Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: seppos - 21.08.10 - klo:10:10

Otsikko: Tänään osa 8
Kirjoitti: seppos - 21.08.10 - klo:10:10
Tervetuloa taas junaan mukaan.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 21.08.10 - klo:11:08
Kummityttö pakkaa muuttaakseen opiskelupaikkakunnalle, ja mielessä elää liian lähellä oma lähtö joskus silloin joskus. Oli surullista, sillä tiesin, nyt jää lapsuus taakse, lopullisesti. On aina jotakin syvää surua, kun jokin on ei-koskaan-enää, vaikka kuinka olisi halunnut sitä minkä sai, eli lähteä. Nyt se kertautuu, kun on kyhäytynyt tämmöttiin suurperhe, eli perheeseen kuuluu mummot ja vaarit ja tädit, on muistettava oma lähtö, päästettävä lapsi maailmalle ja vielä elettävä mielessään se miltä siskosta tuntuu kun esikoinen lähtee.
Se oli pilvinen päivä, herätyskello unohtui, kauheinta oli palata sitä hakemaan jostakin viiden kilometrin päästä. En itkenyt mutta kurkussa tuntui kummallisen ahtaalta. Tänään on minulle se ei-enää-koskaan -päivä, ja huomenna varmaan vielä myös.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 24.08.10 - klo:18:56
Terveisiä Vantaan-Espoon-Helsingin kierrokselta. Kaksi yötä siellä olin. Varmaan 1000km ratissa ja nyt aika väsy olo. Iltahämäräinen Helsinki on kaunis - muistoja tuli mieleen vähän joka puolelta. Ja onhan se muutenkin upea kaupunki, oikeastaan Suomen ainoa Kaupunki. Kuitenkin väsyin alituisiin ruuhkiin ja ihmisten määrään enkä voisi siellä asua. Muistelin viime viikkoista Patvinsuon ja Autiovaaran ikimetsän rauhaa. Metsänelävä olen.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pyryharakka - 24.08.10 - klo:19:32
 :039: Myyrä  :039:
Miunkii mielestä Helsinki on mukava kaupunki käydä, mutta ei jäädä.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 25.08.10 - klo:07:12
On syksy, joka tuli yhdessä yössä. :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Salis - 25.08.10 - klo:08:12
:039: Myyrä  :039:
Miunkii mielestä Helsinki on mukava kaupunki käydä, mutta ei jäädä.

Olen asunut toissijaisesti pääkaupunkiseudulla pienen ikäni. Espoonlahti oli aikoinaan mukavaa aluetta, jonka takia en pitänyt Helsingistä. Sitten muutin ihan Helsingin keskustaan ja yhtäkkiä jouduin toteamaan, kuinka mukava kaupunki Helsinki on liikkuvalle ihmiselle, olipa kysymys sauvakävelystä, juoksusta, uinnista, peleistä tai retkeilystä. Töölönlahti, Hietaniemen ja Seurasaaren alue sekä keskuspuisto ovat paratiiseja liikkujalle. Nyt pidän Helsingistä tosipaljon.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 25.08.10 - klo:18:44
On syksy, joka tuli yhdessä yössä. :eusa_clap:

Nyyrä!  Sinua ei ookkan syöty!  :109: Me oltiin huolissamme  :109:
Se tulee ain siellä. Se mikä oli ihanaa oli yhdes yössä tuleva talvi. Sandaaleista ja polvareista suoraan toppakenkiin.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 25.08.10 - klo:18:48
Nyyrä! 

 :icon_eek:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 25.08.10 - klo:18:50
:icon_eek:

Järkyttävää. Just vasta heräsin myyrä
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 25.08.10 - klo:18:56
Järkyttävää. Just vasta heräsin myyrä

Ei se mitään. :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: hippiäinen - 25.08.10 - klo:20:07

Kävin fysikaalisessa ja nyt särkylääkettä & lihasrelaksanttia ja eiköhän tämä päivä ole finaalissa, hyvää yötä  :015:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 26.08.10 - klo:13:33
Yritän taas vääntää tekstiä, ja minulla on fiilis että ymmärrän Jampea.

Kun kirjoittaa ja yrittää selittää, että valvoi tuskaisena yön, ja Raamattu lohdutti, mitä lukikin, mitä on kesken lukemisen ja satunnaista kohtaa, tulee ällö olo, tosi ällö. ulee fiilis kuin yritettäisiin makeilla jollain, joka ei kuitenkaan realiteetissa kanna. Mutta hyvätihmiset - miten minä ilmaisen sen sitten niin että ... mitä minä toisin sanoen kirjoitan, kun se meni niin erikä toisin?  Enhän minä voi valehdella sen takia että saataisiin luku joka on useimpien mielesträ realiteettiin sopiva ja josta ei tule kiusaantunut ja vaivautunut olo kun lukee? 

Jos se kantoi realiteetissa. Entäs jos Jumala onkin olemassa?  Hurja. Johan nyt jotakin. Kun ei siitä saa realiteetilta maistuvaa tekstiä. Myönnetään, en ole Dostojevski.
 On varmaan oltava, jotta osaa. Alan ajatella niin.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Jampe - 26.08.10 - klo:14:31
Yritän taas vääntää tekstiä, ja minulla on fiilis että ymmärrän Jampea.

Kun kirjoittaa ja yrittää selittää, että valvoi tuskaisena yön, ja Raamattu lohdutti, mitä lukikin, mitä on kesken lukemisen ja satunnaista kohtaa, tulee ällö olo, tosi ällö. ulee fiilis kuin yritettäisiin makeilla jollain, joka ei kuitenkaan realiteetissa kanna. Mutta hyvätihmiset - miten minä ilmaisen sen sitten niin että ... mitä minä toisin sanoen kirjoitan, kun se meni niin erikä toisin?  Enhän minä voi valehdella sen takia että saataisiin luku joka on useimpien mielesträ realiteettiin sopiva ja josta ei tule kiusaantunut ja vaivautunut olo kun lukee?  

Jos se kantoi realiteetissa. Entäs jos Jumala onkin olemassa?  Hurja. Johan nyt jotakin. Kun ei siitä saa realiteetilta maistuvaa tekstiä. Myönnetään, en ole Dostojevski.
 On varmaan oltava, jotta osaa. Alan ajatella niin.


Kiitos Leena!  Yritän siis kaikin voimin perata uskonnon harjoittamisesta pois sitä "ällöä" siirappia koska, kuten sanoit;- se ei oikeassa elämässä kanna eikä kestä. Koen sellaisen väkinäisenä kurotteluna ja varpaillaan seisomisena. Sitähän on sanottu että evankeliumi on tullut niin alas ettei sitä kohti tarvitse enää kurotella.  Etenkin on hirmu vahingollista jos oppiin sekoitetaan tämmöistä. laki on laki ja evankeliumi on evankeliumi, paljaina sellaisinaan. Ihminenhän on inhimillinen olento ja sille kuuluu myös tunteet mutta niitä ei saisi haitallisella tavalla sekoittaa uskoon ja sen harjoittamiseen.

Spontaanin affektin ymmärrän ja hyväksyn koska sehän kuuluu ihmisyyteen. Uskonnon piirissä ne vain harvoin ovat spontaaneja siinä merkityksessä, -ne ovat opittuja ja opetettuja käyttäytymismalleja! Valmiiksi pureskeltuja malleja harjoittaa uskoa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: hippiäinen - 27.08.10 - klo:09:09

Viisi tuntia lomaan.....   :039:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 27.08.10 - klo:10:04
Huomasin, että taidan olla naimisissa tämän foorumin kanssa, kun joka kerta yrittäessäni kirjautua ulos kone ilmoittaa, että istunnon tarkistus epäonnistui.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Salis - 27.08.10 - klo:13:30
Eilen 26.8 oli Seppo Ahdin eli Bisquitin mainio kolumni Iltasanomassa koskien lääketiedettä ja tässä muutama siteeraus:


"Esikoisemme on narkoleptikko.
 
