Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Thomas McElwain - 05.02.14 - klo:18:15
-
Ensimmäinen Runo
Luominen
Genesis 1
1 ”Alku onnen ainiaisen,”
Taaton teon taivahisen,
maaemänkin Ukon luoman,
oli kaiken muoto kaunis.
2 Manteret maiset muokkaeli
autioisen tyhjäiseksi;
pimeys vesien päällä,
päällä kuilumaan lepäsi;
henki Ukon liikuskeli,
Taaton tuuli ve’en päällä.
3 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Tulkohon peltojen päälle,
tulkohon se taivahalle
valkeuen, vallan valo,
valo valkeus maailman.
Tulevi metsien maille,
välkkyvi vesien päälle
valkeuen, vallan valo,
valo valkeus maailman.
4 Jo näkevi valkeuen
Ukko Jumala hyväksi,
parahiksi pilvilöiksi
näkevi Jumala Taatto.
Niin erotti valkeuen
Jumala pimeyestä;
pimeyestä erotti
valkeuen maailmaisen.
5 Ukko Jumala kutsuvi
valkeutensa päiväksi;
pimeytensä kutsuvi
yöksi yläisen maailman.
Tulevi ensin ehtoosta,
tulevi taasen aamusta
ensimmäinen luomapäivä,
viikon öistä ensimmäinen.
6 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Tulkohon jo taivonkansi,
taivonkansi kaunihiksi,
halki ve’en, halki taivon,
halki haljakan sinisen,
erottamahan vesiä,
vesistänsä jakamahan.
7 Taatto teki taivonkannen,
vahvaksi kannen tekevi,
erotti veet kannen alla
vesistänsä kannen päällä,
valmihiksi valoi voiman,
tueksensa taivonkannen.
8 Taatto taivahaksi sanoi,
taivoksi kannen kutsuvi.
Illan hämärää helpotti
aamu leppien latvoissa;
illan hämärästä läksi,
aamunkoitosta kiirehti
toinen päivä, toivon päivä;
päivistä toinen paloa.
9 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Jo yhtyköhön yhtehen
ve’et taivonkannen alla,
ve’et yhtehen paikkahan,
ilmestyköhöt kuivat maat;
Tuolta taivonkannen alla,
Maassa taikeat tapahtui.
10 Ukko Jumala kutsuvi
kuivan kurun kummun maaksi;
kutsui vetten kokoukset
monimelskeiseksi mereksi.
Jumala näkevi meren,
hyväksi maisen havaitsi.
11 Ukko tuon sanoiksi virkki:
vihoittakohon kuiva maa,
maa ruohonsa kasvakohon,
jossa on salainen siemen,
ja puunanti armahainen,
liljat lajinsa jälkehen,
jossa se siemen sirovi
mättävän maan mullan päällä.
Tämäkin kävi to’eksi
tuolta taivonkannen alla.
12 Jopa maa vihoitti kasvoi
rotevan ruohon rehevän,
jossa oli siemen salaa,
siemen lajinsa jälkehen,
ja puunanti armahainen,
joien siemen itessänsä
oli lajinsa jälkehen.
Ukko Jumala näkevi
sen kaiken hyvän olevan,
parahista paratiisi.
13 Illan tullen, aamu taasen,
kolmas päivä kohta koitti.
14 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto tahtonsa lausuvi:
Tulkohon taivahan valot,
taivonkannen valkeuet,
päiviä erottamahan,
öitäkin irrottamahan;
ja olkohon ne merkeiksi,
ja ajoiksi, ja päiviksi;
taivonkannen valkeuet
vaeltakohon vuosiksi.
15 Taivonkannen valkeuet,
taivon tukevat tähtöset,
paistakohot polun päälle,
mertä myöten polkusia.
Tämäkin kävi to’eksi
tuolta taivonkannen alla.
16 Taatto teki kaksi suurta,
kaksi valtavaa valoa;
suuren valon päivän ylle,
pienen valon peitteheksi,
pimiäisen vartijoiksi,
tekevi taasen tähtöset.
17 Taatto pani valkeuet
taivonkannen syämehen,
paistamahan pimiässä,
maantietä valaisemahan;
18 päivöä hallitsemahan,
yötäkin määräilemähän;
erottamahan valoa,
pimeyttä jakamahan.
Ukko Jumala näkevi,
Taatto havaitsi hyväksi.
19 Ilta ilmestyi ilolla,
Ajoi aamu ajokasta,
Neljäs päivä pynttäytyi,
Neljäs ehtookin lepäsi.
20 Ukko tuon sanoiksi virkki:
vilisköhöt vuorovedet,
kuohuttakohot meren kaivot,
liikkuvaisia lammilla,
eläviä elukoita,
lentäköhöt maassa linnut,
siipikarja kohinalla
ylhäällä maan matalaisen.
21 Suuret valaskalat teki,
kaikkinaiset liikkuvaiset,
eläviä elukoita,
jotka ve’et kuohuttivat,
runsahat ja moninaiset,
siivelliset linnut teki,
linnut lajiensa lailla,
liikkuvaiset kaikkinaiset.
Taatto kaikkia katsovi,
Kaiken näkevi Jumala,
Kaikki oli sangen hyvä,
Kaikki taivonkannen alla.
22 Sitten siunasi Jumala,
Taatto soman sanan virkki,
heretkäät he’elmälliset,
lisääntykäät lammiloissa,
synnyttäkäät suvut suuret,
ja syvät meret täyttäkäät,
linnutkin lisääntyköhöt,
yllä vetten vilisköhöt.
23 Tuli ilta, tuli aamu,
viies päivä luoman peitti.
24 Ukko Jumala sanovi:
maa eläimet tuottakohon,
elukat lajinsa lailla,
karjan karmeat elävät,
matelijat matalajalat,
monet lajinsa mukahan.
25 Jumala pedot tekevi,
karjan kaiken kaavoitteli,
laittoi lajinsa jälkehen,
karjan lajinsa jälkehen,
matelijat kaikkinaiset
maalla lajinsa mukahan.
Ukko Jumala näkevi,
kaikki hyväksi havaitsi.
26 Sanovi Jumala Ukko,
viisautta virkkoi Taatto:
tehkämme toki inehmo,
se kuvahamme tehkämme,
meiän muotomme jälkehen:
vallitkohon kalat meren,
taivon linnut hoivatkohon,
keon karjat koko maisen,
kaikki maan matelevaiset
matelijat moninaiset.
27 Tekevi Taatto ihmisen
loi omahan kuvahansa,
Ukon mieltyväksi teki,
mieheksi teki muokkaeli,
vaimon eläväksi valoi,
molemmatkin mukavasti.
28 Sitten siunasi Jumala,
ilmoitteli Taatto Ukko:
kasvakaat kelvollisiksi,
lajilaisna lisääntykäät,
täyttäkäät metsien maita,
tehkäät maa alamaiseksi
teillenne kuuliaiseksi;
merien kalat vallitkaat,
linnut taivossa hoivatkaat,
vallitkaat elukat kaikki,
jotka maalla matelevat,
jotka meressä menevät.
29 Ukko tuon sanoiksi virkki:
annoin teille kaikkinaiset
rotevat ruohot rehevät,
joissa siemen soljahtaapi,
jotka maan päällä lepävät,
ja puunannin armahaisen,
puut, joissa on siemen salaa,
teille somaa syötäväksi,
ja rautaiseksi ruuaksi.
30 Kaikille maan elukoille
kaikille taivon linnuille,
maisen matelevaisille
ja kaikille eläville,
kaikkinaiset viherkasvit,
rehevät ruohot ruuaksi.
Tämäkin kävi to’eksi
tuolta taivonkannen alla.
31 Jumala kaikkia katsoi,
kuin käellänsä tekevi,
kuin ne sangen hyvät oli,
kuin ne oli hyvänlaiset.
Ilta tuli, aamu koitti,
kuues päivä pian paahtui.
-
Oho. :eusa_angel:
Nyt pitää kyllä lukea oikein ajatuksen kanssa.
-
Samma här!
-
Thomas McElwain, armoitettu kielimies ja raamatuntutkija, on kääntänyt meille Luomiskertomuksen kalevalaiseen mittaan. Onko omaa tuotantoa ?
...
Sopiiko tässä kysyä mielipidettäsi Jobin kirjan olemuksesta ? Vähän Aasian runoperinnettä ja proosaa, vai jumalallinen ilmoitus ? Wikipedian mukaan Hesekiel tunsi Jobin tarinan.
-
Runoseppiä kiinnostaa tietysti Psalmitkin.
-
Taisin eksyä oikealle paikalle, kun on niin ystävällinen porukka.
En näe mitään ristiriitaa jos Jobinkirja olisi sekä vähä-aasialainen tarina että Jumalan Sana. Körteillä on sekä liberaalin että vanhoillisen maine!
Psalmit kyllä kiinnostavat. Olen jo tehnyt koko Raamatun kalevalamittaan englanniksi komentoineen. Tuskin se onnistuu suomeksi, mutta ehkä kuitenkin Psalmit.
Opin suomenkieltä vasta aikuisena, joten voi olla laatutarkistusta paikallaan.
-
Genesis 2
1 Tuli taivo täytetyksi,
tuli manner määrätyksi,
kaikki niien joukot täynnä,
tuikkitaivo ja maan tanner.
