Voi, kun minun mielestäni oli sekin sairas 20 vuodessa edistynyt äärettömän paljon ja paljon oppinut, korkeaa koulua käynyt, vaikka itsensä tietämättä, itselleen salatulla tavalla! Jos hän ei olisi niitä 20 vuotta kilvoitellut, niin ei hän olisi sitä oppinut, että hän on vielä samalla paikalla kuin alussakin. Ja jos meille näyttää asia Herran edessä siltä, että ettemme ole askeltakaan eteenpäin päässeet, niin missä tämä on opittu? Se ei ole ulkoa opittu läksy, siitä ei voi toinen toisellensa panna takausta, sitä ei opi kirjasta, vaan sen oppii yksin Pyhän Hengen koulussa. Ja kuinka monessa murheessa ja kiusauksessa Jumalan täytyykään meitä käyttää, ennenkuin Hän saa sen meille opetetuksi, kuinka monta kertaa täytyykään Hänen antaa meidän mennä kuoppaan ja sieltä taas nostaa, kuinka paljon nöyryyttää, kuinka paljon haavoittaa, kuinka monella tavalla höylätä ja tahkota meistä korkeita luulojamme, ristiinnaulita omaa minäämme, kuinka katkeraa itsensäkieltämistä opettaa, kuinka säälimättömällä tavalla riisua meitä alastomiksi syntisiksi, ottaa meiltä pois sen, minkä olemme ennen Jumalalta saaneet, pois herätysarmon, pois murhemielen, pois synnin painon, pois uskon, pois luottamuksen Herraan, pois rukouksen hengen, pois sananharjoituksen ja hartauden, pala palalta riisua pois sen, minkä me pitäisimme tarpeellisena ja aina vain painaa ja pitää meitä semmoisella nälällä kuin ensi askeleellakin, jolloin ihmsellä ei ole muuta hätää kuin tämä: "Voi, jos Herra suuresta laupeudestaan ottaisi minutkin parannuksen tielle!"
Vilhelmi Malmivaara