- Onneksi olkoon ja ihan peruskoulupohjalta."

..............

"Periaatteessa lääketiedettä on kolmea lajia: koululääketiedettä, uskomuslääketiedettä ja vakuutuslääketiedettä.

Jos tauti ei parane koululääketieteellä eikä uskomushoidolla, vaiva lähtee viimeistään vakuutustohtorilla. Koulu- ja vakuutuslääketiede suosivat osin samoja metodeja, mutta koululääketiede käyttää vaikka sellaista kevyttä toimenpidettä kuin rokotusta ennaltaehkäisevästi, vakuutuslääkärin diagnoosi rokottaa jälkikäteen potilaan asemesta raskaasti hänen kukkaroaan.

.....

Homeopatiassa erillistä vastetta ei tarvita, koska homeopaatti itsessään täyttää kaikki humpuukin tunnusmerkit.

Ulkopuolisesta hieman bisarri uskomushoito on oraalinen virtsaterapia, jossa potilas tuottaa itse prosessissa käytettävät tehoaineet. Humpuukivaste on akustinen ja verifioituu (osoittautuu oikeaksi), kun hölskyntä lakkaa kuulumasta hoitoketjun vastakkaisesta päästä"
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: sadetta - 27.08.10 - klo:16:45
Viisi tuntia lomaan.....   :039:

Virkistävää lomaa! :icon_sunny:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 27.08.10 - klo:20:48
Foorumilla lukee, että uusin jäsen on myyrä. Tuota en kyllä taida uskoa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Mörtti-57 - 27.08.10 - klo:21:33
Nyt mulla on palion hilloa  :icon_cool: - oikiaa! Keittelin justihin 20ltr mustikoota hilloksi. Nyt en mee enää  mustikkamettähän vaikka mettämaa aivan sinisenä viäläkin. Keruu saldoksi tuli 130ltr ja siitä on riittäny jaettavaksikin ympäri kylää.
Huamenna suunnatahan urheeluseuran perheporukalla merenrannikolle kalareissulle ja suuntana on helluntaiseurakunnan leirikeskus Maksamaalla. Pitääs tänään viälä vispata sangoollinen lättytaikinaa huamenna paistettavaksi. Onkiminen taitaa jäärä mulla vähälle. :icon_rolleyes:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 27.08.10 - klo:21:36
Foorumilla lukee, että uusin jäsen on myyrä. Tuota en kyllä taida uskoa.

Pitäisikö esittäytyä? :003:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 27.08.10 - klo:22:22
Tänään kävin optikolla ja tuloksena käynnistä päässä pitäisi olla kohta moniteholasit. Yksitehot mulla onkin olleet jo kymmenen vuotta ja siinä ajassa näkö on huonontunut aika paljon. Olin vähäsen ymmälläni pokien suhteen mutta ystävällinen myyjätär tuli auttamaan ja annoin hänelle vapaat kädet päättää. Hän valitsi sellaiset muotipokat joista mainitsin tuollaisia olevan ravihevosilla. Kuulemma käyvät meikäläiselle hyvin joten tyydyin ratkaisuun.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pena - 27.08.10 - klo:22:39
Taidatkin olla maamyyrä eli kontiainen! Ainakin Peukaloliisa-sadussa sellaisella oli silmälasit.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pyryharakka - 27.08.10 - klo:22:43
Foorumilla lukee, että uusin jäsen on myyrä. Tuota en kyllä taida uskoa.

Myyrä taisi välillä nollauttaa jäsenyytensä. Viestejäkin on vasta parikymmentä.  :icon_wink:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Jampe - 28.08.10 - klo:17:38
Tänään nousin reippaasti aamulla seitsemäksi töihin, omiin töihini. Klo 15:00 mennessä olin purkanut erään hirsitalon. Apunani minulla oli 2 miestä ja 1 traktorimies jolle maksoin palkkaa. Hirret olin numeroinut etukäteen ja myöhemmin; -joskus tulevina vuosina aion rakentaa niistä kesämökin.  Tänään oli päivä jolloin sai väsyttää itsensä oikeassa rehellisessä työssä.  :kahvi:
Ainoastaa 1 juttu vielä tälle päivää tekemättä: -illalla saunaan!
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 28.08.10 - klo:21:58
Tänään nousin reippaasti aamulla seitsemäksi töihin, omiin töihini. Klo 15:00 mennessä olin purkanut erään hirsitalon. Apunani minulla oli 2 miestä ja 1 traktorimies jolle maksoin palkkaa. Hirret olin numeroinut etukäteen ja myöhemmin; -joskus tulevina vuosina aion rakentaa niistä kesämökin.  Tänään oli päivä jolloin sai väsyttää itsensä oikeassa rehellisessä työssä.  :kahvi:
Ainoastaa 1 juttu vielä tälle päivää tekemättä: -illalla saunaan!

Meidänkin isäntä purki kerran hirsitalon isänsä kanssa ja numeroi hirret. Sitten laitettiin lehteen ilmoitus, että hirret ovat myytävänä. Ostajat tarjosivat hirsistä niin vähän, että siihen hintaan niitä ei kannattanut myydä. Niinpä hirret pätkittiin polttopuiksi ja poltettiin pikkuhiljaa keskuslämmityskattilassa. Hyvin ne lämmittivät, vaikka vähän haikealta se tuntui.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Jampe - 29.08.10 - klo:09:07
Meidänkin isäntä purki kerran hirsitalon isänsä kanssa ja numeroi hirret. Sitten laitettiin lehteen ilmoitus, että hirret ovat myytävänä. Ostajat tarjosivat hirsistä niin vähän, että siihen hintaan niitä ei kannattanut myydä. Niinpä hirret pätkittiin polttopuiksi ja poltettiin pikkuhiljaa keskuslämmityskattilassa. Hyvin ne lämmittivät, vaikka vähän haikealta se tuntui.


No harmi!  Kova työ meni tavallaan hukkaan sitten...   Voi kyllä olla että moni haluaisi itse ensin nähdä sen talon pystyssä niin osaisi arvioida vähän kuntoa vaikka todellisuudessahan puretuista hirsistä se totuus vasta oikein näkyykin kun siellä varauksessa ja salvoksissa voi olla huonokuntoistakin osaa.  Mutta talon ryhdin näkee kyllä pystyssä.

Itse löysin mielestäni edullisen ja sopivan mökin rungoksi n. 50 m2. Ensi kesänä se varmaan pitäisi sitten kuljettaa saareen jollakin konstilla. Kova homma kyllä oli tuo purkaminenkin.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: seppos - 29.08.10 - klo:21:35
Tänään tultiin kotiin Laatokan Valamosta. Upea paikka. Paljon on tehty ja paljon on vielä tekemättä. Se oli meidän seurakunnnan retki sinne. Yöt olimme Sortavalassa. Suosittelen. Yritin vilkuttaa pyrtyharakalle ohiajaessa ja sitten Atanasialle, mutta en huonnut kumpaakaan tien varressa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: hippiäinen - 30.08.10 - klo:09:42
Virkistävää lomaa! :icon_sunny:

Kiitos!  :) Olenkin jo nyt virkistynyt, kiva aloittaa loma pirteänä kuin peipponen, jo viikonloppu latasi akkuja. Viikko mennä hujahtaa nopeesti mut ihan pian lomailen sit lisää...
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 30.08.10 - klo:09:47
Huomaan, että foorumilla on ollut semmoinen vilske, että taitavat jäädä nyt lukematta, kun ei ehdi.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 30.08.10 - klo:20:58
Tuli nukuttua liian pitkät päikkärit. Voi olla, ettei yöllä nukuta vaikka kyllä univajetta on vieläkin.

