Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: seppos - 16.10.06 - klo:20:01
-
Kun luen täällä näitä juttuja tulee mieleen ihan sellainen kuva, mikä otsikossa lukee. Ahkerista kirjoittajista suurin osa on maallikkoja ja monet ovat vielä teknisellä alalla. Kuulostaa ja tuntuu upealta. Älköön tämä pelottako yhtään ei maallikoa pois täältä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan joukkoon sakeaan. Onko meillä sittenkin toivoa. Toivottavasti tämä rohkaisee maallikkoja ottamaan enemmän vastuuta liikkeestä.
-
Samaa mieltä. Mukavalta tuntuu.
-
Papit ovat pahasta! Ei vaan, ihailtava kutsumusammattihan se, varmasti raskaskin kuin mikä, mutta välillä silti tuntuu siltä, että maallikot puhuvat järjestään inhimillisempää ja koskettavampaa kieltä: papeilla tuntuu usein olevan yllään joku korrektiuden ja muodollisen sivistyksen pakkopaita. Virka ja univormu velvoittavat tiettyyn etäisyyteen ja viileyteen, harkintaan.
-
Toinen ongelma on halu olla hajuton ja mauton, jotta pääsee uralla eteenpäin. Väriä tyylikkäästi ja asiallisesti tunnustavista on puutetta. He kuitenkin etenevät parhaiten, mutta sen eteen joutuu tekemään työtä.
-
Uskoisin, että tuollainen hajuton ja mauton pappi haluaa vain nöyrästi palvella kaikkia seurakuntalaisiaan. Vaikka miten tyylikkäästi tunnustaisi väriään, aina on joitain toisenvärisiä, jotka ottavat siitä nokkiinsa.
-
Uskoisin, että tuollainen hajuton ja mauton pappi haluaa vain nöyrästi palvella kaikkia seurakuntalaisiaan. Vaikka miten tyylikkäästi tunnustaisi väriään, aina on joitain toisenvärisiä, jotka ottavat siitä nokkiinsa.
Juu - seurakunnat ovat täynnä pappeja, jotka ovat niin sanotusti värittömiä eivätkä uskalla ottaa kantaa, kun seurakuntalaiset kysyvät, koska pelkäävät leimaamista. Leimaaminen on tapa, jolla pappeja grillataan. Ja sitä käyttävät erityisesti niin sanotut seurakunta-aktiivit ja konservatiivit. Muttei siltä välty tavalliset seurakuntalaisetkaan.
-
Seppos ehti laittaa ylös ja esiin kysymyksen siitä mitä minäkin mietin. Tässä joukossa - nätisti sanottuna ystäväkansassa - tarvitaan niin pippejä kuin pappeja. Herännäiskansaan kohtuuhyvin ja jollain lailla kuuluvat mitä ilmeisimmin ne ihmiset, jotka haluavat käydä herättäjäjuhlilla. Tätä kansaa ovat ne, jotka ovat H&Y:n jäseniä; toki me körttifoorumin tuoreet ja tietenkin vanhat aktivistit olemme osa tätä liikettä, jota ajatuksellisesti lähellä on maassamme moni, moni joka ei ole uskaltanut tai halunnut tehdä "lopullista" siirtoa. Rohkenen(ko) sanoa, että jotenkin siunattua tai ainakin tärkeätä tällä foorumilla nyt luettavissa ja nähtävissä oleva aktiivisuus on.
-
Eräs pastori tunnustautui taannoin 'tavalliseksi talouspapiksi'. Se oli mielestäni kaikkea muuta kuin hajutonta ja väritöntä. Nyt olen vähän eri mieltä hänen tavallisuudestaan, kun olen oppinut tuntemaan hänen persoonalliset omituisuutensa. Kuitenkin hänen määritelmänsä on suurinpiirtein oikea edelleen.
Körttiläisyys on minusta liike, jossa papitkin voivat toimia maallikkoina. Varsinkin seuroissa monet heistä näyttävät suorastaan nauttivan, kun saavat olla yhtenä muiden vaivaisten joukossa. Toisaalta olen nähnyt sen ahdistuksen, kun eräs kirkkoherra tajusi, ettei kukaan pidä ohjia käsissään vaan tilaisuus etenee ainoastaan perinteeseen nojautuen.
-
Körttiläisyys on minusta liike, jossa papitkin voivat toimia maallikkoina. Varsinkin seuroissa monet heistä näyttävät suorastaan nauttivan, kun saavat olla yhtenä muiden vaivaisten joukossa. Toisaalta olen nähnyt sen ahdistuksen, kun eräs kirkkoherra tajusi, ettei kukaan pidä ohjia käsissään vaan tilaisuus etenee ainoastaan perinteeseen nojautuen.
