Tällä kertaa juttu väärin ymmärtämisestä.
Ennen vanhaan oli ainakin maaseudulla sellaisia kulkureita, jotka kävivät taloissa pyytämässä yösijaa ja syötävää. Useimmiten heidän pyyntöönsä vastattiin myöntävästi. Jotkut majoittuivat kuten vierailulle tulija, jotkut taas olivat kortteeria eli maksoivat jotakin yösijastaan.
Osijaani, jonka ristimänimeksi oli kirkonkirjoihin merkittynä Ossian, saapasteli pitkästä aikaa Ala-Taavettilan kylälle.
Ensimmäiseksi vastaan sattui Juho.
- No kato Juhoha se siinä, mitäpä sitä nyt kuuluupi Ala-Taavetin immeisten raohaan?
- Kato, kato Osijaaniha se o ja iha ilimielävänä. Eipä tänne ihmeempijä, ei se Luoja meitä paljon kurmoota, raohassa eletään.
Jaa, niin kuolhan se tässä männeenä kevväänä Iitu, se mummu tuosta mäkituvasta siitä vähän ennen ossuuskaupan mäkkee.
Siinä se poekansa nyt sitte jäläkikasvuneen etelleen asustellee. Niin ja tuolta Rummakon torpan liepeiltä siitä polun mutkasta varastettihin rengin tuvasta polokupyörä.
Jaa, jotta semmoosta.
Osijaani jatkoi matkaansa. Päätti poiketa surutalossa, josta Juho oli hänelle tarinoinut. Vaan Osijaani muisti pikkuisen väärin, jotta mitä oli missäkin talossa tapahtunut.
Osijaanin matka vie Rummakon torpan liepeille polun mutkaan.
- Päevee Juonaan talloon, Osijaani astuu hissukseen kynnyksen yli pirtin puolelle.
- Kä päevee, käyhä Osijaani peremmälle, paenaha puuta, Joonas isäntä kehottaa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Osijaani alkaa harvakseltaan puhua.
- Nöyrin osanotton vanahuksen poesmänön johosta - justiisa Juholta kuulin, jotta näen ol peässy käömään.
- Niin, niihä siinä sitte tapahtu. Olha se jo niin vanaha ja paljon polettu ja jo huono kulukemaanki, nitis ja natis kulukiissaan, mutta olishan nuo nuoremmat rengipoijat sillä vielä voenu harjootella....
Osijaani ei ollut ihan varma, mitä kuuli.