Näyttää tulevan tyyni ja kirkas yö - tienneekö jo pakkasta?
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pyryharakka - 30.08.10 - klo:22:34
Tänään tultiin kotiin Laatokan Valamosta. Upea paikka. Paljon on tehty ja paljon on vielä tekemättä. Se oli meidän seurakunnnan retki sinne. Yöt olimme Sortavalassa. Suosittelen. Yritin vilkuttaa pyrtyharakalle ohiajaessa ja sitten Atanasialle, mutta en huonnut kumpaakaan tien varressa.

Voi tokkiinsa, olisittepa poikenneet katsomaan vaikkapa meidän kaunista kirkkoa ja presidentin hautaa. Olisinhan mie tullu teille oppaaksi. Kahvitkin olis jossakin meidän lukuisista houoltsikoista löytynyt.  :039:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Salis - 31.08.10 - klo:10:17
Mitäs mieltä ollaan Turun piispan vaaleista? Arkkipiispan vaalissa hävinneen osapuolen joukoista on nainen ehdokkaana.  Sekottaako se peliä vai ovatko kirkolliset piirit tietoisia ehdokasasettelun takana olevista voimista?
Uskon, että ovat.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 31.08.10 - klo:10:26
Jos nainen on, peli on sekaisin, nimittäin tiedämmehän naisen logiikan. Siitä ei ota pirukaan selvää.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pena - 31.08.10 - klo:12:16
Olisivatko kirjat niin sekaisin, että piispanvaalin naisehdokas olisi eniten naisten pappeuden vastustajille mieleen?
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 31.08.10 - klo:12:37
No sit mie en ymmärrä mittää.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Salis - 31.08.10 - klo:12:47
Olisivatko kirjat niin sekaisin, että piispanvaalin naisehdokas olisi eniten naisten pappeuden vastustajille mieleen?

Pena ymmärsi yskän. Tässä on konservatiivien edustajana nainen, joka yrittää sekoittaa tilanne paremmaksi konservatiiveille ja naispappeuden vastustajille. Peli on kovaa ja ratsuväki raakaa. Pidän tällaista toimintaa hieman moraalittomana ja epäloogisena. Mutta mihinpä muuhun nuo piirit eivät olisi syyllistyneet?
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 31.08.10 - klo:13:02
Mutta jospa naispappeuden vastustajat eivät ole koskaan olleetkaan naispiispuuden vastustajia?! Niin se täytyy olla. Kun he ovat hävinneet pappeuskisan, he ovat luovuttaneet, ja ajattelevat, että antaa mennä kun on alamäki. Jotkut mustabotnialaiset vielä haraavat vastaan.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: mt - 31.08.10 - klo:18:14
Tämänpäiväiset saunakeskustelut olivat vähintään yhtä raamatulliset (http://bit.ly/awKCWV) kuin nämä foorumikeskustelut.

Mt
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 31.08.10 - klo:18:22
Jes, olemme kansaa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 31.08.10 - klo:20:00
Piispanvaaleissa on ollut niin paljon inhottavuuksia, että tässä kiteytettynä kaikki, mitä niistä ajattelen.
                                     (http://cosgan.de/images/smilie/ekelig/g020.gif)
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Salis - 31.08.10 - klo:20:33
Piispanvaaleissa on ollut niin paljon inhottavuuksia, että tässä kiteytettynä kaikki, mitä niistä ajattelen.
                                     (http://cosgan.de/images/smilie/ekelig/g020.gif)

Onneksi et pääse äänestämään!  :icon_wink:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: seppos - 01.09.10 - klo:14:30
Tänään lähdemme iltalaivalla autoillen Välimerelle. Menemme Ruotsin kautta kun emme ole kymmeneen vuoteen käyneet Ruotsissa ja Tanskassa.
Nettitoimikunta pitää teistä hyvää huolta sen ajan kun olen reisussa. Toisekseen en tietenkään lähde ilman tietokonetta. Nautinnolista talven alkua.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: hippiäinen - 01.09.10 - klo:14:43

Siunattua ja turvallista matkaa teille. Minä matkaan nyt Höyhensaarille....  :039:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 01.09.10 - klo:15:50

  Sielun siivillä lennän matkaanne. Nyt on pienet matkat mielessä meilläkin. Ai niin, nythän ette siipiä tarvitsekaan.Onnellista matkaa!

  O sole mio!
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Atanasia - 01.09.10 - klo:19:50
Tänään alkaa uusi kirkkovuosi.

Hyvää vuotta kaikille!


  (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/068.gif)
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 01.09.10 - klo:20:18
Tänään alkaa uusi kirkkovuosi.

Hyvää vuotta kaikille!


  (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/068.gif)

Hyvä kun kerroit, en olisi tiennytkään. Missä olet ollut, kun ei sinusta ole kuulunut aikoihin mitään? Tervetuloa takaisin foorumille.  (http://cosgan.de/images/more/flowers/043.gif)
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 01.09.10 - klo:20:26

   
Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
Matt. 3:10

Tämä raamatunkohta minulla oli mielessä, kun leikkasin vanhoja oksia viinimarjapensaista. Paljon oli huonoja oksia, kun ei ole tullut leikattua niitä kunnolla vuosiin.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Atanasia - 01.09.10 - klo:21:00
Lainaus
Missä olet ollut, kun ei sinusta ole kuulunut aikoihin mitään? Tervetuloa takaisin foorumille.   
 
Kiitos, täällähän mie kotona, nenä kiinni ruudussa.
On vain iskenyt jonkinlainen kirjottamisväsymys.
Seurailen hiljaa sivussa  :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: sadetta - 01.09.10 - klo:21:25
Tänään alkaa uusi kirkkovuosi.
Ortodoksinen?

Luterilainen alkaa 1. adventtisunnuntaina 28.11.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Atanasia - 01.09.10 - klo:21:34
No niinpä,
sorry,

siis ortodoksinen kirkkovuosi alkaa tänään.

http://www.ortodoksi.net/kirkkovuosi/kirkkovuosi.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkovuosi

On se kummallista kun läntinen ja itäinen kirkkovuosi alkaa eri aikaan.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 01.09.10 - klo:21:36
Niinpä niin, ja tavallinen vuosi vielä eri aikaan. Miten oli se kiinalainen ajanlasku, eikö sielläkin ole vähän oma aikansa. Tässähän voisi viettää uudenvuoden juhlia tuon tuostakin.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Atanasia - 01.09.10 - klo:21:44
Juu, se onkin hyvä idea!

Kun aina uuden vuoden alettua voi aloittaa elämänsä alusta,
ikäänkuin siltä kuuluisalta puhtaalta pöydältä,
niin nythän on sitten useampi mahdollisuus vuodessa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: tosikkoko - 01.09.10 - klo:23:04
Kun aina uuden vuoden alettua voi aloittaa elämänsä alusta,
ikäänkuin siltä kuuluisalta puhtaalta pöydältä,
niin nythän on sitten useampi mahdollisuus vuodessa.
Joka aamu on armo uus...

pääsin kerran kiinalaisen tyokaverin mukana Tampereen kiinalaisten uudenvuoden juhliin helluntaiseurakunnan tiloihin. oli mukava kokemus, puhujana oli mm alan "guru" eli se Kiinassa vuosikymmeniä lähettinä ollut pappismies, en nyt heti muista nimeä.

---
tänään kävin uimassa, eipä ollut enää ruuhkaa rannalla.
ja sitten metsästin tuloksetta tietynlaista G9-kantaista lamppua. miksei kaikki voisi olla maailmaatuhoavia (?) perushehkulamppuja?
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pena - 02.09.10 - klo:07:56
pääsin kerran kiinalaisen tyokaverin mukana Tampereen kiinalaisten uudenvuoden juhliin helluntaiseurakunnan tiloihin. oli mukava kokemus, puhujana oli mm alan "guru" eli se Kiinassa vuosikymmeniä lähettinä ollut pappismies, en nyt heti muista nimeä.

