Kirjoittaja Aihe: Olenko oikea körtti?  (Luettu 11162 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Elias70

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 5
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #30 : 13.11.11 - klo:14:09 »
hei Tosikkoko,

opiskelen Joensuussa teologiaa, joten körttikodin ja Seuratuvan seurat ovat minulle hankalat. Käyn ajoittain körttiseuroissa, mutta en ole siellä asiaa halunnut ääneen pohtia. Minulle tämä asia on varmasti tärkeä sen takia, että haeskelen omaa identiteettiä tulevana pappina. Opiskelijoiden kanssa tämän kaltaista pohdintaa toki käydään, mutta tällä foorumilla on varmasti ihmisiä, jotka ovat samankaltaisia asioita pohtinut ennen minua.

Olen samaa mieltä körtti-isien kanssa siitä, että hengellinen kasvu on kasvua alaspäin ja  kunnia tulee antaa Jumalalle ja ihmiselle häpeä. Kuitenkin Lutherin tekstejä lukiessa, minulle nousee ajatus levosta ja turvasta, jonka Jumala on armossaan kristitylle antanut. Ihminen on samanaikaisesti syntinen ja vanhurskautettu. Näiden asioiden yhteenliittäminen on minun pohdintani ydintä. Tiedostan ja tunnen oman vajaamittaisuuteni ja syntisyyteni ja jään armahtavan hyvän Jumalan käsiin kysymysteni kanssa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #31 : 13.11.11 - klo:14:34 »
Niin minäkin...  siitä saakka kun kauhistuneena totesin ettei pelasta uskoontulot ei synnintunnustukset ei kirkossakäynnit ei mikään muu kuin Jumala armossaan jota en oikein ymmärrä, ´sana rististäkin kauhukseni on välillä ihan hullua, sitäkään en osaa ottaa vastaan, olen kuin hengellinen talodomidilapsi jolta puuttuu vastaanottava osakin sielusta kai,  minulle ei jääny mitään - ei mitään, ja sitävarten taisin yhdet herättäjäjuhlat vain itkeskellä.  Minun oli täällä hyvä olla koska eivät kyselleet mitään.  Koska tulit uskoon ja oletkö täyttynyt Hengellä tai muuta.

Eikö teologeille järjestetä joitakin omia päiviä? 

Sivumennen, saako maallikko mennä kuuntelemaan niitä? 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #32 : 13.11.11 - klo:15:16 »
koska olen samanpituinen, niin olen vain reippaan reilun puoliskan körtti, tosin keväällä oli selvää pyrkyä täysimääräisyyttä kohti. Vai onko se toisinpäin; körttiläisyydessähän pitäisi ihmisen vähetä? pieni ihminen - suuri Jumala.  :icon_cool:

Vakavammin, jos Elias olet Hesassa opiskelemassa, niin muistathan körttikodin ja Seuratuvan seurat, siellä pohditaan varmaan moisiakin.


Minulla on reilusti varaa vähetä ja olen pyrkinyt siihen, mutta se on paljon helpommin sanottu kuin tehty.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa AKUANKKA313

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1095
  • x ja y pohtii elämän syvintä olemusta
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #33 : 13.11.11 - klo:19:47 »
Isoisäni on ollut körttipappi Kajaanissa, mutta kuoli leukemiaan vähän ennen syntymääni.
Muut pappisuvun serkut ovat omaa erityislaatuista maataan: akateemisia, perheellisiä hyväosaisia..

Minä tapan aikaani körtti-netissä, uskonasiat ovat minulle rakkaita, seuroissa käyn lähinnä Herättäjä-Juhlilla
tai Aholansaaressa talkoolaisena ollessa.
Ei ole helppoa välttää erilaisia kiusauksia tai yrittää olla hieno kristitty, kun omassa elämässäänkin on tekemistä.
Yritän silti suhtautua vähäisimpiin ja heikoimpiin kuin Jumalan lapsiin, jotka tarvitsevat huolenpitoa ja rakkautta.
En ole tosin porvariarvoinen, mutta en edusta mitään poliittista näkemystä.
Kunnioitan järkeilyä moraalissa ja uskonasioissa, arvostan suvaitsevaa näkökantaa erilaisuutta kohtaan.
Elämä on kemiaa.

Poissa Ilimari

  • Saapunut Aholansaaren rantaan
  • Viestejä: 11
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #34 : 14.11.11 - klo:16:25 »
Itseäni kiusaa omassa epäpoliittisuudessani se että tekee monesti mieli kommentoida kun joku on oikeen poliittinen. Siis tarkoitan sellaisia poliittisia jotka kommentoivat että ”On idioottimiasta äänestää jotain muuta kun TÄTÄ”. Jos vastaisin ymmärtäväni monien muittenkin ehdokkaiden äänestäjiä, edes joltain osin, olisin heti sanojaa ja tämän ehdokasta vastaan, ja näin itse puoluepoliittinen(ko). Tuntuu että täysin kommentoimattakin olet TÄTÄ vastaan. Harmittaa - ei voi olla useamman ehdokkaan puolella.

Ja jos vielä jotain otsikon mukaista... Minusta on körtimpää olla ”riehumatta” oman ehdokkaansa puolesta, olla vähättelemättä muita ehdokkaita ja olla tuomitsemalla muita äänestävät tyhmiksi. No tokihan ”mollaaminen” on usein vähän lievempää mutta rivien välissä monesti juurikin näin jyrkkää. Minusta on ok kehua omaa ehdokastaan ja väittää sen olevan muita parempi tietyissä asioissa. Mutta raja menee minusta tässä. Muu on lapsellista, ajattelematonta, epäkohteliasta, epäluterilaista, epäkörttiäkin ehkä. Vai onko? Onko teistä? Toki tällä pallonpuoliskolla soditaankin poliittisesti, eli koittaakko vaan taas olla tyytyväinen tähän meidän lähimaailmaan, ja koittaakko vaan kestää omia pieniä murheita...

Lämpimin terveisin,
Lievän körtti ja useimmissa asioissa todennäköisesti enimpiä körttejä huonompi

PS. Sorruinpa taas melkein tuomitsemaan muita ja puhumaan melkein politiikka. En voi sanoa pitäväni siitä että näin tein, mutta koska asiaa tovin tuumin niin en malta olla tätä taas lähettämättäkään. Käytetty pitkähkö aika menee jollakin tapaa hukkaan jos kirjoittamaansa ei lähetä... 

PPS. ”Olenko oikea körtti?” En ehkä koskaan, mutta olisihan se jollain tapaa hienoa jos joku joskus pitäisi minua körtihkönä, tai hetken vaikka körttinäkin... Vaikka sitten kun olen kaikkien mielestä vanha, ja jos/kun sinne asti yllän.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #35 : 14.11.11 - klo:18:40 »
Tärkeämpää kuin olla oikea körtti on olla Jumalalle otollinen.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Elias70

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 5
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #36 : 25.01.13 - klo:13:05 »
Hei,


olipa mielenkiintoista lueskella vanha ketju läpi, johon olin laittanut sen aikaisia pohdintojani. Minut vihittiin sitten papiksi vihdoin ja viimein viime vuonna. Nykyään omaa "körttilaisyyttäni" en ole juurikaan pohdiskellut, vaikka edelleen käyn satunnaisesti siionin-virsiä veisailemassa.

Ordinaatio-koulutuksessa minulta kysyttiin herätysliike taustastani. Kerroin viihtyväni körttien seuroissa, mutta en minä taida oikeen körtti olla. Tämä kyselijä oli sitä mieltä, että vastauksellani olin osoittanut olevani tyypillinen körtti. Niin tai näin.

Poissa steal

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1603
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #37 : 25.01.13 - klo:13:24 »
Noin se Elias taitaa vaan olla.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18466
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #38 : 25.01.13 - klo:16:04 »
Pohdintoja todellakin. Huikaisevia tuntoja on tullut koetuksi seurapenkissä. Ei minulla ole kantakirjaa, Jumala on minut aina lempeästi töytäillyt evankeliumin kuuloon. Tarkoitan kantakirjallani sitä, että suvussani ei ole körttejä. Minulle on aina puhuttu ystävällisesti ja jos itse saa valita, niin herättäjäjuhlakansaan haluaisin itseni luettavan.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #39 : 25.01.13 - klo:16:13 »
Kuten olen ennekin kertonut olen helsinkiläisen siivosuruttoman virkamiesperheen lapsi Helsingin Lauttasaaresta. Minkäänlaista körttiperimää ei löydy. Seurakuntanuorista lähtien olen ollut mukana eikä kukaan ole koskaan mitään sukua kysynyt. Olen kelvannut jotenkin joukkoon.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33796
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #40 : 25.01.13 - klo:16:38 »
Olen puhdasrotuinen karjalaiseukko. Etelä-Karjalassa ei vanhempieni kotiseuduilla ollut heränneitä, ei ainakaan körttejä.
Elin aika syntistä elämää liki neljäkymmentä tuotta. Koin "uskoontulon" ja luulin olevai pelastettu. Itse asiassa tein vain toisenlaista syntiä "pyhyydelläni" perhettä ja monia muita ihmisiä kohtaan.
Nyt kun koin toisenlaisen heräämisen vuonna 2007 ja sanon olevani körttiläinen, hulivili-sellainen iästäni huolimatta, olen vieläkin suurempi syntinen.
Jollei Jeesus minua perillä armahda, ei körttiläisyydestäkään pelastajaksi ole.

Ilokseni olen tällä foorumilla kohdannut kaltaisiani. Ehtaa syntisakkia löytyy moneen lähtöön, kukin tavallaan.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10402
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #41 : 25.01.13 - klo:17:31 »


Kuten olen ennekin kertonut olen helsinkiläisen siivosuruttoman virkamiesperheen lapsi Helsingin Lauttasaaresta. Minkäänlaista körttiperimää ei löydy. Seurakuntanuorista lähtien olen ollut mukana eikä kukaan ole koskaan mitään sukua kysynyt. Olen kelvannut jotenkin joukkoon.


Lauttasaari-herätys?
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Mansipaani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1756
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #42 : 25.01.13 - klo:17:44 »
En taida olla oikea körtti enkä valekörttikään. Isän puolen suvusta osa tosin kävi körttien seuroissa, osa evankelisten. Uskovan mummini jostain syystä lokeroisin evankelisiin, vaikken täysin varma ole muistanko oikein. Meillä oltiin ihan vaan luterilaisia, usko oli sellaista lapsenomaista ja avointa perheessämme. Herätysten historiaa on tullut luettua aikoinaan. Kaikista herätysliikkeistä on jäänyt joku leimaava piirre jäljelle, kun aika on päässyt vaikuttamaan liikkeisiin. Ei voi oikein leimautua mihinkään herätysliikkeeseen, jos löytää jokaisesta (viidestä) jotain poimittavaa ja opittavaa.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #43 : 25.01.13 - klo:18:05 »
Lauttasaari-herätys?

Kyllä. Siihen aikaan oli nuorisopappina Yrjö Salo, joka möyhemmin vaikutti Kuopin Alavan kirkkoherrana. Hän asui opiskeluaikanaan körttikodilla ja sieltä hän palkkasi kaikki apulaisensa myöhemmin. Jos pikkuisen luetten heitä Jussi Talasniemi, Pentti Simojoki, Paavo Moilanen, Juhani Inkala, Jaakko Elenius, Matti Komulainen jne. Lauttasaaressa alkoi säännölliset Siionin Virsi seurat kerran kuussa ensimmäisenä Helsingissä reilut 50v sitten ilmeisesti Uuno Kahran aloitteesta ja puhujat hankki Pentti Ritolahti, joka täytti juuri 80v. Seurat ovat muuten taas ensi pyhänä.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa meme

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 695
Vs: Olenko oikea körtti?
« Vastaus #44 : 25.01.13 - klo:21:41 »
Olen pitkään kuvitellut olevani sukuni ensimmäinen "körtti"; eihän omassa perheessäni käyty kirkossa kuin jouluna ja sukujuhlien aikaan; isoisäkin oli eronnut kirkosta heti kun se 20-luvulla oli ollut mahdollista. Nyt kaivautuessani syvälle savolaiseen maaperään sukututkimuksen parissa, olen tainnut löytää myös körttiläiset geenini. Löytyyhän esivanhempia niin Kuopion etelä- kuin pohjoispuoleltakin aina tuonne 1600-luvulle asti. Jonkun heistä luulisi olleen myös itsensä Paavo Ruotsalaisen vaikutuksen alaisuudessa. :023: