Minulla menee kylläkin toisinpäin, olenhan rapu. Jos on kivaa, huoletonta ja rauhaisaa, kellottelen siinä omassa onnessani. Tärkeimissä paikoissa ehkä muistan huikata kiitoksen yläkuntiin.
Mutta kun on todella huonosti asiat, sairautta, pelkoa, vihaa, pettymystä, silloin halajan Taivaan Isän syliin. Huudan apuja, rukoilen jos osaan.
Tyynnyn, odotan. Ja asiat alkavat hoitua. Usein apu-enkelinä tulee joku ihminen, on lähellä, mikä on joku lohdutus sinänsä. Joku avaa Sanan joka on just minun tarpeeseeni.
Nämä Pirskan Päivän tekstit ovat siksi hyvin tärkeitä minulle, jokapäiväinen leipäni.
Sitten on päiviä jotka eivät ole sitä eikä tätä. Tavallista arkisen harmaata, aikataulutettua ja aikaansaapaa puurtamista. Silloin yritän olla tyytyväisellä mielellä, silä laaksoa ja kukkulaa on ollut tähän ikään riittämiin.