Niin, enpä oikein jaksa uskoa että kovinkaan moni mieltäisi uskonnonharjoittamista siten että mennään johonkin "seurakuntayhteyteen" ellei nämä yhteenkokoontuneet olisi kautta aikojen harjoittaneet aivopesua jonka mukaan seurakuntaan on kuuluttuva ja mukana oltava, muuten ei voi olla oikea kristitty. Aivopesu on mennyt niin pitkälle että on muodostettu malleja siitä miten "uskovainen" ajattelee (uskovainen haluaa seurakuntayhteyteen) => lue: jos ei halua; -ei ole "oikea" uskovainen tai ajattelussa on jotain vikaa.
Loppujen lopuksi suurin osa kai nielee nämä mallit ja kun mallia vielä boostataan kertomalla kokemuksia kuinka uskovaisen "tulee halu" seurakuntayhteyteen niin tottahan vastauskoon tulleet ja muutkin portilla kuikuilijat kokemattomuuttaan ja tietämättömyyttään nielevät skeidan sellaisenaan ja alkavat uskoa että heilläkin "on syntynyt halu" seurakuntaan.
Suurelta osin on kyse vallanhalusta niiden osalta jotka aktiivisimmin kylvävät em. ajatuksia ihmiskuntaan. Toki kyse on osittain myös siitä että halutaan samoin ajattelevien joukkoon. Tässä suhteessa ennuste toteuttaakin itse itseään koska hyvin pian käy niin että kandidaatin ajatukset vaihtuvat suureksi osaksi ryhmän ajatuksiin.
No, minä olen jokseenkin täysin vastakkaista mieltä, mutta mitäs siitä.
- En vähättele hengellistä vallankayttöä, sen uhreille on apua saatavilla. Esim. Akaasiasäätiö. Myös itse voi auttaa, ja kasvattajien on syytä katsella missä piireissä jälkikasvu sitä hallelujaa huutaa. Kotiseutuni papeista vanhemmat tekivät piispalle kantelun, lopulta, kun meno meni aivan mahdottomaksi.
............................................................
-Itse lähdin täysin itsenäisesti yhteisöstä, jossa minun oli mahdotonta elää kristittynä, en olisi kelvannut heille. Ihmettelen aikuista, joka ei lähde. Valtaa sinuun käytetään ainiastaan, jos itse annat käyttää.
En tässä mainosta, totean vain: On tarjolla sellaisiakin yhteisöjä, joissa sinun ja sinun Jumalasi väliin ei yksikään tule mestaroimaan - koko seurakunta on kääntynyt yhteen ainoaan suuntaan, kohti Kristusta. Okei, ehkä siinäkin epäonnistutaan. Olemme valitettavasti vain ihmisiä. Kristitty kuuluu kirkkonsa yhteyteen jo siksi, että Jeesus Kristus halusi oppilaidensa pysyvän yhdessä - hän kaiketi kirkon perustus on.
Psykologisesti väittäisin, että se on terveellistä. Oppii jotakin uutta silloin tällöin, myös kristinuskosta. Miten arvosteltaisiin lääkäriä, joka praktikoisi jatkuvasti, mutta kokisi arvovaltakiistaksi sen että hänelle lähetetään ammattilehti kotiin? Painostetaan lukemaan, sortoa?
Yhteisössä on pakko oppia suvaitsemaan henkilöitä joiden ajattelussa on vivahde-eroja, ja siitä huolimatta pitämään oman jumalasuhteensa kajoamatta,
(((Kannattaa tutustua Dosentin
"Yhteinen elämä" - kirjaan. Siinä on varsin kypsää käsittelyä kyvystä olla yhdessä ja yksin, samaan aikaan, juuri kristittynä. Kokemuksia on koottu Finkenwalden pappisseminaarista (off-topic: olemme juuri lähettäneet Hitlerille avoimen nootin juutalaisten kohtelusta, ja vielä juuri ennen Berliinin olympialaisia!))))
.........................................
_Mikä siis olisi vaihtoehto?
Kotona, yksinään kokoon keittämällä saa ihmeellistä soppaa viimeistään kristinuskosta. Alkaa löytyä hurmosta viimeistään hengellisen deprivaation tähden -
--- toisekseen; vakavasti sanoen ja totta tarkoitytaen -- noin puhuu ainoastaan ihminen, joka ei milloinkaan ole ollut pakotettu jäämään pois. Maannut halvautuneena vuoteessaan tai muuta hauskaa.
