Tänään olen nauttinut ystävien seurasta täällä kodissamme.
Vanhin lapsuudenystävä miehineen tuli kahvittelemaan ja 'haastelemmaan'. Viipyivät parikolme tuntia mutta kaikkea ei ainakaan me karjalaistytöt viellä keretty haastaa.
Miehet tuntevat myös toisensa ja aviopareinakin olemme olleet yhtä kauan.
Raijaan tutustuin kun olimme neljän tai liki viiden ikäisiä. He alkoivat rakentaa pientä siirtolaistilaa sen kadun päähän missä me asuimme vuodesta 1947.
Muistelimme kuinka oli hyvä kun oli karjalaisia joka puolella. Saimme evakkoudesta huolimatta asua omiemme keskellä, siitä tuli paljon tukea ja turvaa. Meidän ensimmäinen opettajammekin oli evakko, seuraava olikin sitte pohjanmaalta, Soinista, ja niiden kanssa olen aina viihtynyt. Hämäläisyys on jotenkin karumpaa, mielestäni.
Raijan kanssa on jaettu myös työ Säästöpankissa. Kouluaikoja ja työaikoja muistellessa ja -kuvia katselessa aika meni nopeasti.
Myös usko on meitä yhdistänyt
vaikka minä en käy Tuomasmessuissa eikä Raija ole körtti.
Miehien juttuja ei kuultu, me tytöt menimme kahvittelun jälkeen minun sängyn päälle pötköttelemään ja suurennuslasin avulla kuvia tiiraamaan.
Kesällä tavataan heidän puutarhassa.