2 Taatto työtänsä tekevi,
kuusi päivää taakan kantoi,
kutsui kaikki kuntohonsa,
seitsemännen päivän saattoi
luomistyön loppuhun asti,
seitsemäntenä lepäsi,
lepäsi kaikesta työstä,
ja kaikesta kaunihista,
lepäsi luoman lomassa,
päätteli maan palasia.
3 Seitsemännen päivän sanoi
Ukko Taatto siunatuksi,
Taatto Ukko sen pyhitti,
pyhitti viimeisen päivän.
Silloin Jumala lepäsi,
kaikki pyrintönsä päätti,
luovi Jumala louhikot,
lopun teki luomistyöstä.
4 Tämä tarina tapahtui,
taivo tuli, tulevi maa,
Luoja luomalta laulta,
eikä päivyt päättynynnä
kumpi ennen ennättävi,
maata muokkaeli Taatto,
kyntävi kelvolliseksi;
Jumala taivon tekevi,
5 keolla kaikki pensahat,
jotka ennen aikoinansa
astelevi kaskimaassa,
niityillä ruohot runsahat
riittivät riihen suojihin,
viheröitsivät maan päällä.
Sillä ei Ukko antanut,
Jumala ei järjestänyt
saetta saarten sivuille,
märkämaita mantereille,
eikä ollut ihmisiä
viljavan viljelijöinä.
6 Vaan sumu suossa saatteli
kastekilpiä keolla.
7 Tekevi Ukko Jumala
tomun maastansa inehmon,
sitten sen sieraimihinsa
puhalti pojan povehen
henkäyksen eläväisen:
niin silloin tuli ihminen
eläväksi olennoksi,
suurenmoiseksi sieluksi.
8 Ylijumala istutti
Paratiisin Eedenissä,
tarhan itähän istutti,
pani siihen ihmispojan,
inehmon, jonka tekevi,
eläväisen lahjansaajan.
9 Ukko Jumala kasvatti
maasta kaikkinaiset kasvit,
puut ja ihanaiset nähdä,
hyvät syödä somanlaiset,
paratiisin polun laille,
kaskimaitten kasvun kesken
laittelevi eläväistä
puuta pitkin elämätä,
hyvän tietäväistä puuta,
puuta pahan tuntevasta.
10 Eedenistä kävi virta
kasvavata kastamahan,
paratiisin parahiksi,
jakautui joki sieltä
virtahaaraksi neljäksi,
neliseksi päävirraksi.
11 Ensimmäinen kutsutahan
Piison lailla leimatahan;
juoksepi se koko juovan
Havilan maan ympärinsä,
kultakentän kahloksensa.
12 Ja sen maan on kulta kallis,
leveästi betellion,
kallis kulta, kallis kivi,
onyks kivi konsanansa.
13 Toinen virta kutsutahan
Giihon joki tunnetahan,
juoksepi se koko lailla
Etiopian rannoilla.
14 Kolmas virta kutsutahan
Hiddekel hitaanlaiseksi,
Assyrian eessä etsi
tietä itäistä se etsi.
Neljäs joki, Eufratvirta
juoksepi eestä etehen.
15 Taatto otti ihmisensä,
laskevi irti luomansa,
paratiisihin panevi,
Eedenin paratiisihin,
tarhoja viljelemähän,
tenhoja varjelemahan.
16 Käski Jumala ihmistä,
Taatto Ukko sitten virkki,
maista, maista mielin määrin
kaikkinaisista heelmistä,
joka puusta paratiisin,
Eedenistä eväisistä.
17 Mutta hyvän tieon puuta,
pahan tieon puuta pakene,
älä syö äläkä maista:
sinä itsenä päivänä
minä sinä siitä maistat,
jona juonihin sä jouut,
pitää sinun kuolemalla
kuoleman ja siihen kuolet.
18 Niin Ukko Ylijumala,
Taatto tuon sanoiksi virkki:
Ei se hyvä ihmiselle,
poikaselle poloiselle,
olla yksinänsä aina,
olla ilman apulaista.
19 Ukko Jumala kun teki
maasta moninaiset elot,
keon kaikki eläväiset,
taivon linnut tomeraiset,
Taatto toi Aatamin luokse,
inehmon etehen toi ne,
että näkisi nimittäin,
kuulisi korva kallella
mitkä nimet Aatam antoi,
kaikki kuinka kutsutahan.
20 Antoi Aatam jokaiselle
kullekin karjalle nimen,
lentäväisille linnuille,
elukalle jokaiselle.
Ei ainoata apua
Aatamille ilmestynyt.
21 Ukko Taatto teki torkun,
panevi unen painavan
päälle poikansa Aatamin,
Aatam oli nukkununna,
Taatto otti toisen puolen,
toisen puoliskon irrotti,
laittoi lihan laastariksi,
panevi paksukaiseksi.
22 Virkkasi vanha Ukko vaimon,
toisesta puolesta teki,
inehmosta otetusta
paksunlaisesta palasta
virkkasi vielä vienon vaimon,
Aatamin etehen toi sen.
23 Aatam tuon sanoiksi virkki,
Aatam puheeksi panevi:
Tämä tuotu eteheni,
luu lempi minun luistani,
lihavainen lihastani,
aina inehmottareksi
se pitäisi kutsuttaman,
sillä tämä on otettu
inehmosta uinuvasta,
makaavaisesta miehestä.
24 Siksi pitää miehen mennä
isän mökistä ja emon,
luopuman emon lieestä
vaimon vieressä vierimän,
lempimähänsä liittymän,
tulevat toinen toiselle
yheksi lihavaiseksi,
kehoksi yhtenäiseksi.
25 Niinpä alastonna aina
oli mies ja oli vaimo
ei häivöä häpeätä,
poskea punastelevaa.
-
Genesis 3
1 Olipa käärme kavalin
maan ja taivon elukoista,
jotka Taatto tehnyt oli,
joita Ukko laittelevi.
Käärme tuon sanoiksi virkki,
vaimolle virkkoi puheeksi:
Sanoiko Ylijumala,
älkäät syökö salaisesti
koko paratiisin puista,
kaikista sen he’elmistä?
2 Vaimo varma vastaeli,
vastasi käärmehen kuullen:
sievästi me syömme puista,
jotka ovat paratiisin,
hyvistä heelmistä syömme
parhaimpia palasia.
3 Mutta sen puun palasista,
keskipolun paratiisin,
sanonut on Taatto Ukko:
älkäät maistako nyt siitä,
älkäät sormella koskeko,
ettette siitä kuolisi.
4 Käärme virnuili vaimolle,
virkki sanat salaisesti:
ette henkeänne heitä,
ette kuolemalla kuole.
5 Taatto onpi tietäväinen,
Jumala on tieossansa,
että silloin kun te syötte,
päivä, jolloin te paistatte
sen puun herkkupalasia,
silloin aukenevat silmät,
kuin silmät Ukko Jumalan,
tulette tietäväisiksi,
hyvän halun tietäjiksi,
pahan tieon pilkkoojiksi.
6 Vaimo näki siitä puusta,
kuin ois nälän näänyttämä,
että hyvästä antaisi,
ihanata irti saisi,
ylentäisi ymmärrystä,
tietäväiseksi tekisi;
silloin otti sen heelmästä,
ahmi ammollansa auki,
antoi miehellensä siitä,
söi mies sitä mielellänsä.
7 Silloin silmät aukenivat,
selvän saivat olevansa
ainiaisena alastonna;
siksi sitoivat yhtehen
lehtiä viikunapuusta,
lehet laittoivat lämpimät,
vyöverhoksi virkkasivat,
puvut peitepuolisiksi.
8 Kuulivat Ylijumalan
Ukon äänen arastellen
käyvän kautta kallioita,
paratiisin kukkuloilla,
illan ilman viileäksi
tultua ehtoota myöten.
9 Ukko Jumala kutsuvi
Aatamin, sanoi miehelle:
Missäs olet, missäs olet,
Aatamini, missäs olet?
10 Aatam tuon sanoiksi virkki:
Minä kuulin kirkkahina,
äänesi minä havaitsin;
paratiisin poljeskelit
parahisia polkuja,
pelkäsin pohjihin asti,
sillä ma olen alasti,
paljas petollisten saalis,
siksi lymyihini lensin,
läksin loitollesi aivan.
11 Taatto tuon sanoiksi virkki,
Ukko puheeksi panevi:
Kuka siis sinulle sanoi,
sinun alasti olevan?
Et kai syönyt siitä puusta,
josta ma kielsin syömästä,
siitä hyvästä heelmästä,
pahan pohinnan heelmästä?
12 Aatam tuon sanoiksi virkki,
Poika puheeksi panevi:
Vaimo, jonka mulle annoit
siitä puusta mulle antoi,
Se makeata määräsi,
söinpä minä sokeroista.
13 Silloin sanoi Ukko Taatto,
Sanoi Jumala vaimolle:
Miksi sinä teit sen, miksi?
Miksi annoit väärän viinin?
Vaimo tuon sanoiksi virkki,
vaimo puheeksi panevi:
Käärme kavala mut petti,
sotki minut kamalasti;
siksi minä sitä maistoin,
siksi syötin miehelleni.
14 Ukko käärmehelle karjui,
Jumala sanoiksi virkki:
Koska tämän teit, kirottu
olet kaikesta karjasta,
ja koko maan eläimistä,
elukoista eloisista;
vatsallasi vierimällä
tästä tulet työntämähän;
mättämaata sinä maistat
koko elämäsi ajan.
15 Sinun ja vaimon välille
vien vainon vielä valtavan,
ja sinun jälkeläisesi
vaimon jälkeläisen kanssa
pitää rikki polkemahan
sinun pääsi palleroisen,
sinä olet pistäväsi
pahan siemenen kantapäähän.
16 Vaimolle sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Saatan minä sinullekin
paljon surun panijoita,
raskautesi heelmistä,
syän surussa synnytät,
kivulla kohussa kannat,
tahtosi miehelle miellät,
lohutusta laimeata
miehesi määrää sinulle.
17 Aatamille sanoi Ukko,
Taatto puheeksi panevi:
Kuulit emäntäsi ääntä,
herkesit hevin herkille,
vaimosi voivotukselle,
söit siitä puusta pahasta,
josta ma kiljuen kielsin,
et saa surustasi syöä:
kirottu olkohon kaski,
sinun tähtesi tarhasi;
vaivallasi vaikealla
maistat maasi murusia
kaiken elämäsi aika,
päivösi manteren päällä.
18 Orjantappuroilla elät,
olosija ohakkehen
olkohon omenoillasi,
oljet oivat ojissasi
olkohot ateriasi,
rehevätä rehuasi.
19 Hiki otsassasi ostat
leivät laihat luomumaasta
siihen asti kuin sä maaksi
tulet jällehen väkisti;
maasta märästä muovasi
käteni kehosi kullan;
olet multaani, mullaksi
pitää sinun taas tuleman.
20 Aatam vaimon Hevaks kutsui,
Heva, nimi naisellinen,
koko ihmiskunnan emo,
kantaja kaikkein kansojen.
21 Ukko Jumala tekevi
Aatamille nahkavöitä,
nahkavöitä vaimollekin,
puvut panivat päällensä.
22 Taatto tuon sanoiksi virkki,
Jumala vielä jankutti:
Katso Aatamin kaltainen,
meiän kaltaisna kulkevi,
kuin yksi meistä tulevi,
hyvän, pahan tietäjäksi;
ettei ojentaisi kättä,
ettei elävästä puusta
ottaisi ja söisi siitä,
nauttisi sen sokerista,
ijankaikkisesti oisi,
ikuisesti eläväisnä.
23 Johatti Taatto Jumala
miehen ulos Edenistä,
paratiisista Aatamin,
maan multaa viljelemähän,
josta oli otettuna,
mu’astansa määrännynnä.
24 Ulos ajelevi miestä,
ulos sen paratiisista;
Edenin etehen pani,
panevi kerubisena
mutkikkaisen malimiekan,
elämän puun tietä varten,
tietä vartioitsemahan,
estääksensä tulijoita.
-
Tämä vaatii keskittymistä että pysyy kärryillä. :eusa_angel:
-
Kirjoittaminenkin vaatii keskittymistä ja varmaan ulkomaalaiselta hurjan paljon uskalliaisuutta.
-
Syvä kunnioitukseni Thomas. Toivottavasti tämä ei ole kenellekään kulttuurishokki. Minusta on upeaa kuulla kuin muinaisen Pohjolan taikarummun tai intiaanien tanssin rytmi näissä säkeissä. Me kaikki, aikojen alun heimot ja kielet olemme tavallamme kuulleet salaisen Jumalan äänen. Raamattu on sen tulkintaa. Näinkin. Sanoma on Raamatun mukainen.
...
Kysymys: Miksi käänsit Eevan Hevaksi ? Miten olisi ollut Ieva ?
-
Kiitos kaunihista sanoista. Taitaa olla sinulla tarkka korva, sillä irokeesikieli onkin äidinkieleni tai pikemminkin isänkieleni.
Siinä onkin tänka på Ievasta. Taisin tällä kerta poimia vanhasta Raamatusta sen, joka oli lähempänä hepreankieltä, jossa h esiintyy. Mutta voi olla toinen vaihtoehto kalevalalaisempi. Tekstini ei ole muuttumaton. Kiitos vinkistä.
-
Taitaa olla sinulla tarkka korva, sillä irokeesikieli onkin äidinkieleni tai pikemminkin isänkieleni.
Minulla on mohawk Jonathan Maraclen gospellevy, jossa Jumalan nimi JHWH kajautetaan rummun säestyksellä kuin sotahuuto. Komeaa!
http://www.youtube.com/watch?v=9YRj0WMTF6Y
http://www.youtube.com/watch?v=Sva3KiBVEsY
-
Itäistä murretta on minulla vaikeaa ymmärtää, mutta hienoahan se on. Olen jonkun verran Raamattua kääntänyt länsimurteelle.
-
Genesis 4
1 Aatam tunsi emäntänsä,
tunsi Hevan, puolisonsa,
Heva tuli raskahaksi,
kohussa lapsensa kantoi,
synnytti Kainin kultansa,
esikoisen, ensimmäisen.
Heva tuon sanoiksi virkki,
vaimo puheeksi panevi:
Sainpa minä Herraltani,
synnytin miehen mielikseni.
2 Taasen kantoi kohussansa,
synnytti sievän siemenen,
Kainin veikkosen Habelin,
vastasyntynehen veljen.
Habel lampuriksi tuli,
karjasten kasvattajaksi,
peltomieheksi sen veli,
Kain kyntäjäksi kaskimaan.
3 Kului aika, kului päivät,
Kain uhrasi Herrallensa
hyvän lahjan he’elmistä,
uhrin ohran viljastansa.
4 Uhrasi esikoisista,
Habel antoi parahista,
laumastansa lauhkeasta,
lihavasta lempeästä.
Herra katsovi leppyisesti
Habelin lahjan leveän.
5 Kainin korinkin katsovi,
ei herjoja hyväksynyt;
silloin Kain sangen vihastui,
kasvot kovin kalpenivat.
6 Kainia kutsuvi Ukko,
Taatto tarkoin tunusteli:
Miksi olet vihoissasi,
miksi suutut surkeasti?
7 Eikös ole jos teet hyvin,
syntisi saat anteheksi;
jollet hyvin tee, niin synti
silloin väijyy väistämätä
e’ellehen oven eessä:
tahtonsa on tykönäsi,
hallitse sitä hartahasti,
säilyypi sinun sielusi.
8 Kain puhe’eksi panevi,
kiukkunsa tuolloin taittavi
veljensä Habelin kanssa,
veljelle sanoiksi virkki.
Keolla käyskentelivät,
niin mättämaille menivät,
ryhtyvi Kain karkeasti
vastahan veikon Habelin,
tappoi Habelin poloisen,
jätti sen järkyttynynnä.
9 Kainille Taatto tiuskevi,
Ukko kiukkunsa kuiskasi:
Missäs on Habel veljesi,
missä makaapi veikkosi?
Vastasi: en tieä minä,
Vastuussako minä olen,
olenko veljen vartija,
veikkoni vanginhoitaja?
10 Sanoi: mitäs tehnyt olet?
Veljes veren ääni huutaa;
kuulen maassa makaavasta
vaikeroien verivelka.
11 Nyt kirottu ole sinä
pellon päältä pakolaisna,
maan, joka avasi suunsa
veljes verta ottamahan,
juomahan veikkosi verta
kirotusta käestäsi.
12 Kun kaskimaata viljelet,
ei etuansa esitä,
ei väkeänsä vieritä;
kulkijana kuljeskelet,
pakenevaisna poljeksit
maatasi maailman päällä.
13 Kain puhe’eksi panevi,
Taatolle sanoiksi saattoi:
rangaistukseni on raskas,
karkeampi kantavaksi
kuin on minun kannettava,
painavata painajaista.
14 Katso, kun minut karkoitat
tänä päivänä pois maalta,
kun e’estä kasvojesi
minä piilohon pakenen,
pakenevaisna kuljeksin
kaskimaita ja ketoja,
peltoja, piilopaikkoja;
joka erämaan inehmo,
joka metsästäjä maassa,
joka laiskurinkin lapsi
löytäissänsä minut tappaa,
minut lyö kuin luvallisna.
15 Taatto tuon sanoiksi virkki,
Ukko soi sen sanomansa:
Kuka ikänänsä Kainin
tappaa tuvan tanterella,
kosto seitsenkertaisesti
sen sieluansa kohtaapi.
Merkin panevi Jumala,
arven antoi Kainin päälle,
ettei tappaja tappaisi
löytäissänsä lumoistansa.
16 Läksi Kain iloitsemata
e’estä Ukon kasvojen,
asuinsijassansa asui
Edenistä etumailla,
Nootin maalla nyhjääväisnä,
siellä Kain käpertynynnä.
17 Tuntevi Kain emäntänsä,
vaimo tuli raskahaksi,
sitten Hanokin synnytti,
pojan pettävän paljasti.
Kain rakensi kaupunkinsa,
takoi torin tanterella,
kutsuvi kylän nimellä
poikansa Hanokin lailla.
18 Tuntevi Hanok vaimonsa,
Hanokista tuli isä
Iratin ihmisen pojan;
Irat tulevi isäksi
mahtavan Mahujaelin.
Mahujael siitti pojan,
siitti pojan, antoi nimen,
nimi oli Metusael.
Metusael siitti pojan,
Lamek oli pojan nimi.
19 Lamek otti kaksi akkaa,
vaimoiksensa otti kaksi,
toisen nimi oli Aata,
Zilla oli toisen nimi.
20 Aata synnytti Jabalin,
joka oli niien isä,
jotka majoissa asuivat,
jotka kasvattivat karjaa.
21 Varttui välehen veikkonsa,
Jubal oli nimi jalo,
kuuluisaksi kasvanaisna,
josta polveutuvatkin
kaikki kantelein kantajat,
pillipiiparitkin kaikki.
22 Zillakin synnytti pojan,
Tubal-Kain pojan kutsuvi.
Seppä sovittelijaisna,
takoi vaskia ja rautaa;
Siskoa hellästi hoiti,
23 Lamek sanoi vaimoillensa,
Aatalle sanoiksi virkki,
Zillallekin puhelevi,
emännillensä sanovi:
te Lamekin emännöiset,
kuulkaat kutsu-ääntämiä,
vaari siitä ottakaat,
sanoistani, suruistani:
minä mieheni murhasin,
tapoin tupahan tulijan,
nuorukaisen nuhteheksi,
haavakseni haavoitinkin.
24 Kainin kosto seitsenkerroin,
seitsenkertaisna sen suru;
Lamekin silvon sallima
seitsen seitsemänkymmenen.
25 Aatam taas tunsi vaimonsa,
emäntä synnytti pojan,
kutsuvi nimeksensä Seet,
sanoi suruta sanoja:
Jumala toisen siemenen
minulle antoi aulihisti,
Habelin sijasta antoi sen,
Kain kun tappavi poikasen.
26 Seet sitten siitti poikansa,
kutsuvi poikansa Enos.
Alettihin avuksensa
sen nimeä huutamahan,
Taaton tuttua kuuloa,
Ukon uskohon luomahan.
-
Huom. Useampi SV sävel sopii tähän. Kokeilun jälkeen, huomaan sen. Huomaan myös miten surkea veisaaja olen. Sovin körttiläiseksi vain seuroissan käynnin ja synnin paljouden kannalta.
-
Genesis 6
1 Luotu väki lisääntyivät,
moninaistuvi se maassa,
syntyi tyttäriä tuskan,
akat alkoivat aatella.
2 Näkivät ne Ukon pojat,
Taaton tomerat tutkivat,
katsoivat ne kaunihiksi,
ihmishahmot hertaisiksi,
ottivat emänniksensä,
haluttunsa haltuhunsa.
3 Taatto tarkoin sanovi,
Ukko puheeksi panevi:
henki hevin ei herkiä,
iankaikkisesti minä
en nuhtele ihmisiä,
en rahvahalle riitele,
luotu on liha lempiä;
olkohon armon aikansa
sata ja kaksikymmentä
touonsäätä ja talvea.
4 Sankarit silloin seisovat
maan päällä miehet miettivät,
Ukon pojat makasivat
ihmisten tytärten töissä,
siittivät sitten lapsia,
suuret miehet ja kuuluisat,
muinaismiehet maineikkahat,
vanhan ajan valtavaisna.
5 Ukko näki ihmisen,
poloisen pahuuen näki,
maan päällä suuren pahuuen;
sanat ihmissyämessä,
mielen miettimiset miesten,
aivoitukset joka aika,
oli kaikki pahat aivan,
turhuutta täynnä syämet.
6 Ukko katuvi ihmista,
ihmisen tekoa maassa,
suri sitä syämessä,
tuli Taatto tuskihinsa.
7 Taatto tuon sanoiksi virkki,
Ukko puheeksi panevi:
Määräsin ma hukkuvaksi
inehmon, jonka loin minä,
miehet maan päältä määräsin,
ihmiset ja karjan kaikki,
matelijat maailmaiset,
linnut tosi taivahaiset,
ka’un minä katkerasti,
että niitä tehnyt olen.
8 Nooa aina löysi armon
Ukon silmissä suloisen.
9 Tarina tämä tapahtui,
Nooan sukuselvittely,
Nooa oli hurskas, hieno,
vakaa, vanhurskas ja vieno,
eli ajallansa aina
Jumalansa pelkääväisnä.
10 Siitti Nooa kolme poikaa,
Kolme kaunista ja kovaa,
Seemin siitti suloisesti,
Hamin hienotunteisesti,
Jafetinkin jalon jätti,
kaikki kolme komeasti.
11 Oli maa mä’äntynynnä,
eessä Jumalan erottui,
täynnä tanteret ja maiset
väkivaltaa voimakasta.
12 Katsoi Ukko maailmaansa,
katsoi, kaikki turmellunna,
turmellunna kaikki liha,
oli maa pilannut tiensä.
13 Sanoi Jumala Nooalle,
Ukko puheeksi panevi:
kaiken lihan loppu lienee
minun eteheni tullut;
maa on täynnä väkivaltaa,
katso, minä kaiken heitän,
kaiken hukutan maan kanssa.
14 Itsellesi tee nyt arkki
honkapuusta, palasista,
tee sisälle olinsijat,
huonehet hienoiksi hio,
tervalla tuvat täyttele,
sisältä ja ulkoakin.
15 Tee näin tarkoin taitavasti,
kolmesataa kyynärätä
pitää oleman pituuen,
arkin ulkomittavuuen,
kyynärätä viiskymmentä
leveyen lautan lailla,
kolmekymmentä kyynärää
korkeuen kalustonsa.
16 Arkin akkunankin aina
sinun pitää paikoittaman,
päättämän sen kyynärällä,
ylhäälle sen asettaman.
Uksikin arkin sivuhun
aseta se ahkerasti.
Käännytä kerrosta kolme,
alinkin kerros aseta,
keskikerros komeasti,
ylin kerros yhtä hyvin.
17 Minä määrään mahtavata
maalle ve’enpaisumusta,
hukutan minä hyvinkin
lihaa, jossa henki on,
kaikkeakin eläväistä,
taivon alla toivovaista,
maan mitalla makaavaista,
hukutan minä kaikkea.
18 Sinun kanssas sopimuksen
asetan minä ainiaisen,
sinun pitää sisällekin
menemän arkin turvihin,
sinun ja sinun poikasi,
sinun ja sinun vaimosi,
poikiesi emännätkin,
kaikki arkkihin yhessä.
19 Sinun tuleepi saattaman
kaikkinaiset eläimetkin,
arkkihin armoihin aivan,
karjat kaikesta lihasta,
kaksi ja kaksi kaksittain,
koiraksen ja naaraksensa,
kaikki jäämähän elohon,
sinun kanssas elämähän.
20 Linnuistakin lajistansa,
karjasta kaltaisistansa,
kaikkinaisista maoista,
matelijoista maan päällä,
kaikista pitää kaksittain
sinun tykösi kulkeman,
sinun kanssas asettuman,
kanssasi jäämän elohon.
21 Sinun pitää ottamankin
kasvisruokaa kaikkinaista,
syömiseksi kaikillensa,
sinullekin ja kaikille,
vainioitten viljavarat
kaikille elatukseksi.
22 Nooa teki tomerasti,
tarkasti kaikki tekevi
kaikki niin kuin Ukko käski,
tekevi Taaton tavalla.
-
Wau ! En voi olla ajattelematta että eikö Kalevalan tarusto olekin saanut vaikutteita Raamatun Genesikseltä.
-
Psalmi 1
1 Autuus sen ihmislapsosen
poissa pahojen neuvosta,
ei synnin tiellä seisova,
ei pilkkaajien paikassa,
2 on Taaton laen rakkautta,
Onnea Ukon opetuksen,
päivällä pohiskelua,
yöllä hämmästelemistä.
3 Se on kuin istutettu puu
salaojien tykönä,
he’elmänsä antavana
ajallansa laskevana,
lakastu ei lehtisensä,
menestyypi tehtävänsä.
4 Vaan ei niin jumalattomat,
Tuulen tempaamat akanat.
5 Jumalattomat ei kestä
tuomionsa torumista,
syntiset eivät sietäisi
hyvien seuraa suloista.
6 Taatto hyvän tien tunteepi,
jumalattomain tie hukkuu.
-
Wau, wau, wauu ! :eusa_clap:
Onkohan muinaiset suomalaiset puhuneetkin näin ? Kuka sen tietää, kaunista on kun vertaa tähän nykyiseen: Eiku tota, elikkä niinku-ääntämiseen.
Teepä niinkin Thomas, ( vain minun ehdotukseni ) että rupeat runoille panemaan vain rakkaimmat Raamatunpaikkasi. Eip ole sillo siun urakkais määrä mittaamaton.
-
Genesis 7
1 Taatto tuon sanoiksi virkki,
Ukko Nooaa uhkaeli:
mene sinä mahtavasti,
patistele perhettäsi
arkkihin aina suojana:
sillä sinun olen nähnyt
hurskahaksi e’essäni
ainoana ajassasi.
2 Puhtahista eläimistä
ota aina olemahan
tykönäsi turvassasi,
niistä seitsemän naarasta,
niistä seitsemän koirasta,
mutta saastaisista ota
eläimistä ainoata,
kaksi koirasta, naarasta.
3 Taivon linnuista seitsemän,
seitsen koirasta, naarasta,
että siemen jäisi aina
maailmassa elämähän.
4 Vielä päivöä seitsemän,
seitsen päivän päästä annan,
annan aivan ankarata
saetta sataa maailmassa,
neljäkymmentä päivöä,
yötäkin neljäkymmentä,
hukutan kaikki maan päältä,
elossa olevat kaikki,
kaikenkarvaisisetkin kansat,
jotka minä tehnyt olen.
5 Nooa työtänsä tekevi
kuin Ukko käskenyt oli.
6 Oli Nooa kuuensa’an,
kuuensa’an vuoen vanha,
kuin veenpaisumus tulevi
peltomaita peittämähän.
7 Poikinensa poljeskeli
polkua Nooa arkkihin,
vaimo voitti vikinänsä,
veti varmasti arkkihin
miniänsäkin mukahan,
tieltä ve’enpaisumuksen.
8 Puhtahista eläimistä,
saastaisista sikiöistä,
linnuista, kaikkinaisista
matelijoista maan päällä,
9 menivät Nooan perästä
arkkihin kaksittaisesti,
koiras läksi lempeästi,
naaras meni nälvimätä
kuin Yliukko käskevi,
Taatto sen tarkasti toisti.
10 Tapahtui tämä tarina,
kuin kului seitsen päivöä,
ve’enpaisumus tulevi
paukkuen maailman päälle.
11 Nooa eli kuusi sataa,
kuusi sataa vuotta eli,
toisella kuukauella,
ja seitsemäntenätoista,
samana päivänä kuusta,
sinä päivänä kuohuivat
kaikki syvyyen lähtehet,
aukeni taivon akkunat.
12 Maan päällä satoi päiviä,
öitä iloitsi ukkonen,
neljäkymmentä päivöä,
neljäkymmentä yötäkin.
13 Sinä päivänä menivät
arkkihin Nooan sukuiset,
Nooan vaimokin vienosti,
salaisesti astuvi Seem,
Ham hiljaisesti hiipivi,
Jaafetkin Nooan pojista,
kaikki kolmen emännätkin.
14 Nooan sukuiset sievästi,
paljain käpälin pe’otkin,
matelijat mönkiväisnä,
kaikki linnut lajistansa,
siivekkähät lentäväiset,
kaikki kaltaistensa kanssa,
15 Nooan tykö taivalsivat,
arkkihinkin astelivat,
kaksittain koosta kaikesta,
eläväisistä kaikista.
16 Menivät kaikki koirakset,
närkästynynnä naarakset,
kaikkinaisesta lihasta,
sisälle niin kuin Jumala
kaikkea käskenyt oli,
kuin oli Ukko määrännyt,
Taatto uksensa sulkevi,
sulki Ukko jälkehensä.
17 Ve’enpaisumus tulevi,
maitten päälle päivät pitkät,
neljäkymmentä päivöä,
pahasti paisuivat ve’et,
arkin nostivat alussa,
veivät maasta korkialle.
18 Saivat ve’et vallan aivan,
paisuivat paukkuvat ve’et,
maailman ylle nousivat,
arkkiakin ajelevi.
19 Veivät ve’et vallan aivan,
Kasvoivat ketojen yllä,
vuoretkin korkiat kaikki
peittivät taivahan alla.
20 Viistoistakymmentä oli
kyynärätä korkialla
olivat ve’et vuorten päällä,
jotka ne peittivät aivan.
21 Silloin hä’ässä hukkuvi
kaikki liha kokonansa,
maan päällä matelevaiset,
linnut, karja, pe’ot kaikki,
maan laaksoissa liikkuvaiset,
kehot kaikki katosivat.
22 Kaikki elossa elävät,
henkiä hengittäväiset,
kuivan pellon päällä käyvät,
elävät kaikki kuolivat.
23 Hengissä hukutettihin,
hukkuivat kaikki maan päältä,
inehmosta elukoihin,
manteren matoihin asti,
lentelevihin lintuihin,
kaikkihin karjahan asti,
kaikki hukkuivat maan päältä,
maan päältä kuolivat kaikki.
24 Ve’et seisoivat valtiasna
maan ja mantereitten päällä,
sata viiskymmentä päivää,
päivöä yötä pysyvi.
-
Kalevalanpäivän kunniaksi
kanteletta kevyesti,
kanneltani koskettelen,
suloisesti soittelisin.
Psalmi 31
2 Sinuhun suvaitsen suuntia,
turvahan tarkoitan tarttua.
Herra, elä hevin hylkää,
elä minua masenna.
Vanhurskas ja valmis olet,
pelastaja parahista.
3 Kuule minua kun kutsun,
avukseni riennä aina.
Ole minulle kallio,
piilo, johon pakenisin,
varma vuorilinnan verho,
kätköpaikka pelastuksen.
4 Sinä olet kallioni,
pelastuksen pakopaikka.
Sinä johatat jällehen,
minua ohjata osoat.
Jykevä Jumala olet,
Taatto olet turvallinen.
5 Vapautat verkkoisista,
verkoista virittetyistä,
olet Taatto turvanani,
Ukko Ylijumalani.
6 Sinun kätehesi kätken
henkeni huoahtavaisen,
Herra, lunastat loukatun,
sinä Ukko uskollinen.
-
Kyll´on meille annetuna
runoa rustattuna!
Omall murteel kuunneltavvii,
da toisiin maihin muunneltavvii.
Anto Herra meille miehen
antoi uron etäältä,
kaukomailta käännytteli
Hää se tuntoo sekä taitaa.
Kirjoin kansii kääntelöö,
Sanan alla elelöö.
Sanat kauvas kantakoot.
Taivaan isä siunatkoon !
-
Onpa juhlallinen kiitos ja vastaanotto! Ei ole ihme, että viihdyn Suomessa, kun on niin ystävällinen kansa.
-
Genesis 8
1 Muisti Taatto totisesti,
Ukkonen ajattelevi
Nooaa nätisti nukkuvaa,
elukoita eläviä,
elossa kaikkea karjaa,
kuin oli hänen kanssansa
arkissa aivan suloisna,
turvassa arkin tuvassa;
tuulen Taattonen taikovi,
maan päälle puhaltelevi,
vetäytyivät veet valtavat,
asettautuivat aallot;
2 sulkevi syvyyen suiset,
tukki taivonkin akkunat,
asetti taivon satehet,
veenpaisumuksen vähensi.
3 Valui veet maan päältä pois,
valui veet valumistansa,
veet varmasti vähenivät
sata viiskymmentä päivää,
yötä päivää vähenivät,
monta päivöä poistuivat.
4 Päivänä seitsemäntenä,
toistakymmenentenä yönä,
kuukautena seitsennä,
samana kuukautena
jäi Araratin vuorelle
jäi arkki vuoren huipulle.
5 Väheni juoksemalla,
veet hävisi hitahasti,
kuukautehen kymmenen,
siihen kuukautehen asti.
Päivönäkin ensimmäisnä
kuukauen ensimmäisnä,
näkyivätten vuorten huiput,
kukkulat katseltavina.
6 Neljäkymmentä päivöä
kului kevytketterästi,
Nooa akkunan avasi,
arkin akkunan avasi,
jonka Nooa tehnyt oli.
7 Käski Nooa kaarnettansa
lentää ulos, lentää ylös,
lensi kaarne koko ajan
siihen asti, siihen aikaan
kuin kuivuivat kaikki ve’et,
veet kaikki koko maan päältä.
8 Käskevi sitten kyyhkyistä
tyköänsä arkistansa,
lähetti sen katsomahan,
käskevi koettelemahan,
onko ve’et vierinynnä,
maan päältä höyry hävinnyt.
9 Kyyhkyinen ei katsonunna,
lintunen ei löytänynna
paikkaa, johon jalan panna,
länttiä missa levätä,
palasi Nooan tyköhön,
arkkihin astui aavalta,
ve’et vielä valloittivat
koko pinnan maailmansa,
ojensi Nooa kätensä
otti orjansa arkkihin.
10 Ootti viikon verran vielä,
taasen käskevi kyyhkyistä,
antoi lentää pois arkista,
linnun laski lentämähän.
11 Palasi tyköhön takaisin,
illan tullen, illan suussa,
nokassansa noutanunna
suussansa öljypuun lehti,
kukkasensa katkaistuna.
Näkevi Nooa kaikki veet
lähteneheksi laaksojen,
maitten ja peltojen päältä,
palstoista poistuneheksi,
hävinneheksi hetkessä.
12 Viipyi Nooa seitsemän,
viipyvi päiviä viikon,
antoi kyyhkyisen lentää pois,
salli sen suunnistaa aina.
13 Kuuen sa’an vuoen eli,
vielä yhen vuoen viipyi,
ensimmäisnä sen päivönä,
ensimmäisen kuukauen,
kuivui kaikki veet maan päältä,
ve’en vuoatus väheni.
Avasi arkin akkunan,
katso, kaikki kuivaa oli.
14 Seitsemäntoista päivöä
toisessa kuukauessa
makasi kuivununna maa,
pellot kaikki paljahina.
15 Nooalle virkki Jumala,
otti oivasti puheeksi:
16 Lähe sinä arkistasi,
lähe sinä vaimon kanssa,
poikiesi kanssa poistu,
poikiesi emännätkin,
poistu sinä suvun kanssa,
perhekunnan kanssa poistu.
17 Kaikkinaiset elukkaiset,
sinun kanssasi olijat,
lihavaiset, laihalaiset,
lintukaiset, karjakaiset,
matelijat maitten päällä,
johata ne ulos kanssa,
maan päällä matelemahan,
heelmälliset olemahan,
lisääntyväiset maan päällä.
18 Nooa meni menojansa,
ulos poikinensa poistui,
vaimonsa vieressä kävi,
poikiensa vaimojenkin,
poistuvi poika jokainen,
Nooan kanssa perhekunta.
19 Kaikkinaiset eläväiset,
kaikkinaiset matelijat,
lintulajit kaikkinaiset,
kaikki maalla matelevat,
kaikki läksivät arkista,
kävi kaltaistensa kanssa.
20 Nooa rakensi Herralle,
alttarinsa avoimesti
asetti aivan ahkerasti,
puhtahasta karjasesta,
leppyisistä lintusista
kaikista uhreja otti,
polttouhreja alttarilla,
uhrasi ne uutterasti.
21 Haisteli Herra hajuja,
sanoi sen syämessänsä:
Ma en määrää enää maata
kirotuksi ihmiselle,
ihmisen aivotus aina
pakottaa sitä pielehen
lapsesta lähtien aivan,
en minä enää ennätä
lyöä kaikkea eläväistä
niin kuin minä tehnyt olen.
22 Niin kauan kuin maa kestääpi,
kuin maa seisoo selkeästi,
kylvöaika ei katoa,
ei mene niitto nilelle,
eikä se vilu välttele,
helle ei hevin häviä,
saapuu suvi suloisesti,
talvi tomerasti tarttuu,
eikä päivö pysähy,
eikä ehy ikinä yö.
-
Genesis 1
1 ”Alku onnen ainiaisen,”
Taaton teon taivahisen,
maaemänkin Ukon luoman,
oli kaiken muoto kaunis.
2 Manteret maiset muokkaeli
autioisen tyhjäiseksi;
pimeys vesien päällä,
päällä kuilumaan lepäsi;
henki Ukon liikuskeli,
Taaton tuuli ve’en päällä.
A on suomen ensimmäinen
alkukirjain ilmoituksen,
B on heprean alussa,
syämmehensä kätketty
pieni pilkkunen poloinen,
sitä siihtoon sievin silmin,
salaisuutena Jumalan.
Opin ounastelemahan,
ilmoituksen ytimessä
piileksii salainen pilkku,
yliymmärryksen salat.
Salattu on luomisvoima,
salattu on ilmoituskin,
syän inehmon ja Ukon,
Taaton tieto tuntematon.
Vaikka Koraanikin alkaa
beellä pilkku huomaamaton
kirjaimensa ulkosella,
silti salassa on sana,
salas on ja salas viipyy.
Paaval apostol profeetta
kirjoittaapi korkiasti,
viisas varoittelee vielä
tulevista tuntemata:
en aloita asioista,
salaisuuksista suurista.
Harkitseva hautoo hätää
maan muokkaelemisesta,
taivonkin tekemisestä,
kaukaisista kauhuksista.
Körtin kaltaisna kuljeksin,
köyhänä minä kompuroin,
kankahata tekemähän
nuttuhuni ees kaulusta.
Alusta aivan aloitan,
aloittelijana aina
siihtoon sanaa ensimmäistä,
uskaltamata urkkia
mennehistä, tulevista,
tätä hetkeä hapuilen,
tähän päivöhön perehyn.
Taivoa tutkin turhasti,
muistin maata murheellisna,
minä viisastuin vain vähän,
tieto tippuen tulevi.
Ukko Jumala on suuri,
pieni on taivo tähtien,
maa on mitätön ja juuri
näyttääpi Taaton kunnian.
Ilo ihmisen on lyhyt,
surunsakin sammuvainen,
raato synneissänsä kuollut
tuskin tätä tajuaapi.
Mahtava on Luojan käsi,
merkittävät tekonsa sen,
inehmo ihmetteleepi
unihinsa uppoutuen.
Thomaksen seurapuhe Kuopiossa 5.3.2014
-
" Ei mene niitto nilelle ", uskomaton oivallus.
Olet kielellinen ihme ! Kuin karjalaisten ja savolaisten oma Tuomas.
Mielikuvassa näen sinut Aholansaaren pirtissä, kantelo polvilla
körttinuorille runoa rustaamassa, virttä virittämässä.
Onnelliset kuopiolaiset ! Kuin myös leppävirtalaiset.
-
3 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Tulkohon peltojen päälle,
tulkohon se taivahalle
valkeuen, vallan valo,
valo valkeus maailman.
Tulevi metsien maille,
välkkyvi vesien päälle
valkeuen, vallan valo,
valo valkeus maailman.
4 Jo näkevi valkeuen
Ukko Jumala hyväksi,
parahiksi pilvilöiksi
näkevi Jumala Taatto.
Niin eroitti valkeuen
Jumala pimeyestä;
pimeyestä eroitti
valkeuen maailmaisen.
5 Ukko Jumala kutsuvi
valkeutensa päiväksi;
pimeytensä kutsuvi
yöksi yläisen maailman.
Tulevi ensin ehtoosta,
tulevi taasen aamusta
ensimmäinen luomapäivä,
viikon öistä ensimmäinen.
Järkyttyipi Jeesuiseni
sokeuen siemenestä,
ilkeyestä inehmon,
valota kuin viljeleepi.
Volota suruttomatkin
kulkevat kautta maailman.
Jeesuiseni julistautuu
maailmankin mahtavaksi
virkeäksi valoseksi,
valaiseepi polkujani,
minä vain käyn sokeana,
näkevänä en ma näje,
kulkevana kuljen väärin,
pimeissä polkuja poljen.
Kultakahvoja kopeloin
lukemata loistojansa,
kompuroin kultakatuja,
taivon mukulakiviä
tallaan tallisaappaillani
näkemätä nurmikoita,
elämän puitten he’elmää,
valtaistuinta valoisaa.
Valossa ei vikaa ole
vaan syämen akkunoissa,
jos syämen saranoissa,
holtittomuuessa hengen.
Taatto teki valkeuen,
polkuja näytti nätisti,
inehmo eksyvi tieltä,
polulta pojes pakeni.
Taatto rakas, Ukko kallis,
Sinä Jumalani, Luoja,
vaikka valitsen polkuja
peltomailta pimeyen,
valaise sa syäntäni,
siivoo sitä synneistäni.
Timantti on täysin musta
valota se ei voi loistaa,
mutta valossa se välkkyy,
säteessä se sievistyypi.
Pimeässä syämeni
musta makaa synneissänsä.
Hartahasti vaikka hiois,
loistotonna lorvaileepi.
Vaan kun sinä valon annat,
Taatto rakas, Ukko kallis,
kivikova syämeni
säteileepi valossasi,
synnin sitehet pois sinkoo,
pahat tekoni poistuvat,
katoavat varjon kanssa,
päivön valossa häipyvät.
Olen matkalla ensi keskiviikkona, joten en voi pitää puhetta seuroissa silloin. Mutta tässä se olisi!
-
6 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Tulkohon jo taivonkansi,
taivonkansi kaunihiksi,
halki ve’en, halki taivon,
halki haljakan sinisen,
eroittamahan vesiä,
vesistänsä jakamahan.
7 Taatto teki taivonkannen,
vahvaksi kannen tekevi,
eroitti veet kannen alla
vesistänsä kannen päällä,
valmihiksi valoi voiman,
tueksensa taivonkannen.
8 Taatto taivahaksi sanoi,
taivoksi kannen kutsuvi.
Illan hämärää helpotti
aamu leppien latvoissa;
illan hämärästä läksi,
aamunkoitosta kiirehti
toinen päivä, toivon päivä;
päivistä toinen paloa.
Sinä salaisesti sanoit:
Taivonkansi kasvakohon.
Selvästi sana ilmoittaa
taivonkannen kasvanehen.
Tarkka silmä tiiraeleepi,
taivosta kansi katoaa,
tiirikoelen tinkimätä,
taivo onkin aivan auki,
kansi puuttuu kokonansa,
hävinnyt on helahoito.
Hävinnyt on helahoito
tai ei ollut ollenkana.
Epäilys esihin hiipii
Luojan työstä, sanastansa.
Toisen päivön sanomana
ontuvana on oikia.
Epäillen mä katson ylös,
Katson kaikkialle katson,
kansi ei näy katsomalla,
Ukkokin on näkymätön,
aukosta avonaisesta
salaisesti sihtoon sitä
makiata maisemata,
tähtitaivon tanteretta,
tyhjän tilan tasankoa,
varsinkin valtaistuinta.
Lausun niin kuin muurahainen,
kuin pässi voisin määkiä:
”Kiipesin kuin korkialle,
löytänyt en Luojatani.”
Tärkeintä ei muurahaisen
löyöt latvojen latvoista,
tärkeintä ei määkiminen
pässin päässä poloisella.
Jos muurahainen ei löyä,
jos pässi ei päivittele,
Luoja kyllä löytää oman,
Ukko onnistuupi aina.
Olen minä liian pieni
heikko olen uskomahan.
Jos en usko Jumalahan,
riittää rakkauelleni,
että Ukko uskoo aina
minuhun Ukko uskoopi,
Taatto tarttuupi minuhun.
Käteni on kalpeana,
heikko, halpa, hajoittava,
ei voi tarttua Taattohon.
Taatto teki taivonkannen,
suuren, näkymättömänkin,
Taatto tarttuu käteheni,
kaikkivoipa tekeepi sen.
Käsi käessä kaksistamme
katsomme luotua kaikkea.
Taatto tiukasti puristaa.
Puristamahan pysty en.
-
9 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Jo yhtyköhön yhtehen
ve’et taivonkannen alla,
ve’et yhtehen paikkahan,
ilmestyköhöt kuivat maat;
Tuolta taivonkannen alla,
Maassa taikeat tapahtui.
10 Ukko Jumala kutsuvi
kuivan kurun kummun maaksi;
kutsui vetten kokoukset
monimelskeiseksi mereksi.
Jumala näkevi meren,
hyväksi maisen havaitsi.
Olin minäkin poikanen
meren laialla laulaen,
rauhan rannalla reissasin,
santaa sorkalla sekoitin,
hiekkaa pitkin hätistelin
vikloja vikkelästi vain.
Taattoa silloin kaipasin,
Ukolta silloin utelin,
joka ilo on Jumalan,
joka kaipaus kavalin,
Taaton on joka toivokin,
Ukon on usva rannalla,
hiekassa harmaa haamukin,
usvassa sypressin aave.
Meren ja manteren välissä
törmäsimme toisihimme,
toisen koulun kaverihin,
santaalissansa seisovan.
Luetko latinaa kysyin,
ujosti hiekassa pirsin
jalalla piirtoja pitkin,
katehellisna kyselin.
Ahkerasti opiskelen
sanoi nuori papinalku,
hiljaa hiiskahti poikanen,
sipisi suloisna sanaa.
Jumalan meren rajalla,
rajalla Taaton manteren,
tapasin papiks pyrkivän,
latinan luvun taitajan.
Harmaa on Taaton taivahas,
harmaa on usvassa hiekka,
meri ja manner kohtaavat,
katolinen kohtelias,
protestantti utelias,
hetkisen hämmästelevät,
usvahansa katoavat,
hiekasta jälki häviää.
Pojat ei ikinä näje
toistansa taivon varjossa,
harmaisen taivahan alla,
rauhan rannalla hiipien.
Vuosikymmenet vyöryvät,
aallot alati alkavat
uuellehen ja uuesta,
pyyhkäisevät nyt hiekasta
jäljet viklojen jalkojen,
kreikankielisen Raamatun,
hepreankieliset sanat,
hiekasta Jumalan sanan,
ihmisen näkemättömät,
tähtijalkojen tekemät.
Aamuin linnut kirjoittavat,
uuellehen ulkoläksyt,
jalat viklon vipittävät,
hiekassa luomiskertomus
kirkkahasti kirjoitettu
uhmaapi aallot aamuiset.
-
Psalmi 43
1 Auta oikeuteheni,
Jumalani, auttajani,
riennä sinä ajamahan
minun asiaani aja
armotonta kansakuntaa
viheliäistä vastahan.
Päästä minut kavalista
vääristä inehmoisista.
2 Sinä olet Jumalani,
linnani luja loistava.
Miksi minua masennat,
hyljettynä huokaelen?
Miksi murhemanttelissa
makaelen murhemaassa,
vihollisen vainottuna,
ahistamana äijien?
3 Loistolamppusi lähetä,
tarjoapa totuutesi.
Minua johattakohot,
vieköhöt minua vasta
pyhälle kalliollesi,
asuntoihisi armahin,
4 jotta minä tulla saisin
alttarin Ukon etehen,
Taatto Jumalan etehen,
minun iloni, riemuni,
kiittäisin ma kanteleilla,
Taatto Ukko Jumalani.
5 Miksi murehit, sieluni,
miksi minussa masennut?
Hetken hiljaisna halaajat,
saat sinä kiittää Ukkoa,
Taatolle kiitosta tarjota
avusta minun kasvoni.
6 Miksi murehit, sieluni,
miksi lienet levotonna?
Oota Ukkoa Taattoa.
Vielä varmasti ma kiitän
kasvojeni kaunistajaa,
apuani, Jumalaani.
-
Genesis 1
11 Ukko tuon sanoiksi virkki:
vihoittakohon kuiva maa,
maa ruohonsa kasvakohon,
jossa on salainen siemen,
ja puunanti armahainen,
liljat lajinsa jälkehen,
jossa se siemen sirovi
mättävän maan mullan päällä.
Tämäkin kävi to’eksi
tuolta taivonkannen alla.
12 Jopa maa vihoitti kasvoi
rotevan ruohon rehevän,
jossa oli siemen salaa,
siemen lajinsa jälkehen,
ja puunanti armahainen,
joien siemen itessänsä
oli lajinsa jälkehen.
Ukko Jumala näkevi
sen kaiken hyvän olevan,
parahista paratiisi.
13 Illan tullen, aamu taasen,
kolmas päivä kohta koitti.
Ukko Yli-Jumalani,
etsin joka paikastani,
poimin piilopaikoistansa
marjat makeat ja monet,
ahmin aronian ahot,
maistan maitten mansikoita,
mustikoita maiskuttelen,
puolukoita pakene en.
He’elmien armolahjat
kasvavatten kaikkialla,
muokkaelevatten männyt
pähkinöitänsä pieniä,
eikä kataja kavalla,
petä ei pihan pihlaja.
Ruokit minua rasvalla,
syötät sinä siemenillä,
vainioitten viljasella,
rukiisella rieskasella,
korpuilla kaurajyvien,
valkoisella vehnäsellä.
Hajuherneitä haistelen,
hernekeittoakin hotkin,
kaikkialta löyän ruuan,
laulun löyän armolahjan.
Etsin vielä Puijon laelta,
Puijon pakkasia poljen,
kallioitten kilvet kiipeän,
mesimarjata en muista,
luonnon lahjoja en loihi,
puroista pienistä en juo.
Kaipoan minä sinulta
vielä yhtä yhtänänsä
luvattua lempiäistä,
käestäsi jumalaisen
siementäsi sievoisinta,
pikku siementä sinapin.
-
Voi Sinnuu Tuomas- kulta, kui Sie saitkii miun mielj-kukkaset, hajuherneet, ja miun lapsuuven hernerokan sammaa säkkeeseen !
Ja viel! Kaikkialt löyvän ruuvan, laulun löyvän armolahjan!
Ihminen on ain sama, mut tää, et valtamerrii eri puolel syntyneet löytäät näi sama kielen !
-
Voi Sinnuu Tuomas- kulta, kui Sie saitkii miun mielj-kukkaset, hajuherneet, ja miun lapsuuven hernerokan sammaa säkkeeseen !
Ja viel! Kaikkialt löyvän ruuvan, laulun löyvän armolahjan!
Ihminen on ain sama, mut tää, et valtamerrii eri puolel syntyneet löytäät näi sama kielen !
Kyllä on mukavaa, kun joku komentoi! Kiitos!
-
Kiitos on sanottava silloin kun se ansaitaan. Liian usein se jää meiltä suomalaisilta sanomatta sen pelossa , että sitä luullaan imarteluksi.
Mielistely on epämielyttävää. Minä kiitän ja kehun silloin kun siltä tuntuu, enkä sitä häpeile.
-
Olen asunut seitsemässä maassa. Suomalaiset osaavat kiittää yhtä kauniisti kuin muutkin ihmiset. Kuopion keskiviikko seuroissa on tapana esittää runoja, niin olen ruvennut näitä esittämään siellä. Ihmiset kiittävät kauniisti, vaikka minun runoni ovat tietysti heikommat kuin Suomalaisten.
-
Kuopiosta kummaa kuuluu,
Kallan rannalta kajahtaa:
savolaiset säkeet saavat,
runot reuhkalakkisetkin,
vääräleuat värssyt vahvat.
Tuo on uros ulkomainen,
miekkonen merentakainen,
sanaseppo sangen suuri,
virsiniekka varsin viisas;
Käänsi kielen, käänsi toisen,
käänsi kohta kolmannenki.
Siitä saivat savolaiset
päällysmiehet purtavakseen
sananrieskaa sangen somaa,
virrentynkää veisatakseen,
korvillansa kuunnellakseen.
-
Kyllä täällä osataan, on helppo sanoa!
-
Kuopiosta kummaa kuuluu,
Kallan rannalta kajahtaa:
savolaiset säkeet saavat,
runot reuhkalakkisetkin,
vääräleuat värssyt vahvat.
Tuo on uros ulkomainen,
miekkonen merentakainen,
sanaseppo sangen suuri,
virsiniekka varsin viisas;
Käänsi kielen, käänsi toisen,
käänsi kohta kolmannenki.
Siitä saivat savolaiset
päällysmiehet purtavakseen
sananrieskaa sangen somaa,
virrentynkää veisatakseen,
korvillansa kuunnellakseen.
