Pekka: Jos pietismi on tekojen kuuliaisuutta, pidän vastakohtana kristityn hengenvapautta. Sitä nimitetään kai liberaaliksi ajatteluksi.
Liberaaliteologialla ja kristillisellä hengen vapaudella ei ole mitään tekemistä keskenään.
Liberaaliteologia edustaa ennemminkin syntiinlangenneen ihmisen hengen aikaansaamaa vapauden kaipuuta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/LiberaaliteologiaEsim. Paavo Ruotsalaisen uskonkäsitys verrattuna nykyiseen liberaaliteologiaan ovat toisistaan niin kaukana, kuin yö päivästä.
Liberaaliteologia keskittyy pääsääntöisesti tai jopa kokonaan vain ihmisen omiin tekoihin. Se on tietyllä tapaa tekojen uskonto.
Ihmistekoihin ei tosin keskitytä pelastuksen ansaitsemismielessä, joka sinällään on hyvä asia.
Viittasin viidesläisyyteen. Koin, että siinä suuntauksessa oli ' pakonomaista' herätyksenrukoilemista. Se tuntui minusta jo Jumalan tahdon ylittävältä painostamislta, Jumalan ja Hengen työn kyseenalaistamiselta.
Itse olen nykyään viidesläisyyden parissa. Mielestäni siinä on vielä jäljellä jotain Paavo Ruotsalaisen ajan herätysten tuulista, joskin varsin laimennettuna.
Sitten on paljon liikkeitä, joissa en havaitse edes laimeaa tuulenvirettä.
Itse en ole kohdannut tuota Riitan mainitsemaa ilmiötä, mutta menneiden ajan 'dokumentteja' lukeneena olen kutakuinkin varma, että Riitta ei ole ainut, joka tuollaisia on kokenut viidesläisyyden parissa.
Onhan minullakin omat traumaattiset kokemukset liberaali-körttien parissa, kyllä ne edelleenkin vaikuttavat, joskin eivät häiriöön asti ja olenkin niistä 99% toipunut. Onneksi kohtasin ne aikuisiässä, josta johtuen niiden käsitteleminen on ollut suhteellisen helppoa.
Tuosta rukoilemisesta vielä. Jeesus antoi esimerkkejä, kuinka tulee rukoilla kestävästi. Esim. eräälle miehelle tuli vieraita ja hän koputti leipää pyytäen keskellä yötä erään perheellisen ystävänsä ovelle, herätti koko perheen ja lopulta perheellinen nousi ja antoi hänelle leivät. Hän antoi leivät ensisijaisesti siksi, koska tuo koputtaja oli häiriöksi, vasta toissijaisesti siksi, että oli tämän ystävä.
Eräässä kertomuksessa Jeesus kertoo väärästä tuomasista, jota eräs nainen koko ajan häiritsi pyynnöillään. Lopulta tuomari suostui pyynöön. Ei siksi, että halusi hyvää naiselle, vaan siksi, että nainen ei aiheuttaisi hänelle enempää vahinkoa.
Näiden kahden esimerkin ja muunkin Raamatussa olevan aineiston perusteella voi varsin hyvin päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että ihnisen ei ole kovin helppo päätyä tilaan, jota kutsutaan 'vääränlaiseksi liialliseksi Jumalan painostamiseksi'. Väitän, että tuollainen vaara on lähinnä teoreettinen, mikäli sellaista vaaraa yleensäkään on. Todellinen vaara ennemminkin on se, että ihminen ei rukoilekaan lakkaamatta, vaikka Raamattu siihen kehoittaakin.
Näinollen kannattaa ennemminkin kritisoida rukoilemattomuutta, kuin rukoilevaisuutta.
Jumala ei ole niinkuin ihminen. Ihminen saattaa toki suuttua, jos joku herättää hänet keskellä yötä pyyntöineen.