Kyllä kai Päivö Parviainen tulee luontevasti helluntailaistenkin tiloihin, jos kiinalaisista on kysymys. On nykyisin 98 vuotias ja kiertää vieläkin saarnamatkoilla.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Atanasia - 02.09.10 - klo:11:39
Lainaus
Joka aamu on armo uus...

Ja voisihan sen ajatella ja kokea jopa niin, että joka hetki on armo uus...
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 02.09.10 - klo:11:43
Kiva, Atanasia, että tulit taas.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: hippiäinen - 02.09.10 - klo:11:46
Kiva, Atanasia, että tulit taas.

Niin on  :039:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: hippiäinen - 03.09.10 - klo:11:35

Tänään Kuopion kaupunginkirjastolle:

SANA JA DRAAMA – tutkimusmatkalla Sanaan klo 17–18.30 Kuopion kaupunginkirjasto,
kokoussali (1. krs.)

Keskustelu nostaa esiin kirjailija Jaakko Heinimäen monet kirjalliset roolit – pakinoista Raamatun kertomuksiin. Miten Raamatun tarinoita kerrotaan uudelleen? Hänen viime vuonna julkaistu teoksensa Suomen lasten Raamattu (kuvitus Christel Rönns) houkuttaa aikuisetkin lukemaan yhdessä lasten kanssa. Haastattelijana on Savon Sanomien uutispäällikkö Riitta Raatikainen, joka tunnetaan myös valokuvataiteen asiantuntijana.

Jaakko Heinimäki on koulutukseltaan teologi ja luterilainen pappi, joka kirjoittaa uskoon liittyvistä asioista selvästi ja oivaltavasti. Hänen teoksensa haastaa keskusteluun ja huumori sekä sanojen monimerkityksisyys palkitsevat lukijan.

Yhteistyössä Kuopion ev.lut. seurakunnan kanssa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 03.09.10 - klo:12:26
Hei Atanasia!

Olet ollut kaivattu.
 Kävimme Lappeenrannassa syntymäpäivänäni . Kävin ortodoksikirkossa, ostin pari pientä ikonia ja Basso sai juoda kovaan janoonsa kirkon rännistä valuneesta sadevedestä. Puhuttelin sitä sen jälkeen ortodoksi-körttikoiraksi. Nyt Basso on ollut tuonilmaisissa viime maanataista alkaen. Kaipuu on kova ja tyhjä paikka kodissa kolottaa.
Mutta elämä jatkuu, lapsenlapsenlapsia on tulossa loppuvuodesta kaksin kappalein. Huomena ajelemme tyttären synttärikahveille Herttoniemeen.
Mauno on samoin huomisen poikia. Sunnuntaina ovat syksyn ensimmäiset seurat, sinne sitten tyhjää täyttämään.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 03.09.10 - klo:15:31
Kun en ole kovin sairas (normilentsu), on ollut rattoisaa sairastaa Aku Rädyn kanssa lukemalla hänen kirjeitään (Taivaassa on toisenlaista).
Liittyen ketjuun Kristuksen sisällisestä tuntemisesta: "... Pelätä saisi Kristusta ja Isää kysellen, annatteko Pyhän Hengen oppaaksi tällaisellekin viimeisissä pimeissä askeleissani. En epäile Jumalan tahtoa etteikö hän antaisi, mutta jos käyn liian rohkeaksi, tulen omin lupineni Kristuksen armotavaroille ja niin olen suruton kaikkien muitten rohkeitten kanssa. Pelko pitää lasta lähellä äitiä, mutta epäilykset vievät suruttomuuteen järjen tielle. Lapsi toistaa usein, äiti, isä, pidä minua kovasti kiinni, etten eksyisi pimeään. Ei lapsi luota siihen, että hän pitää kiinni ja pysyy mukana varmasti. Kunpa saisin armon sanoa psalminlaulajan kanssa: Vedä perässäsi, niin minä tulen.
'Milloin opin lasten lailla  Lähestymään Isääni,   Pyytämään mit' olen vailla,   Valittamaan hätääni.' ..."

Professori Tuomo Mannermaa on todennut Aku Rädystä, että hänen teologiansa on väärää, mutta hän on oikeassa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Antti Juhani - 03.09.10 - klo:22:52
Sain puukon. Oikein maalaissepän takoman. Ahjossa ja alasimella lekalla taottu. Karkaistu ensin öljyssä ja loppua en sitten karkaisusta tiedäkään. Terävä on. Parrankin voisi sillä varmaankin ajaa. Visakoivua kädensija ja sepän ompelema nahkatuppi. Omat nimikirjaimetkin vielä. Hieno esine kaikenkaikkiaan. Suomalaista disainia parhaimmillaan. Puukkofriikkinä tuntuu kuin olisi "ferrarin" saanut.  :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 03.09.10 - klo:23:04
Sain puukon. Oikein maalaissepän takoman. Ahjossa ja alasimella lekalla taottu. Karkaistu ensin öljyssä ja loppua en sitten karkaisusta tiedäkään. Terävä on. Parrankin voisi sillä varmaankin ajaa. Visakoivua kädensija ja sepän ompelema nahkatuppi. Omat nimikirjaimetkin vielä. Hieno esine kaikenkaikkiaan. Suomalaista disainia parhaimmillaan. Puukkofriikkinä tuntuu kuin olisi "ferrarin" saanut.  :icon_biggrin:

Minulla oli kerran hieno lahjaksi saatu Marttiinin puukko, mutta joku nyysi sen seinältä. >:(

Mainittakoon, että enoni vaimo on puukko-Marttiineja Lapista ja saman niminen os. itsekin. :icon_wink:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Antti Juhani - 03.09.10 - klo:23:29
Muistan lapsuudestani kuinka harmissaan ukkini oli, kun erään "seurueen" vierailun jälkeen ukin lahjaksi saama Lapin Leuku katosi salaperäisesti. Ukkini rakenteli pärevasuja talon tarpeisíin aina talvisin ja terävä puukko oli niissä touhuissa tarpeellinen työväline. Ylpeänä hän tätä lahjaansa esitteli ja oli kovin murheellinen kun se joutui "hukkaan." "Seurueelle" annettiin aina  jotakin, lihaa ym. heiniä hevoselle jne. Uskovaisena ihmisenä hän tuntui kovin pettyneeltä, kun sai tälläisen tavallaan palkaksi ihmisten luottamisesta. Siitä tuvan penkiltä se puukko vain hävisi. Lapin Leuku oli ensimmäinen oma puukkoni, sain sen isältäni lapsuudessani lahjaksi. Puukko on kadonnut, mutta tuppi on jäljellä vielä. Kesällä ostin uuden Leukun nostalgia syistä Lapissa käydessäni. Marttiinin ja Kauhavan puukkotehtaat ovat vielä käymättä. Kesällä yritin Kauhavaa, mutta ei ollut lauantaina auki, museo. Tehtaille ei taida päästäkään.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 04.09.10 - klo:11:40
An-na näyttää olevan maisemissa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 04.09.10 - klo:11:45
Vieläkin, mutta ei ole kirjoittanut.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 04.09.10 - klo:11:48
Mutta hyvä näinkin. Odotan, milloin hän avaa sanaisen arkkunsa. Nimittäin kauan poissaolleena asioita ja ilmaisuntarvetta on varmaan kertynyt. Uutta näkökulmaa on odotettavissa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 04.09.10 - klo:11:50
Ei. se lukee rästiinjääneitä ketjuja. Siinä meneekin aikaa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Mörtti-57 - 04.09.10 - klo:12:10
Sain tällääsen puukoon eräältä isännältä lahajaksi, kun tein hänen kototaloohin isoon peruskoriauksen. https://dl-web.dropbox.com/get/Photos/Kalareissu%20Maksamaa%20026.jpg?w=96ae43ed
Varsinaanen körttipuukkoo! :107: Taisi IKL saara värinsä herännäisyyrestä.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 04.09.10 - klo:12:12
Mitä se Mörtti horisee?! Tuoko puukko! Just joo. Nyt ei menny savolaisen kaaliin pohjanpojan vitsi.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Mörtti-57 - 04.09.10 - klo:12:28
Puukkoo mikä puukkoo, 30-luvulta.

