Eilen illalla soitti yksi vapaaehtoisihminen, jota en muista. Hän oli vain lukenut sivustolta että apua hakemaan joulukoristeita, en pääse joulujuhlaan ja ripaus oirekuvausta. Hänellekin on basilaarimigreeni ja hän halusi lohduttaa ja kannustaa. Hän kirjoitti että se menee ohi kun pääsee eläkkeelle ja saa nukkua paljon ja omassa rytmissään, ja puhuimme siitä kuinka vaikeaa on olla tekemättä koko ajan työtä, tai hän kuunteli, että syyllinen olo on ellei harjoita jotakin, ja erityisesti ettei omaa työtään tee, ja hän oli viisas ja muistutti että tauti on tappava pahimmillaan ja kaikki aivotapaukset saattavat tulla ellei lepää.
Tuntui kuin saisi luvan olla tekemättä vapaaehtoistyötä, kun siihenkin liittyy kiirettä ja stressiä ja epäröintejä.
Se oli hyvin lohdullinen ilta ja Hugo potki tarmokkaasti ja juoksenteli edestakaisin pitkin minua. Se täytyi laittaa kaappiin tyyntymään, pelkäsin että se putoaa. Selitin asian kyllä, onhan Herra Hugo järkevä siili, mutta siitä huolimatta se vastasi vain Tuh. Puhuhuhuhuhuuhuh. En ole varma oliko se vihdoin kaapissa -tuh vai tyhmä orja-tuh. Yleensä se tietämäni mukaan haluaa potkia sylissäollen, ellei se halua jotakin se sähisee ja piikein piikittelee. Vaikkei se minulle, niin ehkä silti. Se on potkiva ja juokseva siili ja pesä on äkkiä potkittu kokoon.
