Olen ollut marssimassa takavuosina, monta kertaa. Sinänsä se oli hyväntuulinen tapahtuma, kokonaisia perheitä oli mukana ja sai samalla harjoittaa yhteiskristillisyyttä. En kokenut olevani hurskas tai parempi uskovainen, vaan päinvastoin, sylkykupiksihan siinä joutuu, ja jotkut humalaiset yrittivät häiriköidä ja huudella sivusta. Pääasiassa suhtautuminen oli kuitenkin hyväntahtoisen uteliasta. Välillä oli pelastusarmeijalaisiakin marssissa mukana.
Sen sijaan en kauheasti tykännyt niistä hengennostatus-etkoista ja -jatkoista Senaatintorilla. Ja sitten yhdessä vaiheessa tajusin, että marssin taustalla vaikutti oppi maan valloituksesta: kun astuu jalallaan maahan, samalla valloittaa sitä Jeesukselle (vrt. Joosua ja Kaaleb ja Pyhän maan valloitus). Se ja yleensäkin "hengellinen sodankäynti" liikaa korostettuna alkoi tuntua oudolta. Jos pysytään iloisessa perhejuhlassa ja kristillisessä karnevaalissa, niin sitten se on ok ja ihan hauskaa.