Täältä voi körtti värisiä tuattehia käyrä ostamas, jos kiinnostaa:
http://www.lapuanliike.fi/
 http://kauppa.lapuanliike.fi/index.php
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: sadetta - 04.09.10 - klo:12:35
Täältä voi körtti värisiä tuattehia käyrä ostamas, jos kiinnostaa: http://kauppa.lapuanliike.fi/index.php
Aika kirkuva tuo sininen. Niin on körttihuivin sininenkin usein. On myös himmeämpi, harmahtavampi sininen raitaväri joissain huiveissa, olen nähnyt. Minulle mieluusti se hillitympi.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 04.09.10 - klo:12:37
Puukkoo mikä puukkoo, 30-luvulta.

Täältä voi körtti värisiä tuattehia käyrä ostamas, jos kiinnostaa:
http://www.lapuanliike.fi/
 http://kauppa.lapuanliike.fi/index.php

Painitaanko
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Sanneli - 04.09.10 - klo:12:39
Tänään vaihtuu taas olinpaikka, lähden Súrista takaisin Bakonycsernyeen. Siellä sitten tietääksenimuistaakseni oon koko loppuajan eli 9 viikkoa.

Nyt on syyskuu eli september eli roomalaisittain seitsemäs kuukausi. Saadaan yksi uudenvuodenviettopäivä lisää jos joku jaksaa laskea että paljonko on tästä 7 kuukautta taaksepäin. Helmikuu?

Wake me up when september ends.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Mörtti-57 - 04.09.10 - klo:13:13
Painitaanko

Ei kehtaa. Pohojalaasten kaas on paree tapella ja painia, kun ne ei yhtään pelekää. :022:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 04.09.10 - klo:13:18
Vaaleanpunamusta pohjanpoika on tiukka.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.09.10 - klo:21:49
Tänään olimme päivän Helsingissä. Se sisälsi monenmoista hauskaa. Kävimme esim. Herttoniemen Kyläjuhlissa. Siellä oli pieni Erätori täynnänsä kaikenlaista myyjää. Enimmäkseen kirpputoripöytiä ja luomuruokaa. Ohjelmakojusta tuli Herttoniemen historiaa Eva Packalenin kertomana, musiikkia ja vanhojen herttomiemeläisten muistelmia. Nimiä Taata Sillanpää ja Niilo Tarvajärvi siellä toisteltiin ja tapahtumia hiihtomäellä muisteltiin.

Ostin kolme kirjaa, villasukat ja Nanson paidan. Lotalle vaatetta ja kenkiä. Kyllä oli mukavaa ja h a l a v a l l a sai.

Istun tässä koneella nyt harvinaisen myöhään, eikä edes nukuta.   :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: sadetta - 04.09.10 - klo:22:08
Leena   :026: :026: :026: lähettää terveisiä! Hän sai tautikohtauksen viikolla, joutui sairaalaan, toipuu vähitellen. Leena tulee kertomaan taas päiväsatuja ja iltatosia, kunhan saa kovalevynsä (molemmat) kuntoon.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Antti Juhani - 04.09.10 - klo:22:13
Mörtti-57, komia puukko. Taitaa olla Iisakki Järvenpään tehtaan tuote. Itseltäni puuttuu kaksineuvoinen helapää, helavyö on. Kummipojalleni annoin lahjaksi helapään, kaksineuvoisen. Oma on vielä hankkimatta. Tänään on tehty maalaushommia sisäterassilla. Nyt oli sopivan viileätä, verrattuna niihin kesän keleihin, terassilla jopa +45 astetta. Pikkumiehet kävivät kylässä. Autoja katseltiin netistä. Jaguaarit kiinnostivat tällä kertaa eniten. Ukki voisi kuulemma hankkia sellaisen. :icon_biggrin: 
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.09.10 - klo:08:25
Leena   :026: :026: :026: lähettää terveisiä! Hän sai tautikohtauksen viikolla, joutui sairaalaan, toipuu vähitellen. Leena tulee kertomaan taas päiväsatuja ja iltatosia, kunhan saa kovalevynsä (molemmat) kuntoon.

Tervehdi Leenaa ja pikaisen toipumisen toivotukset.                    Riitta
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 05.09.10 - klo:14:13
Terkkuja myös myyrältä ja pikaista paranemista ja paluuta foorumille. :026: :026: :026:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 05.09.10 - klo:14:58
Leena   :026: :026: :026: lähettää terveisiä! Hän sai tautikohtauksen viikolla, joutui sairaalaan, toipuu vähitellen. Leena tulee kertomaan taas päiväsatuja ja iltatosia, kunhan saa kovalevynsä (molemmat) kuntoon.

Sitä vähän epäilinkin, kun ei hänestä kuulunut mitään. Pikaista paranemista Leenalle!  (http://cosgan.de/images/more/bigs/a070.gif)   (http://cosgan.de/images/more/bigs/a070.gif)   (http://cosgan.de/images/more/bigs/a070.gif)
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pena - 05.09.10 - klo:16:08
Minäkin toivotan Leenalle toipumista. Olisiko hänellä alansa tietoa kielilläpuhumisesta? Jos ei ole siitä, niin jostakin muusta sitten.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 05.09.10 - klo:18:14
Minäkin toivotan Leenalle toipumista. Olisiko hänellä alansa tietoa kielilläpuhumisesta? Jos ei ole siitä, niin jostakin muusta sitten.

...alansa tietoa kielilläpuhumisesta...  :107:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 05.09.10 - klo:18:19
Olo on vähän töttöröö  (http://cosgan.de/images/smilie/muede/p025.gif)  ja kaikkea kivaa olisi mukava tehdä, mutta ei jaksa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Atanasia - 05.09.10 - klo:20:18
Meillä oli maalaismarkkinat pienessä tihkussa. Väkeä silti riitti.

Kosteaa ja koleaa.

Villasukat pitää olla jalassa.

Citizen Kane tuli taaas katsottua.

Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 05.09.10 - klo:20:25

Citizen Kane tuli taaas katsottua.



En viitsinyt kun kahesti oon nähnyt.

Lähen grillille ja ostan ISON lenkkisämpylän että jaksan leijua illalla avaruudessa. :039:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.09.10 - klo:20:48
Ei tullut vieläkään katsottua Citizen Kaneä loppuun asti. Vaihdoin komisari Lewisiin klo 18.55. Siihen oli juoneen ympätty Helsinki ja venäläiset.

Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: sadetta - 05.09.10 - klo:21:25
Minäkin toivotan Leenalle toipumista. Olisiko hänellä alansa tietoa kielilläpuhumisesta? Jos ei ole siitä, niin jostakin muusta sitten.
Leena  :026: :026: :026: ilahtui tervehdyksistä. Ihan varmasti hänellä on tietoa jostakin muusta. Ja Penan kysymykseen hän vastaa: "Leena kertoo kaiken.. suuria päivätosia. Vain arvailemme, jos sitäkään, kun pääasia on säästö. Puhua saa kunhan ei kerro psykiatrille, jottei mene rahaa tutkimiseen.."
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: mt - 05.09.10 - klo:22:00
Tänään tein ansiostyötä jumalanpalveluksen aikaan sairaalan parkkipaikalla. Viittaan syntikeskustelussa esitettyyn 70-luvun luetteloon ja arvioin, että syntinä se on suurempi kuin listassa mainitut kalossit.

