja ihmisten suosion tavoittelu (joka voi ilmetä myös nöyristelynä) lienevät pysyneet ihan entisellään.
Kiitos Öppis (siedätkö lempinimen käyttöä?) tuo "syntiinlankeemuksen jälkeinen aika" oli uusi ajattelukulma minulle!
........................................
Haapajärvellä oli matkalukemisenani Bonhoefferin Sanctorum Communio. Sattui Simojoen veljekset samaan bussiin, ja totesivat Bonhoefferin . Sitten puheltiin, minkä Penttikin matkanjohtajuudeltaan ehti, ja kotimatkalla tuli isoveli kysymään: Oliko Bonhoeffer körtti? Oli, minä vastasin, ja käskivätkin eteen kertomaan mikkiin että oli ja miten niin oli, ja tulihan se vähän äkkiä, ja, etten nyt puhu kovin montaa tuntia. Eilen sain kiitokset fb:n kautta, kun Pentti Simojoki oli tarkastanut vielä, ja siinä puhuessa tuli mieleen paljon uutta. Erityisesti, kun isoveli Somojoki tuli vielä jatkamaan keskustelua.
Ajattelin erityisesti, millaisen kirkollisen ajattelun keskelle Paavo Ruotsalaisen etsintä ja puhe, kuten tietty herännäispappienkin, tärskähti. Kalajoen syyttäjiä taisi kiukuttaa muukin kuin konventikkeliplakaatin rikkominen. Korjatkaa nyt - mutta eikö tuo tullut keskelle valistusta? Jumala oli jonkinlainen kaunis idea, viisausnippu, muttei Häneen henkilökohtasissa väleissä oltu. Sitten nämä opettavat aivan m muuta. Tämä nyt vain yksi näkökulma. Dosentin aika oli toinen - ydinkysymys silti sama. Kuinka löydän armollisen Jumalan? Ja molempien tie tummeni kohti loppua, eivät saaneet maallista kiitosta järin, eivätkä neuvoneet sitä pyytämäänkään. Kumpikin puhui ristin teologian kieltä.
Tuli ajatus molemmista, näinköhän sitä käy, kenelle annetaan paljon, riisutaan kaikki, jotta tärkein jäisi kirkkaana ja valaisevana ja lohdullisena: Jeesus Kristus itse. Tai näin meiolle tehdään, mutta se ehkä erottuu, kun on ulkoisia meriittejä ja sisäistä viisaustietoa paljon. Kutakin kirpaisee vähempikin riisuminen!
Herramme vie kaiken, seuraajien käy kuten mestarinsa, mutta loppuun saakka heistä tihkui jotakin, jota he ehkä eivät hyvyydeksi käsittäneetkään itse, tuli Jumalalta heidän kauttaan. Perimmäiseksi jäi tuo ääriperimmäinen: En tiedä, kuka olen, mutta kuka olenkin, Sinun minä olen, Jumalani - Minä tiedän Lunastajani elävän. Surkeushetkillä merkitsdee paljon, kun on nähnyt toisille tapahtuvan samaa, sitten, sen sijaan, että kääntyisivät surkuttelemaan tai kiistelemään, he tarttuvat siihen, mikä aina lohduttaa... Tai minä sanoisin etrtä tartutaan. Itselleni siinä lienee sitten se herännäisyyden ydin, kuten Kristuksen seuraamisenkin. En minä kykene, mutta Kristus tarttuu minuun, ei muuta toivoa olekaan.
..........................
Sen "seuraaja uskoo - uskova seuraa" - sitaatin puhui auki juhlilla se unkarilainen, pappiko hän oli.