Juuh. Ja meillähän on ev.lut kirkossa niin sanottu yleinen pappeus. Kaikki seurakunnan jäsenet ovat siis a) maallikkoja b) pappeja. Mitä maallikkouteen tulee, en pidä pappia sen enempää uskon saloihin vihkiytyneempänä kuin niin sanottu maallikkoakaan. Ero on vain koulutuksessa. Papit eivät eroa uskossaan eikä elämäntavoissaan mitenkään maallikoista. Papit ovat seurakuntalaisten palvelijoita ei heidän yläpuolellaan.
-
Tällainen luterilaisuus ei näytä sopivan kaikille seurakunnan palvelijoille. Heillä on tapana jankuttaa jostakin apostolisesta järjestyksestä.
-
Tällainen luterilaisuus ei näytä sopivan kaikille seurakunnan palvelijoille. Heillä on tapana jankuttaa jostakin apostolisesta järjestyksestä.
Niinpä. Apostolisuudesta tai non-apostolisuudesta taitaa siinä olla kysymys.
-
Tällainen luterilaisuus ei näytä sopivan kaikille seurakunnan palvelijoille. Heillä on tapana jankuttaa jostakin apostolisesta järjestyksestä.
No eihän se kertakaikkiaan sovi, että joku etuilee kahvijonossa. :wink:
-
Tällainen luterilaisuus ei näytä sopivan kaikille seurakunnan palvelijoille. Heillä on tapana jankuttaa jostakin apostolisesta järjestyksestä.
Niinpä. Apostolisuudesta tai non-apostolisuudesta taitaa siinä olla kysymys.
Aina herää raadollinen epäilys kun pystyy yhdistämään opin ja ryhmän, jonka erityisasema hyötyy opista. Minusta merkittävämpi asia on kaikkien kristittyjen pappeus, mutta en ole sen viisaampi sen suhteen, miten kirkkoon saisi jäämään vain sen hyvät puolet ilman sitä suuren suurta joukkoa huonoa... Matalan ainakin haluaisin rakennuksen olevan, yksinkertaisen: ei koreilua ja krumeluureja, kirkkoruhtinaiden vaatteita ja valtaa.
-
Kahvi- ja muihin -jonoihin suosittelen mökin saunavuoroihin suvun nuorimman puhetaitoisen lanseeraamaa 'ilojärjestystä'.
-
Pappien apologia mennee näin: anteeksi, että taas viran puolesta joudun jotakin sanomaan.
Usein on kovin vähän asiaa, mutta silti pitää sanoa jotakin.
-
Tällainen luterilaisuus ei näytä sopivan kaikille seurakunnan palvelijoille. Heillä on tapana jankuttaa jostakin apostolisesta järjestyksestä.
No eihän se kertakaikkiaan sovi, että joku etuilee kahvijonossa. :wink:
Tuohon ehkä hiukan sopimattomaan kommenttiini oli syynä se, ettei tämä takametsien apupappi ole edes kuullut apostolisesta järjestyksestä ainakaan tälläisessä yhteydessä. Meillä täällä kuitenkin kahvit jää juomata, jos pappi ei tajua mennä aloittamaan.
Vakavammin tervehdin SUURELLA ilolla, jos tässä maallikkoliikkeessä vallan ja aloitteen ottavat taas ne joille se kuuluu. Manifestini on: papit pois puhujalistoilta. Erityisesti herättäjäjuhlilla pitäisi papeilta kieltää puheet.
-
Vakavammin tervehdin SUURELLA ilolla, jos tässä maallikkoliikkeessä vallan ja aloitteen ottavat taas ne joille se kuuluu. Manifestini on: papit pois puhujalistoilta. Erityisesti herättäjäjuhlilla pitäisi papeilta kieltää puheet.
Aamen, halleluja. Mikä po ottaa tämän edistyksellisen askelen?
-
Apostolisella järjestyksellä jotkut papit tuntuvat ymmärtävän kätten päällepanemisella periytyvää auktoriteettiasemaa, joka nostaa paimenet laumansa yläpuolelle. Havaintoni mukaan papit laskevat kätensä kastettavien vauvojenkin päälle, joten se siitä tempusta ja sen erityisyydestä.
-
Mintulle sanoisin, että olen po:den pitänyt kanssa pitänyt sinun ajatusten ideaa - papit pois seuroista - 1993 vuodesta lähtien - mutta siellä pappeja on nykyäänkin seurapuhujina. :wink:
-
Lutherin järkälettä (II osa, sivu 474) haravoidessani löysin tällaisen kohdan:
Kaiken kaikkiaan: papiksi vihkimisen sakramentti on ollut ja on edelleenkin mitä parhain keino kaikkien niiden kauhistusten vakiinnuttamiseksi, mitä aikojen kuluessa on kirkossa harjoitettu ja vielä nykyisinkin harjoitetaan. Tämä on saattanut kristillisen veljeyden perikatoon. Paimenista on tullut susia, palvelijoista hirmuvaltiaita, hengellisistä pahempia kuin mitkään maallikot.
Ei kai papin virasta voi tehdä estettä seurapuhujalle, mutta edellytyskään se ei taida olla. Olisiko edes suositus?
-
Mitä tarkoittaa PO? :shock:
-
Paikallisosasto
-
Pula maallikkopuhujista on ongelma, joka pikkuisen haittaa edellä mainittuja tavoitteita. En itsekkään mielelläni puhu, mieluummin kuuntelen. Olen parempi siinä. Ilokseni olen huomannut, että meillä käy seuroissa pappeja vain kuuntelemessa pyytämäti.
-
Manifestini on: papit pois puhujalistoilta. Erityisesti herättäjäjuhlilla pitäisi papeilta kieltää puheet.
No emmä sit rupia isona papiksi jos en sitävarte saa seuroissa puhua.
-
Manifestini on: papit pois puhujalistoilta. Erityisesti herättäjäjuhlilla pitäisi papeilta kieltää puheet.
No emmä sit rupia isona papiksi jos en sitävarte saa seuroissa puhua.
Moi
Minä lupaan, että saa puhua vaikka olisit pappi. Tämä on Lutherin oppi ja siinä pysymme. Siis valitse ammati vapaasti.
-
Lutherin järkälettä (II osa, sivu 474) haravoidessani löysin tällaisen kohdan:
Kaiken kaikkiaan: papiksi vihkimisen sakramentti on ollut ja on edelleenkin mitä parhain keino kaikkien niiden kauhistusten vakiinnuttamiseksi, mitä aikojen kuluessa on kirkossa harjoitettu ja vielä nykyisinkin harjoitetaan. Tämä on saattanut kristillisen veljeyden perikatoon. Paimenista on tullut susia, palvelijoista hirmuvaltiaita, hengellisistä pahempia kuin mitkään maallikot.
Ei kai papin virasta voi tehdä estettä seurapuhujalle, mutta edellytyskään se ei taida olla. Olisiko edes suositus?
Jos jollakulla heräsi nyt ajatus, että arvoisa ex-augustiinolaisveli olisi tämän perusteella ollut pappisvastainen, niin sanottakoon, että meillä luterilaisilla ei ole papiksi vihkimisen sakramenttia. Luther sättii tässä kohdassa rakasta äitikirkkoaan,katolista kirkkoa.
Oman manifestini taustalla ei toki ole virkateologiset pohdinnat, vaan se surullinen huomio, että seurapuhujat ovat niin kovin vähissä. Ajattelen niin, että jos pappien ei sallittaisi kaikissa seuroissa puhua, niin se antaisi enemmän mahdollisuuksia muille puhujille. Ja saisi pappikin joskus seuroissa olla veisuun hoidossa, kun ei tarvitsisi miettiä puheita siitä näkökulmasta, että mitenkä tämänkin liittäisi omaan puheeseensa.
Vielä 2000-luvun alussa (toivottavasti yhä) körttikodilla vaalittiin seuroissa käytäntöä, että se puhuu ken ahdistuu puhumaan. Näin toivoisin olevan laajemminkin. Liian pitkälle valmistellut puheet eivät kuljeta seuroissa ajatusta eteenpäin eli eivät liity edellisiin puheisiin.
Elizalle vielä: Ole huoleti, kyllä tässä ihanassa virassa saa seuroissa puhua tulevaisuudessakin. Toivottavasti annamme puheenvuoron myös maallikoille. Körttiläisyyshän on maallikkoliike!
-
Onko tämä vastakkainasettelu, maallikot- papit, körttiläisyyden nykypäivää?
Vai onko se tätä itseään, perinteistä ihmisten välillä vaikuttavaa valtataistelua, tyyliin herrat ja narrit?
Seuroissa en ole käynyt maailman aikoihin. Aloin kuulla puhujien, niin maallikoiden kuin pappienkin, opettavan siis tietävän kaikesta kaiken.
Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu. Sama suhde pitäisi pelata kanssakäymisissä. Seurat on minusta vuorovaikutusta. Siksi seurapuhuja voisi olla enemmän kuuntelija ja kyselijä.
-
Kiitos... minua ärsyttää kun minä joudun sönköttämään joka seuroissa vaikka virret ovat se ylivoimaisesti tärkein. :wink:maallikkous-papisto ei ole minulle mikään pelastumisen ehto. :wink:
-
Onko tämä vastakkainasettelu, maallikot- papit, körttiläisyyden nykypäivää?Vai onko se tätä itseään, perinteistä ihmisten välillä vaikuttavaa valtataistelua, tyyliin herrat ja narrit?
Kumpi on narri? Arvaan, että pappi. :wink:
Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu. Sama suhde pitäisi pelata kanssakäymisissä. Seurat on minusta vuorovaikutusta. Siksi seurapuhuja voisi olla enemmän kuuntelija ja kyselijä.
Hieno ajatus. Seura-sanasta voidaan juuri vetää tuo tekemäsi ehdotus. Seura kuuntelun ja kysymisen paikkana ilman auktoriteetteja.
-
Eiköhän se ollut juuri vastakkainasettelu pappien ja maallikoiden välillä, joka Lutherinkin mielestä oli uhkana kristilliselle veljeydelle. Seurapenkissä on lupa kaikkien istua, liperit voi jättää narinkkaan.
Olisiko seuroissa sakramentin aineksia? Asetussanoiksi kävisi vaikka 'missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän kanssaan.'
-
Käytännössä seuraliikkeessä näyttäisi olevan kaksi seurakulttuuria. Nuorten ja nuorten aikuisten seuroissa puhujia ei pyydetä tai ilmoiteta etukäteen, vaan lähtökohta on veisuut, joiden sisään puheita viriää jos viriää. Ellei, niin veisataan vain. Sitten on ikäryhmien ja siksi seurakulttuurien välissä tauko, kun ihmiset ovat kiireisiä työ- ja perhe-elämässään.
Vanhempien ihmisten seuroissa taas puhujat on pyydetty etukäteen, he ovat usein pappeja. Spontaaneja puheita ei juuri ole eivätkä maallikkonaiset puhu koskaan. (Tämä on hirveän sääli. Juuri naiset siirtävät usein hengellistä perintöä eteenpäin kodeissa ja ystäväpiireissä - heillä olisi varmaan vaikka mitä kerrottavaa ja jaettavaa. En tiedä erityisesti vanhojen naisten hengellisestä kokemusmaailmasta juuri mitään.)
Siirtyminen ensimmäisestä kulttuurista viimemainittuun on monelle shokki. Nuorten seuroissakaan ei varmaan loputtomiin viihdy, kun nelikymppisen kokemusmaailma on aika erilainen kuin 16-vuotiaan.
Olen haaveillut, että mitä jos rupeaisi pitämään väliinputoajien kesken omia seuroja. Olisiko se eriseuraisuutta vai vaihtoehtojen lisääntymistä? Niitä voisi kutsua vaikka spontaanin puhumisen seuroiksi tai hiljaisuuden seuroiksi, ja ilmoittaa asiasta lehteen selkeästi "eri nimellä". Siellä voisi aina sanoa alussa muutaman sanan herännäisyydestä uusille kävijöille. Tällöin voisi korostaa sitä, että kaikki saavat puhua, mutta kenenkään ei ole pakko - ja että varovasti sen opettavan sävyn kanssa. Ei luentoja näihin seuroihin. Veisuu keskeisemmäksi. Olisiko tälle tilausta pääkaupunkiseudulla? Virkani puolesta en ehtisi itse moista järjestää, kun lopettelen duuniani tässä firmassa, mutta rivikörttiläisenä sen jälkeen olisin mielellään mukana, jos muita tällaista menoa kaipaavia olisi. Jonkinlaisen postituslistan kautta voisi vaikka kutsua väkeä kokoon.
-
"Väliinputoajien seurat" käsite olisi mielenkiintoinen... me mietitään EK:n kanssa... täällä syntisellä pääkaupunkiseudulla oli pari vuotta sitten "30:n ja risojen seurat". Siellä lastenhoito oli kunnossa ja siellä ei ollut puhujalistaa. :wink:
-
"Väliinputoajien seurat" käsite olisi mielenkiintoinen... me mietitään EK:n kanssa... täällä syntisellä pääkaupunkiseudulla oli pari vuotta sitten "30:n ja risojen seurat". Siellä lastenhoito oli kunnossa ja siellä ei ollut puhujalistaa. :wink:
Olen parikymppisestä asti vastustanut ikäryhmäajattelua ja pysyttelyä vain omanikäisten porukoissa. Sen kantani pidän ikämiehenäkin, ja eritoten hengellisen toiminnan suhteen. Tämä foorumi on hyvä esimerkki siitä, että ikä ei näissä jutuissa ole se olennainen seikka. Jos viipaloimaan ruvetaan, minulla olisi varmaan nyt vuorossa senioriseurat ja sitten kultaisen iän seurat ja mitä vielä keksittäisiin.
Lastenhoidon järjestäminen on tietysti paikallaan, eikä niitä puhujalistojakaan aina tarvita. Enemmän ehtii veisata.
mt
-
Olen parikymppisestä asti vastustanut ikäryhmäajattelua ja pysyttelyä vain omanikäisten porukoissa. Sen kantani pidän ikämiehenäkin, ja eritoten hengellisen toiminnan suhteen. Tämä foorumi on hyvä esimerkki siitä, että ikä ei näissä jutuissa ole se olennainen seikka.
Korostan vielä, että tarkoitukseni ei ollut jaotella ihmisiä ikäryhmiin, vaan toin vain ilmi havaintoni erilaisista, jo olemassaolevista seurakulttuureista. Havaintoni mukaan nämä käyvät jossain määrin yksiin ikäryhmien kanssa.
Mietin eilen illalla, mistähän se johtuu. Heitän ilmaan oman veikkaukseni: 1960-luvulta alkaen vaikuttanut haaviolaisuus ja 70-luvulta alkanut Herättäjän nuorisotyö ovat muokanneet nykypolvien korostuksia. Mitä mieltä olette?
-
Ajatuksena saattaisi olla mielenkiintoistakin järjestää ikäryhmäseuroja.
Palaan varhaisiin herännäisseuroihin, joita muistan aina kolmekymentä -luvulta. Vielä viisikymmentä luvullakin kokoonnuttiin nuoret/vanhat samoihin. Pidettiin suorastaan tärkeänä lasten, nuorten ja vanhempien yhteistä kokoontumista. Kokemuksesta vanhat heränneet pitivät tärkeänä juuri lasten ja nuorten yhteen tuloa sen vuoksi, että vaikka pienetkin lapset seuroissa saattavat parhaiten viihtyä omissa leikeissään, sen ohessa he seuraavat myös isoisten puheita ja veisuuta. Tämä on ollut yllättävä havainto.
Omastakin perheestä tästä on kokemuksia. Parin kolemen vuotiaat lepsemme seurojen ajan leikkivät omissa leikeissään ja monet olivat jopa kiusaantuneita kun lapset ääntelevät kaskenään hiljentymättä aikuisten tapaan.
NYt kun vuosikymmenet on kulunut, jo maailmalle lentäneet aikuiset tulevat käymään, saattavat istahtaa pianon äärelle ja alkavat tapailla suureksi iloksemme siionin virren melodioita. Jotakin on tallentunut aivan tietämättä.
Mitä me tästä opimme ? Kannattaa pitää lapset ja nuoret mukanan seuroissa, aina niistä jotain tellentuu pientekin korvaan. Herännäisyyden perinne siirtyy näin luontevalla tavalla sukupolvelta toiselle.
-
'missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän kanssaan.'
Hö.
Yksin veisattuja seuroja ei näimmä lasketakkaan seuroiksi. Tulipahan sekin selville. :P
-
Voiko veisata yksin? Minulle ainakin tulee jo kirjan avaamisesta tuntu yhteydestä, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla. Osa 'läsnäolijoista' on jo edesmenneitä. Ei tarvitse veisata ääneenkään.
-
Jep. "Samaa mieltä, samaa mieltä."
Viheltely, hyräily tms. "on jo hartaus."
Foorumin kieliposkessa hymiö ei näytä toimivan. :roll:
-
Voiko veisata yksin? Minulle ainakin tulee jo kirjan avaamisesta tuntu yhteydestä, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla. Osa 'läsnäolijoista' on jo edesmenneitä. Ei tarvitse veisata ääneenkään.
Varsinainen kysymys. Totta kai voi veisata. Ei kukaan estä ihmisiä laulamasta virsiä. Itse ainakin teen niin, kun jumalanpalvelukses kohtaan mielenkiintoisen virren.
-
Tarkoitan, että veisatessa ei ole yksinäistä, vaikka siltä näyttäisi.
-
Samoin.
-
eeva-kaisa arvioi, että nuorten ja vanhojen erilaiset seurakäytännöt periytyvät 1960-luvulta alkaen vaikuttaneesta haaviolaisuudesta ja 70-luvulta alkaneesta herättäjän nuorisotyöstä. hieno oletus. luulen kuitenkin, että seurakäytäntöjen erilaisuus ei selity ainoastaan sukupolvilla, vaan ihmiset ovat taipuvaisia kangistumaan vanhetessaan. ja muitakin keskustelun arvoisia syitä lienee. mutta löytyykö siis jaakko haaviolta jotain spontaanisuuden mallia seuroille? sen tiedän, että 'kareslaiset' korostivat matalakirkollisuutta, ja että muutama vuosikymmen sitten puhujiksi todetut saivat olla pelonsekaisessa valmiustilassa myös herättäjäjuhlilla. 'yhistyksen mies' saattoi tulla milloin vaan ja sanoa, että sinä puhut seuraavaksi. aika hauskaa. tietääkö siis joku, milloin yhdistys alkoi etukäteen valita juhlien seurapuhujat? ja oliko jokin haaviolainen linja seuroissa puhujien muodost(u/a)misessa?
-
mutta löytyykö siis jaakko haaviolta jotain spontaanisuuden mallia seuroille? sen tiedän, että 'kareslaiset' korostivat matalakirkollisuutta, ja että muutama vuosikymmen sitten puhujiksi todetut saivat olla pelonsekaisessa valmiustilassa myös herättäjäjuhlilla.
Tästä olisi todellakin kiinnostavaa kuulla hieman tarkemmin. Ne, joilla tietoa on, antakaapa tulla!
'yhistyksen mies' saattoi tulla milloin vaan ja sanoa, että sinä puhut seuraavaksi. aika hauskaa. tietääkö siis joku, milloin yhdistys alkoi etukäteen valita juhlien seurapuhujat? ja oliko jokin haaviolainen linja seuroissa puhujien muodost(u/a)misessa?
Eipä tuo "kutsetin miehen" käsky liene nytkään aivan tuntematon. Olen saanut seurata, kun vierustoveri on valmistanut seurapuheen edellisen puheen ja virren aikana Siionin takakanteen. Sitä ennen hänen ja isäntäpapin välillä käytiin jotain katseidenvaihtoa, jota en valitettavasti hoksannut paremmin tarkkailla. Hyvä puhe siitä tulikin.
mt
-
Olen haaveillut, että mitä jos rupeaisi pitämään väliinputoajien kesken omia seuroja. Olisiko se eriseuraisuutta vai vaihtoehtojen lisääntymistä? Niitä voisi kutsua vaikka spontaanin puhumisen seuroiksi tai hiljaisuuden seuroiksi, ja ilmoittaa asiasta lehteen selkeästi "eri nimellä". Siellä voisi aina sanoa alussa muutaman sanan herännäisyydestä uusille kävijöille. Tällöin voisi korostaa sitä, että kaikki saavat puhua, mutta kenenkään ei ole pakko - ja että varovasti sen opettavan sävyn kanssa. Ei luentoja näihin seuroihin. Veisuu keskeisemmäksi. Olisiko tälle tilausta pääkaupunkiseudulla? Virkani puolesta en ehtisi itse moista järjestää, kun lopettelen duuniani tässä firmassa, mutta rivikörttiläisenä sen jälkeen olisin mielellään mukana, jos muita tällaista menoa kaipaavia olisi. Jonkinlaisen postituslistan kautta voisi vaikka kutsua väkeä kokoon.
Loistava idea. Mieleeni tulee eräs, jonka itse katson ns. aikansa väliinputoojaksi, sanat.
Kuten kaikki muutkin tunnen tarvitsevani perhettä ja ystävyyttä, läheisyyttä ja ystävällistä kanssakäymistä.
En ole kiveä enkä rautaa niin kuin paloposti tai lyhtypylväs.
Vincent Van Gogh (1853-1890)
-
eeva-kaisa arvioi, että nuorten ja vanhojen erilaiset seurakäytännöt periytyvät 1960-luvulta alkaen vaikuttaneesta haaviolaisuudesta ja 70-luvulta alkaneesta herättäjän nuorisotyöstä. hieno oletus. luulen kuitenkin, että seurakäytäntöjen erilaisuus ei selity ainoastaan sukupolvilla, vaan ihmiset ovat taipuvaisia kangistumaan vanhetessaan. ja muitakin keskustelun arvoisia syitä lienee. mutta löytyykö siis jaakko haaviolta jotain spontaanisuuden mallia seuroille? sen tiedän, että 'kareslaiset' korostivat matalakirkollisuutta, ja että muutama vuosikymmen sitten puhujiksi todetut saivat olla pelonsekaisessa valmiustilassa myös herättäjäjuhlilla. 'yhistyksen mies' saattoi tulla milloin vaan ja sanoa, että sinä puhut seuraavaksi. aika hauskaa. tietääkö siis joku, milloin yhdistys alkoi etukäteen valita juhlien seurapuhujat? ja oliko jokin haaviolainen linja seuroissa puhujien muodost(u/a)misessa?
Olin ensimmäisillä Herättäjäjuhlillani 1965 ja silloin jo oli ohjelmassa puhujien nimet.
Tiedän aika paljon vaan en kaikkea. Historian ensimmäisessä nuorisokokouksessa Aholansaaressa oli Jaakko Haavio mukana.
Mitä tulee puhujien ilmoittamiseen niin minusta se liittyy seurojen seurakunnalistumiseen enemmän kuin mihinkään muuhun. Seuratuvalle ei aikoinaan puhujia varattu vaan niitä oli, mutta kun seurakunnissa järjestettiin seuroja (ainakin Helsingin seudulla) se oli myös seurakunnan toimintaa ja silloin halutiin puhujien nimet etukäteen ja samalla varauduttiin, että puhuvaisia on paikalla. Tuo Eleniuksen Jaska omaisi tähän suurimman viisauden täytynee konsultoida häntä.
-
Meillä oli tuomiosunnutaina seurat, joihin oli pyydetty kolme pappia puhumaan. Yksi oli sairas ja toisella meni edellinen tilaisuus pitkäksi. Se ei kuitenkaan muodostunut ongelmaksi, kun veisattiin enemmän ja kolme maallikkoa puhui papin lisäksi. Niitä puhuvaisia näyttää yllättäen sitten löytyvän, kun on tarvetta.
-
Meillä Nivalassa (Minun ehdotuksesta! :P ) keksittiin, että pidetään ensi vuonna lopputalvesta ns. "perinteiset seurat", joihin ei puhujia pyydetä ollenkaan, seuraväki saa puhua jos puhuttaa ja jos ei puhuta niin sitten veisataan.
-
Näyttää paikoitellen olevan. Kun muistetaan huomauttaa, niin spontaaneja maallikkopuheita yllättävästi löytyy. Meillä oli pari viikkoa sitten seuroissa vain yksi ulkopuolinen pyydetty pappi ja yksi seurakunnan pappi, joka oli elämänsä ensimmäisissä seuroissa. Toinen spontaaneista puhujista oli maallikkonainen eli eläkkeellä oleva luokanopettaja.
Täydensi Seppos
-
Käytännössä seuraliikkeessä näyttäisi olevan kaksi seurakulttuuria. Nuorten ja nuorten aikuisten seuroissa puhujia ei pyydetä tai ilmoiteta etukäteen, vaan lähtökohta on veisuut, joiden sisään puheita viriää jos viriää. Ellei, niin veisataan vain. Sitten on ikäryhmien ja siksi seurakulttuurien välissä tauko, kun ihmiset ovat kiireisiä työ- ja perhe-elämässään.
Vanhempien ihmisten seuroissa taas puhujat on pyydetty etukäteen, he ovat usein pappeja. Spontaaneja puheita ei juuri ole eivätkä maallikkonaiset puhu koskaan. (Tämä on hirveän sääli. Juuri naiset siirtävät usein hengellistä perintöä eteenpäin kodeissa ja ystäväpiireissä - heillä olisi varmaan vaikka mitä kerrottavaa ja jaettavaa. En tiedä erityisesti vanhojen naisten hengellisestä kokemusmaailmasta juuri mitään.)
Siirtyminen ensimmäisestä kulttuurista viimemainittuun on monelle shokki. Nuorten seuroissakaan ei varmaan loputtomiin viihdy, kun nelikymppisen kokemusmaailma on aika erilainen kuin 16-vuotiaan.
Olen haaveillut, että mitä jos rupeaisi pitämään väliinputoajien kesken omia seuroja. Olisiko se eriseuraisuutta vai vaihtoehtojen lisääntymistä? Niitä voisi kutsua vaikka spontaanin puhumisen seuroiksi tai hiljaisuuden seuroiksi, ja ilmoittaa asiasta lehteen selkeästi "eri nimellä". Siellä voisi aina sanoa alussa muutaman sanan herännäisyydestä uusille kävijöille. Tällöin voisi korostaa sitä, että kaikki saavat puhua, mutta kenenkään ei ole pakko - ja että varovasti sen opettavan sävyn kanssa. Ei luentoja näihin seuroihin. Veisuu keskeisemmäksi. Olisiko tälle tilausta pääkaupunkiseudulla? Virkani puolesta en ehtisi itse moista järjestää, kun lopettelen duuniani tässä firmassa, mutta rivikörttiläisenä sen jälkeen olisin mielellään mukana, jos muita tällaista menoa kaipaavia olisi. Jonkinlaisen postituslistan kautta voisi vaikka kutsua väkeä kokoon.
Tämä viiden vuoden takainen Eeva-Kaisan viesti on niin hyvä, että se kannattaa nostaa esiin. Onko asiassa tapahtunut kehitystä, mie vaan kysyn? Veisuuseurat ilman pyydettyä puhujalistaa... Kuka ensimmäisenä ahdistuu puhumaan, kuten Samuli Korkalainen tapaa sanoa. Mieleen on jäänyt useita seurapuheita, jotka ovat "nousseet penkin narinasta" ja jotka eivät ole täyttäneet puheopin perusvaatimuksiakaan. Mutta mieleen ovat vain jääneet, etenkin kun niiden kahta puolen on ollut kohti käyvä virsi.
Mt
-
Tosiaan, nuorten aikuisten seuroissa aikanaan saattoi sattua, ettei kukaan puhunut mitään, veisattiin vain ja oltiin välissä hiljaa. Vaikuttavimpia seuramuistoja!
Nyt kun kuulun noihin mainittuihin vanhempiin ihmisiin ja maallikkonaisiin, on kahdesti pyydetty puhumaan seuroihin, ja molemmilla kerroilla olen jyrkästi kieltäytynyt. Ajatuskin ahdistaa. Jos sen sijaan olisi "spontaanin puhumisen seuroja", joku saattaisi rohkaistua, kun kynnys puhumiseen ei olisi kovin korkea, kun ei ehkä odotettaisi valmisteltua painavaa sanaa. Olisi myös sykähdyttävää, jos annettaisiin virsien puhua ja kuunneltaisiin, miten ne puhuttelevat.
-
Muistuipa mieleeni, ja Seppokin varmaan muistaa veisuut Padasjoen pappilan pihalla toissa vuonna Helluntaipäivänä. Ne oli ilmoitettu Veisuina, mutta piirissä istuminen suurten kuusien ja muutoinkin vehreän luonnon keskellä lintujen visertäessä, kirvoitti yhden ja toisen veisaajan sanomaan sydämensä tunnoista sanasen.