Mt
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: mami - 05.09.10 - klo:22:19
Eilen iltapäivällä esikoinen muutti Körttikotiin Ratakadulle. Se on kahden hengen huone, sälekaihtimet ilmeisen ikuisesti alhaalla, katosta roikkui himmeä lamppu ja leveällä ikkunalaudalle oli jäänyt jonkun taannoisen kyläilijän peti...  :icon_cool: Huonekaveri vaikutti sympaattiselta ja avuliaalta ja ensimmäiseksi saatiinkin jatkojohdolla virtaa läppäriin ja nettiyhteys kuntoon. 

Keittiön komerosta löytyi runkopatja ja siihen jalat. Tiskipöytä oli pullollaan kuivahtaneita likaisia astioita, ja hellalla oli ruskeita jauhelihakokkareita, mutta muuten keittiö oli tilavan ja toimivan näköinen.  :kahvi: Samoin kylppäri.

Huoneeseen ei sitten löytynyt enempää kalusteita, vaikka pöytä ja tuoli olisivat aika kiva juttu - jos sinne suinkin mahtuvat - joten lähdimme yhdessä ostamaan pojalle ilta- ja aamumuonat läheisestä Kasarmintorin S-Marketista. Leipää, Floraa, metwurstia (ei mene pilalle nopeasti), mehua, muroja ja maitoa. Piffasimme tämän ensiapukassin ja sinne poika sitten häipyi asunnolleen. Pöhkönä äitinä soitin melkein heti perään ja tarkistin, että hän laittaa maidon jääkaappiin.  :003:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: seppos - 05.09.10 - klo:22:35
Eilen iltapäivällä esikoinen muutti Körttikotiin Ratakadulle. Se on kahden hengen huone, sälekaihtimet ilmeisen ikuisesti alhaalla, katosta roikkui himmeä lamppu ja leveällä ikkunalaudalle oli jäänyt jonkun taannoisen kyläilijän peti...  :icon_cool: Huonekaveri vaikutti sympaattiselta ja avuliaalta ja ensimmäiseksi saatiinkin jatkojohdolla virtaa läppäriin ja nettiyhteys kuntoon. 

Keittiön komerosta löytyi runkopatja ja siihen jalat. Tiskipöytä oli pullollaan kuivahtaneita likaisia astioita, ja hellalla oli ruskeita jauhelihakokkareita, mutta muuten keittiö oli tilavan ja toimivan näköinen.  :kahvi: Samoin kylppäri.

Huoneeseen ei sitten löytynyt enempää kalusteita, vaikka pöytä ja tuoli olisivat aika kiva juttu - jos sinne suinkin mahtuvat - joten lähdimme yhdessä ostamaan pojalle ilta- ja aamumuonat läheisestä Kasarmintorin S-Marketista. Leipää, Floraa, metwurstia (ei mene pilalle nopeasti), mehua, muroja ja maitoa. Piffasimme tämän ensiapukassin ja sinne poika sitten häipyi asunnolleen. Pöhkönä äitinä soitin melkein heti perään ja tarkistin, että hän laittaa maidon jääkaappiin.  :003:

Voi teitä äitejä. Muuten missä päin körttikotia poikasi asuu kysyy utelias isännistön jäsen?
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: meme - 06.09.10 - klo:08:28
Leenalle pikaista parantumista myös minulta!!! :039: Otahan iisisti nyt jonkin aikaa ja muista kaikki muutkin ohjeet jotka ihan hyvin tiedät.

Olin viikonlopun raivaamassa  :023: en siis siivoamassa mökkiä. Viikko sittten appivanhemmat poistuivat mökiltä ja nyt sitten pantiin neljän hengen tehoporukka töihin. Minä kävin mökin ja majoitusaitan läpi lähes kokonaan katosta lattiaan (mm. saunan pukuhuone ja uuni jäivät seuraavaan kertaan) ja voi sitä lian määrää. Appiukko ei imuriin koske eikä taidä likaa nähdäkkään ja anoppi oli jo melko vähän mökillä. Miesväki isommasta pienimpään taas keskittyi ympäristön raivaamiseen. Ensimmäinen iso puujäte kuorma menee tänään kaatopaikalle ja lisäksi tuotiin pari laatikollista lasi ja metallijätettä roskikseen. Nyt alkaa taas mahtua kulkemaan ja paikat vaikuttaavat jo huomattavasti siistimmältä. Lauantai -sunnuntai välisenä yönä havahduin rapinaan ja kun sytytin valot, niin myyrähän se oli tullut vanhasta tottumuksesta tutkimusretkelle. En oikein pidä pienistä jyrsiöistä, joten ajatus myyrästä (anteeksi en tarkoita sinua myyrä) mökissä sisällä ei houkuttanut. Olin unohtanut keittiöön biojätteitä :018:, joten poistin ko astian kuistille ja sinnehän myyräkin oli poistunut ulkoruokintaan ja minä sain jatkaa rauhassa unia.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.09.10 - klo:08:45
Ah meme tätä naisen iki-aikaista pesänrakentamisviettiä. Voimieni päivinä rakastin yli kaiken ja kynnet syyhyten kun pääsin jonkin sotkupesän selvittämään. En halua verrata sitä luomisen työhön, mutta luovaa työtä ja kädenjäkien ihailua se on.

Meille tulee joskus mökkiin metsähiiri. Se on sitten kaunis killisilmineen. Basson ruokapaikalta se murusia etsi ja sitten pujahti lattialistaan nakertamastaan kolosta. Suku on jatkunut ja näin meillä on edelleen kotieläin.

Ikkunoiden sisäpuolien pesu olisi tänään ohjelmassa. Se ei tunnu muulta kuin pakolliselta siivoukselta.
                                                                                                                                                  (http://www.cosgan.de/images/midi/haushalt/h020.gif)
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Atanasia - 06.09.10 - klo:10:15
Lainaus
Pöhkönä äitinä soitin melkein heti perään ja tarkistin, että hän laittaa maidon jääkaappiin. 


 :icon_lol: kuulostaa niiiin tutulta,
sitä se äitiys suurelta osalta on, huolehtimista
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: mami - 06.09.10 - klo:19:41
seppos: poika on Mäkituvassa.

Terveisiä Perkkaan seurapenkistä, jossa parasta aikaa istun (keskity!!!)
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: seppos - 06.09.10 - klo:19:46
seppos: poika on Mäkituvassa.

Terveisiä Perkkaan seurapenkistä, jossa parasta aikaa istun (keskity!!!)

Kiitos tiedosta. Se oli vain uteliaisuutta.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 07.09.10 - klo:08:07
Autoremontti. Murrosnivel pask...anteeksi sökönä.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 07.09.10 - klo:08:10
Hautausmaalla käynti. Kesäkukat veks, kanervia tms. tilalle.  Eilen aiottu ikkunanpesu uuteen aikomiseen. :039:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Kalistaja - 07.09.10 - klo:12:43



   Tänään vai oleilen - ja suunnittelen syyskuutani! Keskiviikkona alkaa pienretki ulkomaille! :001: :kahvi:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 07.09.10 - klo:13:01
Ikkunanpesu-aikomos tekee tiukkaa. Hautausmaallakäynti toteutui. Samoin ruuanlaitto ja päivä-unet. Pihalle taidan lähteä jotakin näpräämään. On niin hyvä ilma.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: meme - 07.09.10 - klo:14:00
Minun piti pestä parveke, mutta se jää tulevaisuuteen. Mappihyllyn taidan saada järjestettyä, kun on pakko. Yksi paperi kun on hukassa  :002:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Sanneli - 07.09.10 - klo:19:58
Tänään sain jotain aikaiseksi. Aikaansaannoksiani voi käydä lukemassa tuolta (http://magyarorszagon.vuodatus.net).
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Progressor - 07.09.10 - klo:21:10
Tänään sain jotain aikaiseksi. Aikaansaannoksiani voi käydä lukemassa tuolta (http://magyarorszagon.vuodatus.net).

