On joku kristitty onnistnut tekemään vaikutuksen, jotta vallan aloin ajatella Kristusta...että mistä tämä voimansa repii ellei sieltä. Ei ollut pietisti vaan inhosi pietistejä. Mutta nuorusvuosien painajaisiin kuului kyllä se uhka, että jos en pysty olemaan hyvä, loistava, suurenmoinonen ja uskollani kaikki hämmästyttävä, ei yksikään sielu pääse taivaaseenkaan sitten.
Oli pakko lopettaa koko kristinuskoilu, knnes joku ystävällinen sielu selitti että se on vähän toisteppäin.
Sitten taas ajatus että heittäydyttäisiin ääripäähän...missä synti tulee suureksi niin armo käy vallan ylenpalttiseksi, on vähän...no...
jos kristityt käyttäytyisivät ihan hyvällä siivolla tavalla, eiköhän sitä olisi siinäkin. Jos seura jonkun onnistuu tekemään kaltaisekseen niin se olisi sitten oma lukunsa. Kristukseen neuvotaan katsomaan jotta niin voisi tapahtua, ja siinä sitä voisi itsensä unohtaakin, maailmassa on joka tapauksessa niin paljon pahaa ja ihmisen sadismista kumpuavaa tarpeetonta kärsimystä että lisää ei ainakaan tarvita.
