Kirjoittaja Aihe: Huomenna helähtää klo 18  (Luettu 2224 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Huomenna helähtää klo 18
« : 15.05.10 - klo:07:39 »
Aholansaari Sinfonietta soittaa huomenna, sunnuntaina 16.5. Helsingin Vanhassa kirkossa klo 18 solistinaan saksofonisti Jukka Perko. http://www.jukkaperko.com/

Aholansaari Sinfonietta on herännäisnuorten perustama valtakunnallinen kamariorkesteri, joka aloitti toimintansa nykyisessä muodossaan Pekka Untamalan johdolla syksyllä 1997. Orkesterin nykyinen kapellimestari Jyri Nissilä astui orkesterin johtoon syksyllä 1999. Noin 30–45 soittajan kokoinen Aholansaari Sinfonietta koostuu eri puolilta Suomea tulevista lahjakkaista nuorista muusikoista, joiden joukossa on konservatorioiden, Sibelius-Akatemian ja yliopistojen opiskelijoita, lukiolaisia sekä jo ammattiin valmistuneita nuoria muusikoita.

Orkesteri perustettiin aikanaan lukuisten Aholansaaressa rippikoulunsa käyneiden muusikkojen toimesta, mistä orkesteri on sittemmin laajentunut täysin valtakunnalliseksi ja kansainväliseksikin yhteisöksi. Orkesterin körttiläinen identiteetti näkyy kokoonpanon nimen lisäksi siinä, että orkesterin pääesiintymiset ovat kesäisin herättäjäjuhlilla. Aholansaari Sinfonietta toimii periodiluontoisesti ja soittaa vuosittain 4–6 konserttia eri puolilla maata.

Aholansaari Sinfonietta kuuluu Suomen nuoriso-orkesterien ehdottomaan parhaimmistoon ja profiloituu omanlaisekseen kokonsakin puolesta: se ei ole täysikokoinen sinfoniaorkesteri vaan pikemminkin suuri kamariorkesteri. Tämä lyö leimansa orkesterin raikkaaseen ohjelmasuunnitteluun, joka pyrkii tuomaan kuuluville myös laadukasta mutta eri syistä vähemmän soitettua orkesterikirjallisuutta. Luonnollisesti klassisen orkesterimusiikin kantaohjelmistollakin on vankka sijansa orkesterin ohjelmistossa. Aholansaari Sinfonietta on soittanut maailman- ja Suomen kantaesityksiä mm. Jaakko Mäntyjärven, Gija Kantshelin ja John Adamsin teoksista.

Yhdentoista toimintavuotensa aikana Aholansaari Sinfonietta on ehtinyt pitää yli 40 konserttia eri puolilla Suomea eri paikkakunnilla aina Helsingistä Enontekiölle. Musiikkipoliittisena linjanvetonaan orkesteri pyrkii konsertoimaan paikkakunnilla, joilla säännöllistä orkesterikonserttitarjontaa ei ole. Orkesteri on esiintynyt mm. Hetan musiikkipäivillä ja Helsingin Juhlaviikkojen Viapori Jazz -festivaalilla.

Solisteina Aholansaari Sinfoniettalla on ollut Suomen säveltaiteen huippukaartia, mm. sopraanot Johanna Rusanen ja Taina Piira, baritonit Jorma Hynninen ja Esa Ruuttunen, kitaristit Timo Korhonen ja Ismo Eskelinen, viulutaiteilija Antti Tikkanen, saksofonisti Jukka Perko, klarinetisti Harri Mäki sekä orkesterin oma kapellimestari-klarinetisti Jyri Nissilä. Konserttiensa myötä orkesteri on saanut runsaasti kiitosta musiikillisesta osaamisestaan ja heittäytyvän energisestä soitostaan. http://www.aholansaari.fi/sinfonietta
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024