Luen Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarjaa. Tie Myskyluodolle on luettu. Olen ollut uusien kansanperinnetapojen äärellä sillä ahvenanmaalainen kulttuuri on melkein vieras minulle.
1830-luvulla, maatalous-kalastusyhteissössä koettiin monet asiat taikauskoisesti. Ennakoivia merkityksiä nähtiin alati vaikka toisaalta oltiin ahkeria kirkossakävijöitä. Jumalaa pyydettiin apuun lähes kaikessa, ruoka siunattiin ja siitä kiitettiin. Lapset lukivat vuoroin ruokarukouksen, mutta sunnuntaisin sen teki isä.
Meri ja säät vaikuttivat töiden tekoon. Mieleenpainuva oli kertomus olkien hakumatkalta. Lähdettiin avoveteen, mutta paluu oli hankalaa sillä pakkanen ja jää yllättivät. Isä ja renki pelastuivat täpärästi, mutta naapurisaaren isäntä, poika ja renki jäivät kiinni jäihin kuormineen ja paleltuivat kaikki kuoliaiksi.
Tapa josta en ollut koskaan kuullut oli riihenpuinnin yhteydessä. Riihivaatteet olivat huonoimmat mitä löytyi, mutta kengät olivat kirkkokengät, sillä kaikki tiesivät että noki kiilloitti kengät puoleksi vuodeksi.
Toinen tapa, josta ehkä muistan kuulleeni on kihlattu morsian kertämässä puhemiehensä kera keräämässä naapureiden antia parhaaseen tyynyliinaansa.