Silloin minäkin jotakin höpisin. Muutoin en voisi " suin´surminkaan `mennä eteen pitämään seurapuhetta.
Me kangistumme kun tilaisuus on ikäänkuin virallinen. Ja seurapuheen oletetaan olevan ainakin körttipastillin mittainen.
Koska minä puraisen pastillini, sopii sellaine parin lauseen mittainen ajatelma minulle.
Papit on erikseen. Ko. seuroissakin oli ainakin kaksi ja heiltähän syntyy valmistamaton puhekin.
Luulen että kotiseurat ja pihaseurat voisivat olla maallikkoseurojen pitopaikkana sopiva.
-
Minusta on alkanut näyttää siltä, että veisuissa esiintyy enemmän spontaania puhumista kuin seurojen nimellä kulkevissa tilaisuuksissa. Kun saa puhua, muttei ole pakko se on helpompaa eikä puheelle ole vaatimuksia. Onko joku samaa mieltä?
-
Nyt kun kuulun noihin mainittuihin vanhempiin ihmisiin ja maallikkonaisiin, on kahdesti pyydetty puhumaan seuroihin, ja molemmilla kerroilla olen jyrkästi kieltäytynyt. Ajatuskin ahdistaa. Jos sen sijaan olisi "spontaanin puhumisen seuroja", joku saattaisi rohkaistua, kun kynnys puhumiseen ei olisi kovin korkea, kun ei ehkä odotettaisi valmisteltua painavaa sanaa.
Ne oli ilmoitettu Veisuina, mutta piirissä istuminen suurten kuusien ja muutoinkin vehreän luonnon keskellä lintujen visertäessä, kirvoitti yhden ja toisen veisaajan sanomaan sydämensä tunnoista sanasen.
Silloin minäkin jotakin höpisin. Muutoin en voisi " suin´surminkaan `mennä eteen pitämään seurapuhetta.
Me kangistumme kun tilaisuus on ikäänkuin virallinen. Ja seurapuheen oletetaan olevan ainakin körttipastillin mittainen.
Koska minä puraisen pastillini, sopii sellaine parin lauseen mittainen ajatelma minulle.
Kahdelta viisaalta naiselta viisaita, varteenotettavia huomioita.
Valmistautuminen nostaa puhujan rimaa - puhujan itsensä mielessä. Seurapuheessahan saa Jaakko Eleniuksen mukaan olla vain yksi ajatus (mikä on myös vähimmäisvaatimus), eikä yhden ajatuksen ympärille voi onneksi rakentaa kovin monimutkaista retorista taideteosta.
Puheisiin ei pääse turhia krumeluureja, jos puhujat pyydetään siihen tapaan, mitä tässä ketjussa Rami muisteli:
-- muutama vuosikymmen sitten puhujiksi todetut saivat olla pelonsekaisessa valmiustilassa myös herättäjäjuhlilla. 'yhistyksen mies' saattoi tulla milloin vaan ja sanoa, että sinä puhut seuraavaksi.
Huh, huh...
Mt
-
Kyllä olen samaa mieltä Riitta-mummin ja sepposin kanssa. Minä pidän hyvinä seuroina esimerkiksi Tiistaipiirin lähetysseuroja. Vaikka minulla on vierastus lähetykseen on niin mukavaa osallistua keskusteluseuroihin. Sillä on seuraava kokoontuminen 15.11 Helsingin Seuratuvalla klo 12.30. Ps. Minä pidän Suomen lähetysseuraa parhaana kehitysapufirmana. Näkökulmaa vaihtaessa hurskaaseen elämäntapaan - pakanamailla ovat lähetyssaarnaajat menneet Kristuksen jäljissä. Kristus on tuhansia vuosia sitten käynyt siellä.
-
Ainakin täällä se on ollut maallikkoliike koko ajan eikä seuroissa ole mitään puhujaluetteloita. Myös vanhemmat naiset puhuvat. Heti kättelyssä tulee mieleen monta "maallikkoa", jotka puhuu seuroissa, jos sille päälle sattuvat eikä kai pahalla katsota jos joku spontaani yrittäjäkin puhuu.
Siis ilmeisesti ihan erilaiset käytännöt kuin muualla.
-
Kyllä minä pitäisin herättäjäjuhlilla vanhan kunnon meininkiä... minä voisin sanoa Mt:lle, että pidä se polvirukouspuhe. Puolta tuntia ennen kuin seurat alkavat.
-
Seuroja on pidetty ja pidetään edelleen maakunnissa ilmoittelematta niitä näihin virallisiin tietoihin. Joskus saattaa olla pappi mukana, aina ei.
-
Onkos seuroos ruvettu edestä ja seisaaltaan puhumaan??? Minä oon niin pienissä tilaisuuksissa ollut, että istualtaan ja paikaltaan o vat kaikki nähneet ja kuulleet...kun istutaan vanhaan tapaan nokikkain... :icon_rolleyes: