joku taivainen enkelkuoro voi laulaa kunniaa Jumalalle kauniilla kirjakielellä, mutta minä kyllä mieluiten veisaisin...
Virsikirjauudistus oli kyllä tosi omituinen. Monet virret maistuvat niin komitean säveltämiltä ja sanoittamilta ja sitähän ne ovatkin. Pikkusievää säesorvailua siitä miten "olen hämmentynyt ja turvassa jumalan kämmenellä". Toisaalta esim. A-M. Raittilan runoissa "liehuu viiri kuninkaan" kummallinen kompromissi poliittista korrektiutta ja keskiaikaisia kielikuvia. Virsitekstien perusteella Raittila ehdottomasti on monarkisti? Kun katsoo uusien virsien tekjöiden nimiä, tuntuu että kysymys oli siitä että ko. henkilö oli sopiva, että oli 'sosiaalinen tilaus' ja sitten otettiin se henkilö joka sattui olemaan käytettävissä - kysymyksessä eivät olleet monen virren kohdalla kuolemattomiksi havaitut sävelmät ja sanoitukset.
Sitten oli se hassu juttu, että ensin tehtiin kriteerit ja sitten ne vesitettiin säilyttämällä "tuttujen" virsien sanat vanhassa muodossa ihmisten pelosta. (Täytyy myöntää etten oikein itsekään tiedä mitä virsikirjauudistuksesta sanoisin.) Ehkä yhteenvetona, että prosessi oli luvattoman sisäisesti ristiriitainen ja tuloksena taso kirjavaa. Vanhojen koraalimelodioiden restaurointi mukamas alkuperäiseen asuun ei oikein myöskään vakuuttanut perusteluna.
Siionin virsien lisäosa tehtiin tosi hienosti! Murinoita on kuulunt työryhmän ronskeista otteista joidekin runojen suhteen. Kokonaisuutena minusta kuitenkin lisäys on osoitus körttiläisen uskonnäkemyksen elinvimasta. Minusta on pieni ihme, että inoitti niin paljon ihmisiä tekemään hienoa ja koskettavaa runoutta ja sävellyksiä. Kokoelmaan saatiin myös hienoja aarteita eri aikakausilta, joten historian taju oli hienosti mukana.
Entäs sitten siionon virret? Kokonaisuutena kokoelma on ollut vähän yksipuolisesti henkilökohtaisen uskonnäkemyksen kysymyksiä käsittelevä a viime uudistuksen ja lisävihkon lisäykset ovat muuttaneet sen luonnetta melkoisesti? Kun en ole kantakirjakörttiläiusiä, voin häpeämätömästi sanoa, että siellä on paljon virsiä, jotka eivät minua puhuttele lainkaan. Ehkä karsinta ei oe pahitteeksi. Sitten on ne todelliset aarteet, joita ei ole vielä virsikirjassakaan ja jotka säilyvät kokoelmassa.