Narnia oli vähän pakko katsoa kuuluen lapsuuden pyhiin kirjoihin, mutta suuri pettymyshän se oli. Kai kysymys on osittain taidemuodostakin: ei mikään Hollywoodin erikoistehoste voi vastata lukijan omaa mielikuvitusta. Toinen asia sitten on, ettei minusta itse tarina painottanut militaristisuutta noin pakkomielteenomaisesti kuin elokuva, joka herkutteli taistelulla ja tappamisella hyvin iloisesti. Tietysti tässä on taas se tilanne, että lukijalla on suurempi vapaus nähdä mitä haluaa kuin katsojalla katsoa. Sama asia tietysti oli myös Sormusten Herran kohdalla: Tolkienin konservatiivisesta, rivien välissä syvästi kristillisestä ja osin erittäin surullisesta tarinasta ei ollut Jacksonin elokuvissa paljon muuta jäljellä kuin nopeasti läpikelattu toimintaseikkailu. Tietysti nämä jättituotannot ovat niin kalliita, että niiden täytyy pakosta varmistaa sijoituksen tuotto: väkivalta, nopeatempoisuus ja pinnallisuus sen takaavat.