Kyöstin ei kannata katsoa tuonne.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: tosikkoko - 07.09.10 - klo:22:36
syntyi Manseen delfiini (tai ainakin eilen):
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/suloinen-delfiinivauva-syntyi-sarkanniemessa-eilen-katso-kuvat/189523

Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 08.09.10 - klo:15:18
Kesän rusketus oli jo aika tarkkaan lähteny naamasta mutta nyt 4,5 tunnin lintutornissa seisoskelun jälkeen naama on tämmönen :087:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Atanasia - 08.09.10 - klo:21:28
Lainaus
4,5 tunnin lintutornissa seisoskelun jälkeen naama on tämmönen  :087:

- sen siitä saa!

Tänään on taas jo 8. päivä vaikka kuu vasta eilen vaihtui  :icon_eek:
- en ehdi mukaan  :017:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 08.09.10 - klo:23:46
- sen siitä saa!

Tänään on taas jo 8. päivä vaikka kuu vasta eilen vaihtui  :icon_eek:
- en ehdi mukaan  :017:

Minä en ehdi tekemään taas mitään, mutta lohduttaudun ajatuksella että talvella ehtii.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 09.09.10 - klo:07:09
Tänään on tulossa kaunis, aurinkoinen :icon_sunny: ja lämmin syyspäivä. Aamulla kotihommia, aamupäivällä vähän kiertelyä kurki ym. parvia katsellen ja päivällä petolintujen muuttoa seuraamaan.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 09.09.10 - klo:08:06
Lähdemme sieniretkelle ja saunomaan . Otan vauvan nutun kutimen ja historiallisen romaanin mukaan, sillä sienisaaliin perkaaminen voi viedä vain vähän aikaa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 09.09.10 - klo:16:14
Melkein koko päivän ulkona ihanassa säässä. :)
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pirska - 09.09.10 - klo:17:02
Melkein koko päivän ulkona ihanassa säässä. :)

Älä muuta viserrä. Nyt siellä onkin tekemistä vaikka millä mitalla.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Tiitiäinen - 09.09.10 - klo:17:23
Tänään tämä tyttö edustaa Kouvolan raviradalla, kun firmalla on oma lähtö ja pääsee heposta loimittaa...ikänä en oo raveissa käyny, ja heti mennään huipulle... :icon_wink:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: mt - 09.09.10 - klo:23:06
Tänään pohdiskelin viimeöistä luonnon tragediaa.

Lähellä puoltayötä meidän portaiden edessä ja portailla menetti jokin eläin henkensä. Istuin kirjoittelemassa kuistilla, kun kuului pientä töminää ja kolahtelua ja sitten rääkymistä ja lisää kolinaa. En ehtinyt näkemään tapahtumaa. Jokin matalahko nisäkäs kipitti pois kymmenen metrin päässä, hieman vaaleaa vilahti takalistossa pihavalon kajossa. Tassujen töpsettä kuului vähän. Vauhti ei ollut kova, olisiko ollut kokoon nähden raskas saalis suussa. Sen verran kova oli kamppailu ollut, että vesitynnyrin reunalla roikkunut kauha oli pudonnut. Sen vieressä oli pieni sulka, mutta se ei ehkä liity tähän tapaukseen. Enpä kyllä tiedä, miten lintu rääkyy. Äänenkorkeus viittasi minusta oravaa isompaan, ehkä kissan kokoiseen. En ole kyllä oravan enkä rotan kuolinrääkäisyjä kuullut. Naapurin kissa on tallessa. Se oli kuulemma ollut edellispäivänä paniikissa, kuin olisi nähnyt jotain pelottavaa.

Ilves? Kettu?

Mt
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 09.09.10 - klo:23:43
Kiinnostavaa. Matalahko eläin viittaisi supikoiraan tai kettuun, tuskin mäyrään. Paniikissa oleva kissa ilvekseen. Rääkäisy jänikseen. Sulka lintuun. Orava ei liiku pimeässä. Vaikuttaa, että joku pääsi yllättämään jonkun nukkuvan. :017:

Luovutan. :icon_wink:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 10.09.10 - klo:00:02
Kiinnostavaa. Matalahko eläin viittaisi supikoiraan tai kettuun, tuskin mäyrään. Paniikissa oleva kissa ilvekseen. Rääkäisy jänikseen. Sulka lintuun. Orava ei liiku pimeässä. Vaikuttaa, että joku pääsi yllättämään jonkun nukkuvan. :017:

Luovutan. :icon_wink:

Kyllä siinä saattoi kissa päästä hengestään ilveksen käsittelyssä.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: mt - 10.09.10 - klo:08:13
Kyllä siinä saattoi kissa päästä hengestään ilveksen käsittelyssä.

Niin arvelen itsekin. Viime alkutalvesta näin tontilla ohuessa lumessa jäljet, jotka eivät olleet koiraeläimen, ja kissan jäljiksi liian suuret. Eikö tuo liene  ollut ilves.

Elämme sivilisaation rajaseudulla. Sivilisaatio on aivan vieressä kulkevan maantien toisella puolella kunnan viemärin muodossa. Meidän puolella tietä mellastavat karhut, ilvekset, hirvet, jänikset ja kulkukissat.

Mt
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pena - 10.09.10 - klo:09:02
Ilves elää!
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: meme - 10.09.10 - klo:11:53
Ihmeiden aika ei ole ohi. Kävin tänään kelan toimistossa, aikaa kului jonottamisen ja asioinin kanssa yhteensä 15 min, sitten siirryin tk:n labraan ja siellä asiointiin ja jonottamiseen meni alle 10min eli koko hommaan 1/2 tuntia :icon_biggrin:! Ja minä kun olin varautunut tuntikausien jonottamiseen :017:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 10.09.10 - klo:14:14
Taas kesäinen päivä. :icon_sunny:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Kalistaja - 10.09.10 - klo:15:58
Ilves elää!

Ja HIFK! :023:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: mt - 10.09.10 - klo:17:21
Ilves elää!

Ensi yöksi tappara ovenpieleen.

Mt
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pena - 10.09.10 - klo:17:24
Minä en tosin ajatellut jääkiekkoa, vaan Ilves Persley'ä.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 10.09.10 - klo:21:14
Ensi yöksi tappara ovenpieleen.

Mt
Kutsuit sitten koko joukkueen. Pyydä toki peremmälle.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Sanneli - 11.09.10 - klo:19:14
Tänään sataa. Eilen satoi. Jos huomenna sataa niin onko se sitten jo kolmesataa?
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: sadetta - 11.09.10 - klo:20:13
Nam.. puolet seinistä maalattu, toinen kerta myöhemmin. Yllättävän siistiä jälkeä, kröhöm! Puhtoisempi fiilis sisätiloissa. 'Ufokin' näyttää lentävän kevyemmin!
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: meme - 13.09.10 - klo:08:16
Tänään ohjelmassa omenashow. Pojan kummilta saatiin muuttolaatikollinen omenoita ja ne pitäisi mehustaa ja keittää hilloksi.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 13.09.10 - klo:08:40
Niin urautunut olen että nyt kun saan nukkua aamulla pidempään, tunnen syyllisyyttä.  Kun aamiainen on syöty on kello jo yli kahdeksan. Sitten lehden vilkaisu ja kiireesti foorumille . Kello on jo puoli yhdeksän, eikä aamulenkkiä ei vielä kävelty. Yöpaita on päällä.

Aivan kuin olisin laiska, ilman päivärytmiä. Sitten kun aamulenkki on tehty on lähdettävä kauppaan ja heti ruoanlaittoon. Tämä on liian kiireinen aamurytmi.

Olisi herättävä kuudelta kuten Bassokin heräsi. Muutama tunti sinne tänne, luulisi ettei se mitään tee. Kyllä vain tekee, ainakin minulle. Jo kesä-aikaan siirtyminen viikon totuttelun.

Iltapäivällä on kyllä aikaa laiskotella. Tänään aion tutkia kylpylähotelleja. Onko ehdotuksia, eläkeläispaketteja etsitään ?

