Kirjoittaja Aihe: Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat  (Luettu 11583 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Saara

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 33
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« : 01.10.05 - klo:23:37 »
Hei kaikki!

Uudenmaan alueen alueyhteyshenkilöiden perustaman topikin vastapainoksi täytyy Etelä-Pohjanmaalla olla myös omansa. Ei suinkaan siksi, että kateellisina haluaisimme matkia Maksimia ja Millaa, vaan siksi, että tämä on hyvä idea oman alueen tapahtumista tiedottamiselle.
Eli siis, jos joku ei vielä ymmärtänyt, tämä topikki on suunnattu erityisesti Etelä-Pohjanmaalla asuville nuorille (ja toki myös muillekin). Täältä siis saa aina käydä lukaisemassa, mitä alueella kulloinkin tapahtuu ja minne olisi seuraavaksi hyvä suunnistaa.
Ja vielä Uusimaata hiukan lainatakseni: "Kaikki siis, jotka luette, kertokaa myös ystävillenne ja kaikille muillekin, mielenkiintoista tapahtumaa tulossa jos jonkinlaista! "

Terveisin vielä virassaan olevat E-P:n alueyhteyshenkilöitymät Saara ja Maija

Poissa Saara

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 33
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #1 : 02.10.05 - klo:00:05 »
Heti ensimmäisenä asiana saan tänne uuteen hienoon topikkiin laittaa informaatiota tulevasta tapahtumasta, nimittäin seurapiiristä.
Seurapiiristä on lähtenyt tietoa sähköpostilla ihmisille, jotka olivat nuorisokokouksessa tai jatkiksella. Kaikkia tämä siis ei ole tavoittanut, joten jos ystävällisesti informoisitte myös kavereitanne, tuttujanne (ja tuntemattomiakin) ja sellaisia ihmisiä, jotka eivät asiasta tiedä, ja vaikka muistutukseksi vielä niitäkin, jotka tietävät.

Ensimmäinen huomioitava tapahtuma on siis syksyn ensimmäinen (monien yhteensattumien vuoksi ensimmäinen vasta nyt) seurapiiri. Seurapiiri pidetään meillä, eli Saara ja Anna-Sofia Mäntykosken kotona Nurmon Ylijoella JO n. viikon päästä, eli perjantaina 7.10, klo 18 alkaen. Seurapiiri on tavannut olla nyyttäriperiaatteella, eli jokainen voisi tullessaan tuoda vähän jotain syötävää. Ota mukaan Siionin Virret ja iloinen ja avoin mieli. (Kukin voi miettiä myös vaikka valmiiksi mieltä polttavia puheenaiheita...)

Tapahtuma on kaikille avoin, eli muutkin kuin vain Etelä-Pohjanmaalla asuvat saavat tulla. Pitkämatkalaisille luvataan majoitusta. Lisätiedusteluja saa allekirjoittaneelta numerosta 0405288366.

Kaikki ovat oikein lämpimästi tervetulleita! :)

T: Saara

ps. pukeudu sen mukaisesti, että sinua ei haittaa, vaikka vaatteesi tulisivatkin hieman savunhajuiseksi. Kauhistuneille ilmeille tiedoksi, että luvassa ei ole mitään savusukellusharjoituksia, vain olosuhteiden mukaan vietämme iltaa myös kodassa.

Poissa Maijja

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 7
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #2 : 02.10.05 - klo:15:21 »
? ...mutta mikä se seurapiiri oikein on... ?

Seurapiiri-perinne on lähtöisin jo kaukaa 1960-luvulta, jolloin yhteislyseon pojat kokoontuivat veljespiiriin. Vuosikymmenten saatossa ovet aukenivat myös tytöille ja viimein 1990-luvun puolivälissä seurapiiriksi nimensä vakiinnuttanut kokoontuminen saavutti suurta suosiota herännäisten nuorten keskuudessa. Valitettavasti silloisten nuorten kasvaessa aikuisiksi seurapiiriperinne ikään kuin hiipui. Toissa vuonna saimme elvytettyä tämän hienon perinteen alkamalla järjestää monia seurapiirejä.

Nyt usea saattaa ihmetellä mikä se seurapiiri oikein on. Seurapiiri on nuorten seurat, jossa perinteisen veisuun ohella keskustellaan mieltäpolttavista asioista. Itse puheenkin pitäminen on mahdollista, mutta sana "puhe" nostaa usein korkean kynnyksen omien ajatusten ilmaisemiselle. Seurapuheet korvataan vapaalla keskustelulla, johon jokainen voi osallistua. Seurojen jälkeen on tiedossa vapaata yhdessäoloa, pelejä, leikkejä ja hieman ruumiinravintoa. Seurapiirit toimivat ikään kuin nyyttäriperiaatteella. Kukin voi mukanaan tuoda jotain syötävää, suolaista tai makeaa. Toivomus olisi, että talonväki tarjoaisi ainakin juomaa (tee, kahvi, mehu..), ja vähän leivänpäällistä. Itsesi lisäksi mukaan et tarvitse kuin Siionin Virret (eivätkä nekään pakolliset), ajankohtaisia puheenaiheista ja hyvää mieltä. Kaverit ovat myös tervetulleita!

*** :) <3  :o <--veisaamme

Poissa Saara

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 33
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #3 : 02.10.05 - klo:16:07 »
Niin just. Se on hyvä että meitä on kaks. Toinen voi aina lisäillä jos toinen jotain tärkeää unohtaa. :)

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #4 : 03.10.05 - klo:11:24 »
Hittolainen. Kuopiossa. Muuten on tuo etelä-pohjanmaa niinku toinen koti. Ois voinu olla mummalla loppuviikonlopun.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa sieni2

  • körtti (111)
  • Viestejä: 111
    • http://www.nurmonraketti.pas2.org
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #5 : 04.10.05 - klo:19:27 »
tulkaa saaralle kaikki!
peace and lööv

Poissa Saara

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 33
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #6 : 05.10.05 - klo:19:06 »
Hyvä Valde! Eli siis, kaikki nyt vaan tosiaan perjantaina meille! Tylsää, jos yksin joudutaan olemaan. Kaikki ovat siis oikein kovasti tervetulleita. :)

Poissa mannaryyni

  • vaivatulla mielellä
  • Viestejä: 552
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #7 : 05.10.05 - klo:20:15 »
Lainaus käyttäjältä: "Saara"
Eli siis, kaikki nyt vaan tosiaan perjantaina meille! Tylsää, jos yksin joudutaan olemaan. Kaikki ovat siis oikein kovasti tervetulleita. :)

Mä olen hengessä mukana :D
Tänä iltana kaikki onnistuu.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #8 : 05.10.05 - klo:20:17 »
Pistäkää sitte tänne raporttia :cry:
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Saara

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 33
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #9 : 29.10.05 - klo:23:23 »
Kiitos edellisestä seurapiiristä kaikille osallistujille! Kiireessä olen unohtanut laittaa tänne raporttia, mutta nyt voin pyynnöstä sellaisen lyhykäisen tehdä.

Paikalle, eli kaukaiseen Mäntykoskien taloon, saapui joukko (harmiksemme kylläkin vähän pienehkö sellainen) nuoria ja pari vähän vanhempaakin (nuorta) henkilöä. Ilta sujui mukavasti syöden ja keskustellen. Antti (Maunumaa) ja Jaakko (Linko) veti keskustelua, jossa pinnalle pulpahteli monenmoisia kiinnostavia asoita ja keskustelunaiheita. Iltaa jatkettiin "vanhusten" poistuttua ulkona pimeässä leikkien ja lopuksi kodassa makkaraa paistaen.

Poissa Saara

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 33
Etelä-Pohjanmaan nuorten ay:t tiedoittavat
« Vastaus #10 : 29.10.05 - klo:23:36 »
Hädin tuskin edellisestä seurapiiristä on kolmea viikkoakaan aikaa, kun seuraava häämöttääkin jo!

Nimittäin Lauantaina 12.11 klo 18 Kaisa Kivistö kutsuu meidät kaikki kotiinsa. Kaisa asuu Nurmon keskustassa kirkon läheisyydessä kirkkotiellä. Kuten jo aikaisemminkin, seurapiiri toimii nyyttäri-periaatteella. Että jos jokainen voisi tuoda mukanaan jotain syötävää.

Osallistujia saisi olla edellistä kertaa enemmän (sillä alueellammehan nuoria riittää!). Joten kaikki nyt vain innokkaasti kahden viikon päästä suuntaamaan Nurmoon!

Lisätietoja ajo-ohjeista ja muusta saa Kaisalta numerosta 0400-710025.

Poissa Sanna

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 62
Seurapiiri Iirolla!
« Vastaus #11 : 29.08.06 - klo:07:30 »
Hei kaikki!

Syksy on tullut ja perinteiset seurapiirit pyörähtävät taas käyntiin! Periaatteessa kyse on samasta kuin etelän ja Keski-Suomen tupailloissa, nimi vain on toinen. Tällä kertaa kokoonnumme Iiro Salomäen kotiin Lapualle 1.9.2006 kello 18.00 alkaen, osoite on Siiriläntie 231. Seurapiiri toimii kuten ennenkin, jokainen tuo mukanaan pientä syötävää nyyttäriperiaatteen mukaisesti. Illan aikana luvassa on ainakin mukavaa yhdessäoloa, eli tulkaa toki kaikki mukaan viettämään hauskaa iltaa!

Ajo-ohjeita saat Iirolta, sähköposti: niandar@gmail.com Voit myös soitella meille AY:ille jos jotain kysyttävää seurapiireistä herää, tai vaikka oman seurapiirin pitäminen kiinnostaa!