Siinäpäs se! Mitäs minä sanoin? Suomalaiset osaavat!
-
Siinäpäs se! Mitäs minä sanoin? Suomalaiset osaavat!
Ei kukaan osaa kaikkea ja kaikki osaavat jotakin.
-
83a
1 Open my heart receiving
The comfort meant for me,
When you suffered shame grieving
From sin to set me free!
Purify my soul soiling,
Sprinkle my conscience toiling,
Give my mind liberty!
2 Others here too awaken,
Lord, from unfaithfulness
And raise the dead bones shaken
At your Spirit’s address!
Then the mind dead of sinner,
The dry branch turn to winner
With the trunk’s tenderness.
3 You demand that the people
Who have received their sight
Faith lacking under steeple
Get your grace to do right.
Freely is the gift given,
The new life then to live in,
When your blood cleanses blight.
4 O Lamb, to you thanksgiving
In your holy body,
For our sakes your life giving
In harsh mortality!
Then for our guaranteeing
Your Spirit guide hearts seeing
Our faith’s reality.
5 Thus far I’ve shown it clearly,
That’s my theology.
All my cares on you dearly
I cast, Lord, completely.
I care for no way other
But the blood of that brother
Who saved this lonely me.
6 The devil in his armor
May step into the fore,
And threaten me, alarmer,
To drown on his wrath’s score!
No troubles am I fleeing,
No fears weigh down my being,
My fortress is the Lord.
-
14 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto tahtonsa lausuvi:
Tulkohon taivahan valot,
taivonkannen valkeuet,
päiviä erottamahan,
öitäkin irrottamahan;
ja olkohon ne merkeiksi,
ja ajoiksi, ja päiviksi;
taivonkannen valkeuet
vaeltakohon vuosiksi.
15 Taivonkannen valkeuet,
taivon tukevat tähtöset,
paistakohot polun päälle,
mertä myöten polkusia.
Tämäkin kävi to’eksi
tuolta taivonkannen alla.
16 Taatto teki kaksi suurta,
kaksi valtavaa valoa;
suuren valon päivän ylle,
pienen valon peitteheksi,
pimiäisen vartijoiksi,
tekevi taasen tähtöset.
17 Taatto pani valkeuet
taivonkannen syämehen,
paistamahan pimiässä,
maantietä valaisemahan;
18 päivöä hallitsemahan,
yötäkin määräilemähän;
eroittamahan valoa,
pimeyttä jakamahan.
Ukko Jumala näkevi,
Taatto havaitsi hyväksi.
19 Ilta ilmestyi ilolla,
Ajoi aamu ajokasta,
Neljäs päivä pynttäytyi,
Neljäs ehtookin lepäsi.
Jumalani, Jumalani,
Luojani ja auttajani,
katson korkialle, katson,
aurinkosi avarana
leveästi loistavana
täyttääpi taivonkannen,
iloisesti ilmoittaapi
milloin aamu alkaa, milloin
yö ei erehy maan päällä,
paistaa, paistaa iloisesti.
Aurinko autuas alkaa
lämmitellä laakeata,
hitahasti hetkehestä
hilpeästi hetkehenkin.
Vie vanhurskauen aurinko
korkeinta taivasta kohti.
Jumalani, Jumalani,
Luojani ja auttajani,
katson kavalasti, katson,
kantaapi kuu korkialla
pimeyen palkintonsa,
yöllisen yhteytensä,
antaapi se apuansa,
Puijonmetsän männiköissä,
mättäiköissä mäen päällä.
Lohuttaapi loistollansa,
leyhkällänsä levähyksen.
Syämehen paisteleepi,
sopusoinnun antaa yölle.
Jumalani, Jumalani,
Luojani ja auttajani,
katson tarkkaa, minä katson,
tähetkin toit tinkimätä,
taivon tähet tarmollasi,
taiolla täytit taivahan.
Pimiällä polullani
taivonkotihin mä kuljen,
eksyn sinne, eksyn tänne,
eksyn usein elontieltä,
näytä nytkin nääntyneelle
mikä tähti näyttää tietä,
mikä tähti on niin pieni,
mikä tähti sopii mulle,
maailmassa matkallani,
taipaleella taivontoivon.
-
Jopas nyt jotakin. Minä vasta nyt tämän korkkasin kun luulin että käyvät keskustelua heimotyöstä... Tämähän on suurta!Kestääkö kukaan jos laitetaa Kotkammurteel, miä kyl aattelen et sellainen menee pilkam pualel. Ei laiteta.
: :repee:
-
Jopas nyt jotakin. Minä vasta nyt tämän korkkasin kun luulin että käyvät keskustelua heimotyöstä... Tämähän on suurta!Kestääkö kukaan jos laitetaa Kotkammurteel, miä kyl aattelen et sellainen menee pilkam pualel. Ei laiteta.
: :repee:
Kotkanmurteella jos laittaisit, niin olisi ainakin aitoa. Tämä sotku syntyy kun supi-amerikkalainen sepittää sitä ja tätä omalla aikuisena opitulla suomenkielellä, vielä aikana kun opetusta ei ollut. Olen varmaan melkein ainoa ihminen Suomessa, joka ei ole ikinä mitään suomea koulussa oppinut.
-
Supi-amerikkalainen herätti hauskan mielikuvan. Pesukarhun toinen suomalainen nimi on supi. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pesukarhu
Pienenä koulupoikana luin Davy Crockett -sarjakuvia ja haaveilin coonskin cap -karvalakista.
-
Supi-amerikkalainen herätti hauskan mielikuvan. Pesukarhun toinen suomalainen nimi on supi. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pesukarhu
Pienenä koulupoikana luin Davy Crockett -sarjakuvia ja haaveilin coonskin cap -karvalakista.
Minulla oli sellainen. Se oli varmaan isoisäni tekemä, hän, joka oli huolissaan minusta, kun en oppinut ampumaan enkä edes tekemään omaa kiväriä. "Miten poika tulee panemaan ruokaa pöytään?" hän kysyi ja pudisti päätään.
-
Minä leikin pienenä poikana viimeistä mohikaania ja turkismetsästäjää, jolla oli juuri se lakki päässä...
-
Leikitkö miten körtit (siis Unitas Fratrum) käännyttivät mohikaaneja kristinuskoon ja sittemmin taistelivat intiaanien puolesta amerikkalaisia vastaan, jotka ajoivat mohikaanit pois heidän maistaan? Unitas Fratrum joutui kovasti vaikeuksiin siksi, että puolustivat intiaanien oikeuksia.
-
Monta lähdettä on englanniksi ja saksaksi, eräs mielenkiintoinen: http://external.oneonta.edu/cooper/articles/other/2006other-peprnik.html
-
Tuohan on mielenkiintoista. Cooperin, Curwoodin ja Grayn kirjat metsäintiaanien ja länteen levittäytyvien siirtokuntien suhteista jakavat kansat suoraviivaisesti hyviin ja pahoihin lähinnä kai sen mukaan, kumman kanssa liittouduttiin, Ranskan vai Englannin? Tämä jako lienee luonut liioittelevat kuvat sekä jalosta soturista että punaisesta pirulaisesta. Romanttisten seikkailukirjojen hengessä myös valkoihoiset ovat toki karrikoituja tyyppejä.
Preeriaintiaanit ovat tietysti tunnetumpia jo elokuvien vuoksi. Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen -teoksen perusteella jonkinlaiseksi ihanteekseni on muodostunut cheyennepäällikkö Motavato (Black Kettle), joka jaksoi uskoa yhdestä verilöylystä (Sand Creek 1864) selvittyäänkin rauhaan Yhdysvaltojen ratsuväen kanssa ja joutui toiseen (Washita 1868), jossa kuoli.
-
Kysymys oli maasta. Yleensä ensimmäiset eurooppalaiset tulokkaat menettivät maansa seuraavalle aallolle, koska elivät liian epävirallisesti, kuten intiaanitkin. Siis, valkoihoset myös tappoivat toisiaan maanomistamisesta. Jokainen intiaaniryhmä katsoi omia etuja. Meikäläiset olivat sopusoinnussa maahanmuuttajien kanssa, joten shawnee intiaanit tappoivat meikäläiset yhtä halukkaasti kuin maahanmuuttajat. Se oli maanhimon sekasorto.
Ja kaikenlisäksi oli hernhutilaiset käännyttämässä intiaaneja jo 60 vuotta ennen kuin lähetysvimma tuli muille.
-
Kysymys oli maasta. Yleensä ensimmäiset eurooppalaiset tulokkaat menettivät maansa seuraavalle aallolle, koska elivät liian epävirallisesti, kuten intiaanitkin. Siis, valkoihoset myös tappoivat toisiaan maanomistamisesta. Jokainen intiaaniryhmä katsoi omia etuja. Meikäläiset olivat sopusoinnussa maahanmuuttajien kanssa, joten shawnee intiaanit tappoivat meikäläiset yhtä halukkaasti kuin maahanmuuttajat. Se oli maanhimon sekasorto.
Ja kaikenlisäksi oli hernhutilaiset käännyttämässä intiaaneja jo 60 vuotta ennen kuin lähetysvimma tuli muille.
Olen herrnhutilainen vaikka seikkailisin viimeisenä mohikaanina vaahtosammuttinen kokoisena...