Koivunlehtiä on pudonnut jo paljon. Jos ei sada, käyn niiden kimppuun iltapäivällä.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 13.09.10 - klo:08:49
Voi Riitta-mummi, minul se pitäisi syyllinen olo olla kun en edes tee työtä ja onkin koko ajan. No vein minä eilennä jo roskapussin.  :003: :003:
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 13.09.10 - klo:08:55
Se on tämä miun tiukka yliminä. You know.  Täytyy totuttaa se rentoutumaan. Velvollisuudentunto EI ole ennen kaikkea.

Hassuinta on että vaikka ymmärtää, ei voi muuta.
Satman kai viittasi samaan. Kun ymmärtää, on liian myöhäistä. Olen kyllä eri mieltä. Uutta voi alkaa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 13.09.10 - klo:08:58
Se on tämä miun tiukka yliminä. You know.  Täytyy totuttaa se rentoutumaan. Velvollisuudentunto EI ole ennen kaikkea.

Hassuinta on että vaikka ymmärtää, ei voi muuta.
Satman kai viittasi samaan. Kun ymmärtää, on liian myöhäistä. Olen kyllä eri mieltä. Uutta voi alkaa.
Minul on myös mutta se on vaikea kaveri. Uutta tosin on joskus pakko alkaa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Riitta-mummi - 13.09.10 - klo:08:59
Matti odottaa lenkkikaveria. Hei vähäksi aikaa!
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Pena - 13.09.10 - klo:09:00
Mahtaako minulla olla yliminää lainkaan? Äiti, siskot ja vaimo ovat omien sanojensa mukaan saaneet aina hävetä puolestani. En kai sitäkään hoksaa itse tehdä.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 13.09.10 - klo:10:59
Mahtaako minulla olla yliminää lainkaan? Äiti, siskot ja vaimo ovat omien sanojensa mukaan saaneet aina hävetä puolestani. En kai sitäkään hoksaa itse tehdä.
Jos sitten terve sellainen...

On kauhean omituista vain istua kotona. Mielessä pörräävät sekaisin syytökset ja itsesyytökset -- mitä minä tein eri tavoin kuin piti? Miksi en muista sitä päivää? Ei auta, ettenhän minä muista niistä ääriharvoista kramppipäivistä muutenkaan ainakaan kaikkia ja nytkin muistan pätkiä. Ja sitten tämä. Miksi ihmeessä en saa mitään hoito-ohjeita, kannanottoa työkykyyn -- siksikö että olen lääkäri?  En osaa hoitaa itseäni, jos hoidan siitä moititaan, "lääkärit sässivät oman hoitonsa" ellen hoida, "mitä sekin tänne tulee". Mutta, en osaa. Enkä edes sitä privaattilääkäriä kehtaa aina häiritä.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 13.09.10 - klo:11:42
Voi, voi. Hyvin monimutkaista. Tai jos sittenkin aivan yksinkertaista?
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 13.09.10 - klo:12:10
Voi, voi. Hyvin monimutkaista. Tai jos sittenkin aivan yksinkertaista?
Ei se ole. Olen pahoillani Satman, mutta erehdyt hieman. Asia selvenee sitten ajan kanssa, toivon mukaan, mutta jo etenevät oireet yksin kotona ollen herättävät huolta. Eikä kukaan sano milloin töihin ja noin. Tai ettei enää. Nämä ovat sellaisia läpikäytäviä, raskaita, ikäviä ja mutkikkaita. Mutta eivät ohitettavia. Kurja kyllä. On tehtävä koko lailla töitä, lopulta se ratkaisu löytyy. Se että olemme korkeammas käres ei vie ihmisen vastuuta pois, ei itsestä eikä potilaistakaan. Oma työyksikköni on heitteillä nyt samalla.  Aika monta ihmistä siis.  

"Turhasta murehtimisesta" on matkaa siihen että pidetään asiallisesti huolta ja huolehditaan meille uskotuista asioista.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 13.09.10 - klo:12:32
Selvillä vesillä tunnut kuitenkin olevan - kaikesta huolimatta. Että niinku selvät sävelet, nuotit edessä ja ahkeraa harjoittelua tyyliin "kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat", varsinkaan kun ei ole vaihtoehtoa.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 13.09.10 - klo:13:59
Ei. Tuo asenne on kyllä jotakin joka ei minun mielestäni ole asiallinen, ei aivan aikuinenkaan. Tuo on masokistista toisten niskoille heittäytymistä. Vaikeat ongelmat annetaan voitettaviksi ja ratkaisua tulee yrittää. Nyt vain se on vaikeata, kun itse kuuluu kategoriaan ei hoideta ja potilaat pitäisi kumminkin hoitaa. Lisähuolta herätti, ja hälytti, eräs himoleikkuri joka on tuoreen uutisen mukaan oikein asettunut poikkiteloin ja jopa kieltää sisäisen yhteistyön alaisiltaan. Eipä paljon naurata tämä. 

Olen hyvin huolissani. En oikein tiedä, onko se syntiä, en usko. Sellaisesta murehtiminen ehkä sitten, jos tahdotaan näin nähdä, on, on joka ei ole omassa kädessä eikä kenenkään ihmisen, kuten se että kuinka nyt käykään osakesalkkuni ja elänkö huomenna.  Huolestuneisuus ajaa ihmisen huolehtimaan, ja on osa lähimmäisrakkautta ja vastuuntuntoa.

Ellen huomenna elä, se on toinen asia, ja siitä minä en murehdikaan.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: myyrä - 13.09.10 - klo:14:44
Tänään tuli sadepäivä, mutta ehdin rannalta kotiin kastumatta.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: PekkaV - 13.09.10 - klo:14:47
Ei. Tuo asenne on kyllä jotakin joka ei minun mielestäni ole asiallinen, ei aivan aikuinenkaan. Tuo on masokistista toisten niskoille heittäytymistä. Vaikeat ongelmat annetaan voitettaviksi ja ratkaisua tulee yrittää. Nyt vain se on vaikeata, kun itse kuuluu kategoriaan ei hoideta ja potilaat pitäisi kumminkin hoitaa. Lisähuolta herätti, ja hälytti, eräs himoleikkuri joka on tuoreen uutisen mukaan oikein asettunut poikkiteloin ja jopa kieltää sisäisen yhteistyön alaisiltaan. Eipä paljon naurata tämä. 

Olen hyvin huolissani. En oikein tiedä, onko se syntiä, en usko. Sellaisesta murehtiminen ehkä sitten, jos tahdotaan näin nähdä, on, on joka ei ole omassa kädessä eikä kenenkään ihmisen, kuten se että kuinka nyt käykään osakesalkkuni ja elänkö huomenna.  Huolestuneisuus ajaa ihmisen huolehtimaan, ja on osa lähimmäisrakkautta ja vastuuntuntoa.

Ellen huomenna elä, se on toinen asia, ja siitä minä en murehdikaan.

Jaa, jaa. Voipha se olla niinnii. Ettet vaan peilais omaa lapsellisuuttas?
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: Leena - 13.09.10 - klo:16:09
Jaa, jaa. Voipha se olla niinnii. Ettet vaan peilais omaa lapsellisuuttas?
No, nyt en ehkä aivan ymmärtänyt. Sallittakoon se, kun en ole nyt työssäkään. Ehkä Sinulla, Satman, on peräti käytännön neuvo nyt antaa - sellainen aikuisen miehen ohje?  Tai selittänet omaa - menikö ylilyönnin puolelle - peilaustasi.  Aikuinen lääkäri, joka on sairastunut vaikeasti, on harvoin tilaisuudessa vain viljellä omaa lapsellisuuttaan.  Se etuoikeus on jätettävä joutilaammille.
Otsikko: Vs: Tänään osa 8
Kirjoitti: seppos - 14.09.10 - klo:20:14
Jatkuu osassa 9