Luulen, että on ainakin kolmenlaista suvaitsemattomuutta. 1. Voi olla suvaitsematta lähimmäisensä taipumuksia, luonnetta, ulkonäköä tms. asioita joille hän ei voi mitään. 2. Voi olla hyväksymättä hänen eettisiä ja muita valintojaan, ja 3. Voi olla hyväksymättä hänen mielipiteitään. Nämä kaikki vaativat hiukan erilaista suhtautumista.
1. Lähimmäisen taipumuksiin liittyvää suvaitsemattomuutta ei tietenkään kannata tuoda esiin. Monesti kaikki negatiiviset kommentit laitetaan kuitenkin tällaisen suvaitsemattomuuden tiliin: "Jos et hyväksy tätä valintaani tai tätä mielipidettäni, tulkitsen sen niin, ettet hyväksy minua." Tämä on valitettava mutta aika ymmärrettävä erehdys. Jokainen meistä on taipuvainen loukkaantumaan jos toimiamme tai mielipiteitämme arvostellaan.
Merkittävin ihmisen ominaisuuksista on se, että hän on syntinen. Kaikki kristityt eivät tätä hyväksy, ja se saa heissä esiin tuomitsevan asenteen syntisinä pitämiään kohtaan. Körttiläinen tuomitsemattomuus voisi käytännössä olla syntisyyden hyväksymistä. Jumalan tuomitsematon asenne näkyy hänen rakkautenaan syntistä kohtaan siitä huolimatta, että hän vihaa syntiä.
2. Olisi mitä epäkristillisintä vaatia aina hyväksyntää kaikkien ihmisten kaikille valinnoille. Sellainen hyväksyntä ei voi tosiasiassa perustua mihinkään muuhun kuin välinpitämättömyyteen. Kyllä lempeä, rakkaudellinen nuhtelu on paikallaan silloin, kun lähimmäinen tekee väärän valinnan. Mutta kovin pienissä asioissa ei ymmärrettävästi uskalleta mennä mitään sanomaan. Nuhtelu lienee Jumalallakin tarkoituksena kun hän panee omantunnon kolkuttamaan.
3. Tavallisesti vaaditaan, että kaikki mielipiteet pitää hyväksyä. Ihan näin helppoa se ei ole. Jotkin mielipiteet katsotaan jo sinällään vaarallisiksi, ja vaikkei suvaitsemattomuus ole vielä laissa kielletty, sitä suvaitaan varsin harvoin (tähän myös m.k viittasi).
Uskon asioissa kaikkia mielipiteitä ei mielestäni voida hyväksyä. Selkeästi väärä (tarkoitan: kirkomme uskon kannalta harhaoppinen) mielipide voi olla sen esittäjän ja hänen kelkkaansa erehtyvien kannalta paljon vaarallisempi asia kuin lievät puutteet tai virheet elämäntavoissa. Sellaiseen puuttuessa liikutaan todella heikoilla jäillä. Tavallisesti pienet opilliset erehdykset saadaan korjattua, kun joku tuo taitavasti oikean opetuksen esille lyömättä tai nolaamatta ketään. Mutta miten suhtautua vaikkapa pappiin, joka tieten tahtoen piispankin moitteista huolimatta julistaa toisin kuin Raamattu ja kirkon oppi?