mies valaan vatsasta.... mm. juutalaisuus ja kristinusko eivät ole ottaneet moraalia ja etiikkaa omaksi omaisuudekseen... mutta pietismin (pietismi on pakanuutta) värittämin silmin me puhumme kristillisestä etiikasta... mutta kun ei sitä ole...
Perimmäinen kysymykseni ei liittynyt etiikkaan, enkä mielestäni ole väittänyt kristinuskon omivan moraalia itselleen. Monilla kristityilla on vain tapana selittää etiikan perusta jokseenkin supernaturalistisesti, kai. Normatiivisesta etiikasta en uskalla sanoa mitään. Sen käsittely oli melko pintapuolista uskonnon kolmannella kurssilla (jossa riittäisi vielä kehitettävää). Että näin hataralla pohjalla ollaan liikkeellä. Monilla muilla taitaa olla teologian opinnot yliopistossa takana, kuten ilmeisesti Juhanillakin.
Körttiläisyyden ja juutalaisuuden ongelma?
Mitäs ongelmia heillä nyt olisi, juutalainen on juutalainen ja körtti on körtti. Yhteen laskettuna Ojalan lasku opin mukaan.Summa tekee yhteensää... ihminen... hmmm ... vai onko joku erimieltä?
Sitähän tässä kysyttiin: Onko kyseessä ongelma, vai teenkö asiasta ongelman?
Tässä tulee vähän tällainen olo: "Näytä Herra paikkani, kuljen eksyksissä." (J. Löytty)
-Skippaisin nyt Matteus-eksegeesit, sivuutin ne itsekin niin kursorisesti. Kyllä kyllä, selittämäsi on tuttua ja taitaapa olla joskus ihan tentittyäkin.
Itse vartuin seudulla, jossa körttiläisyys ja paikallinen herätyskristillisyys olisi todennäköisesti tullut esitellä toisilleen - eivätkä ne olisi lähteneet yhdessä syömään, epäilen. Perustarinaan kuului oleellisena ihmisen "vapaa tahto" joka oletettiin ilman muuta, ja "uskoontulo" oli ns "vapaantahdonratkaisu", Jumala "kutsui" kutakin kerran/max kaksi. "Uskossapysyminen" piti jokaisen kroonisessa hälytystilassa, ja tuli tuntea "pelastusvarmuutta" ("Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa..."). "Uskovaiseksi" tunnustatuminen oli "pelastuksen" ehto ("joka häpeää minua..."etc. ). "Järki" tuli alistaa "kuuliaiseksi uskolle" eli ajatella ei sopinut ollenkaan.
- On mielenkiintoista, että kyseessä yhtä kaikki on yhden saman kirkon, ja saman suomalaisen kulttuurin sisällä eläneet, kristityksi tunnustautuvien ajatuskannat. Toisaalta tuo viidesläisyys ei kavahtanut niitä, jotka lipsauttelivat "epäviidesläisyyksiä", enkä ole huomannut erityisemmin mainostettavan että oltaisiin juuri sitä tai tätä. Kukaan ei sillä erityisesti koppaillut. Aiheesta. Oli hirvittävää todeta, kuinka "hengessä köyhä" tosiasiallisesti on!
'
- Me taisimme lopulta olla todella "pienellä paikalla" ja jos mistä niin äärialhaalta me lorun lopuksi puhuimme - ellemme vaienneet kauhuissamme - me jos ketkä tiesimme olevamme täysin surkeita - meille peli oli selkeästi menetetty kolme viikkoa sen "uskoontulon" (oli oma riittinsä) jälkeen. Surullista oli, että jotkut saivat tuosta kestojärkytyksen - jokainen on lopun elämäänsä vaikeasti lohdutettavissa.. Jos joku oli armonkerjäläinen, niin femmalaisissa vesissä pesty nuori ihminen. Ulospäin oli joskus pakko "edustaa" ja se oli raskainta kaikesta. Nyt kun vuosikymmenten kuluttua järjestetään tapaamisia, on jokaisen fiilis yllättävän sama, kuinka sitten elämä onkin kieputellut.
Tulee muuten mieleen kysymys, että miksi me ylipäänsä määrittelemme itseämme? Körtti, viideläinen etc.
"Minun tuomarini on Herra. Älkää siis tuomitko ennen aikaisesti", kuului jumalanpalveluksen teksti tänään.
En kyllä kykene näkemään mitään mahdollisuutta itseni kohdalla mistään uskoontulosta tai siinä pysymisestä. "Ei lapsellinen uskoni, tuo epäilystä kestä" (J. Mäki-Lohiluoma) ja niin päin pois.
Jos minulta vaaditaan jotain edustusta, en jaksa kyllä edes yrittää. Paha homma jos olen laiska sika, mutta sitä minä olen.
